New York on yksi suosikkikaupungeistamme. Siksi siellä tulee vierailtua kohtalaisen tasaisin välein. Ihan ensimmäisellä vierailullamme vuonna 2002 emme vielä kaupungista innostuneet, mutta onneksi annoimme sille uuden tilaisuuden vuonna 2011. Sen jälkeen olemme vierailleet kaupungissa vielä kolme kertaa. Näistä viimeisin vierailu oli tänä vuonna maalis-huhtikuun taitteessa.

Jokaisella vierailulla olemme majoittuneet eri hotellissa. Kaikki hotellit ovat olleet hyviä valintoja, emme siis ole vaihtaneet majapaikkaa joka kerta hotellin kelvottomuudesta johtuen. Hotellivalinta on yleensä tehty hinnan mukaan, sijainti ja laatu huomioiden. Jotenkin hauskasti se paras tarjous löytyy aina eri hotellista.

Yllä olevassa kartassa näkyvät kaikki nämä viisi hotellia. Olen numeroinut ne vierailujärjestyksessä. Esittelen hotellit myös tässä samaisessa järjestyksessä. Kuvani hotellihuoneista eivät ole kummoisia, koska en ole koskaan niihin kauheasti jaksanut panostaa. En ole ottanut kuvia julkaisumielessä, vaan pelkästään muistoksi.

1. Paramount Hotel

Ensimmäisellä New Yorkin vierailullamme majoituimme Times Squarelta hieman Hell’s Kitcheniin päin sijaitsevassa Paramount Hotelissa. Tuolloin loppukesästä 2002 New Yorkin turismi oli juuri ottamassa ensimmäisiä toipumisen askelia vuoden takaisten terrori-iskujen jäljiltä. Hotelliyöpyminen oli vielä verraten edullista. Paramount valikoitui majapaikaksi netistä luetun perusteella.

Hotellista jäi mieleen muutamia asioita, vaikka valokuvia onkin niukalti. Ensinnäkin sisäänkäynti oli hyvin huomaamaton. Taksikuski toi meidät perille ja vakuutteli meidän olevan oikeassa paikassa. Kyllähän se sisäänkäynti lopulta löytyi kuitenkin.

Hotellin aula oli hämyinen ja siellä soi jazz. Tunnelma oli todella kiva, tykästyimme paikkaan välittömästi. Huone puolestaan oli erittäin ahdas. Tuo kuva on otettu niin kaukaa sängystä kuin mahdollista. Lattialla ei ollut tarpeeksi tilaa kahden matkalaukun avaamista varten. Sängyn takana oleva iso taulu oli hauska yksityiskohta. Se veikin miltei koko seinän.

Paramountin sijainti oli varsin kätevä. Times Squarelle oli parin korttelin kävely ja siitä olikin helppo lähteä jatkamaan matkaa metrolla. Tosin en muista ajelimmeko metrolla, minun mielestäni me kävelimme koko sen kaksi päivää.

2. Grand Hyatt

Seuraavalla vierailulla kesällä 2011 päädyimme valitsemaan Grand Centralin kyljessä kiinni olevan Grand Hyattin. Vaimo oli pari vuotta aiemmin tyttöjen reissulla yöpynyt samaisessa hotellissa, joten paikan kelvollisuudesta oli jo omakohtaistakin kokemusta. Hotellin sijainti oli todella hyvä, sillä sieltä pääsi ulos astumatta suoraan Grand Centralille, josta puolestaan pääsi helposti liikkeelle metrolla.

Grand Hyatt on mielestäni jo pikkuisen hintavampi majapaikka, mutta meneillään olevasta remontista johtuen saimme huoneen pilkkahinnalla. Remontista ei meille koitunut mitään häiriötä, mitä nyt aulan kulkureitit vaihtuivat matkan aikana remontin etenemisen mukaan useampaan kertaan. Saimme vielä isomman huoneen kuin olimme varanneet. Respan virkailija katsoi koneelta, että aiomme viipyä 12 yötä, joten laitetaas vähän isompi kämppä. Huone oli juuri remontoitu ja tilaa oli tosiaan semmoiset reilut 40 neliömetriä. Sänky oli valtava, eikä matkalaukkujakaan tarvinnut tuijotella, kun ne sai laitettua erilliseen vaatehuoneeseen piiloon.

Hyattista minulla ei ollut kovin kummoisia ulkokuvia tuolta matkalta, mutta onneksi samoilla kulmilla on tullut norkoiltua kameran kanssa myöhemminkin. Yllä olevassa pääsiäisen 2018 kuvassa lasiseinäinen Grand Hyattin laatikko näkyy Chrysler Buildingin edustalla.

Grand Hyatt on viimeaikoinen saanut vähän huonoa palautetta Tripadvisorissa palvelustaan. Meillä on kuitenkin paikasta vain hyviä muistoja.

3. Park South Hotel

Seuraavan New Yorkin matka koitti jo vuoden päästä edellisestä. Tällä kertaa löysimme edullisen huoneen, johon sisältyi myös aamiainen. Siihen asti olimme New Yorkissa syöneet aamiaista erilaisissa dinereissa ja vastaavissa. Park South Hotel sijaitsi vähän etelämpänä, lähellä Flatiron Buildingia.

Park Southin huone oli vähän kulahtaneen näköinen, mutta mitään varsinaista muuta valittamista siinä ei ollut. Minua ei niin kauheasti huoneen sisustus kiinnosta, siisteys ja rauhallisuus ovat tärkeämpiä. Park Southissa nukuin paremmin kuin monessa muussa hotellissa.

Hotellin yhteydessä sijaitsi ruokaravintola ja cocktail-baari. Jälkimmäisessä soitteli jazz-bändi iltaisin. Kävimme yhtenä iltana juomat nauttimassa musiikkia kuunnellen.

Erityisellä lämmöllä muistelen Park Southin ovimiehiä, jotka jaksoivat aina olla iloisia ja reippaita. Heillä näytti riittävän aikaa jutella asiakkaiden kanssa.

4. Best Western Bowery Hanbee Hotel

Kesän 2014 roadtripillä saavuimme New Yorkiin ennen kotiinpaluuta. Olimme onnistuneet nappaamaan hyvän tarjouksen Chinatownin laidalla sijaitsevasta Best Western Bowery Hanbee Hotelista. Hinta oli niin edullinen, että epäilin kovasti hotellissa olevan jotain vikaa.

Mitään valittamisen aiheitta ei kuitenkaan löytynyt. Huone oli hyvän kokoinen ja varsin modernin oloinen. Lattiakin oli parkettia, eikä sitä iänikuista kokolattiamattoa. Matolla toki on ääntä eristäviä ominaisuuksia, mutta muihin ominaisuuksiin kuuluu nenän tukkoon saava pölyisyys.

Hanbee kannattaa nimenä pitää mielessä, jos Chinatownin alue kiinnostaa. Nyt keväällä 2018 hotellissa oli tarjolla hetken aikaa huoneita alle 100€ per yö. Tässä majapaikassa myös aamiainen kuuluu hintaan, joskin eväät ovat motellitasoa. Eli siis vohvelikone löytyy ja sitä rataa.

Ikävä tälle hotellille, mutta vierailustamme on jäänyt vahvimmin mieleen elämäni ensimmäinen ulkomailla koettu vatsatauti. En ole kovin herkkävatsainen, mutta näköjään helteisessä suurkaupungissa voi pöpö minuunkin iskeä.  Olo oli hieman epätodellinen, kun kuumehorkassa makoilin sängyllä ja kuuntelin CNN:n loputonta uutisvirtaa. Ukrainassa oli ammuttu alas malesialainen matkustajakone ja tätä aihetta pyöriteltiin telkkarissa läpi päivän.

5. Kitano Hotel

Viimeisimmällä New Yorkin matkalla pääsiäisenä 2018 päädyimme taas lähelle Grand Centralia. Japanilainen Kitano Hotel sijaitsee Park Avenuella muutaman korttelin päässä tuosta upeasta rautatieasemasta. Hotelli oli meille ihan uusi tuttavuus.

Kitanon sijainti oli mainio, eikä itse hotellissakaan mitään valittamista ollut. Huone oli jälleen pienen pintaremontin tarpeessa, mutta siisteys oli hyvällä tasolla. Äänieristys ei ollut kovin kummoinen, mutta onneksi huonenaapurit eivät sentään öisin kolistelleet.

New Yorkissa on valtavasti hotelleja mistä valita. Joko sinä olet ehtinyt löytää oman suosikkisi?

6 kommenttia

  1. Kohteena maailma / Rami 13.6.2018 at 18:43

    New Yorkin hotellivinkit kiinnostavat aina! Näistä ainoastaan Hyatt Park on tuttu, osa muistakin on vilahtanut näkyviin majoitusta etsiessä. New Yorkin hintataso vaihtelee tosi paljon eli joka reissulle on toistaiseksi joutunut ottamaan eri majapaikan. Seuraavan kerran lempikaupunkini kutsuu toivottavasti ensi kaudella eli reissua voisi alkaa suunnittelemaan tarkemmin, kun ammattilaissarjojen ohjelmat olisi ensin julkaistu.

    Majapaikkana itseä kiinnostaa eniten Greenwich Villagen ja SoHon alueet Manhattanilla, Midtown joskus toimii logistiikan kannalta parhaiten.

    Vastaa
    1. Aron 18.6.2018 at 14:35

      Greenwich Villagen tienoilta olen joskus itsekin etsinyt majoitusta, mutta vielä ei ole tärpännyt. Midtown on sinällään aika tylsä paikka majoittua, kun se alkaa olla niin tuttu. Toisaalta siellä on hyvin ruokapaikkoja ja liikenne pelaa.

      Minua ei nuo palloilut niin kiinnosta, mutta jenkkifutista voisin silti vielä käydä katsomassa. Emme ole koskaan olleet liikkeellä futiskauden aikana.

      Vastaa
  2. Heidi - Delux-Retkiperhe 14.6.2018 at 12:34

    Hotellivertailut ovat aina kiinnostavia. Tarkempia hintoja olisi myös kiinnostavaa kuulla. Minäkään en kokenut Nykkiä ekalla kerralla kovin innostavaksi. Vuosi oli 2000 ja majoituimme viiden hengen porukalla minä ja 4 kundia aivan läävään hostelliin. Budjettimatkailua kerrakseen. Onneksi myöhemmin on pystynyt panostamaan majoituksen laatuun enemmän. Lasten kanssa ei olla Nykissä käytykkään, mutta ehkäpä heidän kasvaessa sekin valikoituu matkakohteeksi. Hyviä kasvisrafloja löydettiin viime kerralla muuten useita.

    Vastaa
    1. Aron 18.6.2018 at 14:40

      Noita hintatietoja ei enää ollut tallessa ihan vanhimmista majoituksista. Lisäksi useamman vuoden vanhat tiedot eivät ole muutenkaan edes suuntaan antavia. Semmoinen kutina on, että jotain 150-160 euroa per yö olemme yleensä Nycin hotelleista maksaneet. Tai jotain sinne päin.

      Kasvisruoasta puheen ollen söin elämäni parhaan kasvislounaan New Yorkissa jossain intialaisessa ravintolassa. Ruoka oli tosi yksinkertaisen oloista, mutta silti todella maukasta. Maistui mainiosti myös tällaiselle lihansyöjälle.

      Vastaa
  3. Sonja | FIFTYFITY 15.6.2018 at 16:35

    Kävi niin, että sähköpostiin kilahti liput New Yorkiin lokakuulle! 😀 Tällä kertaa matkaseuralaisena äiti, hotellia emme ole vielä varanneet. Moni kiinnostavista sijaitsee Times Squarella. Onko se sun mielestä hyvä alue vai onko siellä hiljaista hetkeä öisin ollenkaan? Uhh, vatsatauti hotellissa on kyllä ihan peestä, sama kokemus mulla Vietnamissa.

    Vastaa
    1. Aron 18.6.2018 at 14:46

      Onpas kivaa, että tuo matka toteutuu! Haluaisin itsekin joskus Nyciin syksyllä. Vaimo on kerran ollut tyttöjen reissulla ja silloin oli tosi kiva keli ja jo vähän kauniita ruskan värejä. Taisi olla just Halloweenin aikaan eli lokakuun lopulla.

      Ihan Times Squaren keskellä en haluaisi majoittua, mutta parin korttelin päässä voi tilanne olla jo parempi. Se hurlumhei rajoittuu kuitenkin kohtalaisen pienelle alueelle. Kannattaa vähän lueskella arvioita. Esim. tuo Paramount sijaitsee ihan siinä Times Squaren kupeessa, mutta se oli silti ihan asiallisen rauhallinen.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Kohteena maailma / Rami Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *