Keväinen Nizzan vierailumme uhkasi päättyä paluulentoon Pariisin kautta, koska näin sesongin ulkopuolella suoria lentoja ei ollut tarjolla jokaiselle päivälle. Tuntui kuitenkin ikävältä käydä lempikaupungissamme vain lentokentällä kääntymässä, joten päätimme saman tien viipyä Pariisissa muutaman päivän. Reissun näin pidentyessä olisimme lopulta päässeet kotiinpaluupäivänämme suoralla lennolla myös Nizzasta Helsinkiin, mutta eihän se logiikka toki noin toimi. Jos Pariisi on kerran mainittu, ei ajatusta saa pois päästä menemättä sinne.

Matkustusvaihtoehtoina olivat joko reilun kuuden tunnin junailu tai puolentoista tunnin lennähdys. Valitsimme jälkimmäisen. Tarjolla oli yhteyksiä sekä Charles de Gaullelle että Orlyyn. Ensin mainittu lentokenttä on meille entuudestaan tuttu ja ehdottomasti se Pariisin tylsin paikka. Jälkimmäinen oli vielä kokematta ja siksi valitsimme sen. Kokemus oli lopulta niin positiivinen, että täytyy seuraavan Pariisin matkan alla tutustua tarkemmin lentotarjontaan. Jos vaikka joku yhtiö operoisi suoraan Orlylle. Kenttä oli yksinkertaisesti kätevän kokoinen ja toimiva verrattuna isoveljeensä. Matka kaupunkiin hoitui RER-junan sijaan metrolinjalla 14. Pääsimme metrolla suoraan majapaikan lähiasemalle, kun taas RER olisi vaatinut yhden vaihdon.

Kevään tuntua

Majoituimme tuttuun hotelliin lähelle Gare de Lyonin asemaa. Alue on osoittautunut todella hyväksi keväisiä vierailuja varten, sillä läheltä löytyy useampiakin kauniita puistoja. Erityisesti kaupungin upea kasvitieteellinen puutarha on keväisin todellinen helmi. Edellisen kevään visiitillä olimme liikkeellä kuukautta myöhemmin ja tuolloin kirsikkapuut olivat jo ehtineet kukkia. Nyt osa lajikkeista oli aivan kukintansa huippuvaiheessa. Tosin somessa hehkutetut Jardin de Reuillyn kirsikkapuut olivat jo pudottaneet pääosan kukistaan.

Kaupunkiin saapuessamme ilma oli kirkas, joskin pikkuisen viileän puoleinen. Pariisissa oli juuri viikko aiemmin koettu kevään ensimmäinen lämpöaalto, mutta noista parinkymmenen asteen lämpötiloista oltiin jo palaamassa normaaliin. Kauniin sään innostamina lähdimme saman tien katselemaan auringonlaskua Pont Neufin sillalle. Valitettavasti kirkas sää ei aina takaa kaunista auringonlaskua. Taivas tuntui siirtyvän suoraan sinisestä mustaan kulkematta oranssin kautta. Onneksi jäimme kuitenkin vähäksi aikaa paikalle, sillä kaunein hetki koitti vasta kaupungin valojen syttyessä.

Seuraavana päivänä lämpötila jatkoi laskuaan. Kiertelimme lähistön puistoja kirsikkapuita katsellen. Ajattelin tällä kertaa ottaa kameralla kuvat jokaisesta kauniisti kukkivasta kirsikan oloisesta puusta kasvitieteellisessä puutarhassa ja heti perään toisen kuvan kyseisen puun lajikkeen kertovasta kyltistä. Nerokas idea, mutta toteutus jäi torsoksi. Löysin kyltin vain kahden ensimmäisen puun juurelta. Jotain puuoletettuja ne siis olivat, tarkemmin en osaa sanoa. Kirsikkapuiden lisäksi myös tulppaanit panivat parastaan. Niissä oli niitä lappusiakin tutkittavaksi, mutta lajikekirjo oli niin laaja, että jätin moiset dokumentoimatta.

Jäätelöä vaikka sitten pipo päässä

Kalsea aamupäivä ei onnistunut meitä toisena Pariisin aamuna lannistamaan, vaan päätimme suunnata Berthillonin jäätelökioskille heti sen avautuessa klo 11. Pipo ja hanskat harvoin kuuluvat varustukseen ulkona jäätelöä syödessä. Siksi päätimmekin etsiä Berthillonin pääpaikan lähistöltä sopivan kahvilan, jossa olisi samoja herkkuja tarjolla. Sattumalta bongasimme Berthillonin oman teehuoneen, joka sijaitsi kioskin naapurissa. Siellä saattoi jäätelönsä nauttia sisätiloissa pöydässä istuen. Teehuone on ilmeisesti sijainnut aina samalla paikalla, mutta en vain ole koskaan tullut kurkistaneeksi sisään. En kuitenkaan jaksanut tuota kauaa harmitella. Hetken päästä pöydässä edessäni oli kaksi palloa maailman parasta jäätelöä ja höyryävä kupillinen espressoa, eli ranskalaisittain kahvia. Kyllä siinä harmit unohtuivat ja suu kääntyi väkisinkin hymyyn. Vaimo valitsi omat kaksi jäätelöpalloaan, joten pääsimme maistelemaan yhteensä neljää eri herkkua.

Herkullisten jäätelöannosten jälkeen elämä hymyili ja aurinkokin yritti vähän kurkistella pilvien takaa. Sää näytti siis selvästi olevan kääntymässä parempaan suuntaan. Tämän innostamana hyppäsimme metroon kohti Tuileries’n puutarhaa. Louvren kohdalla takaisin maanpinnalle palatessamme totesimme sään tehneen U-käännöksen lyhyen metromatkamme aikana. Auringosta ei näkynyt vilaustakaan ja vettä satoi kaatamalla. Päätimme itsekin kääntyä takaisin ja lähteä etsimään aikaista lounasta.

Leolle lykkyä pyttyyn

Tälle Pariisin reissulle meillä oli yksi keskeinen missio: Notre-Damen katedraalissa vierailu. Edellisenä keväänä olimme jo kovasti menossa tutustumaan tähän juuri remontin jälkeen entistä ehompana avautuneeseen kirkkoon, kun sitten kriittisellä hetkellä paavi kuoli ja kaikki vierailuajat peruttiin. Varasimme jälleen vierailuajan etukäteen heti mahdollisuuden avautuessa ja lähetimme aimo annoksen positiivisia ajatuksia paavi Leon suuntaan.

Onni oli suosiollinen ja vierailu katedraalissa onnistui vihdoinkin. Ulkona jono kiemurteli pitkänä, mutta eteni kuitenkin ihan reippaasti. Ajan varanneina meidän ei tarvinnut kulkea jonon kautta, vaan pääsimme suoraan sisälle. Siellä pitkään suljettuna olleen kirkon suosio kävi nopeasti ilmi. Väkeä oli paikalla yksinkertaisesti valtavan paljon. Ihmiset paimennettiin kiertämään rakennuksen sisätilaa myötäpäivään ja eteneminen tapahtui käytännössä väkimassan mukana hitaasti valuen. Katedraalin netissä ilmoitetun aikataulun mukaan mitään messua ei vierailumme aikana pitänyt olla käynnissä, mutta kyllä siellä silti jotain varmuudeksi messuttiin.

Kiersimme lopulta läpi myös 12€ hintaisen aarrekokoelman, jossa oli nähtävillä monenlaista seremoniallista koristetta. Mukaan oli mahtunut myös vähän erikoisempaa esineistöä, kuten Napoleonin kruunajaisviitta. Tästä jo ihan mielellään maksoi tuon pääsymaksun, sillä paikka oli koko kirkon ylivoimaisesti rauhallisin.

Notre-Dame näytti remontoituna todella paljon vaaleammalta kuin omien muistikuvieni kirkko. Piti ihan tarkistaa vanhoista valokuvista nuo värisävyt. Uudistuksen tulos jakaa mielipiteitä. Toki tuo vaalea sävy on lähempänä alkuperäistä, mutta me totesimme kuuluvamme niiden tummuneiden seinien ystäviin. Osa goottikirkon tutusta hämyisestä tunnelmasta on tässä valkaisussa menetetty.

Hämmentävästi sadekuurot pitivät taukoa Notre-Damea ulkoa päin ennen ja jälkeen vierailun katsellessamme. Aurinkokin tuli hetkeksi esiin tarjoten lisävaloa kameralle. Jälkikäteen kuvia katsellessani luulin aluksi niiden eksyneen jotenkin väärän päivän kohdalle. Tuohan oli se sadepäivä, ei silloin ollut sinistä taivasta ja auringonpaistetta. No, kyllä sitäkin oli tarjolla, mutta vain tasan noiden pienten hetkien ajan.

Muitakin herkkuja löytyi

Kävimme pitkästä aikaa kävelemässä Madeleinen aukiolla ja kuolaamassa herkkukauppojen näyteikkunoita. Päädyimme sisälle suklaataiteilija Patrick Rogerin putiikkiin, josta ostimme pienet suklaaherkut hotellilla syötäväksi ja myös yhden levyn kotiin viemisiksi. Kaupan päälle näimme paikalta bussilla eteenpäin jatkaessamme vielä upean auringonlaskun, joka värjäsi taivaan todella värikkääksi Champs-Élysées’n suunnassa.

Edellisen kevään reissulla kävimme syömässä Marais’n alueella burgundinpataa ravintolassa nimeltä Au Bourguignon du Marais. Ruoka oli niin hyvää, että päätimme palata samaisten patojen ääreen. Kalsean sateisena iltana lihapata todellakin maistui. Matkalla illalliselle piipahdimme läheiselle sillalle ottamaan valokuvan todella synkän mustasta taivaanrannasta. Onneksi emme juuttuneet tuijottelemaan maisemia yhtään pidemmäksi ajaksi, sillä pian sisälle ravintolaan astuttuamme taivas repesi. Ruokailun aikana sade kuitenkin laantui ja pääsimme lopulta tallustelemaan takaisin majapaikkaan kastumatta.

Meillä on monta suosikkipaikkaa Pariisissa ja käymme niissä yleensä aina kaupungissa ollessamme. Silti yksi on ylitse muiden. Crêperie des Pêcheursissa olemme oikeasti käyneet ihan jokaisella Pariisin visiitillämme, ja niin kävimme nytkin. Päädyimme tähän pieneen creperavintolaan ihan sattumalta ensimmäisen kerran Pariisissa käydessämme yli 25 vuotta sitten. Silloin paikan julkisivu oli sininen ja sisustus tumman laivamainen. Tämä täsmää nimeen, joka tarkoittaa kalastajia. Jossain vaiheessa paikka on remontoitu ja väritys muuttunut vaaleaksi niin ulkoa kuin sisältäkin päin. Sisustuksen laivamainen ahtaus, herkullinen ruokalista sekä mainio bretagnelainen siideri ovat kuitenkin edelleen jäljellä. Erityisen hyviä ovat suolaiset crepet eli galettet. En osaa sanoa, onko tämä kaupungin paras crepe-paikka, mutta meille se on yhtä kaikki tärkeä osa Pariisin perinteitämme.

---

Pariisihan on aina hyvä idea. Viihdyimme jälleen mainiosti, vaikka sään nopeat muutokset vaativatkin hetkittäin varapäreen esille ottamista. Pidempäänkin olisimme viihtyneet. Pari seuraavaa päivää olisivat olleet edellisiäkin kylmempiä ja sateisia, mutta ainahan Pariisista löytyy myös mainioita museoita koluttavaksi. Pyrimme vierailemaan Pariisissa säännöllisesti, mutta silti hyvin harvoin olemme käyneet kaupungissa peräkkäisinä vuosina, kuten nyt. Tästä voisi hyvin tulla tapa.