Aiemmin: Islanti, ne kivat jutut

Islanti on kallis maa, näin minulle kertoivat ennen matkaa myös ihmiset, jotka eivät itse ole Islannissa käyneet. Ja tottahan se on. Tosin mielestäni selvisimme neljän päivän matkastamme maltillisilla kustannuksilla. Alkuperäinen budjetti ylittyi vajaalla satasella.

Lentojen osalta tässä ilmoittamani hinnat eivät pidä täysin paikkaansa. Nimittäin vain minä lensin Reykjavikiin Helsingistä, vaimo puolestaan teki Islannissa stopoverin paluumatkallaan Torontosta. Koska Toronton kierros olisi kuitenkin ollut vähän hölmö ottaa tähän mukaan, laskin vain omien lentojeni hinnan kahdella kerrottuna.

Toinen poikkeama tässä on se, että en huomioinut lentoluokan korotusta, jonka tein menomatkalleni. Tarjosin Icelandairin Saga Premium -luokan paikasta alimman mahdollisen summan 160€. Tarjoukseni hyväksyttiin, ja pääsin näin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan matkustamista pikkuisen tyylikkäämmin. Tuon korotuksen hinnan siis maksoin vielä normaalin lentolipun hinnan päälle. Korotuksen myötä oikeastaan hävisin sen mitä olin säästänyt nappaamalla Matkamessutarjouksesta edulliset lennot. Aina välillä elämä on.

Laskelma reissun kuluista näyttää tältä:

Lennot
Icelandair suora lento Helsinki-Reykjavik-Helsinki: 445,20€ (222,60€ / henkilö)

Majoitus
Storm Hotel, 2h huone sisältäen aamiaisen, 4 yötä: 608,39€ (152,10€ / yö)

Vuokra-auto
Nissan Pulsar automaatti Hertziltä (15% alennuskoodilla ja lisävakuutuksilla, 2 vrk): 189,96€ (94,98€ / vrk)
Pysäköinti Þingvellirin kansallispuistossa: 4,18€
Polttoaine: 72,63€ (yhteensä 40,01 litraa, 1,82€ / litra)

Yhteensä: 266,77€

Ajoimme yhteensä 568 km, keskikulutus oli 7,04 l / 100 km

Pääsymaksut
Hallgrimskirkja-kirkon torni: 8,10€ / henkilö
Laugarvatn Fontana -kylpylä: 30,02€ / henkilö
Yhteensä: 76,24€ (38,12€ / henkilö)

Ruoka yms. juoksevat menot
Yhteensä kahdelta: 575,61€ (287,81€ / henkilö), 143,90€ / vrk (71,95€ / vrk / henkilö)

Esimerkkejä ruokakuluista:
(Gourmet) hampurilainen ja olut: 35,85€
Cafe latte: 5,18€

Yhteensä
Kaikki yhteensä: 1970,21€ (968,11€ / henkilö)

Vuokra-auto oli kohtalaisen hintava noin lyhyelle ajalle ja polttoainettakin kului kohtalaisen ison summan edestä kahden päivän autoilulla. Auton vuokrahinnassa on myös kaksi lisävakuutusta, jotka otin paikan päällä. Omavastuun nollausta ei ollut edes tarjolla, joten otin omavastuun pienennyksen ja tuulilasivakuutuksen. Näiden lisäksi olisi ollut tarjolla vielä hiekka- ja tuhkavakuutus. Jouduimme muutaman kerran yllättäen reikäiselle hiekkatielle ajelemaan. Noilla taipaleilla olin todella iloinen tuulilasivakuutuksesta. Samalla harmittelin, että en ottanut sitä hiekka- ja tuhkavakuutusta. Kiviä ei kuitenkaan tuulilasiin osunut, eikä hiekkakaan lennellyt haittaa aiheuttavasti. Yllätyskuluilta siis vältyimme. Nämä lisävakuutukset nostivat vuokrahintaa tuolta kahden vuorokauden vuokra-ajalta noin 50€.

Hotellimajoitus ei ollut lopulta ihan niin kallista kuin etukäteen pelkäsin. Toisaalta hotellimme ei ollut käyttötarkoitukseensa yhtään sopiva (ks. Uneton Reykjavikissa), joten siinä mielessä se oli hinta-laatusuhteeltaan huono.

Tämän postauksen kuvitus on muuten autokameran taltioimasta videosta irroitettuja yksittäisiä ruutuja. Kuvien taso ei ole kummoinen, mutta näin pienessä koossa ne ihan menettelevät. Maisemat matkan varrella olivat niin upeita, että halusin jakaa vähän niitäkin.

Olemme syksyllä menossa suunnilleen saman pituiselle reissulle eteläiseen Ranskaan. Onkin kiva nähdä, miten sen matkan hinta poikkeaa tästä. Ranskan Riviera kun ei sekään ole sieltä ihan edullisimmasta päästä kohteita. Tätä ennen tosin on luvassa vielä kaksi muuta lyhyempää ja yksi pidempi matka, joista ainakin osasta on luvassa myös tilinpäätöstietoja.

Muut kirjoitukset Islannin räntälomasta 2018:
Uneton Reykjavikissa
Islanti, ne kivat jutut

10 kommenttia

  1. Hanneli 25.5.2018 at 15:14

    Vuosi sitten viiteen päivään kahdelta hengeltä kului suunnilleen sama summa. Mutta oli ehdottomasti sen arvoista

    Vastaa
    1. Aron 26.5.2018 at 11:09

      Koskaan en ole reissuun käytettyjä rahoja harmitellut, en tälläkään kertaa. Islanti on kyllä rahallisen uhrauksen arvoinen. Vielä paljon enemmänkin olisi rahaa saanut menemään. Tällä kertaa ruokailimme hyvin vaatimattomasti

      Vastaa
  2. Frida Ingrid - Ikimatkalla 25.5.2018 at 15:56

    Islantiin saa uppoamaan rahaa – näin minäkin olen kaikilta kuullut! Itse en ole vielä Islantiin ehtinyt, mutta tarkoitus olisi lähiaikoina siellä käydä. Todennäköisesti ajoitan reissun johonkin talvikuukauteen, jotta vähän saa budjettia pienemmäksi (elokuu ilmeisesti on kaikista korkeinta sesonkia).

    Oltiin itse kuuden päivän roadtripillä viime syksynä Ranskan rivieralla ja minun mielestäni se ei ollut yhtään niin hullun hintainen kuin olin ymmärtänyt ennalta! 🙂 Esimerkiksi ruoka oli minun mielestäni ihan ok- hintaista kalliin sijaan. Toki, pakko myöntää, että ruoka oli aina niin laadukasta, että huomasin, että en kiinnittänyt hintoihin niin paljon negatiivista huomiota kuin yleensä. 🙂 Mutta Ranskan riviera on kyllä niin upea ja joka pennin arvoinen!

    http://www.rantapallo.fi/fridaingrid/

    Vastaa
    1. Aron 26.5.2018 at 11:11

      Talvi voi olla edullisempaa aikaa, joskin toukokuun alkukin on sesonkien välistä aikaa. Talvella päivä on lyhyt, mutta pimeällä näkyy revontulia. Tai näin olen lukenut.

      Vastaa
  3. reissujani 25.5.2018 at 19:10

    Viime kesänä (2017) Islannissa viisi päivää – Highlands ja West Fjords.
    Kustannukset 2hlöä: yhteensä 1700€
    – lennot: 420€
    – majoitus: 240€ ( kolme yötä leirintäalueilla ja yksi Reykjavikissa)
    – auto: 575€ (nelivetomaasturi)
    – polttoaine: 100€
    – ruokailut: 300€
    – muut: 70€

    Muutamia vuosi aiemmin tein kahden viikon matkan Islantiin (vuokra-auto, majoitus leirintä-alueet ja B&B) – tällöin kustannukset olivat 3500€.

    Vastaa
    1. Aron 26.5.2018 at 11:13

      Meiltä ei kyllä onnistuisi matka noin pienellä budjetilla. Etenkin tuo kahden viikon matkan hinta kuulostaa todella edulliselta. Tuollainen kiertomatka kyllä on haaveissa tehdä joskus.

      Vastaa
  4. Fammo matkalla 27.5.2018 at 06:57

    Itse olin Islannissa 10 vuotta sitten (oho, onpas siitäkin jo aikaa) ja hintataso oli aivan eri, tosin ratsastimme enemmän kuin autoilimme. Tuntuu polttoainekin olevan siellä hinnoissaan, autonvuokrista ja -takuista puhumattakaan. Toisaalta mikään matkailuun käytetty raha ei ole mennyt hukkaan.

    Vastaa
    1. Aron 27.5.2018 at 20:58

      Islannissa ilmeisesti oli hetken aikaa edullista pankkikriisin jälkeen, kun valuutan arvo sukelsi. Nykyään kyllä tuntuu, että ihan kaikesta on vähintään kymmenen vuotta. 🙂

      Vastaa
  5. sari 11.5.2019 at 12:52

    Olin pääsiäisen aikaan Islannissa soolomatkalla neljä yötä. Jotakuinkin lennot meni samoissa. Hotelliyöpyminen 400 euroa. Hintava paikka, ei voi muuta sanoa. Teen ja jutun kustannuksista vielä.

    Vastaa
    1. Aron 12.5.2019 at 07:27

      Islanti on kyllä kallis. Pääsiäisen aikaan tuskin on tarjoushintojakaan saatavilla. Tuo hotelli kuulostaa oikeastaan aika halvalta, ainakin jos oli Reykjavikissa.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *