Los Angelesin kaupunkiin kuuluva Venice syntyi rantakohteeksi miljonääri Abbot Kinneyn toimesta 1900-luvun alussa. Hänen ideanaan oli rakentaa Amerikan Venetsia kanavineen kaikkineen.

Nykyisin kanavista ei ole enää paljoakaan jäljellä. Suurin osa niistä täytettiin ja muunnettiin tavallisiksi kaduiksi lisääntyvän autokannan tarpeisiin jo vuonna 1929. Jäljellä olevat kanavat on suojeltu ja ne muodostavat Venice Canal Historic Districtin.

Kanavat löytyvät parin korttelin päästä Venicen rannalta. Ne sijaitsevat noin Muscle Beach -punttiksen ja rantalaiturin puolivälin tasalla.

Huhun mukaan kaikki paikallisetkaan eivät tiedä kanavien olemassaolosta. Ja totta tosiaan, ne ovat kohtalaisen hyvin piilossa. Ihan erikseen niitä piti mennä etsimään ennen kuin löysimme perille.

Kanavien rannat ovat asuinaluetta. Aluetta on kiva kierrellä kanavien rantoja kiertävää jalkakäytävää pitkin. Lauantaipäivänä paikalla kierrellessämme asukkaat puuhailivat pihoillaan normaaleja viikonlopun askareitaan. Yksi otti aurinkoa, toinen lämmitteli grilliä. Ei kyllä olisi lainkaan pöllömpi paikka kämpälle tämmöinen. Jonkin verran näkyi taloja olevan myynnissä, joten kyllähän Veniceen asumaan pääsisi, jos rahaa olisi.

Kanavat ovat todella matalia. Vettä näytti olevan alle metrin verran. Millään moottoriveneellä näissä ei siis kurvailla. Kanootteja ja polkuveneitä sekä muita pienempiä vesikulkuneuvoja sen sijaan näkyi parkissa talojen vierellä. Veneetön vierailija pääsee kanavan vastarannalle tasaisin välimatkoin sijoitettujen siltojen avulla.

Kanava-alue on kohtalaisen nopeasti kierretty. Rauhallisesti kävellen reilussa tunnissa jo ehtii saada hyvän käsityksen alueesta. Heinäkuun alun lämpimänä ja kirkkaana päivänä pieni piipahdus kauemmas rannan vilinästä teki hyvää.

Muut Los Angeles -kirjoitukset:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *