Joulu sen kuin lähestyy. On jo aika avata joulukalenterin yhdeksästoista luukku. Sieltä löytyy tällä kertaa matkakertomus keväältä 2013. Vierailimme tuolloin ensimmäistä kertaa Hongkongissa, jonne jatkoimme matkaa Kambodžan pääkaupunki Phnom Penhistä.

Tuolta ensimmäiseltä Hongkongin vierailulta jäi mieleeni monia asioita, kuten hyvien kenkien merkitys kaupunkilomalla. Olin varautunut kävelemään koko loman sandaaleilla, mutta Hongkongissa olikin siihen liian kylmää. Siksi turvauduin suunnitelmaan b ja tallustelin koko viikon matkakengiksi mukaan ottamillani lättäpohjaisilla tennareilla. Loppuviikosta jalkapohjani olivat kuin tulessa.

Sää tosiaan oli viileämpi kuin olimme kuvitelleet ja lisäksi todella harmaa. Näimme sinistä taivasta vain yhtenä päivänä ja silloinkin kyseessä oli niin lyhyt välähdys, että en ehtinyt saada siitä valokuvaa. Kaikista harmain sää osui kohdalle mennessämme katsomaan Lantaun saaren valtavaa Tian Tan Buddhaa.

Tarkoituksenamme oli saapua paikalle Ngong Ping 360 -köysiradalla. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä huonon sään takia köysirata oli pois käytöstä. Onneksi myös bussikyytiä oli tarjolla. Perillä Ngong Pingin kylässä sumu oli paksua kuin hernerokka. Buddhapatsaalle portaita pitkin noustessamme oli mahdotonta arvella jäljellä olevan kipuamisen määrää. Näkyvyyttä kun oli vain muutamien portaiden verran.

Perillä portaiden yläpäässä sumu oli vähintään yhtä paksua kuin alhaalla. Jalustallaan istuva korkea buddhapatsas erottui vain vaivoin sumun seuasta.

Teimme toisella Hongkongin vierailullamme viime vuoden marraskuussa uuden vierailun Tian Tan Buddhan luo. Tällä kertaa sää oli yleisesti paljon kirkkaampi kuin ensimmäisellä kerralla, mutta silti Lantaun saarella oli pahaenteisen harmaata. Köysirata oli toiminnassa, vaikka matkan aikana hetkittäin näkyvyys olikin aivan nollassa. Onneksi sentään Ngong Pingin kylässä oli hieman vähemmän sumuista. Pahoista ennakkoaavistuksista huolimatta tällä toisella kerralla saimme patsaasta jo ihan selkeän näköhavainnon.

Muut joulukalenterin luukut:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *