Keskeisellä paikalla New Yorkin Manhattanilla sijaitseva Madison Square Park on paitsi kiva pieni korttelipuisto myös paljon muutakin. Moni tietää sen lähinnä mehevistä burgereistaan tunnetun Shake Shackin alkuperäisenä kotina, mutta puisto on ollut tärkeä jo kauan ennen burgereiden saapumista. Alue mainitaan julkisena maana jo New Yorkin peruskirjassa vuodelta 1686, vaikka tuolloin se sijaitsi vielä todella syrjässä.

Puisto sijaitsee 5. avenuen ja Madison avenuen sekä 26. ja 23. katujen välissä. Aivan puiston länsilaidalla Broadway ja 5. avenue risteävät. Puisto on kolmen korttelin kokoinen. Sitä ympäröivät joka puolella korkeat talot, mikä tekee puistosta avautuvista näkymistä todella mielenkiintoiset. Tunnetuin rakennuksista on kaunis Flatiron Building, joka nykyisiin tornitaloihin verrattuna on varsin maltillisen korkuinen. Valmistuessaan vuonna 1902 sitä kuitenkin kutsuttiin pilvenpiirtäjäksi.

Historian saatossa Madison Square Parkin alueella on ehtinyt olla monenlaista toimintaa. 1800-luvun alussa siellä harjoittelivat sotilaat ja 1830-luvulla sen lounaisnurkalla, siinä nykyisen Shake Shackin tienoilla, sijaitsi majatalo Madison Cottage. Tuolloin alue oli vielä selkeästi kaupungin ulkopuolella ja majatalo olikin näppärä pysähdyspaikka kaupunkiin ja sieltä pois matkaaville ihmisille. Nykyiseen muotoonsa puiston suunnitteli insinööri William Grant yhdessä maisema-arkkitehti Ingnatz Pilatin kanssa 1870-luvulla.

Muutaman korttelin kokoista puistoa ei ehkä tule ajatelleeksi tärkeänä luontokohteena. Madison Square Park on kuitenkin muiden toimiensa ohella myös arboretum eli puulajipuisto. Alueella on yli 300 puuta, jotka edustavat miltei 70 eri lajia. Kesäisin ihailtavaksi on myös paljon kukkaistutuksia ja niiden houkuttelemia hyönteisiä. Hyönteiset puolestaan houkuttelevat paikalle lintuja. Näiden lisäksi puistosta voi bongailla ainakin oravia. Eikä siinä vielä kaikki: puistossa on myös isoja nurmialueita eväsretkiä varten, koirapuisto sekä leikkipuisto perheen pienimmille.

Madison Square Parkista on 2000-luvulla muodostunut yksi kaupungin mielenkiintoisimmista julkisen taiteen näyttämöistä. Vuosituhannen taitteessa moni New Yorkin puistoista oli kroonisen rahapulan takia todella huonossa ja siivottomassa kunnossa. Vuonna 1997 järjestettiin ensimmäinen varainkeruukampanja Madison Square Parkin kunnostamiseksi. Tuotto rahastoitiin ja työtä jatkamaan perustettiin lopulta vuonna 2002 Madison Square Park Concervancy. Tämä voittoa tavoittelematon järjestö on jatkanut työtä puiston hyväksi. Kaikki sen keräämä raha käytetään puiston ylläpitoon, kasvillisuuden hoitoon ja erilaisiin väliaikaisiin taideinstallaatioihin. Ensimmäinen julkisen taiteen näyttely puistossa järjestettiin vuonna 2001. Me kävimme kesällä 2011 puistossa katsomassa Jaume Plensan suurta teosta nimeltään Echo.

Yksi alkuperäisen varainkeruukampanjan puheenjohtajista oli ravintoloitsija Danny Meyer. Hän järjesti puistoon hodarikärryn, joka hyödynsi hänen omistamansa läheisen Eleven Madison Park -ravintolan keittiötä. Väliaikaiseksi tarkoitetusta hodarikärrystä tuli niin suosittu, että Meyeria pyydettiin perustamaan pysyvä kioski puistoon. Tämä kioski tunnetaan nykyisin nimellä Shake Shack ja se on edelleen samaisen herran omistuksessa. Eleven Madison Park, joka myöskin sijaitsee edelleen samaisessa paikassa puiston itälaidalla, on sittemmin vaihtanut omistajaa ja muuntunut kolmen Michelin-tähden ravintolaksi keskittyen lähinnä vegaaniseen ruokaan. Testasimme Eleven Madison Parkin illallisen kesällä 2014, jolloin se ei ollut vielä vegaanipainotteinen. Maistelumenu oli erinomainen, joskin ihan noin suurta ravintolalaskua emme sittemmin ole saaneet aikaiseksi.

Vaan kuka oli tuo Madison, jonka nimi on puistolla ja sen viereisellä avenuella? Oma historian tuntemukseni ei valitettavasti riittänyt vastaamaan tähän kysymykseen, joten jouduin vähän tekemään taustatyötä. Kyseessä on James Madison, joka oli Yhdysvaltain 4. presidentti. Hänen virkakautensa sijoittui vuosiin 1809-1817 ja häntä pidetään maan perustuslain isänä. Hänellä oli oikeasti merkittävä rooli tuon tärkeän paperin laatimisessa ja sen ratifioinnin puolustamisessa. Ennen valintaansa presidentiksi hän ehti toimia ulkoministerinä Thomas Jeffersonin kabinetissa. Näiden ansioiden vuoksi puisto on nimetty hänen mukaansa ja avenue puolestaan on saanut nimensä puistolta.

Puiston lisäksi New Yorkissa on myös tapahtuma-areena, joka on nimetty James Madisonin mukaan. Tämä on tietysti melkoisen kaukana itse Madison Squarelta sijaitseva Madison Square Garden, jossa mm. New Yorkin NHL-joukkue New York Rangers pelaa kotiottelunsa. Nykyinen areena on jo versio neljä. Aivan ensimmäinen Madison Square Garden sijaitsi Madison Squaren laidalla vanhan rautatievarikon tiloissa. Toinen versio oli samalle paikalle rakennettu uusi rakennus, kolmas versio sijaitsi pohjoisemmassa 50. kadun varrella ja nykyinen versio rakennettiin vanhan maanpäällisen Penn Station -juna-aseman tilalle. Nykyinen Penn Station sijaitsee areenan alla. Ilmeisesti Madison Square Garden oli liian hyvä nimi hukattavaksi, joten se sai kelvata vaikka areena muuttikin ihan toisaalle nimen sille antaneesta puistosta.


Madison Square Parkin sijainti Manhattanin Midtownin eteläpuolella tekee siitä näppärästi saavutettavan monesta eri suunnasta. Olitpa sitten liikkeellä Union Squaren, Chelsean tai vaikkapa Empire State Buildingin nurkilla, on puisto helpon kävelymatkan päässä. Metrolla puistoon on helpoin saapua R- tai W-junalla 23. kadun aseman kautta. Tämä asema sijaitsee aivan Flatiron Buildingin kulmalla. Toinen vaihtoehto on saapua yhden kadunkulman päästä linjan 6 junalla, jolla on siellä oma 23. kadun asemansa. Mikäli burgeri maistuu, suosittelen kokeilemaan Shake Shackia. Moni pitää tuota alkuperäistä kiskaa sinä parhaana, mutta en ole itse enää ihan varma asiasta. Madison Square Parkin Shackiin voi helposti joutua jonottamaan tunnin verran, kun muissa saman ketjun paikoissa ruokansa saa huomattavasti nopeammin.

1 kommentti

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 1.7.2026 at 20:21

    Tuolla on muutamaan kertaan tullut käytyä ja kerran jonotettua burgereita. Ei minusta eroa muista toimipisteistä. Paljon tässä olikin uutta tietoa, mutta Madison merkityksen yhtenä perustajaisänä tiesin. Huikeaa muutenkin tuon ajan historia.

    Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *