Ensimmäisen matkaviikon lopulla oli edessä majapaikan vaihto ja liikkuvuuden lisääntyminen. Kirjauduimme ulos ensimmäisestä hotellista ja könysimme viereisen rautatieaseman yhteydessä toimivalle autonvuokraamolle. Nappasimme allemme pienen mutta pippurisen kärryn ja köröttelimme sillä Port Lympian sataman toisella puolella sijaitsevaan villaan. Tämän kauniin rakennuksen ullakkohuoneistossa majoittuisimme seuraavat kolme yötä.

Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan olisimme tässä kohdassa lähteneet junalla kohti Marseillesia. Kun nyt kuitenkin päätimme pysyä Nizzassa, käytimme majoitusvarauksiin jäävää koloa kokeilemalla pientä maiseman vaihdosta. Sijainti kaupungin itäpuolella tarjosi kätevän pääsyn rannikkoa seuraaville maisemareiteille, mistä johtuen päädyimme ottamaan kumipyörät allemme tämän matkan osuuden ajaksi. Villa Léonie osoittautui varsin sympaattiseksi majapaikaksi ja omistaja Clémence sydämelliseksi emännäksi. Koimme olomme oikein kotoisaksi ullakkohuoneistossamme.

Hauskana yksityiskohtana saimme tässä toisessakin majapaikassa kuunnella ensimmäisenä iltana ulkoa työn ääniä. Tällä kerralla aivan ikkunaamme vastapäätä oli suuresta puusta revennyt valtava oksa, joka roikkui puoliksi tien päällä. Toinen kaista oli pois pelistä ja poliisi ohjasi liikennettä koko illan ajan. Siinä soivat niin moottorisaha, oksasilppuri kuin lehtipuhallinkin, ennen kuin reitti oli taas selvä.

Kolme cornichea

Nizzasta lähtee kolme hienoa maisemareittiä kohti itää ja Italian rajan läheisyydessä sijaitsevaa Mentonia. Nämä tiet on rakennettu eri korkeuksille mereltä nopeasti kohti sisämaata kohoavaan rinteeseen. Tällaisia kallionkielekkeellä kulkevia teitä kutsutaan ranskaksi nimellä route en corniche, johon on lainattu italian kallionkielekettä tarkoittava sana corniche. Sama sana on lainattu myös englannin kieleen nimen omaan kallionkielekettä seurailevan tien merkityksessä.

Teistä matalimmalla eli lähinnä rannikkoa sijaitseva Corniche Inférieure, joka myös nimellä Basse Corniche tunnetaan, tarjoilee sekin jo melkoisen muikeita maisemia, kun taas se kaikista korkein Grande Corniche kohoaa parhaimmillaan jopa puoleen kilometriin merenpinnasta. Meiltä jäi tämä viimeiksi mainittu Napoleonin aikoinaan roomalaista Via Julia Augustaa seuraillen rakennuttama reitti tällä reissulla ajamatta.

Näistä jyrkänneteistä välimallin Moyenne Corniche ei kohonnut ihan isoveljensä korkeuksiin, mutta tarjoili silti oikein mainioita maisemia. Ajelimme tämän tien lopulta läpi peräti puolitoista kertaa. Ihan ensimmäisellä kerralla lähdimme vain pienelle iltapäiväajelulle majapaikkaa vaihdettuamme. Tarkoituksenamme oli kurkistella muutamaa lähintä näköalapaikkaa, mutta päädyimme lopulta kurvailemaan Èzen kylään asti. Kun kukkulan juurelta löytyi remontista huolimatta helposti lähestyttävä parkkihalli, päädyimme katsomaan kylää myös vähän lähempää.

Èze

Sekä Basse Corniche että Moyenne Corniche vievät molemmat Èzeen. Tosin alemman tien varrelta rannan tuntumasta löytyvä moderni keskusta on kovin erilainen kuin korkeammalla kulkevan tien varrella sijaitseva keskiaikainen kukkulakylä. Näiden välillä on kohtalaisen reippaita korkeuseroja tarjoava vaelluspolku, jota filosofi Friedrich Nietzsche tykkäsi tepastella. Me pysähdyimme kukkulalla sijaitsevassa Èzen kylässä, joka löytyy Moyenne Cornichen varrelta. Kylään olisi päässyt Nizzasta myös bussilla, sillä Nizzan paikallisbussi 82 ja Nizzasta Monacoon kulkeva bussi 602 pysähtyvät kylän raitilla. Me olimme kuitenkin siis liikkeellä vuokra-autolla, jolle löytyi helposti vapaa pysäköintipaikka Général de Gaullen hallista aivan kaupungintalon naapurista. Vapaita parkkiruutuja olisi voinut toki etsiä myös teiden varsilta, mutta jyrkästi kohoavan kukkulan rinteillä se kuulosti lomalaiselle turhan stressaavalta puuhalta. Siksi valitsimme tämän pikkuisen hintavan, mutta stressivapaan vaihtoehdon. Maksoimme noin puolentoista tunnin pysäköinnistämme vähän vajaat seitsemän euroa.

Moyenne Corniche ohitti Èzen kukkulan juurelta, joten siitä eteenpäin luvassa oli pelkkää nousua. Aluksi kipusimme autotien reunassa ja sitten kaupungin muurien sisälle astumisen jälkeen etenimme kapeita kujia ja portaita pitkin. Kylä oli todella pieni ja erittäin sokkeloinen. Onnistuin useamman kerran kiertämään ympäri takaisin lähtöpisteeseen reittiä kirkolle etsiessäni. Kirkon läheltä löytyi kylän ykkösnähtävyys, mehikasveistaan kuulu eksoottinen puutarha La Jardin Exotique. Jätimme sen kuitenkin toiseen kertaan, sillä olimme ehtineet kiivetä siihen mennessä jo ihan riittävästi yhden iltapäivän osalta. Pitkin rinteitä rakennettu puutarha kun olisi tarjonnut korkeuseroja vielä roimasti lisää. Tosin tarjolla olisi ollut myös mainiot merinäköalat. Muutoin Èzessä oli lähinnä kukkulakylille tyypillisiä taiteilijoiden ja käsityöläisten putiikkeja.

Meille herkkusuille Èzen kukkulakylässä olisi ollut paljonkin aihetta pysähdykselle. Kukkulan alarinteeltä nimittäin löytyi kahdella Michelinin tähdellä palkittu ravintola Château de la Chèvre d’Or. Tämä kultaisen vuohen linnakuppila kuuluu saman nimiseen hotelliin, jolla niin ikään on kaksi Michelinin tähteä. Näitä hotellitähtiä ei olekaan tullut seurattua, joten niiden merkitys ei ole minulle tuttu. Ravintoloiden osalta kaksi tähteä kuitenkin tarkoittaa, että pieni mutka matkaan kannattaa tämmöisen kuppilan vuoksi tehdä, mutta ihan pelkästään sen vuoksi ei kannata matkaa varata. Michelinin tähtiä, joita jaetaan parhaille kategoriansa edustajille 1-3, ei pidä sekoittaa tavalliseen hotellien tähtiluokitukseen. Sen mukaan kultainen vuohi on toki viiden tähden hotelli, joita muuten Èzen kylässä on toinenkin. Tämä Château Eza on sekin koristeltu kahdella Michelinin tähdellä ja ihan kelpo ravintola taitaa myös sieltäkin löytyä. Ilman pöytävarausta näiden ruokapaikkojen ovet olisivat kuitenkin pysyneet kiinni ja niissä ruokaillakseen olisi pitänyt olla vähän ylimääräistä joustoa matkabudjetissa.

Èzen herkkuravintoloiden nurkilla pohdiskelin kastikkeita. Muistelin Hesburgerin aikoinaan mainostaneen omaa hesen kastikettaan, jota oli myynnissä ruokakaupoissa. Ranskan kielessä ei sanan alussa olevaa h-kirjainta lausuta, joten ranskalaisen suussa soosista voisi hyvinkin tulla èzen kastike. Olisikohan siis turkulainen pikaruokala käynyt hakemassa vaikutteita Rivieralta? Ehkä seuraavalla kerralla varaamme pöydän kultaisen määkijän majatalosta, jotta pääsen keskustelemaan aiheesta asiantuntijoiden kanssa. Tai sitten keskityn vain nauttimaan herkuista.

Menton

Päädyimme lopulta ajelemaan aivan maisemareitin päähän asti Mentoniin. Tämä viimeinen pikkukaupunki ennen Italian rajaa on tunnettu sitruunoistaan ja se ehti myös jossain välissä olla isomminkin alueella vierailevien turistien suosiossa. Sittemmin suosio on vähän hiipunut. Meille visiitti oli ensimmäinen, mutta totesimme heti haluavamme palata takaisin vähän enemmänkin kuin vain päiväretken merkeissä.

Menton oli nimittäin todella hieno sekoitus kukkulakylää ja rantakohdetta. Rantaa oli tarjolla todella pitkästi. Kauimmaiset rannat olivat Nizzan tapaan hiekan sijaan pienien litteiden kivien peittämiä. Modernista keskustasta alkoi sitten se hiekkaranta, joka jatkui reilusti ohi vanhankaupungin. Kaikista pittoreskein rantakaistale sijaitsi aivan vanhankaupungin edustalla. Kukkulakylä lähti kohoamaan heti hiekkarannan takaa. Juuri tämä maisema syöpyi pysyvästi verkkokalvoillemme.

Päiväretkemme ei sisältänyt rannalla lekottelua saati sitten meressä uimista. Niiden sijaan kävelimme ensin rannan tuntumassa ja aallonmurtajalla. Söimme maittavan kalalounaan vanhankaupungin laidalla ja jälkiruoaksi nappasimme kujan varrelta gelatot. Mentonissa saimme niskaamme myös koko loman ainokaisen sadekuuron, joka tosin oli vain surkea pieni ripottelu. Vaatteet olivat jo ehtineet kastua hikoilusta siinä määrin, ettei sateen vaikutusta huomannut lainkaan. Mitään tarvetta suojautumisellekaan ei siis ollut.

Ranta vaikutti todella olevan ainakin näin kesällä Mentonin elämän keskipiste. Siksi olikin luontevaa tuoda kaikenlaiset palvelut sinne rannalle, kun siellä ne ihmiset kuitenkin viettävät aikaansa. Aiemmin en ole törmännyt kaupunginkirjaston rantatoimipisteeseen, mutta Mentonista semmoinenkin löytyi. Tämä ja monet muut kivat yksityiskohdat saivat meidät vakuuttuneiksi, että seuraavalla kerralla Mentoniin on varattava vähän enemmän aikaa.

Olimme oikeastaan saapuneet Mentoniin rannan tuntumassa kiemurtelevaa Basse Cornichea pitkin, mutta takaisin Nizzaan päin ajelimme läpi koko Moyenne Cornichen. Tämä suunta ei ollut ihan optimaalinen, koska ne upeimmat maisemat jäivät vastaan tulevien autojen taakse. Näköalapaikoillekaan ei liikenteestä johtuen oikein pystynyt pysähtymään, koska se olisi vaatinut viereisen kaistan yli kurvaamista. Monacoa lähestyttäessä nähtävää olisi kyllä ollut tarjolla. Koko kääpiövaltio näkyi todella upeasti kalliolta käsin. Seuraavalla kerralla ajelemmekin tämän reitin toiseen suuntaan ja pysähdymme jokaiselle näköalapaikalle.

---

Nizzan jo siintäessä jälleen edessäpäin on kuitenkin aika palata matkakertomuksessa takaisin tien päälle. Seuraavassa osassa laskeudumme pykälän alemmas kohti rantaa Basse Cornichelle.