Sonoran aavikolla Tucsonin kaupungin ympäristössä eteläisessä Arizonassa sijaitsevassa Saguaron kansallispuistossa voi tutustua autiomaan kasveihin. Nimensä kansallispuisto on saanut valtavilta saguaro-kaktuksilta, joita alueella on runsaasti. Tosin niin on paljon muitakin kaktuksia. Vierailijan huomio kuitenkin helposti tarttuu juuri korkeisiin monihaaraisiin saguaroihin, jotka todellakin dominoivat maisemaa. Ainakin meille tästä paikasta muodostui välittömästi yksi ehdottomista suosikeistamme USA:n kansallispuistojen joukossa.

Kansallispuiston alueet

Saguaron kansallispuisto jakautuu kahteen erilliseen alueeseen, joista toinen sijaitsee Tucsonin keskustan länsi- ja toinen itäpuolella. Alueet ovat ilmeisesti sen verran toisiaan muistuttavia, ettei vierailija menetä mitään oleellista vieraillessaan vain toisessa. Me tosin vierailimme vain läntisellä Tucson Mountain Districtillä, joten omakohtaista kokemusta sen ja itäisen Rincon Mountain Districtin eroista meillä ei ole. Molemmat alueet sijaitsevat suunnilleen 16 kilometrin päässä kaupungista, joten etäisyyden osalta eroa ei juuri ole. Kannattaa valita alueista omaa majapaikkaa lähin tai sitten tutustua tarkemmin alueiden tarjontaan ja tehdä valinta sen perusteella. Meidän majapaikkamme sijaitsi keskustan länsilaidalla, mistä johtuen Tucson Mountain Discrict oli kätevimmin saavutettavissa.

Kansallispuiston alue kuuluu subtrooppisen aron ilmastovyöhykkeeseen ja vuosittainen sademäärä vaihtelee siellä valtavasti. Kuivimpina vuosina vettä saadaan vain viiden senttimetrin verran, kun kosteimpina vuosina määrä voi olla yli kymmenkertainen. Sateen jakautuminen eri vuodenajoille on myös varsin epätasaista. Suurin osa vuoden sateista ropisee monsuunikaudella loppukesästä.

Jokaisen alueella elävän kasvin ja eläimen on pystyttävä selviytymään näissä epävarmoissa oloissa. Kesäisin on paahtavan kuuma, sillä päivien ylimmät lämpötilat kohoavat helposti yli 40 asteen. Talvipäivinä puolestaan lämpötila pysyttelee alle 20 asteen, mutta talviyöt voivat olla huomattavan viileitä elohopean pudotessa viiteen asteeseen. Oman kokemuksemme mukaan talvipäivät voivat tuntua paljon lämpöasteitaan viileämmiltä hyytävän tuulen vaikutuksesta. Samainen tuuli saa kesän paahteen puolestaan tuntumaan entistäkin kuumemmalta.

Mahtava saguaro

Saguarojen merkitys koko alueen ekosysteemille on suuri, sillä nämä vihreät jättiläiset ovat varsinaisia versivarastoja. Saguaro lasketaankin kuuluvaksi avainlajeihin, joilla on huomattavasti suurempi vaikutus ekosysteemiin kuin niiden lukumäärän perusteella olisi odotettavissa. Kaktus kasvaa ensimmäisten elinvuosiensa aikana todella vähän, noin alle 5 cm ensimmäisen kahdeksan vuoden aikana, sillä pieni kasvi ei vielä pysty varastoimaan suuria määriä vettä. Sen on siis tultava toimeen sillä mitä juuret onnistuvat maasta nostamaan. Kasvun myötä saguaro kasvattaa sisälleen suuria vesivarastoja, joissa se pystyy säilyttämään vettä yli kuivien aikojen. Kasvi levittää myös juurensa pitkälle. Vanhojen saguarojen juuret voivat ulottua jopa 30 metrin etäisyydelle maanpäällisestä osasta.

Saguaro-kaktukset voivat elää yli 200-vuotiaiksi. Korkeimmat kaktukset voivat olla yli 15 metriä korkeita ja niissä voi olla kymmeniä haaroja, tai käsivarsia, kuten niitä oikeaoppisesti pitäisi kutsua. Haaroittuminen alkaa yleensä vasta viidenkymmenen ikävuoden jälkeen. Suuremmaksi kasvaessaan saguarot tarjoavat ravintoa ja suojaa monille alueen eläimille. Isoissa kaktuksissa näkyy usein tikan hakkaamia koloja, joissa monet linnut pitävät pesäänsä. Huhtikuusta kesäkuun alkuun jatkuvan kukinnan aikana saguaro tuottaa mettä monien lintujen ja hyönteisten ravinnoksi palkkiona pölytyspalveluista. Saguaroja pölyttävät niin usean eri lajin kolibrit, lepakot, mehiläiset kuin jopa tikan kokoiset linnutkin. Myöhemmin kesäkuussa kypsyvät mehukkaat hedelmät tulevat tarpeeseen monille eläimille vuoden kuivimpana ja kuumimpana aikana.

Kaktusten sisäiseen rakenteeseen pääsee tutustumaan jalkautumalla maastoon jollekin vaelluspoluista. Siellä täällä näkyy kaatuneita jättiläisiä, joiden poikkileikkauksen tutkiminen kertoo paljon. Samoin siellä täällä näkyy yhä pystyssä olevia saguaron tukirankoja. Tämä ikään kuin kaktuksen luuranko on niin lujaa tekoa, että se voi hyvinkin pysyä pystyssä vielä pitkään itse kasvin jo kuoltua. Lujalle tukirangalle on tarvetta, sillä vesivarastot täynnä iso saguaro voi painaa yli kaksi tonnia. Ei ihme, että alueen alkuperäisväestö on käyttänyt näitä tukirankoja rakennusmateriaalina.

Loppukesästä Saguaron kansallispuistossa on vuoden kostein aika, kun monsuunisateet saapuvat. Joka vuosi ne eivät ole kovin voimakkaita, mutta pahimmillaan vettä voi tulla todella paljon lyhyessä ajassa. Tällöin on suuri vaara syöksytulville, joiden myötä moni varoituksista viis veisaava turisti päätyy autonsa katolle vedeltä turvaan odottamaan pelastajia. Rutikuivat joenuomat ja varoitukset syöksytulvista saattavat näyttää hassuilta, mutta ne kannattaa tosiaan ottaa vakavasti, mikäli sääennuste lupailee sateita.

Vierailu kansallispuistossa

Vierailu Saguaron kansallispuistossa maksaa $25 per autokunta ja vierailuoikeus on voimassa viikon ajan maksun suorittamisesta. Maksun voi suorittaa vierailukeskuksessa käteisellä tai kortilla, maksuautomaatilla tai jo etukäteen netissä kansallispuiston virallisilla sivuilla täällä. Minulla en ole kokemusta nettimaksusta, joten en osaa sanoa miten hyvin se onnistuu suomalaisella luottokortilla. Molemmilla kansallispuiston eri alueilla on oma vierailukeskuksensa.

Kansallispuiston alueella on paljon eri pituisia vaelluspolkuja, joiden joukosta löytyy varmasti kaikille sopivia vaihtoehtoja. Osa lyhimmistä poluista on koko matkaltaan päällystettyjä ja ne ovat siten helposti kuljettavissa myös pyörätuolilla. Molempien alueiden vaellusohjevihkosia on tarjolla ilmaiseksi vierailukeskuksissa. Näihin reittikartat sisältäviin vihkosiin on mahdollista tutustua myös jo etukäteen puiston hyvin informatiivisilla kotisivuilla täällä.

Meidän vierailumme Saguaron kansallispuistossa oli varsin lyhyt, mutta jo tällaisella pikavisiitillä ehdimme saada hyvän kuvan paikan ainutlaatuisuudesta. Kuuntelimme aluksi vierailukeskuksessa lyhyen luennon kansallispuiston alueen ekosysteemistä ja katselimme lyhytelokuvan saguarojen merkityksestä amerikan alkuperäisväestölle. Jalkauduimme maastoon lyhyelle vaellusreitille ja lopuksi vielä ajoimme ympäri osin hiekkapintaisen Bajada Loop Driven. Tämä osin yksisuuntainen kapea tie tarjosi mahdollisuuden päästä todella lähelle valtavia kaktuksia autosta nousematta. Reitin varrelta olisi avautunut pääsy myös useammalle pidemmälle vailluspolulle, mutta valitettavasti aikamme ei näille jalkautumiseen enää riittänyt.

---

Saguaroja nähdäkseen ei välttämättä tarvitse matkustaa aivan Tucsoniin asti, sillä näitä jättiläisiä on nähtävillä paljon jo suurkaupunki Phoenixin ympäristössä. Siitä huolimatta voin suositella piipahdusta etelämmäs, sillä Saguaron kansallispuistossa näitä kauniita kasveja voi ihailla kaikessa rauhassa. Varmasti vielä jollain tulevalla roadtripillä kurvaamme Tucsoniniin uudelle kaktusretkelle.