Japanin junamatkamme ensimmäinen kohde oli maan vanha pääkaupunki Kioto. Pääsimme varsin pian ottamaan ensikontaktin Japanin kehuttuun raideliikenteeseen, sillä heti saavuttuamme Finnairin suoralla lennolla Osakaan hyppäsimme Kiotoon vievään paikallisjunaan.

Ensimmäinen päivä meni aikaerosta toipumiseen. Nähtävyyksien katselu jäi vähemmälle. Pääsimme kuitenkin jo sushin makuun. Tutustuimme myös reissun ensimmäiseen izakayaan eli japanilaiseen pubiin. Nämä mutkattomat paikat sopivat mainiosti ruokailuun porukalla.

Toisena päivänä olimme jo ehtineet palautua matkan rasituksista ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Kioto on tunnettu historiallisista kohteistaan, joista suurin osa on buddhalaisia temppeleitä sekä shintolaispyhäkköjä. Moni näistä kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului kolme ensin mainittuun kategoriaan kuuluvaa paikkaa.

Ensimmäinen kohde oli kävelymatkan päässä hotelliltamme sijainnut Higashi Hongan-ji eli itäinen temppeli. Paikka on shin-buddhalaisuuden toinen päätemppeli Kiotossa. Loogisesti toinen päätemppeli on läntinen temppeli.

Tämä temppeli on perustettu jo 1600-luvun alussa. Tuolloin vallassa ollut shogun onnistui saamaan liian vaikutusvaltaiseksi käyneen shin-buddhalaisuuden edustajat riitasille keskenään. Liike jakautui kahteen haaraan. Siksi siis itäinen ja läntinen temppeli, yksi kummallekin haaralle.

Seuraavana temppelinä reitillämme oli jo vähän etäämmällä sijaitseva Kiyomizu-dera. Vähän viileämmällä säällä sinnekin olisi voinut hyvin kävellä, mutta 38 asteen lämpötila ja korkea ilmankosteus tekivät olosuhteista hieman hiostavat ilman sen kummempaa rehkimistäkin. Siksi otimme allemme bussin. Vaihtoehtoisista linjoista onnistuimme löytämään sen kaikista hitaimman.

Kiyomizu-dera sijaitsee mäen päällä. Nousu mäelle tapahtuu Teepannukujaksi kutsuttua kapeaa katua pitkin. Kadun varrella on paljon pieniä putiikkeja.

Temppelin rakennukset olivat hienoja. Ilmeisesti tärkein niistä sattui olemaan juuri remontissa. Nähtävää oli kuitenkin tarjolla ilman sitäkin ihan tarpeeksi. Lisäetuna meidän ei tarvinnut maksaa pääsymaksua.

Päiväohjelmamme kolmas temppeli oli Kinkaku-ji, joka on tunnettu kultaisesti paviljongistaan. Käytimme matkaan taas Kioton paikallisbusseja. Linjan valinta sujui jopa aiempaa huonommin, sillä ensimmäisen vaihdoin jälkeen päädyimme matkustamaan täyden ympyrän päätyen lähtöpisteeseen. Lopulta oikea bussi löytyi ja pääsimme perille ennen temppelin sulkemisaikaa. Temppelit ja puistot tuppaavat Japanissa menemään kiinni klo 17, joten aikataulut on syytä sovitella sen mukaan.

Kultainen paviljonki oli todella hieno. Temppelin alueella oli myös pari paikkaa, joissa saattoi keventää taskuaan pikkuhiluista. Ilmeisesti kolikko piti saada heitettyä polulta käsin pieneen kippoon. En ole ihan varma, mitä onnistuessaan olisi voinut saavuttaa. Tämä jäi kokematta, koska tähtäys ei ollut ihan kohdallaan. Kokeilin varmuudeksi useamman kerran, sillä sopivia  yhden ja viiden jenin kolikoita oli ehtinyt kertyä taskun pohjalle. Nämä olivatkin mainioita heitettäviä, sillä niiden arvo on mitätön, eivätkä ne kelpaa edes juoma-automaatteihin.

Seuraavana päivänä oli vuorossa vierailu shintolaispyhäkkö Fushimi Inari-taishassa. Tämä kettuna kuvatulle Inari-jumalalle pyhitetty paikka sijaitsee kohtalaisen korkean mäen alla. Pitkin mäkeä on myös sivupyhäkköjä, joihin meidän oli myös tarkoitus tutustua. Inari oli perinteisesti riisisadon ja myöskin saken suojelija. Ketun suussa olevan esineen olisi tarkoitus olla viljavaraston avain, vaikka suurimmasta osasta veistoksia tätä on mahdoton tunnistaa. Myöhemmin maatalouden merkityksen vähennyttyä yhteiskunnassa Inari on ottanut suojelukseensa kaikenlaisen liiketoiminnan. Inari-pyhäkköjä on useita eri puolilla Japania. Kioton Fushimi Inari-taisha on kuitenkin näistä tärkein.

Päätimme jälleen käyttää bussia liikennevälineenä. Edellisen päivän kokemuksista emme olleet kuitenkaan vielä oppineet mitään, vaan päädyimme aluksi taas ihan väärään bussiin. Tokihan on ihan loogista, että kaupungissa on kaksi bussilinjaa numerolla 5. Toisella yrittämällä pääsimme vihdoin liikkeelle oikeaan suuntaan.

Tämä pyhäkkö on kuulemma varsin suosittu, mikä oli helppo huomata perillä. Väkeä kun oli tungokseksi asti. Onneksi kuitenkin suurin osa ihmisistä jäi mäen juuurelle. Ehkä kaikkien mielestä kipuaminen portaita ylös mäelle 38 asteen helteessä ei ollut hyvä idea.

Shintolaispyhäkköjen ulkopuolella ja sisälläkin on usein torii-portteja, jotka symboloivat siirtymistä arkisesta todellisuudesta pyhään paikkaan. Inari-pyhäköissä toriita on usein satoja. Fushimi Inari-taisha pistää vielä vähän paremmaksi, sillä siellä näitä on tuhansia. Eipä jää se siirtyminen sitten epäselväksi kenellekään. Loputtoman näköinen ketju toriita onkin yksi Kioton tunnetuimpia valokuva-aiheita. Meille helteessä mäkeä nouseville toriit tarjosivat yhdessä puiden kanssa suojaa porottavalta auringolta.

Ensimmäinen tiheämpi porttikeskittymä oli vielä hyvin suosittu, mutta sen jälkeiseltä aukiolta ylöspäin kohoava reitti kävi askel askeleelta hiljaisemmaksi. Paikoitellen saimme kävellä ihan keskenämme. Läheltä mäen huippua löytyi rauhaisa keidas, jossa oli tarjolla teetä ja kahvia. Juomansa olisi voinut nauttia kylmänäkin, mutta suomalaiselle toki kuuma juoma maistuu aina parhaalta ulkoilman lämpötilasta riippumatta. Minäkin, kahvin ystävä, päätin taipua valitsemaan vihreän teen. Kieltämättä tuossa paikassa tee oli ihan oikea valinta.

Kipuaminen oli hikistä hommaa, mutta se kyllä kannatti. Reitin alkupään tungoksesta ei ylhäällä ollut enää tietoakaan. Matkan varrella oli paljon yksityiskohtia katsottavaksi ja kamera saikin laulaa oikein huolella.

Temppelien ja pyhäkköjen lisäksi tutustuimme Kiotossa japanilaiseen kylpyläkulttuuriin. Valitsemamme paikka ei ehkä ollut mikään hienoin mahdollinen, mutta aiheeseen tutustumiseen se sopi hyvin. Japanilaisessa kylpylässä kengät jätetään jalasta ovella ja mukaan otetaan kaksi pyyhettä. Isompi näistä on kuivaamista varten, pienemmän tarkoitus jäi vähän hämäräksi. Sillä voi ehkä häveliäästi peittää intiimialueensa kylpylässä liikkuessaan. Paikka kun on jaettu miesten ja naisten osioihin ja kylpeminen tapahtuu alasti. Vaatteet ja arvotavarat jätetään lukolliseen kaappiin. Sitten peseydytään kunnolla ja mennään istumaan altaan liki 40-asteiseen veteen. Lopuksi voi vielä peseytyä, mikä tosin on vapaaehtoista. Veden mineraalien pitäisi kuulemma tehdä hyvää iholle tai jotain sellaista. Lopuksi kuivaus, vaatteet päälle ja heippa.

Yhtenä iltana kävimme tutustumassa Gionin alueeseen, jossa on paljon vanhoja puutaloja. Siellä ilmeisesti olisi myös mahdollista nähdä geishoja, joskaan meidän silmiimme ei moisia osunut. Sen sijaan löysimme baarin nimeltään Finlandia Bar. Paikka ei ollut mikään kanarialainen jormanbaari, vaan ihan paikallinen siisti cocktailbaari, joka nyt vain oli napannut teemakseen Suomen. Paljon muutakin tiskin takaa hyllystä löytyi, mutta suomalaisten juomien valikoima oli varsin hyvä. Finlandia-vodkasta olivat he tehneet omia maustettuja versioitaan. Wasabi ei toiminut, kahvi oli ihan ok ja salmari jopa todella hyvää. Gin & tonic Napue ginistä toki toimi myös, kuten aina.

Gionin alueelta löytyi myös mainio ramenravintola Muraji Ramen. Myös ryhmämme ainoa aiemmin Japanissa käynyt jäsen ihastui paikan eväisiin. Kuulemma oli parasta ramenia, jota hän on syönyt.

Ensimmäisen Kiotossa näkemämme buddhalaistemppeli Higashi Hongan-jin puutarha Shosei-en Garden sijaitsi kätevästi hotellimme lähellä. Päätimme sielläkin piipahtaa viimeisenä aamuna ennen junamatkaa kohti etelää. Puutarhan ja temppelin välillä lienee joskus ollut viihtyisä kulkuyhteys, joka sittemmin on jäänyt talojen ympäröimäksi. Puutarha oli kuitenkin varsin hieno ja mukavan rauhallinen.

Tässä puutarhassa bongasin matkan ensimmäiset kaskaat. Niitä ei voinut olla kuulematta, sillä ne metelöivät puskissa siinä määrin että korviin sattui. Kyllä voikin pienestä eläimestä lähteä kova ääni. Tosin niitä kaskaita taisi olla aika monta siellä puskissa metelöimässä.

Ensimmäiset havaintoni Japanista olivat positiivisia. Kioto ei ollut ihan niin kaunis kaupunki kuin mitä olin jotenkin kuvitellut. Tämä koski itse kaupunkia, temppelit olivat todella upeita. Kioto oli kuitenkin todella siisti kaupunki. Roskia ei kaduilla näkynyt, mutta eipä näkynyt roskiksiakaan. Kauppojen yhteydestä oli mahdollista roskakori bongata, samoin juoma-automaattien lähistöltä. Muutoin roskia sai kuljetella mukanaan. Näin näkyvät japanilaisetkin tekevän.

Japanilaiset ottavat hienosti huomioon kanssaihmiset. Kovaäänistä puhetta ei kaupungilla eikä liikennevälineissä kuullut kuin turistien suusta. Paikalliset puhuivat keskenään hiljaa. Kännyköihin ei kälätetty liikennevälineissä laisinkaan. Niitä vain tuijotettiin ja hipelöitiin hiljaisuuden vallitessa. Että minä ihastuin tähän puoleen japanilaisista.

Kiotosta käsin teimme kaksi päiväretkeä muihin kaupunkeihin. Ensimmäinen näistä retkikohteista oli lähikaupunki Osaka. Mutta tästä kerronkin lisää kertomuksen seuraavassa osassa.

Lisäsin tähän alle vielä kartan, johon on merkittynä kaikki tekstissä mainitut paikat niiden esiintymisjärjestyksessä.