Valitettavasti kaikki kiva loppuu aikanaan. Meidän vuodenvaihteen reissumme osalta loppu oli lähellä, kun auton nokka kääntyi Cocoa Beachilta kohti Miamia, jonne majoituimme viimeiseksi yöksi. Samalla pääsimme tutustumaan lyhyesti itse Miamin kaupunkiin. Siitä emme aiemmin olleetkaan nähneet juuri muuta kuin lentokentän. Miami Beachan on oma kaupunkinsa, vaikka näistä kahdesta usein puhutaankin vain Miamina.

Matkalla Miamiin

Ajomatkaa tälle viimeiselle siirtymätaipaleelle kertyi yli kolme tuntia. Kyseessä olikin reissun pisin matkapäivä. Yleensä pyrimme rajoittamaan päivittäiset ajomatkat alle kolmeen tuntiin, mutta aina tämä ei onnistu. Pidimme matkalla kaksi jaloittelutaukoa tasaisin välein. Ensimmäisen kohdalla nautimme Five Guysin mainion maapähkinävoipirtelön. Kyseinen maku on ehdoton pirtelösuosikkimme. Jälkimmäisellä pysähdyksellä puolestaan söimme lounasta. Lounaan aikana kännykän sääsovellus arvioi sateen alkavan kymmenen minuutin kuluttua. Tällä kerralla sovellus oli prikulleen oikeassa. Saimme nauttia seuraavan etappimme ensimmäisen vartin ajan ihan kunnon kaatosateesta, joka onneksi kuitenkin eteni päinvastaiseen suuntaan ja näkyi lopulta enää mustanpuhuvana taivaanrantana taustapeilissä.

Matka-aika piteni vielä jonkin verran alkuperäisestä arviosta, koska vähän ennen Miamia jouduimme iltapäiväruuhkaan. Vaikka Interstatella oli kaistoja tolkuttomasti, pysähteli liikenne tämän tästä. Navigaattori suositteli äärimmäisenä vasemmalla sijaitsevaa pikakaistaa, mutta sinne päästyämme sekin tökkäsi. Tungos helpotti lopulta vasta jonkin matkaa ennen kaupunkia ja viimeisen pätkän saimme ajella melko leppoisaa vauhtia.

Viimeiset viisi metriä on aina pitkät niin

Paitsi että pois motarilta Brickellin alueella Miamin keskustassa laskeutuessamme päädyimme taas puuroiseen liikenteeseen. Eläväinen Brickell oli täynnä niin ihmisiä kuin autojakin. Perjantain afterworkit olivat juuri alkamassa ja kaikki halusivat niihin osallistua. Kiertelimme hitaasti madellen korttelia ympäri kolme kierrosta etsien jotain koloa, johon pysähtyä hotelliin kirjautuaksemme.

Ilo oli ylimmillään, kun löysimme viimein sakkopaikan pyörätieltä. Siinä oli edellisillä kierroksilla ollut parkissa tilatakseja, mutta yksi niistä oli juuri poistunut. Kiilasin risteyksessä robottitaksin edelle varmistaakseni paikan. Sitten vain kipaisimme nopeasti hotelliin, josta sain reittiohjeet parin korttelin päässä sijaitsevaan parkkihalliin. Onneksi autoa ei ehditty hinaamaan pois sillä välin. Jos olisimme tutustuneet alueeseen vähän etukäteen, olisimme luultavasti päätyneet palauttamaan auton tässä vaiheessa ja luovimaan loppumatkan perille taksilla.

Kohteita etsimässä kissojen ja koirien kanssa

Seuraavana päivänä meillä oli vielä iltapäivälle asti aikaa Miamiin tutustumiseen. Mahdollisia kohteita pohtiessamme vaihtoehtoja löytyi useampiakin. Aluksi ajatuksenamme oli kiertää samalla reissulla muutama kohde, mutta lopulta päädyimme ajamaan Uberilla ensin yhteen paikkaan ja kävelemään sieltä sitten takaisin päin. Olisihan tuo vuokra-autokin ollut vielä käytössä, mutta alueen liikenteestä ja pysäköintihärdellistä sain jo edellisenä iltana vähintäänkin tarpeekseni.

Vaimo valitsi ensimmäiseksi vierailukohteeksi Maurice A. Ferré Parkin, josta löytyi hauska patsaspuisto Dogs and Cats Walkway and Sculpture Garden. Paperilla pikkuisen tylsältä kuulostanut puisto olikin oikein kiva. Eläinpatsaat olivat hauskan värikkäitä ja oikein eläväisen näköisiä. Ihmiset sen sijaan sikailivat. Paikalliset lapset eivät ymmärtäneet kieltoa olla kiipeämättä patsaiden päälle, eivätkä sen fiksumpia olleet heidän vanhempansakaan.

Puisto jatkui rantaan asti ja jotenkin elukat katsastettuamme jalkamme johtivat meidät meren äärelle kuin itsekseen. Haahuilumme ei ollut kuitenkaan päätöntä, sillä rannan tuntumasta löytyi Pérez Art Museum Miamin edustalta tutun näköinen irtopää. Tosin tätä teosta nimeltään Looking into my Dreans, Awilda emme olleet kuitenkaan nähneet aiemmin. Sekoitin sen viitisentoista vuotta aiemmin New Yorkissa näkemäämme teokseen nimeltään Echo. Erehdys oli kuitenkin ihan ymmärrettävä, sillä molemmat pollat olivat Jaume Plensan tekemiä ja kuin yhdestä puusta veistettyjä. Tai siis kovin samantyyppisistä materiaaleista tehtyjä.

Luontoretkellä keskellä kaupunkia

Miamin keskusta-alueen puistotkin osoittautuivat mainioiksi luontoretkikohteiksi. Aluksi bongailimme useampia erilaisia liskoja, jotka kipittivät karkuun poluilla tai köllöttelivät puiden rungoilla. Onnistuin nappaamaan niistä sen verran onnistuneita kuvia, että Googlen kuvahaku osasi kertoa niiden olevan eri agamalajien edustajia.

Lintujakin kaupungista löytyi. Joka puolella matkan varrella näkemiltämme kovaäänisiltä turpiaaleilta emme voineet välttyä Miamissakaan. Niiden lisäksi vaimo bongasi puunrunkoa pitkin kiipeävän pienen tikan, jonka Googlen kuvahaku tunnisti mahlatikaksi. Tai siis Googlen mielestä se oli keltavatsatikka, mutta Google nyt keksii aina omiaan. Turpiaalejakin se väitti grakkeleiksi.

Minulle selvisi vasta kotona, että grakkelin sijaan olinkin nähnyt ilmielävän turpiaalin. Kyseinen linnun nimi kun oli jäänyt hauskan kuuloisena mieleeni jännärikirjailija John Verdonin teoksista. Lopulta tutustuin Floridassa kahteen eri turpiaalilajiin: mölyturpiaaliin ja purppuraturpiaaliin. Ensin mainittu on kyllä suomenkielisen nimensä ansainnut. Kyseinen rääkyjä kun ei selvästi osaa pitää nokkaansa kiinni lainkaan. Vaan mikäs siinä on mölytessä, mölyturpiaali kun on lajina elinvoimainen vähempiäänisen purppuraturpiaalin ollessa jo hieman taantunut.

Aivan Miamin sataman nurkalta bongasimme vielä pikkuisen isomman kokoluokan liskon. Laiturin reunalla päivää paistatteli iguaani. Kukaan muista samalla jalkakäytävällä kävelevistä ihmisistä ei huomioinut liskoa mitenkään, kunnes minä aloin sitä kamerallani sihtailla. Pian kännykkäkameratkin alkoivat laulaa.

Lopulta tuo yhden kohteen taktiikka osoittautui oikeaksi. Emme olisi ehtineet enempiä kohteita kiertääkään, sillä Uber-kyytimme reissun lähtöpisteeseen kesti todella kauan. Olimme pariin otteeseen pitkän aikaa totaalisen jumissa keskellä tukkeutunutta liikennettä. Kuski kovasti yritti kiertää tukoksia, mutta samaa yrittivät monet muutkin. Seuraavalla kerralla valitsemmekin kohteet katutason yläpuolella kulkevan Metromoverin reitin varrelta.

Hotellille palattuamme oli jäljellä enää matka lentokentälle. Onneksi reitti vei meidät muutaman tahmaisen kadunkulman jälkeen ylös moottoritien rampille. Siitä eteenpäin loppu matka sujui leppoisasti ja ilman kommelluksia. Pian jo istuimmekin Finnairin kyydissä matkalla Floridan lämmöstä Suomen pakkasiin. Toisaalta Floridankin sää oli jo lähipäivinä kääntymässä viileämpää suuntaan.

---

Nyt on aika laittaa tämä matkakertomus pakettiin, joten kiitokset matkaseurasta. Kannattaa kuitenkin edelleen pysyä kanavalla, sillä tämäkin reissu poikii ennemmin tai myöhemmin myös täsmäkirjoituksia matkan varrella näkemistämme kohteista. Florida osoittautui mainioksi kohteeksi myös keskitalvella. Vaikka Jenkit saavatkin jäädä nyt vähäksi aikaa rauhaan, voisi tällainen talviloma tulla hyvinkin kyseeseen taas joskus lähivuosina.