Lähdimme Floridaan hakemaan talven synkkyyden keskelle valoa, ja miksei vähän lämpöäkin. Sääennuste kyllä lupaili eteläiseen Floridaan 20-25 asteen lukemia matkan ajalle, mutta aiemman kokemuksen puuttuessa en osannut arvioida, miltä moinen lämpö mahtanee Floridan talvessa tuntua. Esimerkiksi Andalusiassa olen joutunut keskitalvella vetämään kevytuntuvatakin päälle vielä 20 asteen lämmössäkin. Pakkasin siis mukaan varmuudeksi vähän kaikenlaista vaatetta.
Kotimaan talvi käytti vielä viimeisen mahdollisuuden näyttää meille keskisormea tuprauttamalla maan valkoiseksi sillä aikaa, kun odottelimme lentokentällä koneeseen nousua. Hymy oli pitkän lennon jälkeen sitäkin herkemmässä trooppisen kostean lehmän hönkäyksen toivottaessa meidät tervetulleiksi lentokentältä ulos astuessamme. Ilta oli siinä vaiheessa jo pimennyt, joten päivällä lienee ollut kunnon helle. Alku lupasi siis hyvää.
Kondorin kosto
Heti ensimmäisenä aamuna hotellin aamiaiselle kömpiessämme näin ikkunasta taivaalla kaartelevan kalkkunakondorin. Nämä isokokoiset petolinnut ovat todella yleisiä USA:ssa ja maassa autoilevalle ne tulevatkin pian tutuiksi. Erilaiset autojen alle jääneiden karvaturrien raadot taitavat maistua niille oikein mainiosti, mistä johtuen niitä näkeekin usein teiden yläpuolella kaartelemassa. En ollut koskaan onnistunut kuvaamaan näitä näyttäviä lintuja oikein kunnolla, joten innostuin välittömästi nähdessäni sellaisen heti ensimmäisessä kohteessa keskellä kaupunkia.
Kaupungille lähtiessäni otinkin tavallisen kameravarustuksen lisäksi olkalaukkuuni myös sinne nippa nappa mahtuvan pidemmän linssin, jonka avulla petolinnun kuvaaminen olisi käynyt hienosti. Valitettavasti lintu vilahteli näkökentässä ainoastaan silloin, kun en sitä pystynyt kuvaamaan. Toiveikkaana kuljetin tätä noin 1,5kg ylimääräistä painoa mukanani koko Miami Beachin matkaosuuden ajan. Petolinnut jäivät kuitenkin toistaiseksi kuvaamatta. Lintu vastaan matkabloggaaja: 5-0, joskin tulos tulisi tuosta vielä kääntymään jälkimmäisen eduksi.
Kylmyysennätys
Saapumispäivänämme vastassa ollut trooppinen tuulahdus oli viimeisiä jäänteitä jouluviikolla Miamin seudulla vaikuttaneesta helleaallosta. Sen jälkeen tulikin sitten käänne päinvastaiseen. Uudenvuodenaatolle sääennuste povasi suorastaan hyytävää säätä ja päivästä muodostuikin lopulta kylmin uudenvuodenaatto kaupungissa 25 vuoteen.
Orlandon suunnalla oli jopa niin kylmää, että sääennusteissa suositeltiin välttämään muuta kuin ehdottoman pakollista ulkona liikkumista. Lemmikkien lämpiminä pysymisestä piti huolehtia ja myös tuttavien ja naapurien vointia suositeltiin kysymään. Uutisista ei jäänyt mieleen, että kukaan olisi kuitenkaan kuollut ylimpienkin päivälämpötilojen pudottua arktisiin lukemiin, mikä Floridassa tarkoitti vain hieman yli kymmentä plusastetta. Miami Beachilla ei aivan noin kylmää ollut, joskin yön aikana saatettiin kymmenessä asteessa käväistä. Onneksi tämä kylmä aalto kesti vain yhden päivän ajan ja sen jälkeen palattiin taas leppoisiin yli 20 asteen päivälukemiin. Arktisen kylmästä uudenvuodenaatostakin selvisin nahkatakilla.
Valohoitoa
Vaikka lämpö ei meitä vielä Miami Beachilla alun jälkeen erityisesti hellinytkään, ei meillä silti ollut syytä valittaa. Toppahousuja ja nastakenkiä ei tarvittu, eikä niitä mukana ollutkaan. Sitä eniten kaipaamaamme asiaa eli valoa oli tarjolla mahtavasti. Taivaalla ei koko kolmen päivän aikana juuri pilvenhattaraa näkynyt. Päivät olivat keskitalvella suhteellisen lyhyitä Floridassakin, mutta ero Suomen talveen oli silti valtava.
Kaupunki näytti kovin tutulta, joskin jotain pientä muutostakin oli kymmenessä vuodessa ehtinyt tapahtua. Hetken jo kuvittelin lähinnä rantaa kulkevan Ocean Driven muuttuneen tyystin kevyelle liikenteelle varatuksi kaduksi, kunnes tajusin autoliikenteen sulkemisen liittyvän vain uudenvuoden juhlamenoihin.
Edellisellä vierailulla näkemättä jääneistä paikosta tutustuimme saaren eteläkärjen South Pointe Parkiin ja Miamin Downtownin suuntaan hienot maisemat tarjoavaan Biscayne Bay Pathiin. Ensin mainitusta löytyi myös kalastuslaituri, jolta käsin pystyi näkemään koko pitkän hiekkarannan kerralla. Jälkimmäinen osoittautui mainioksi paikaksi katsella auringonlaskua.
Uudenvuoden juhlaillallinen
Olimme varanneet uudenvuodenaatolle pöydän vähän hienommasta ravintolasta. Tarkoituksenamme oli syödä kunnon juhlaillallinen ja jatkaa sitten Ocean Driven varrelle katselemaan ilotulitusta, jota mainostettiin melkoisen näyttäväksi. Olimme katselleet Jenkeissä parissakin eri kaupungissa kansallispäivän ilotulituksia ja niiden perusteella osaamista paukkujen pamautteluun tuntui maasta löytyvän. Miami Beachin uudenvuoden ilotulituksen kestoksi oli ilmoitettu hulppeat puoli tuntia, missä ajassa ehtii kyllä ampua raketin jos toisenkin.
Illan sitten koittaessa into suurta juhlaspektaakkelia kohtaa kuitenkin hiipui. Aikaeroväsymys painoi edelleen, lämpötila sen kuin putosi ja autokyytiä vähän syrjässä sijaitsevalle ravintolalle oli mahdotonta saada liikkeellä olevan väkimäärän vuoksi. Totesimme katastrofin ainesten olevan sen verran hyvin kasassa, että peruimme illallisvarauksemme. Matelu tungoksessa hyisessä tuulessa keskellä yötä majapaikkaan ei lainkaan houkutellut. Onhan noita ilotulituksia nähty. Seuraavana aamuna tarkoituksenamme oli kuitenkin lähteä ajelemaan eteenpäin Miami Beachilta, joten kohtalaiset yöunet tulivat tarpeeseen.
Suunnittelemamme juhlaillallinen vaihtui lopulta naapurista noudettuun taco-ateriaan. San Diegosta tuttu erinomainen Taco Stand tarjosi jos ei nyt ihan juhlaillallista niin ainakin todellista herkkua. Ilotulitus jäi näkemättä, mutta sen sijaan kävimme nauttimassa drinksut hotellin baarissa. Talo tarjosi lasillisen kuohuvaa ja jostain syystä sain vielä Aperol sprintzinkin kaupan päälle. Ei ehkä se hurjimpana mieleen jäänyt uusivuosi, mutta toisaalta muistikuvat olivat ainakin melko kirkkaita.
Vuoden vaihduttua oli sitten aika jatkaa hiljalleen matkaa kohti Orlandoa. Jos oikein tarkasti katsoo, niin siellähän tämä maailman huvipuistopääkaupunki siintääkin jo matkakertomuksen seuraavassa osassa.