Kahdeksannestatoista luukusta löytyy tarina kesältä 2016 USA:sta. Tarkemmin nyt matkustetaan Texasiin, Shamrockin pikkukaupunkiin Route 66 -tien varrelle. Pysähdyimme kaupunkiin helteisenä heinäkuun päivänä. Lämpötila oli kohonnut tuolloin iltapäivällä jo 40 asteen lukemiin.

Shamrockiin pysähdyksellemme oli oikeastaan kaksi syytä. Ensinnäkin tarvitsimme kahvia. Etenkin vaimoni suorastaan käy kahvilla ja minullekin kofeiini on tärkeä käynnissä pitävä aine. Etenkin roadtripeillä kofeiinitasapainon ylläpitäminen on ensiarvoisen tärkeää. Toinen syy pysähdykselle oli kaupungin hieno entisöity huoltoasema Conoco Tower Station.

Roadtrip-oppeja olimme saaneet jo sen verran, että emme mihinkään Mäkkäriin pysähtyneet. Kyseisen ketjun kahvit ovat osoittautuneet kurjimmiksi jarrunesteiksi, mitä tien päällä kahvinjanoisille matkailijoille yritetään kaupata. Vaan hirveän hyviä vaihtoehtoja ei tästä pikkukaupungista tuntunut löytyvän. Kävimme kysymässä Burrito Hutista, mutta he eivät myyneet kahvia laisinkaan, mokomat kätyrit.

Lopulta palasimme takaisin reitillemme ja suunnistimme sinne Conocon huoltoasemalle. Vaimoni jäi autoon odottamaan, kun minä kävin ottamassa hienosta rakennuksesta muutaman valokuvan ja kurkistin ovesta sisälle. Tarkoituksenamme oli suunnata pikaisesti takaisin tien päälle etsimään kahvia jostain toiselta paikkakunnalta.

Vaan huoltoasemalta ei niin vain eteenpäin päässytkään. Heti ovesta sisään astuttuani vahtivuorossa ollut paikallinen eläkeläisrouva hyökkäsi kimppuuni. Hän tyrkkäsi kouraani paikkakunnan opaslehtisen ja totesi minun selvästi käyneen Clintonissa. Hämilläni tästä hyökkäyksestä mutisin jotain myöntävää vastausta. Olimmehan tosiaan käyneet aamupäivällä Oklahoman puolella Clintonin Route 66 -museossa. Rouva osoitti paidassani vielä komeilevaa museon tarraa. Kas, ei ollutkaan ihan pelkkää selvännäköä tämä arvaus.

Tutustuminen huoltoasemaan alkoi nimen kirjoittamisella vieraskirjaan. Rouva kälätti taukoamatta niitä näitä ja esitteli aseman sisäpuolta. Hän totesi minun varmaankin haluavan valokuvan muistoksi vierailustani. Jostain ilmestyi vaalea stetsoni, jonka rouva lykkäsi päähäni. Ei siinä auttanut muu kuin ojentaa kamera rouvalle ja istahtaa loosiin poseeraamaan.

Rouva arvasi heti ulkonäistäni, että soitan varmaan rock-yhtyeessä. Hänen lapsenlapsensa soitti kitaraa ja oli kuulemma myös ollut pitkätukka ennen kuin aloitti yliopisto-opinnot ja kävi parturissa. Bändihommatkin siinä sitten jäivät. Lähetin pojalle terveisiä.

Onneksi rouvan jukeboksi lopulta tyhjeni ja sain suunvuoron. Olin huomannut oven pielessä kahvinkeittimen, sellaisen kapselikoneen, jonka vieressä oleva lappu kutsui turistit ilmaiselle kahville. Kysäisin rouvalta kahvista ja hän kehotti ottamaan niin monta mukillista kuin haluaisin. Valitsin mahdollisimman vähän mitään ylimääräistä sisältävän kapselin ja suurimman mukin, ja laitoin koneen töihin.

Lopulta takaisin autolle päästyäni vaimo hieman ihmetteli pitkähköä pysähdystä. Vaan eipä odottelu ollut suuri harmi, kun se palkittiin vihdoin kahvilla. Mukillinen höyryävää juomaa mukanamme jatkoimme matkaamme kohti Amarilloa.

Muut joulukalenterin luukut: