Ensimmäinen kesän 2014 reissumme kohteista oli Seattle. Esitiedot kaupungista pohjautuivat täysin Lonely Planetin kertomaan sekä Anthony Bourdainin minilomaohjelmaan. Muutoin tiedossa oli lähinnä intohimoinen suhtautuminen kahviin ja lähiruokaan. Saavuimme Seattleen saksalaisin siivin yhdellä vaihdolla Frankfurtin kautta. Matka-aika oli vaihtoineen 14h 10min. Tämä oli toiseksi lyhin mahdollinen yhdistelmä.

La Quinta Inn & Suites-ketjuun kuulunut hotellimme (146,79€/yö Hotels.comista) sijaitsi kohtalaisen kätevällä paikalla Belltownissa. Hotellin välittömässä läheisyydessä ei ollut mitään erityisen ihmeellistä nähtävää, mutta keskeisimmille nähtävyyksille oli vain kävelymatka. Hotellihuone oli hyvin tilava ja hotelli oli muutenkin varsin miellyttävä kokemus. Palvelu oli todella ystävällistä ja aamiainenkin varsin kelvollinen. Hotellin läheltä löytyi myös aivan loistava Wholefoodsin ruokakauppa.

Ensimmäinen iltapäivä, ilta ja yö menivät kymmenen tunnin aikaerosta toipumiseen. Näin ollen vasta saapumista seuraavana päivänä olimme tehokkaina lähdössä kaupungille. Yllätykseksemme kesäkuinen Seattle ei ollutkaan sateinen, vaan aurinko paisteli kauniisti ja ilma oli kirkas. Lämmintäkin oli juuri ja juuri yli 20 asteen. Kylmän tuulen hönkäillessä mereltä tämä tosin ei tuntunut erityisen lämpimältä. Takki oli siis hyvä olla mukana.

Ensi töiksemme suuntasimme tutustumaan USA:n vanhimpaan kauppahalliin Pike Place Marketiin. Paikka vaikutti todella kivalta. Kaikenlaista tuoretta ruokatarviketta oli myynnissä. Erityisesti kalat ja äyriäiset näyttivät superhyviltä. Niitä teki välittömästi mieli ahmia kilokaupalla.

Myös kaikenlaista käsin tehtyä oli myynnissä samoin kuin valtavan hienoja kukkakimppuja. Kukat näkyivätkin viikonlopun kunniaksi käyvän kaupaksi. Todella monella ohikulkijalla oli kukkakimppu kainalossaan.

Bongailimme normaalit nähtävyydet, kuten possun ja ensimmäisen Starbucksin sekä älyvapaan kalojen heittelyn. Sitten jatkoimme matkaa kohti rantaa, josta löytyy Pike Place Marketia huomattavasti turistipitoisempi Pier 57. Siellä sijaitsee mm. uutukainen maailmanpyörä Seattle Great Wheel.

Pyörä ei kuitenkaan ollut kohteenamme, vaan ravintola Crab Pot. Tämä rentotunnelmainen paikka tarjoilee tuoreita mereneläviä erilaisten lisukkeiden kera. Koko hoito kipataan höyryävän kuumana kasana pöydälle, ruokailijoille laitetaan paperiset ruokalaput kaulaan ja ei kun syömään. Sotkuista puuhaa, mutta niin hyvää.

Samaisessa keskuksessa sijaitsee muuten erinomaisen älyvapaata tavaraa kaupitteleva putiikki Pirates Plunder. Täältä löytyi työkaverille tuliaisiksi puhallettava tupee. Vaikka hölmöt tuliaiset eivät kuuluisikaan ostoslistalle, kannattaa kaupassa piipahtaa. Tarjonta nostaa varmasti hymyn huulille.

Lounaan jälkeen kävimme Seattle Centerissä ihailemassa lasitaiteilija Dale Chihulyn teoksia esittelevää museota Chihuly Garden & Glass. Teoksia oli sekä sisätiloissa, lasiseinäisessä kasvihuoneessa että ulkonakin. Erityisesti ulkona teokset loivat yhdessä istutusten kanssa hyvin epätodellisia, unenomaisia maisemia. Valitettavasti emme voineet enää tulla illalla katsomaan teoksia valaistuina.

Burgereiden bongailun aloitimme jo heti ensimmäisessä kohteessa. Kävimme Lonely Planetin kehumassa Blue Moon Burgerissa paluumatkalla Lake Union-järven rannalta. Hampurilaisissa ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta osassa näkyi olevan aikas jänniä aineksia välissä, kuten vaikkapa ranskalaisia perunoita. Kuulemma käyttävät paikallisia raaka-aineita ja hyvää lihaa. Tämä oli helppo uskoa. Sen sijaan ranskalaisiin ei ollut kauheasti kiinnitetty huomiota. Parmesaaniperunat olivat ikävän lötköjä. Kannattaa siis keskittyä itse burgeriin ja jättää lisukkeet pois. Parempiakin burgeripaikkoja kaupungista olisi varmasti löytynyt, mutta emme jaksaneet lähteä kovin kauas keskustasta ruokaamme etsimään.

Seattle siis on tunnettu kahvistaan. Paahtimoita on Seattlessa tiheämmässä kuin missään muualla maailmassa. Kaikkiaan niitä on noin 70. Myös pienpanimotoimintaa on paljon. Näiden kahden teeman väliltä arvoimme, kun yritimme valita Seattle by Footin järjestämien kävelykierrosten joukosta sopivaa. Lopulta päädyimme varaamaan paikat kahviaiheiselle Coffee Crawl-kävelylle.

Kävely starttasi toisena aamuna klo 10. Oppaamme Ed osoittautui varsinaiseksi veijariksi ja hänen tarinoitaan olikin hauska kuunnella. Häneltä löytyi plakkarista knoppi jos toinenkin. 12 hengen ryhmällämme, josta kaikki muut olivat eri puolilta Yhdysvaltoja kotoisin, oli oikein hauskaa koko kahden ja puolen tunnin retken ajan. Kiersimme kohtalaisen pienellä alueella Pike Placen ympäristössä ja kävimme yhteensä viidessä kahvilassa. Kukin näistä paahtoi itse omat kahvinsa. Lisäksi matkan varrella saimme keksimaistiaiset Biscuit Bitch-konditoriasta.

Kahvikävelyä voin kyllä suositella kaikille kahvista kiinnostuneille. Myös saman järjestäjän muut kävelyt lienevät kokeilemisen arvoisia. Mikäli muut oppaat ovat edes lähelle samaa tasoa kuin Ed, on mukana varmasti hauskaa ihan aiheesta riippumatta.

Muun ryhmän liuettua paikalta jäimme vielä viimeisessä kahvilassa lörpöttelemään hetkeksi oppaamme kanssa. Hän tuntui olevan kovin kiinnostunut Suomesta ja keräsi selvästi mielellään knoppilistaansa tiedon Suomen kuninkuudesta kahvin kulutuksen suhteen. Ed neuvoi meidät lounaalle Market Grilliin aivan Pike Place Marketin sydämessä. Söimmekin aivan törkeän hyvät grillatut ruijanpallakset. Ei mitään kikkailua, vaan tuoretta kalaa hyvin valmistettuna.

Loppureissua silmällä pitäen kävimme T-Mobilen liikkestä lataamassa Nokialaisiimme (tai siis Microsoft-luureihimme) prepaid-liittymät nettiyhteydellä. Kun datasiirto oli taas käytössä, saimme Nokian Here Transit-ohjelman käyttöömme ja julkinen liikenne muuttui heti helpoksi. Ohjelman hyvänä puolenahan on se, että se toimii melkein joka paikassa. Näin jokaista kaupunkia varten ei tarvita erillistä ohjelmaa, vaan yhden käyttöliittymän opettelu riittää. Oikea bussi löytyi heti ja pääsimme nopsaasti Queen Annen kaupunginosaan korkean mäen päälle.

Queen Annessa sijaitseva Kerry Park on ehkäpä yksi parhaita näköalapaikkoja koko kaupungissa. Lisäksi se on ihan ilmainen. Reipas kipuaa mäelle omin jaloin ja säästää bussilipun hinnan. Joskaan lippu ei ole kallis ja se sisältää kahden tunnin ilmaiset vaihdot. Epätavallisen kirkas ilma suosi meitä ja saimme nähdä myös Mount Rainierin, joka kuulemma harvoin kesäkuussa näyttäytyy. Tämän postauksen ihan ensimmäinen kuva on juurikin Kerry Parkista.

Illallisnälän kohdalla satuimme sopivasti lähelle tunnettua pizzapaikkaa nimeltään Serious Pie. Paikkaa on kyllä kehuttu, mutta en silti olisi uskonut löytäväni sieltä parasta pizzaa jota olen koskaan maistanut. Ihan hyväähän se pizza on Italiassakin, mutta Serious Pien pizzojen pohjataikinassa on varmasti jotain laitonta mukana. Ne olivat niin tolkuttoman hyviä! Kun pohja on näin hyvä, ovat täytteet täysin sivuseikka. En edes muista, mitä pizzassani oli päällä. Palanpainikkeeksi kelpasi hyvin siemailla paikallisen pienpanimotoiminnan tuotoksia.

Kahden tehokkaan päivän jälkeen olikin aika jättää jäähyväiset Seattlelle. Kaupunki oli sen verran mielenkiintoinen, että mielellämme palaamme tänne joskus paremmalla ajalla koluamaan myös tällä kertaa vähemmälle huomiolle jääneitä kulmia. Jos ei muuta, niin pelkästään ruoka ja kahvi ovat riittäviä syitä palata Seattleen.

Kumipyörät saimme allemme lentokentän autonvuokrauspisteestä. Autoksi meille arpoutui hopean värinen Hyundai Sonata, joka sai nimekseen Seppo. Ilkeä virkailija myi meille luokan korotuksen hybridiin verukkeella, joka osoittautui myöhemmin ihan keksityksi. Kiireessä ei auttanut kuin luottaa virkailijan sanaan. Oli kyllä meille ensimmäinen ja viimeinen asiointi Alamossa. Kannattaa muidenkin pysyä kaukana mokomasta puljusta, kätyreitä ovat he siellä. Reklamaation käsittely on kuitenkin edelleen kesken, hyvitystä näyttäisi olevan tulossa.

Ensi töiksemme suuntasimme kohti itää ja Snoqualmien laaksoa. Kyseisillä kulmilla kuvattiin 25 vuotta sitten sarjaa Twin Peaks.

Kävimme North Bendin kaupungissa sijaitsevassa Twede’s-kahvilassa maistamassa Twin Peaksista tuttua kirsikkapiirakkaa. Kahvila on tulipalon jäljiltä remontoitu hieman eri näköiseksi kuin miltä se sarjassa näytti. Samanlainen pikkukaupungin kulmabaarin fiilis oli kuitenkin läsnä. Äijät siellä vaihtoivat kuulumisia ja perheet kävivät lounaalla. Kirsikkapiirakka oli hyvää, mutta sarjan kanssa sillä on tekemistä vain nimen verran. Kahvi taisi olla Seattlessa paahdettua ja ihan kelvollista. En kuitenkaan ihan agentti Cooperin sanoin menisi sitä ylistämään.

Vilkaisimme myös läheisessä Fall Cityssä sijaitsevaa Twin Peaksista tuttua Roadhousea, joka tosin oli niin eri näköinen vihreäksi maalattuna, ettei sitä tieltä päin olisi tunnistanut. Sarjassa talo oli kuvattu jostain oudosta kulmasta.

Sen sijaan Snoqualmien putous näytti luonnossa samalta kuin sarjan alkutunnarissa. Putouksen yläpuolella sijaitseva hotelli esitti sarjassa keskeistä Great Northern-hotellia. Tosin hotelli on sisältä eri näköinen (näin luin netistä). Sisäpuoli on kuvattu ihan eri puolella Seattlea sijaitsevassa hotellissa.

Tämän pienen harharetken jälkeen lähdimme ajelemaan kohti varsinaista reittiä meren rannalla. Lounasaikaan piipahdimme Washingtonin osavaltion pääkaupunki Olympian Capitolin nurkilla. Ihan hienoja rakennuksiahan virastokeskustan alueella oli, mutta valitettavasti kello kävi armottomasti ja jouduimme jatkamaan matkaa kohti naapuriosavaltio Oregonia.

Lounaalla Olympiassa muuten törmäsimme ensimmäisen kerran muihin suomalaisiin. Kohtalaisen tuntemattoman kaupungin pienehkön kahvilan viidestä pöytäseurueesta kaksi oli siis suomalaisia.