Singapore on huimalla vauhdilla kehittyvä aasialainen kaupunkivaltio. Asia kävi nopeasti selväksi, kun hankin itselleni uudemman painoksen Lonely Planetin matkaoppaasta matkan varmistuttua. Olin tehnyt taustatutkimusta kirjastosta lainaamani vanhemman painoksen parissa ja homma meni uuden kirjan myötä osittain uusiksi. Sen verran mielenkiintoisia uusia kohteita oli kaupunkiin ehtinyt ilmaantua noiden painosten välisen muutaman vuoden aikana.

Silti kaikki ei Singaporessakaan ole uutta. Yksi kiva esimerkki vanhemmasta rakennuskannasta löytyy aivan Orchard Roadin valtavien ostoskeskusten kainalosta. Emerald Hillin alueen suojellut kiinalaiset barokkitalot ovat kivan värikkäitä. Muutoinkin tällä alueella on kivan rauhallista, kun vilkkaan Orchard Roadin ihmisvilinä jää taakse.

Emerald Hillin alue oli vielä ennen 1800-lukua sademetsää. Sitten Singaporeen muuttaneet kiinalaiset alkoivat vallata aluetta viljelysmaaksi. Vuosisadan kuluessa useampia virallisempiakin viljelyprojekteja Emerald Hillillä viriteltiin, mutta mikään niistä ei oikein onnistunut. Lopulta 1900-luvun alusta alkaen nykyiset talot alkoivat rakentua. 1920-luvulle mennessä jo kolmasosa alueesta oli rakennettu. Toisen maailmansodan japanilaismiehitys keskeytti rakennusprojektit, mutta sodan jälkeen hommat kuitenkin jatkuivat ja 1950-luvulle tultaessa kaikki alueen tontit olivat jo käytössä.

Emerald Hill oli pitkään nimenomaan babojen eli salmikiinalaisten (eng. peranakan) yhteisö. Alueen talot ovat tyypillisiä salmikiinalaisia kaupparakennuksia. Liiketilat sijaitsivat alakerrassa ja kauppiaan perhe asui kaupan yläkerrassa. Vastaavia taloja on paljon myös muualla Malakan niemimaalla ja esimerkiksi Phuketin saaren pääkaupungissa Thaimaassa. Salmikiinalaiset alkoivat hakeutua Emerald Hilliltä muualle 1950-luvulta lähtien.

Alueen pääkatu on Emerald Hill Road, joka oli valmistuessaan 1901 alueen ensimmäinen katu. Viimeinenkin kadun varren taloista valmistui jo vuonna 1925. Hullet Road valmistui vuonna 2914 ja vuonna 1927 oli vuorossa Saunders Road. Värikkäät salmikiinalaiset talot sijaitsevat näiden katujen rajaamalla alueella. Alue ei ole suuren suuri, joten sen ehtii kävellä läpi alle tunnissa, vaikka jäisikin ihailemaan jokaista taloa erikseen.

Emerald Hill on kiva päiväkävelykohde. Palveluja ei juuri löydy, mutta toisaalta ruokahuolto sujuu kätevästi ja pikkurahalla siinä ihan vieressä Orchard Roadin ostareiden hawker centreissä. Aivan Emerald Hill Roadin alapäässä lähellä Orchard Roadia on tarjolla varsin kivan näköisiä baareja, joihin on varmasti mukava istahtaa lasilliselle helteisen päivän päätteeksi. Edellisellä kerralla ei näitä juottoloita tullut kokeiltua, mutta ehkä seuraavalla kerralla sitten.

Muut kirjoitukset aiheesta Singapore:

2 kommenttia

  1. Mika / Lähtöportti 29.4.2019 at 10:53

    Tämä oli mielenkiintoinen ja hyvin historiaa valottava postaus Emerald Hillistä. Nuo vanhat talot on kauniita. Meidän viime reissun hotelli näkyy tuon pystymuotoisen kuvan oikeassa ylänurkassa, joten tätä katua tuli katseltua paljon ikuunasta ja toki tutustuttua vähän lähemminkin.

    Vastaa
    1. Aron 30.4.2019 at 02:14

      Kiitos. Tuossapa onkin kiva sijainti hotellille. Täytyykin katsella alueen tarjontaa seuraavaa Singaporen vierailua varten. Näitä taloja olisi kyllä kiva käydä katsomassa uudemman kerran.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *