Olimme saapuneet Memphisiin juuri sopivasti lounasaikaan. Hotellin viereiseltä aukiolta löytyneiden ruokarekkojen antimia nautittuamme pohdiskelimme iltapäivän ensimmäistä ohjelmanumeroa. Lopulta vastaus oli ilmeinen. Mennään moikkaamaan Elvistä! Suuntasimme siis suoraan Gracelandiin.

Elviksen Graceland on USA:n toiseksi vierailluin koti yli  650 000 vuotuisella kävijällään. Vain Valkoinen talo yltää sen edelle. Talo on toiminut museona vuodesta 1982 asti ja vuonna 2006 se julistettiin kansalliseksi maamerkiksi (National Historic Landmark). Talo on rakennettu vuonna 1939 Gracelandin tilan maille. Elvis osti tilan taloineen vuonna 1959 kyllästyttyään Memphisin keskustassa sijainneen kotinsa naapurien valituksiin alueella pyörineiden fanien vuoksi. Graceland sijaitsi vielä 1950-luvun lopulla kaupunkia ympäröivällä maaseudulla. Sittemmin kaupungin lähiöt ovat laajentuneet jo sen ympärille ja ohikin.

Elviksen kotiin on tarjolla ”opastettuja” kierroksia, joissa opastus tapahtuu kaulassa roikkuvan iPadin avulla. Peruskierros kattaa varsinaisen talon ja puutarhan hautapaikkoineen. Tähän on mahdollista lisätä kierros automuseoon ja lentokonemuseoon. Me valitsimme peruskierroksen automuseolla kuorrutettuna.

Vierailu alkaa aina turisti-infosta, joka sijaitsee kadun toisella puolella varsinaisesta talosta. Siirtyminen talolle tapahtuu pikkubussilla, vaikka matkaa on vain parisataa metriä. Samalla bussikyydillä talolle saapunut ryhmä saa ennen sisälle astumistaan viimeisen perehdytyksen iPadin käyttöön. Tämän jälkeen ovi aukeaa ja tutustuminen voi alkaa. Kierroksen voi tehdä periaatteessa omaan rauhalliseen tahtiin, mutta uusia ryhmiä saapuu jatkuvasti, joten käytännössä eteneminen tapahtuu kohtalaisen reippaasti.

Kierros alkaa katutasosta, jossa päästään katselemaan olohuonetta ja ruokailutilaa. Myös Elviksen vanhempien makuuhuoneeseen tarjoutuu näkymä. Yläkerrassa sijaitsi Elviksen oma alue, jonne kierroksella ei ole asiaa. Sen sijaan matka jatkuu keittiön ohi kohti kellariin vieviä portaita. Ennen portaita tarjoutuu vielä näkymä ”viidakkohuoneeseen”, jota pääsee ihailemaan pidempään myöhemmin kierroksella.

Kellarissa on baari ja villin värinen oleskelutila. Elvis oli kuullut presidentti Johnsonilla olevan useita telkkareita, joista voi seurata monia kanavia samaan aikaan. Semmoinen systeemi oli toki pakko saada. Nykyisellä mittapuulla nämä pienet ovisilmäruudut näyttävät hassuilta, mutta aikoinaan ne olivat varmasti upea näky.

Oleskelutilan jälkeen kierros jatkuu biljardihuoneeseen, jossa kattoa ja seiniä peittää riemunkirjava laskostettu kangas.

Yläkertaan paluun jälkeen on vuorossa viidakkohuone, jossa niin seinissä kuin lattiassakin on vihreä matto. Yhdeltä seinältä löytyy lisäksi vesiputous.

Tämän jälkeen kierros jättää päärakennuksen taakseen. Talon takapihalta löytyy vielä muutama rakennus, joissa esitellään Elviksen harrastuksia. Esillä on myös kaikenlaista rekvisiittaa vaatteista Elviksen kultalevyihin.

Puutarhasta uima-altaan takaa löytyy Elviksen hauta. Alkuperäinen hautapaikka oli normaalilla hautausmaalla, mutta turvallisuussyistä Elviksen isä halusi siirtää haudan talon maille. Elviksen ympärille ovat haudattuina hänen vanhempansa ja mummonsa.

Viimeinen vaihe ennen paluukyytiä turisti-infoon on talon julkisivun ihailu. Tässä vaiheessa saa ottaa kuvia ihan niin pitkään kuin haluaa. Paluumatkalle ei siis tarvitse lähteä yhdessä alkuperäisen ryhmän mukana. Me kävimme kiertämässä talon vielä uudestaan uuden ryhmän mukana. Tällä toisella kierroksella jätimme iPadin rauhaan ja keskityimme katselemaan rauhassa paikkoja. Minä lisäksi vaihdoin kameraan laajakulmaisemman objektiivin ja otin lisää kuvia. Emme kyselleet lupia uudelle kierrokselle, mutta eipä meitä esteltykään, kun liityimme uuden ryhmän jatkoksi.

Auto- ja lentokoneosuudet löytyvät turisti-infon yhteydestä. Näiden lisäksi tarjolla on kahvilaa ja matkamuistokauppaa. Näitä löytyy paljon enemmän kuin virallista nähtävää.

Automuseossa on lukuisia hienoja autoja sekä muita menopelejä.

Peruskierros Gracelandissa maksaa aikuisilta $38,75. Automuseo kuuluu nykyisin uuteen Elvis Experience -pakettiin, jossa on autojen lisäksi muutakin uutta nähtävää. Tämä paketti maksaa aikuisilta $57,50. Lentokonemuseon voi ottaa mukaan kumpaan tahansa näistä vaihtoehdoista. Tarjolla on myös kalliimpia VIP-kierroksia ja Ultimate VIP -kierroksia, joista jälkimmäisessä on mukana henkilökohtainen opas. Tämä kallein lysti maksaakin sitten jo $159 / henkilö.

Gracelandin kierros oli hyvin vahvasti tuotteistettu ja turisti kulki koko paikan läpi kuin liukuhihnalla. Kierros on myös varsin hintava. Silti talo on oikeasti hieno ja kierrokselle kannattaa lähteä, jos Elvis lainkaan kiinnostaa. Itse en mikään fani voi sanoa olevani, mutta silti nautin kierroksesta todella paljon.

Linkkejä:

Muut kirjoitukset aiheesta Memphis:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *