USA:n pääkaupunki Washingtonin tunnetuin rakennus on varmasti presidentin virka-asunto Valkoinen talo. Olimme Lissabonin vierailullamme sattumalta tapaamaltamme vanhemmalta amerikkalaiselta herrasmieheltä kuulleet, että vierasmaalaisenkin on mahdollista päästä tutustumaan tähän rakennukseen myös sisäpuolelta. Mikäs olisikaan hienompaa, kun Washingtoniin olimme kerran roadtripin lopulla menossa.

Valitettavasti matkan lähestyessä kävi selväksi, ettei Suomen Washingtonin suurlähetystö enää tarjoakaan apua vierailun järjestämisessä. Vielä jossain vaiheessa suurlähetystön sivuilla kerrottiin vierailun järjestyvän, kunhan Valkoisen talon järjestelmäuudistus valmistuu. Sittemmin kaikki maininnat koko aiheesta katosivat sivuilta. Niinpä tyytyminen oli talon katselemiseen aidan takaa.

Valkoisen talon rakennustyöt alkoivat vuonna 1792 ja se valmistui vuonna 1800. Siitä lähtien se on toiminut maan presidenttien virka-asuntona. Ensimmäisenä taloon muutti järjestyksessään toinen presidentti John Adams. Talo kärsi vaurioita tulipalossa vuonna 1814 englantilaisten sotilaiden sytytettyä sen palamaan vuoden 1812 sodan tiimellyksessä. Brittiläisten miehittäessä Washingtonin moni muukin Washingtonin merkittävä rakennus poltettiin.

Valkoista taloa voi ulkoapäin katsella kahdelta eri suunnalta. Lähimmäksi pääsee pohjoispuolelta luoteiselta Pennsylvania Avenuelta (Pennsylvania Avenue NW). Eteläpuolelta on tyytyminen ihailemaan hieman etäämpää luoteiselta E-kadulta (E Street NW) käsin.

Washingtonin osoitteiden kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä ilmansuunta kadunnimessä on hyvin merkityksellinen. Jos katu vain on riittävän pitkä, löytyy siltä sama numero sekä luoteen (nort-west, NW) että kaakon (south-east, SE) suunnalta. Valkoisen talon sijaan voikin löytää itsensä McDonald’silta. Osoitteiden nollakohta on Capitol. Järjestelmä ei ole sieltä ihan selkeimmästä päästä, joskin siinä on puolensa. Asiasta enemmän kiinnostuneen kannattaa lukaista aiheesta Wikipediasta, muille suosittelen vain tarkkaavaista kartan lukemista.

Valkoista taloa kannattaa käydä vilkaisemassa, jos tienoille osuu, vaikka sisätiloihin ei tutustumaan pääsisikään. Ainahan voi suurlähetystöstä tiedustella tarkemmin, josko vierailu sittenkin olisi mahdollinen. Valkoisen talon sivuilla kerrotaan, että ulkomaiden kansalaisten tie vierailulle käy juuri oman suurlähetystön kautta.

Jos vierailun kanssa ei onnista, voi ainakin käydä kuvauttamassa itsensä soikean työhuoneen pöydän ääressä Valkoisen talon omassa kaupassa luoteisen Pennsylvania Avenuen (Pennsylvania Avenue NW) ja luoteisen 15. kadun (15th Street NW) kulmassa. Maksu kuvauksesta aidohkon näköisissä lavasteissa on $10, mutta myös samansuuruisen kassakuitin näyttäminen riittää.

Muut kirjoitukset aiheesta Washington:

Linkkejä:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *