Matkailun ohella toinen suuri kiinnostuksen kohteeni on ruoka. Nämä kaksihan on toki helppo yhdistää. Matkalla kun yleensä on kätevästi saatavilla kovasti erilaista ruokaa kuin kotona. Paljon hienoja ideoita onkin reissujen myötä kertynyt myös kotikeittiössä hyödynnettäviksi.

Viime kesän roadtrip USA:ssa oli jälleen kerran mainio veruke uusiin ruokiin ja ruokapaikkoihin tutustumiseen. Suurin osa matkasta kun taitettiin etukäteen täysin tuntemattomalla alueella.

Erilaisia ruokapaikkoja tuli tiedusteltua etukäteen matkaoppaista, lehdistä sekä netin avulla. Lopulta kuitenkin suurin osa ruokapaikoista valikoitui vasta paikan päällä. Tässä on nyt kerättynä muutamia mieleen painuvimpia kulinaarisia kokemuksia matkan varrelta.

Seattle

Ensimmäisen etappimme matkalla oli Seattle Washingtonin osavaltiossa USA:n luoteiskulmassa. Kahviloiden lisäksi kaupungista jäi vahvimpana kulinaarisena nautintona mieleen Serious Pien pizzat. Hieman soikean muotoiseen puu-uunissa paistettuun lättyyn oli saatu pohjasta lähtien niin paljon makua, että en voinut muuta kuin julistaa sen parhaaksi koskaan maistamakseni pizzaksi. Ja aika hyviä pizzoja olen syönyt kyllä aiemminkin.

Puolen tunnin ajomatkan päässä Seattlesta itään Northbendin pikkukaupungissa kävimme kahvilassa nimeltään Twede’s maistamassa Twin Peaks-kirsikkapiirakkaa (ja hemmetin hyvää kahvia). Kyseessä on siis mainitun tv-sarjan kuvauspaikkana käytetty kahvila, jossa agentti Cooper maistoi hyvää kirsikkapiirakkaa ja kahvia. Kirsikkapiirakka oli oikeasti hyvää, eikä Seattlessa paahdettu kahvikaan pahaa ollut. Kahvia myös tuntui saavan niin paljon kuin jaksoi juoda. Kahvila vaikutti enemmän pikkukaupungin kulmakuppilalta kuin turistirysältä.

Napa

Napan kaupungissa samannimisellä viinialueella pääsimme hyvän burgerin makuun. Olimme Oxbow Public Marketin tienoilla menossa, kun nälkä kaipasi taltuttajaa ja nopeasti katsoen lähistön ruokapaikoista parhaiten tilanteen korjaajaksi näytti sopivan Gott’s Roadside. Valinta ei ollut pöllömpi, sillä Gott’sin burgerit olivat todella hyviä ja valkosipuliranskalaiset suorastaan taivaallisia.

San Francisco

Pyhä Franciscus tarjoili kaikenlaista hyvää ruokaa. Erityisesti mieleen jäivät kuitenkin burgerit, jotka söimme ihan motellimme lähimaastossa Super Duperissa. Heidän burgerinsa olivat todella mehukkaita ja maukkaita. Myöskin valkosipuliranskalaiset olivat superhyviä. Myös henkilökunta oli oikein mukavaa. Kassan kaveri olisi jaksanut vaikka kuinka kauan kysellä yksityiskohtia Suomesta.

Pacific Grove

Montereyn lahden rannalla sijaitsevassa Pacific Groven pikkukaupungissa majoituimme yhden yön matkalla San Franciscosta etelään. Hotellin väen suosituksesta päädyimme illalliselle kalaruoistaan kuuluisaan Passionfish-ravintolaan. Illallinen oli niin hyvä, että kirjoitin siitä erillisen postauksen ruokablogiini. Kyseessä oli ehdottomasti yksi reissun parhaita illallisia. Laskunkin jäädessä hämmentävän pieneksi en voi kuin suositella ravintolaa kaikille edes suunnilleen niille nurkille eksyvälle.

Pismo Beach

Pysähdyimme pienelle rantakävelylle Pismo Beachin rantalomakohteeseen matkalla Pacific Grovesta Buelltoniin Santa Barbaran viinialueella. Kävelyllä tuli nälkä ja päätimme etsiä jonkin sopivan ruokapaikan läheltä rantaa. Chowder-tyyppisiä kala-/äyriäiskeittoja olisi ollut tarjolla paljonkin, mutta siitä huolimatta eksyimme Mo’s Smokehouse BBQ-ravintolaan.

Mo’s paljastui pienehköksi ketjuksi, mikä ei tässä kohtaa reissua enää jaksanut lainkaan yllättää. Kokeilimme nyhtöpossu- ja nyhtönauta-leipiä. Molemmat olivat aivan tolkuttoman hyviä, possun ollessa kuitenkin ehdottomasti parempi. Tätä mieltä oli myös yleisesti possuvastainen parempi puoliskoni. Leipien väliin oli tungettu lihaa ja soossia ihan huolella. Paikan seiniä komistavat palkintoplakaatit ties mistä kilpailuista vuosien varrelta eivät tosiaan olleet ihan ilman ansioita saavutettuja.

Los Angeles

Enkelten kaupungissa maistoimme reissun ensimmäiset chilidogit. Tarkoitus oli juuri chilidogeihin matkalla perehtyä, jotta näitä voisi sitten kotonakin kokeilla valmistaa itse (on muuten kokeiltu jo). Useilla foorumeilla hehkutettu Pink’s sijaitsi sopivasti kohtalaisen lähellä Hollywoodin majapaikkaamme. Emme kuitenkaan maistelleet heidän tuotteitaan pääpaikassa, sillä törmäsimme Pink’sin kiskaan jo aiemmin Universal Studiosin huvipuistossa. Kokeilimme kahta erilaista chilidogia listalta ja molemmat olivat erinomaisia.

Pääsimme Los Angelesissa myös tutustumaan kahtena vuotena peräkkäin kaupungin parhaaksi ruokarekaksi valittuun Cousins Maine Lobsteriin. Maistelimme hummeritacoja ja hummerihodaria. Tacot olivat hyviä, mutta vasta hodari räjäytti pankin. Sämpylän välissä oli ehkä puolikkaan hummerin lihat ja sen lisäksi käytännössä vain voita. Voin kertoa, että muuta ei tarvita. Maku oli taivaallinen. Pakastehummereista kai olisi tätä pakko kokeilla itse valmistaa myös.

Washington

USA:n pääkaupungissa sijaitsi Man vs Food-sarjasta bongaamamme hodareistaan tunnettu Ben’s Chili Bowl. Myös Bill Cosbyn suosikiksi mainostettu paikallinen erikoisuus halfsmoke päätyi testattavaksi. Verrokiksi otimme paikan perinteisen chilidogin. Molemmat olivat hyviä, mutta chilin (siis jauhelihakastike ~ chili con carne) hallitsema makumaailma oli molemmissa häkellyttävän samanlainen. Emme siis oikein löytäneet nähden kahden dogin välille eroa. Emme kuitenkaan antaneet tämä pienen hämmennyksen haitata, sillä molemmat chilidogit olivat todella maukkaita.

New York

Reissumme viimeisessä kohteessa New Yorkissa oli odottamassa jo hyvissä ajoin kotoa käsin varattu juhlaillallinen yhdessä maailman parhaista ravintoloista, Eleven Madison Parkissa. Olen tästä kirjoitellut varsin pitkästi ruokablogissani, joten tyydyn tässä vain toteamaan, että kyseessä oli ehdottomasti paras koskaan syömäni ateria. Luottokortin vinkuna oli myös ihan omalla tasollaan, mutta illallinen oli silti jokaisen sentin arvoinen.

New Yorkissa maistelimme myös jo aiemmilta matkoilta tuttuja Shake Shackin burgereita. Vaikka hyviä burgereita tuli syötyä matkan varrella useassakin paikassa, ei mikään niistä edelleenkään vedä vertoja Shake Shackin tuotteille. Jos joku burgeri pitää joskus ehdottomasti maistaa, niin se on ShackBurger. Tai sitten SmokeShack, joka sattui olemaan erikoisvieraana ruokalistalla kesällä 2012 ja nyt pari vuotta myöhemmin se oli jo päätynyt vakiolistalle.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *