Viime vuoden maalis-huhtikuun taitteen Floridan matka on ollut paljon mielessä tänä syksynä hurrikaaniuutisten myötävaikutuksella. Onneksi vuoden pahin hurrikaani Irma ei ilmeisesti kuitenkaan aiheuttanut pelätynlaista tuhoa, ainakaan joka puolella Floridaa. Hyvä niin, sillä tuhoilla olisi Miamin alueella suuret kerrannaisvaikutukset. Matkailu kun on alueen tärkein elinkeino, eikä kesken oleva jälleenrakennustoiminta ole omiaan houkuttelemaan vierailijoita.

Miami Beach on pitkulainen saari Miamin edustalla. Kyseessä on oma itsenäinen kaupunkinsa, vaikka usein Miamista ja Miami Beachista puhutaan yhdessä Miamina. Pitkän hiekkarannan lisäksi Miami Beach on tunnettu pastellisävyisistä art deco -hotelleistaan, jotka ovat keskittyneet rantakatu Ocean Driven ja sen lähikatujen varrelle.

Miami Beachin saari on nykyisellään pitkälti ihmisen tekemä. Ennen muokkaustöitä saari oli lähinnä rämettä. Miami Beachin kaupunki perustettiin vuonna 1915 ja se ehti jo houkutella rikkaita turisteja ennen vuoden 1925 tuhoisaa hurrikaania, joka palautti kaupungin takaisin lähtöruutuun. Konkurssikypsän kaupungin pelastamiseksi päädyttiin 1930-luvulla rakentamaan rannan tuntumaan joukko hotelleja. Rakentaminen tehtiin mahdollisimman edullisesti, mutta arkkitehtuurityyliksi valittiin viimeisen päälle moderni art deco.

Nykyisin Miami Beachin art deco -hotellit tunnetaan pastellisävyistään, mutta alunperin hotellit olivat valkoisia. Pastellisävyt tulivat mukaan kuvaan vasta, kun kaupunki seuraavan kerran kaipasi ehostusta. 1970-luvulle tultaessa Miami ympäristöineen oli melkoinen paheiden pesä. Huumekauppa lieveilmiöineen piti huolen siitä, ettei turismi enää tuonut tuloja entiseen tapaan. Art deco -hotelleista osa oli jo purettu ja loputkin olivat vaarassa.

Vuonna 1976 puuhakas Barbara Baer Capitman ystävineen perusti alueen suojelemiseksi Miami Design Preservation Leaguen. Pastellisävyisen värikartan lanseerasi porukan arkkitehti Leonard Horowitz. Ideana oli alusta alkaen saada hotellit jälleen houlutteleviksi turistien näkökulmasta, koska menestyvä liiketoiminta on paras tapa suojella rakennuksia. Jos hotelli tuottaa voittoa, on sillä varaa pitää rakennuksensa kunnossa. Työ on tuottanut tulosta, sillä alue on saanut virallisen statuksen historiallisen arvonsa mukaisesti. Myös matkailijoita riittää.

Asuimme Miami Beachilla yhdessä art deco -hotellissa, Hotel Marlinissa. Marlin sijaitsee Collins Avenuella, joka on yhden kadunkulman päässä Ocean Drivelta. Sijainti on paljon rantakatua rauhallisempi. Ocean Drivella ei kukaan nuku ennen yökerhojen sulkemista, Collins Avenuella voi jo elää ihan normaalisti.

Osallistuimme Miami Design Preservation Leaguen järjestämällä kävelykierrokselle, jossa pääsimme tutustumaan paikallisoppaan avustuksella art deco -alueen merkkirakennuksiin. Nähtävää on oikeasti niin paljon, ettei 1,5 tunnin kierroksella ehditä katsoa kaikkea. Oppaalla riitti asiaa ja kierros venähti todellisuudessa kahteen tuntiin. Kierros oli hyvin $25 hinnan arvoinen. Järjestö on voittoa tavoittelematon, joten osallistumalla kierrokselle pääsee oikeasti osallistumaan suojelutyöhön.

Art deco -hotelleista korkeimman, The Tides -hotellin, baari kuului osana kierrokseen. Aulan takanurkan jatkeena sijaitseva baari ei ole enää käytössä, mutta tila on edelleen avoinna yleisölle. Hotellin valmistumisen aikaan vuonna 1936 kieltolaki, joka kumottiin vuonna 1933, oli hyvässä muistissa ja baareihin suhtauduttiin vielä hieman varauksella. Nykyiseen tapaan baaria ei haluttu heti respan yhteyteen, vaan se piilotettiin taka-alalle. Aulan lattiassa oli tiettyjä kuvioita, jotka kertoivat hienovaraisesti majoitusliikkeessä tarjolla olevista palveluista. Yksi symboli vihjasi jostain löytyvän baarin, toinen vihjasi tanssisalongista. Tämän näyttävämmin näitä ei mainostettu.

Kävelykierroksen lisäksi rakennusten suojelutyöhön voi osallistua asumalla art deco -hotelleissa. Erinomainen tapa on myös käydä syömässä 11th Street Dinerissa, joka on klassinen amerikkalainen diner sisustusta ja ruokalistaa myöten. Tarkkasilmäinen huomaa pian art deco -yksityiskohtia, kuten lasitiiliä ja pyöreitä ikkunoita. Paikka on upea myös pimeän tultua neonvalaistuna. Ruoka on varsin mainiota ja se kuuluu kelpaavan myös Miami Beachilla vieraileville julkkiksille. Kävelykierroksen oppaamme osasi luetella useampia tunnettuja henkilöitä, joihin hän on ravintolassa törmännyt. Osa nimistä ei sanonut minulle mitään, mutta Madonnan sentään tunnistin.

Art deco -hotellit ovat kolmikerroksisia, kymmenkerroksinen The Tides on selkeä poikkeus, eikä niissä ole parvekkeita. Rakennukset pyrittiin tekemään mahdollisimman halvalla, joten myös ilmastointi jätettiin alunperin pois. Ikkunoiden sijoittelulla ja ikkunoiden yläreunan aurinkoa blokkaavilla lipoilla pyrittiin mahdollistamaan huoneiden viilennys ilman ilmastointia. Toki myöhemmin ilmastointi on lisätty, jenkkiläinenhän ei mitenkään selviä hengissä ilman sitä. Osa hotelleista on myös jo siirtynyt pois 1970-luvun pastelliväreistä. Osa on jopa palannut alkuperäiseen valkoiseen väriin.

Collins Avenuen ja 8. kadun kulmauksessa sijaitsevaan The Hotel of South Beachiin, alunperin Tiffany Hotel, pääsimme tutustumaan myös sisäpuolelta. Aivan kaikkiin hotelleihin eivät kävelykierroksen ryhmät ole tervetulleita, mutta onneksi The Hotel of South Beach on poikkeus. Hotellin sisustus on hienosti entisöity. Kalusteet, aulan pyöreät ikkunat, sekä lattian symbolit antavat hyvän kuvan siitä miltä nämä hotellit ovat näyttäneet valmistuttuaan 1900-luvun alkupuoliskolla.

Ocean Driven varrella on nähtävissä hieno esimerkki modernista rakennuksesta, joka on rakennettu kunnioittaen alueen henkeä. Congress Hotelin oikealla puolella sijaitseva uudisrakennus vaatii uudemman vilkaisun ennen kuin sen tajuaa moderniksi luomukseksi. Ensimmäiseksi sen paljastavat suuret parvekkeet, joita art deco -hotelleissa ei ole. Värimaailma ja muotokieli ovat kuitenkin hyvin yhteensopivia alueen vanhojen rakennusten kanssa.

Art deco -alueeseen voi tutustua omatoimisesti rakennuksia ihaillen, mutta suosittelen kyllä opastettua kierrosta. Oppaamme oli todella mainio ja hän kertoili monia mielenkiintoisia tarinoita alueen historiasta.

Muut kirjoitukset aiheesta Miami:

Linkkejä:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *