Route 66:n toinen pää sijaitsee Illinoisin osavaltion Chicagossa, tarkemmin East Adams Streetillä vastapäätä Art Instituten pääsisäänkäyntiä. Aloitimme ajomatkamme Chicagosta, joskaan emme aivan tuosta virallisesta alkupisteestä. Nappasimme uudenkarhean Jeep Renegaden allemme Chicagon keskustan lounaispuolella sijaitsevalta Midwayn lentokentältä Hertzin vuokraamosta. Kaupungin päälentokenttä O’Hare, jolle olimme saapuneet Finnairin suoralla lennolla neljä päivää aiemmin, sijaitsee ikävästi keskustan luoteispuolella. Kaupungissa emme autoa tarvinneet, joten oli luontevaa noutaa auto vasta eteenpäin lähtiessämme reitin kannalta kätevimmästä paikasta. Näin pääsimme liikkeelle kiertämättä koko Chicagon keskustaa.

Navigointiapuna meillä oli seitsemän tuuman Android-tabletti, joka oli sieltä hintahaarukan edullisemmasta päästä. Asus oli laitteen merkki ja se oli hankittu Verkkokauppa.comista noin 150€ hintaan. Laitteessa oli paikka sim-kortille, joten sitä pystyi käyttämään myös matkapuhelinverkon datayhteydellä (ja myös todella hassun kokoisena puhelimena). Hankimmekin jo Chicagosta AT&T:n prepaid-liittymän pelkällä datalla. Noin $50 hintaan per kuukausi kuului 5GB dataa. Tämä riitti hyvin vain tarpeen tullen käytettynä, emme saaneet kuin 2GB käytettyä.

AT&T:n liittymä mahdollisti myös yhteyden jakamisen tabletista kännyköihimme. Näin pystyimme molemmat etsimään ongelmatilanteissa tietoja samaan aikaan. Tämän toiminnon kuuluminen liittymään on syytä varmistaa etukäteen, sillä osa operaattoreista ei tätä salli. Navigoinnissa käytimme Googlen karttaohjelmaa, joka oli osoittautunut erinomaiseksi aiemmalla Floridan automatkallamme. Latasimme varmuudeksi kartat etukäteen hotellien wifi-yhteyden avulla.

Toisena navigointiapuna meillä oli pakkaus Route 66 -paperikarttoja nimeltään Here It Is!. Paketti sisälsi yhden käsin piirretyn ison kartan per osavaltio sanallisine navigointiohjeineen. Kukin kylä ja kaupunki oli myös luonnehdittu lyhyesti sisältäen keskeisimmät paikan route 66 -nähtävyydet. Tätä karttaa käytimme usein seuraavan päivän reitin valmisteluun valikoidessamme mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja. Reitin varrella on niin paljon nähtävää, että paikkoja on pakko priorisoida, vaikka aikaa olisi kuinka paljon tahansa.

Vuokraamolta matkamme jatkui ensin interstatea 55 pitkin etelään. Poistuimme liittymän numero 268 (exitit on isoilla teillä yleensä numeroitu) kohdalta ja jatkoimme kohti Jolietia. Googlen navigaattoriin olin laittanut kohteeksi Jolietin. Modernille ohjelmalle ei oikein pystynyt mitenkään sanomaan, että haluamme ajaa valtatietä 66. Ainoastaan moottoritiet ja tietullut pystyi asetuksin kiertämään. Nämä vaihtoehdot eivät olleet likimainkaan riittäviä, joten välillä navigointi vaati hyvää etukäteissuunnittelua, oikeiden liittymien numeroiden kirjoittamista ylös ja paikoin myös luovuutta tien päällä.

Jolietiin vievä tie oli osa valtatietä 66 vuoteen 1940 asti. Sen jälkeen virallinen linjaus muuttui. Nykyinen interstate 55 kulkee tätä vuoden 1940 reittiä. Eli heti alusta alkaen on tehtävä valintoja. Tämä valintojen tekeminen tulee tutuksi etenkin Illinoisin alueella, jossa on ehdottomasti parhaat route 66 -opasteet. Kunkin eri aikakauden reitit on hyvin merkitty opasteisiin. Liittymän numero 268 kohdalla oli route 66 -opaste. Kun ohitimme sen, arpoi auton musiikkisoitin seuraavaksi kappaleeksi soittolistaltamme Nat King Colen kappaleen (Get Your Kicks on) Route 66. Mikä tilannetaju!

Joliet
Asukasluku	147 433
Osavaltio	Illinois
Vierailuaika	23.6.

Jolietissa olisi ollut tarjolla ensimmäiset selkeät route 66 -nähtävyydet, mutta me tyydyimme vain etsimään ruokakaupan juomatäydennyksen hankkimiseksi. Myös wc-tauko oli tässä kohtaa tarpeen. Jenkkilässähän kaupoissa on aina wc-tilat, mikä on hyvä pitää mielessä. Aivan suurimpia keskuksia lukuunottamatta huoltoasemilta on tällaisia palveluja turha etsiä. Käytännössä huoltoasema, jonka yhteydessä ei ole ravintolaa, harvoin tarjoaa wc-tiloja asiakkailleen.

Hieman Jolietin jälkeen nappasimme huoltoaseman yhteydestä löytyneeltä Dunkin’ Donutsin pisteeltä kahvin mukaan. Kofeiinin voimin matka jatkui kohti Wilmingtonia, josta löysimme ensimmäisen todellisen route 66 -helmen, postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvän jättiläisen Gemini Giantin.

Näitä äänenvaimenninmiehiä (eng. muffler men) kaupiteltiin aikoinaan messuilla tienvarren yrityksille asiakkaita houkuttelemaan. Nimensä nämä jättiläiset ovat saaneet siitä, että useat suunniteltiin pitämään käsissään auton äänenvaimenninta. Ensimmäinen jättiläinen esitti kuitenkin kirvestä pitelevää Paul Bunyania, myyttistä kansantarujen jättimetsuria. Näitä veijareita on teiden varsilla useampiakin, ja vaikka niillä on käsissään kaikenlaista raketista nakkisämpylään, on käsien ote suunniteltu kirvestä silmälläpitäen. Koska äänenvaimenninmies on typerän kuuloinen nimi suomeksi, puhun näistä veijareista tästä lähtien vain jättiläisinä.

Wilmington
Asukasluku	5134
Osavaltio	Illinois
Vierailuaika	23.6.

Gemini Giant on helppo löytää, se seisoo kaupungin läpi kulkevan East Baltimore Streetin (route 66) oikealla puolella pohjoisesta saavuttaessa pian Forked Creekin ylittävän sillan jälkeen. Jättiläinen on helppo nähdä jo sillalta käsin. Sen mainostama Launching Pad -ravintola on sulkenut ovensa pysyvästi jo vuosia sitten, mutta onneksi jättiläinen on saanut jäädä paikoilleen.

Wilmingtonista matkamme jatkui kohti Dwightia, jossa pysähdyimme pienenä museona nykyisin toimivalle entisöidylle Texacon huoltoasemalle. Päivystysvuorossa asemalla oli herttainen eläkeläispariskunta. Rouva ystävällisesti ohjeisti meidät laittamaan nastan maailmankartalle kotipaikkamme kohdalle ja kirjoittamaan nimemme vieraskirjaan. Hän myös jaksoi tarinoida paikan historiasta ja nykymeiningistä vanhan valtatien varrella. Asema pyörii vapaaehtoisvoimin. Matkailijoita käy harvakseltaan ja ne ovat pääosin Euroopasta. Myös joitain aasialaisia liikkuu tiellä. Rouva antoi meille hienon Illinoisin route 66 -opaslehtisen, joka osoittautui mainioksi tietolähteeksi.

Dwight
Asukasluku	4260
Osavaltio	Illinois
Vierailuaika	23.6.

Seuraavaksi pysähdyimme Pontiacissa tutustumaan kaupungin route 66 -aiheiseen museoon. Jonkinlainen vastaava museo löytyy jokaisesta itseään kunnioittavasta kaupungista reitin varrella, paikan koosta riippumatta. Ihan kaikkia tuskin kannattaa koluta läpi. Pontiacin museo on pienehkö, joskin me tutustuimme vain alimpaan kerrokseen. Näyttely keskittyy nimenomaan Illinoisin osuuteen tiestä. Paikan ehdoton helmi on takapihalta löytyvä edesmenneen taiteilija Bob Waldmiren vanhasta koulubussista tuunaama matkailuauto.

Pontiac
Asukasluku	11 931
Osavaltio	Illinois
Vierailuaika	23.6.

Koko aamupäivän taivasta peittänyt paksu pilviverho alkoi repeillä Pontiacin liepeillä. Helteinen sää ja auringonpaiste houkuttelivat meidät jalkautumaan pienelle kävelykierrokselle Pontiacin seinämaalauksia ihailemaan. Reitti kulkee museon ohi ja se on merkitty askelten kuvina jalkakäytävään. Seinämaalaukset olivat hienoja ja niitä oli varsin paljon. Pieni jalkautuminen tämän kaupungin kaduille siis ehdottomasti kannattaa. Piipahdimme myös Pontiac Family Kitchenissä nauttimassa ihan kelvolliset salaatit lounaaksi.

Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa kohti Atlantaa, jossa piipahdimme kahville ja piirakkapalalle vuodesta 1934 asiakkaita palvelleeseen Palms Grill Cafeen. Paikan edustalta löytyy nakkisämpylää kantava jättiläinen, Tall Paul.

Atlanta
Asukasluku	1692
Osavaltio	Illinois
Vierailuaika	23.6.

Kahvilasta palatessamme näimme ensimmäiset suomalaiset matkailijat. Nelihenkinen perhe oli samalla reitillä kuin mekin, joskin he aikoivat selvitä tieosuudesta Chicago-Los Angeles noin kahdessa viikossa. Heidän matkaohjelmansa oli siis varsin tiivis. Meillä pelkän valtatien 66 ajamiseen kului reilut viisi viikkoa reilun seitsemän viikon kokonaismatka-ajasta.

Illinois on vahvasti maatalousvaltainen osavaltio ja sen kyllä huomaa nopeasti. Teiden varsilla maisema koostuu pelloista, joilla kasvaa joko korkeaa tai matalaa viljelykasvia. Korkeat ovat maissia ja matalat soijaa. Nämä käyvät kyllä pian tutuiksi.

Vanhan valtatie 66:n vierellä näkyy useissa paikoissa huonokuntoista päällystettyä tietä, jolle ei oikeasti enää pääse ajamaan, mutta jota ei kuitenkaan ole purettu. Kyseessä on alkuperäinen valtatie, joka on syystä tai toisesta jätetty paikoilleen. Päällyste tällä tiellä lienee alkuperäistä Portlandin betonia, ainakin saumoja on tiheään. Tällaistakin tietä pääsimme ajamaan myöhemmin ja ne saumat kävivät siinä hommassa pian tutuiksi, kun auto tärähti jokaisen kohdalla. Joku lapsena perheensä kanssa näillä tienoilla automatkaillut jenkkiläinen kirjoitti nukahtaneensa aina takapenkille auton keinahdellessa tasaisesti saumojen kohdalla. Ei tuo kyllä minusta keinahtelulta tuntunut. Oli varmaan Jeepissä vääränlainen jousitus.

Loppu matka illan majapaikkaan Illinoisin pääkaupungissa Springfieldissä jatkui ilman pysähdyksiä. Majoituimme kaupungin historiallisen keskustan laidalle Carpenter Street Hoteliin. Majapaikka oli ihan asiallinen ja siitä oli helppo kävelymatka kaupungin keskeisimmille nähtävyyksille. Ne tosin jätimme seuraavalle päivälle.

Carpenter Street Hotel
Yön keskihinta	79,96€
Aamiainen	kyllä
Wifi	kyllä (nopeus sisään/ulos 1,73Mb / 1,99Mb)
Pysäköinti	ilmainen
Muita maksuja	–

Illan ohjelmana kävimme vilkaisemassa vielä yhden jättiläisen kaupungin etelälaidalta. Illallista söimme samoilla suunnilla panimoravintola Engrained Brewing Companyssa. Paikan burgeri oli erinomainen ja itse tehtyjä oluita sai autoilijan näkökulmasta sopivan pieninä maisteluannoksina.

Springfield
Asukasluku	116 250
Osavaltio	Illinois (osavaltion pääkaupunki)
Vierailuaika	23.6.-25.6.
Päivän ylin lämpötila	32-33°C
Yön alin lämpötila	17-20°C

Seuraavana päivänä jalkauduimme Springfieldin kaduille. Kaupungin ykkösnähtävyydet liittyvät tunnetuimpaan asukkaaseen Abraham Lincolniin, joka toimi lakimiehenä kaupungissa. Lincoln oli kotoisin Kentuckysta, mutta Springfieldissä hän tapasi vaimonsa ja perusti perheen. Paikasta muodostui hänen kotinsa ja sinne hänet on myös haudattu. Kaupungista löytyy Lincolnin presidenttikauden kirjasto ja museo. Lisäksi hänen vanha kotitalonsa ja sen ympäristön korttelit on entisöity 1800-luvun tyyliin ja ne toimivat nykyisin kansallispuistona.

Kansallispuiston turisti-infosta selvisi, että Lincolnin taloon pääsee opastetulle kierrokselle, joka on ilmainen. Kierrokset lähtevät viiden minuutin välein ja niille on ilmoittauduttava infossa. Näin ryhmien koot pidetään hallittuina. Kierroksia vetävät kansallispuiston oppaat. Tahti oli vähän turhan hätäinen ainakin valokuvaamisen kannalta. Toisaalta jos jokin paikka jäi kuvaamatta, voi toki käydä ilmoittautumassa uudelle kierrokselle.

Kansallispuiston tarina on mielenkiintoinen. Lincolnin kuoltua hänen poikansa Robert laittoi talon vuokralle. Jossain vaiheessa selvisi, että vuokralla asunut herra oli keksinyt tehdä talon historialla rahaa. Hän myi niin talon aitoja huonekaluja kuin itse hankkimiaan kalusteita Lincolnille kuuluvina. Hän myös päästi ihmisiä rahaa vastaan tutustumaan taloon. Tästä harmistuneena Robert päätti myydä talon osavaltiolle $1 hintaan sillä ehdolla, että osavaltio pitää talon kunnossa ja ihmiset pääsevät tutustumaan siihen ilmaiseksi.

1900-luvun puolivälin tienoilla Illinoisin osavaltio ajautui talon kanssa samanlaisiin ongelmiin kuin Robert aiemmin. Naapurit olivat hoksanneet tilaisuuden rikastumiseen ja olivat avanneet talonsa vierailijoille, toiset matkamuistomyymälöinä ja toiset majapaikkoina. Alue ränsistyi ja muuttui epämiellyttäväksi. Lopulta osavaltio lähestyi USA:n kansallispuistoja hallinnoivaa National Park Serviceä (joka muuten elokuussa 2016 täytti sata vuotta). Talo vaihtoi lopulta omistajaa alkuperäisellä $1 summalla ja se avattiin 1972 kansallispuistona. Puistoon liitettiin pala palalta hankittuja naapuritontteja. Lopulta nykyinen neljän korttelin alue oli valmis ja kaikki talot entisöity Lincolnin aikakauden asuunsa.

Kansallispuistossa liikkuu aikakauden asuihin pukeutuneita historian elävöittäjiä, jotka esittelevät elämänmenoa Lincolnin aikana. Yksi tällainen kaveri kertoili tarinoita odottaessamme kierroksen alkamista. Hän mainosti opastamaansa naapurustokierrosta myöhemmin samana päivänä. Kierros kuulosti niin kiinnostavalta, että päätimme palata kansallispuistoon kaupungilla nautitun pikaisen lounaan jälkeen.

Aluksi luulimme olevamme väärässä paikassa, kun ketään muita ei näkynyt. Lopulta kolme vanhempaa rouvaa tuli ihmettelemään samaa. Kierros ei houkutellut paikalle muita, joten saimme lähes yksityisopastuksen. Tämä ei haitannut lainkaan. Kierros kesti noin tunnin ja se oli todella mainio. Oppaamme oli erinomainen. Hän kertoili naapuruston taloissa Lincolnin aikana asuneista ihmisistä ja heidän suhteistaan Lincolnin perheeseen. Taloissa asui monenlaista väkeä. Oli leskirouvia, joilla oli erilaisia selviytymiskeinoja miehen kuoleman aiheuttamasta taloudellisesta ahdingosta. Naapurustosta löytyi myös Lincolnin poliittinen vastustaja ja jopa karanneita orjia vapauteen auttaneen maanalaisen rautatien solmukohta.

Iltaohjelmaksi harkitsimme vakavasti kaupungin laidalta löytyvää drive-in -elokuvateatteria. Moinen olisi hauska joskus kokea, mutta ensimmäiset elokuvat alkoivat ruokailun kannalta harmilliseen aikaan. Myöhäisempi näytösaika puolestaan olisi ollut vähän turhan myöhäinen seuraavan aamun herätyksen kannalta. Hotellin aamiainen kuitenkin oli kohtalaisen aikaisin ja halusimme joka tapauksessa päästä liikkeelle ajoissa.

Kierreltyämme tarpeeksemme kansallispuiston neljässä korttelissa (ei muuten ole USA:n pienin kansallispuisto, eikä edes mahdu kymmenen pienimmän listalle) suuntasimme tutustumaan Springfieldissä kehitettyyn herkkuun maissihodariin (corn dog). Herkku on kehitetty taiteilija Bob Waldmiren isän ravintolassa Cozy Dog Drive In (joskaan se ei ole ainoa paikka, joka näin väittää), joka sijaitsee Springfieldin keskustan eteläpuolella.

Nakin sisään laitetaan tikku kuin jäätelössä konsanaan, nakki upotetaan maissitaikinaan ja sitten se uppopaistetaan. Ihan kiva tuokin oli kokeilla, mutta ei siitä mitään suosikkia muodostunut. Kokeilin ravintolassa myös kermalimpparia (cream soda), jota ei aiemmin ole tullut vastaan. Makea juoma maistui aivan Universalin huvipuiston Harry Potter -alueen kermakaljalta (butter beer). Tai siis oikeastihan tuo menee toisin päin.

Seuraavaksi jatkoimme kaupungin pohjoislaidalla sijaitsevalle Oak Ridgen hautausmaalle, jonne Abraham Lincoln on haudattu. Haudalla on melkoisen kokoinen muistomerkki, jonka sisältä löytyy varsinainen hauta. Samaan paikkaan on haudattu myös Lincolnin vaimo ja heidän kolme lastaan. Hautausmaa on juuri Lincolnin haudan ansiosta USA:n toiseksi vierailluin hautausmaa. Edelle pääsee vain Arlingtonin kansallinen hautausmaa.

Palasimme kaupunkiin tutustumaan Illinoisin osavaltion kongressitaloon (eng. capitol). Suurimmalla osalla osavaltioista, kuten liittovaltiollakin Washingtonissa, on tällainen rakennus, jossa osavaltion lait säädetään. Etenkin maatalousvaltaisissa osavaltioissa nämä lainsäädäntöelimet kokoontuvat vain joka toinen vuosi. Ilmeisesti aikoinaan ihmisillä oli muutakin tekemistä kuin hoitaa näitä virkoja. Kongressitalo oli jo sulkeutunut päivän osalta, joten tyydyimme ihailemaan rakennusta ulkoa päin. Vierailuaikojen puitteissa taloon pääsee kuka tahansa tutustumaan vapaasti ja ilmaiseksi.

Illallispaikaksi löysimme taas panimoravintolan, tällä kertaa Obed & Isaac’sin, jossa maistoin kaupungin omaa erikoisuutta poninkenkää. Kyseessä on pienempi versio hevosenkengästä, joka on lihatäytteinen lämmin leipä. Sen päälle on kasattu keko ranskanperunoita ja koko komeus on kuorrutettu juustokastikkeella. Nimi tulee leipäviipaleiden hevosenkenkää muistuttavasta muodosta. Annos oli parempi kuin miltä se kuulosti. Tässä pienemmässäkin versiossa oli syötävää ihan tarpeeksi. Obed & Isaac olivat nimenneet yhden oluensa Mother Road American Pale Aleksi. Pakkohan sitä oli maistaa. Ei ollut lainkaan hassumpaa.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa. Kaupungin historiallisessa keskustassa olimme nähneet opasteita valtatielle 66, joten lähdimme seuraamaan niitä. Dwightin Texacolta saamamme opaslehtisen vinkistä teimme pienen poikkeaman reitiltä vanhemmalle tielinjaukselle hieman Auburnin kaupungin pohjoispuolella. Sieltä löytyi lyhyt entisöity pätkä harvinaista punatiilistä tietä. Tätä päällystemateriaalia ei ilmeisesti ihan hirveästi käytetty edes valtatien 66 alkuaikoina, joten kyse on todellisesta harvinaisuudesta.

Auburn
Asukasluku	4317
Osavaltio	Illinois
Vierailuaika	25.6.

Auburnin kaupungin jälkeen päätimme vähän fuskata ja siirryimme interstatelle 55. Jatkoimme sitä Litchfieldiin, jossa tavoitteenamme oli käydä lounaalla vuodesta 1934 asti valtatien 66 matkailijoita palvelleessa Ariston Cafessa. Harmillisesti paikka ei lauantaisin tarjonnut lounasta lainkaan. Jouduimme tyytymään viereiseen vuodesta 1952 toimineeseen Jubelt’s Bakery & Restaurantiin. Paikan kanasalaatti oli oikein mainio.

Litchfield
Asukasluku	6939
Osavaltio	Illinois
Vierailuaika	25.6.

Aivan näiden ravintoloiden naapurissa toimii Litchfieldin museo ja turisti-info. Museon rakennus on varsin tuore, mutta se voisi hyvin olla valtatien 66 kultaisilta vuosilta. Koristeena museon pihalla on vanha huoltoaseman valomainos. Jätimme kuitenkin tämän museon väliin ja jatkoimme matkaa lounaan jälkeen.

Litchfieldistä jatkoimme vanhaa tietä 66 kohti Mt Olivea. Kävimme vilkaisemassa kaupungista löytyvää entisöityä vanhaa Shellin huoltoasemaa. Lisäksi kävimme katsomassa opaslehtisessä mainittua hiilikaivosmiesten ammattiyhdistyksen hautausmaata Union Miners Cemeteryä. 1800-luvun lopulla huonoihin työoloihin kyllästyneiden kaivosmiesten lakkoilu johti mellakoihin, joissa kuoli useita molempien osapuolten ihmisiä. Kuolleita kaivosmiehiä ei suostuttu hautaamaan kaupunkien hautausmaille, joten ammattiyhdistys päätti perustaa oman hautausmaan. Työläisten asian puolesta kampanjoinut Mary Harris Jones, joka tunnettiin lempinimellä Mother Jones, on myös tahtonsa mukaisesti haudattu tälle hautausmaalle ”poikiensa luokse”. Kaivosmiehet kun kutsuivat auttajaansa äidiksi.

Mt Olive
Asukasluku	2150
Osavaltio	Illinois
Vierailuaika	25.6.

Mt Oliven jälkeen siirryimme jälleen interstatelle matkan nopeuttamiseksi. Route 66 kulkee näköetäisyydellä interstatesta, joten maisemien puolesta isommalla tiellä ei menetä mitään. Vanha tie toki on paljon hiljaisempi. Siellä saa ajella pääasiassa ihan itsekseen. Interstatella sen sijaan on paljon liikennettä, etenkin rekkoja. Illinoisin alueella interstaten nopeusrajoitus on 65 mailia tunnissa, mikä on rekoille vielä liian vähän. Jos siis ajelee nopeusrajoituksen mukaan, menee suurin osa rekoista ohi.

Seuraavaksi pysähdyimme Livingstonissa, jossa kävimme hämmästelemässä Pink Elephant Antique Mallia, joka on kohtalaisen iso kirpputori. Tällainen antiikin myyminen näkyy olevan näissä pikkukaupungeissa suosittua. Ostettavaa emme löytäneet. Pinkki elefantti oli ihan hauska ja vähän matkan päässä pellolla olisi ollut myös jättiläinen näytillä. Valitettavasti huomasimme sen vasta autosta ollessamme jo liikkeellä, joten valokuva jäi ottamatta. Elefantin takana möllötti myös 1960-luvun suomalaisihme Futuro.

Livingston
Asukasluku	858
Osavaltio	Illinois
Vierailuaika	25.6.

Matkamme jatkui pitkin interstatea 55, kunnes käännyimme interstatelle 270 länteen päin. Tavoitteenamme oli käydä katsomassa käytöstä poistettua Chain of Rocks -siltaa, mutta Googlen navigaattori opasti meidät niin omituista reittiä, ettemme sinne koskaan päässeet. Kyllästyttyämme kiertelemään laitoimme navigaattoriin kohteeksi majapaikkamme Saint Louisissa ja seurasimme opastusta. Mississippin ylitettyämme siirryimme Missourin osavaltion puolelle. Sieltä tarinani jatkuu seuraavassa osassa.

Alla vielä ajamamme reitti Googlen kartan muodossa. Mukana on kahden ajopäivän aikana Android-puhelimellani keräämäni reitti. Karttaa zoomailemalla löytyvät kaikki reittimme kiemurat ja myös kaikenlaiset syheröt paikoissa, joissa navigointi tuotti enemmän haasteita.

Joitain hintoja:

• Majoitus Carpenter Street Hotelissa (2 yötä sisältäen aamiaisen): 159,92€
• Gallona (3,8 litraa) bensaa Casey General Storessa: 2,27€ (0,60€ / litra)
• Lounas Pontiac Family Restaurantissa: $11 / henkilö
• Kahvit ja kakkupalat Palms Grill Cafessa: $6 / henkilö
• Illallinen Engrained Brewing Companyssa: $15,63 / henkilö
• Corn dogit ja juomat Cozy Dog Drive Inissä: $5,50 / henkilö
• Illallinen Obeed & Isaac’silla: $20,32 / henkilö
• Lounas Jubelt’s Bakery & Restaurantissa: $15 / henkilö