Bolognan jälkeen seuraava kohde kesän Italian matkallamme oli renessanssihelmi Firenze, jonka Unescon maailmanperintökohteeksikin nostettu historiallinen keskusta oli hurmannut meidät reilun kymmenen vuoden takaisella Toscanan matkallamme. Jotkin kohteet jaksavat hurmata ensihuumankin jälkeen, mutta toiset taas osoittautuvat tarkemmin katsottuna pettymyksiksi. Valitettavasti Firenze putosi nyt tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

Junamatka helvetistä

Vaikka tämä oli automatka, suoritimme ensimmäisen siirtymän Bolognasta Firenzeen junalla. Nämä molemmat kaupunkikohteet olivat keskustoiltaan sen verran kompaktin kokoisia, että emme katsoneet tarvitsevamme niissä autoa. Nopeimmalla junalla kaupunkien välinen matka oli taitettavissa puolessa tunnissa, joten siirtymänkään osalta auto ei ollut tarpeen. Yövyimme molemmissa kaupungeissa kolme yötä, joten säästimme samalla auton vuokra-ajassa melkein viikon. Tämä oli ihan merkittävä summa rahaa, sillä Italiassa auton vuokraaminen ei ole mitään edullista puuhaa.

Junamatka olisi muutoin saattanut olla varsin miellyttävä, mutta valitettavasti olimme varanneet paikat väärästä vaunusta. Paikkalippu ei olisi ollut pakollinen, mutta ajatus koko junan kiertämisestä matkatavaroiden kanssa paikkaa etsien ei houkutellut. Arvelimme siis kahden euron panostuksen paikkalippuun kannattavan. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan ollut, sillä juuri siitä valitsemastamme vaunusta sattui olemaan ilmastointi rikki. Vaunu olikin kovin tyhjä kyytiin noustessamme. Osa matkustajista oli jo ehtinyt nauttia lämpimästä tunnelmasta Milanosta asti ja äänestänyt jaloillaan.

Matkalippuja tarkastamassa ollut ystävällinen konduktööri pahoitteli meille toimimattonta ilmastointia. Olimme toki todenneet lämpötilan olevan pikkuisen yläkanttiin, mutta emme varsinaisesti olleet muuten kiinnittäneet asiaan erityistä huomiota. Konduktööri alkoi saman tien etsiä meille parempia paikkoja varsin täydestä junasta. Jostain toisesta vaunusta olisi ilmeisesti kaksi vapaata paikkaa löytynyt, joskaan paikat eivät olleet vierekkäiset. Totesimme konduktöörille pärjäävämme kyllä tuon puolituntisen. Nainen lähti päätään pudistellen jatkamaan matkaansa.

Konduktöörin palatessa hetken kuluttua takaisin päin, olimme jo ehtineet hyvin mukautua lämpimiin olosuhteisiin. Vaimolla sattui olemaan repussaan mukana Japanista tuliaisena tuomani Godzilla-aiheinen viuhka, jonka otimme käyttöön ilmastoinnin korvikkeeksi. Konduktööriä omatoimisuutemme nauratti. Firenzeen oli luvattu 38 asteen lämpötilaa, joten kyllä siinä junamatkalla ihan lämmintä oli. Onneksi meille helle sopii hyvin. Ei kannata matkailla kesällä Italiassa, jos ei kestä lämpöä.

Taivaallinen hotellihuone

Olin varannut fiksusti meille hotellin noin kymmenen minuutin kävelymatkan päästä rautatieasemalta. Ajatuksenani oli varmistaa helppo siirtyminen hotellille ja samoin Firenzen vierailun lopulla kätevä auton nouto samaisella asemalla sijaitsevasta vuokrauspisteestä. Tosielämässä homma ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Hiostavan junamatkan jälkeen lämpötilan kohottua jo yli 35 asteen emme varsinaisesti enää kaivanneet reippailua matkalaukkuja perässä vetäen pitkin kapeita katuja kohti hotellia. Siirryimme siis taksijonoon.

Hotellia valitessani minulle oli sattunut työtapaturma, sillä olin epähuomiossa varannut majoituksen ketjuhotellista. Saksalainen 25h Hotels oli minulle tyystin tuntematon ketju, joten harhautuminen oli ymmärrettävissä. Kyseinen ketju on ilmeisesti epätyypillinen siinä mielessä, että sen eri toimipisteet eroavat voimakkaasti toisistaan. Firenzen hotelli oli sisustettu paikallisen runoilija Danten Jumalaisen näytelmän innoittamana. Aluksi yksityiskohdat ihastuttivat ja otinkin hotellista poikkeuksellisen paljon valokuvia. Lopulta tuomitsin paikan kuitenkin pahimman luokan hipsterihelvetiksi. Ymmärtäisin kyllä instagramnuorison innon majoittua tämmöisessä paikassa, jos nyt ylipäänsä ymmärtäisin instagramnuorisoa.

Majapaikkamme huoneet oli jaettu teeman mukaisesti kahteen kategoriaan. Puolet oli sinisiä taivashuoneita ja toinen puoli punaisia helvettihuoneita. Me päädyimme taivaaseen, joskin ilo oli lyhytaikainen. Helvetin puolella huoneiden ikkunat olivat sisäpihalle päin ja siellä se helvetti olikin irti joka ilta pitkälle yli puoleenyöhön kovalla volyymillä soitetun jytkymusiikin muodossa. Tosin juuri paremmin eivät asiat olleet taivaassakaan, sillä siellä ristinä oli näkymä kadulle. Huoneet olivat tehokkaasti äänieristettyjä kaikin puolin, paitsi ikkunoiden osalta. Kadulta kuului pieninkin hiiren ilmavaiva huoneeseen lainkaan vaimentumatta. Kun kyseinen viaton kapea kadunpätkä tuntui lisäksi olevan juhlivan nuorison valtaväylä menopaikasta toiseen, ei yöunista juuri tarvinnut edes haaveilla. No, saipa tuosta majapaikasta edes kivoja kuvia. Katsotaan niitä nyt sitten vaikka hetki ja nautitaan hiljaisuudesta.

Kiirastulessa

Bolognan aurinkoisten päivien jälkeen Firenze tarjoili meille aluksi pilvistä taivasta. Yhdessä huonosti nukuttujen öiden kanssa harmaa sää hieman latisti tunnelmaa, eikä Firenze tällä kertaa tuntunut yhtä kivalta kuin edellisellä vierailulla. Kadutkin vaikuttivat kapeammilta ja niillä pyöri enemmän niin ihmisiä kuin autojakin. Kävelykeskustankin alueella sai tämän tästä varoa takseja. Niistä iso osa oli ehtinyt sitten viime näkemän vaihtua sähkövoimalinjalla varustetuiksi ja ne pitivät jos jonkinlaista piipitystä mennessään, etteivät sinne tänne toikkaroivat turistit jäisi muutoin äänettömien kulkupelien alle.

Niitä turisteja Firenzessä riitti. Varmasti niitä oli paljon jo edellisellä vierailullamme, mutta nyt uutuudenviehätyksen hälvettyä niihin kiinnitti enemmän huomiota. Lisäksi majapaikkamme sijainti vaikutti asiaan. Edellisellä vierailulla hotellimme sijaitsi kaupungin toisella laidalla, jossa ei ollut yöelämää käytännössä lainkaan, kun taas 25h Hotelin nurkilla se tuntui suorastaan kukoistavan. Pidin aiemmin Firenzeä lähinnä renessanssitaiteesta kiinnostuneiden kohteena, mutta ilmeisesti kaupungista on tullut oman maineensa vanki. Tilanne on vähän sama kuin Roomassa, jossa keskusta on muuttunut pelkästään turistien temmellyskentäksi. Tosin totuuden nimissä on myönnettävä, että emme mekään ihan pelkän taiteen perässä olleet liikkeellä, joten mikäpä minä olen muita turisteja siitä soimaamaan.

Joka suhteessa Firenze näytti meidän silmissämme muuttuneen sitten edellisen vierailun lähinnä teinien biletyskohteeksi. Viimeisenä aamuna ennen aamiaista kaupungilla kävellessäni pääsin seuraamaan, kuinka kaupungin puhtaanapito yritti parhaansa mukaan saada edellisillan juhlijoiden vatsalaukkujen sisällöt puhdistettua kaduilta ennen turistien heräämistä. Ihan tuli kesäinen Helsinki mieleen. Ero aiempaan mielikuvaan oli valtava, joskin aiempi mielikuva saattoi olla turhan ruusuinen. On myös täysin mahdollista, että näimme nyt sen toisen äärilaidan ja siksi kontrasti tuntui erityisen jyrkältä. Varmasti vielä palaamme Firenzeen joskus tulevaisuudessa, mutta silloin varaamme majapaikkamme eri puolelta kaupunkia. Varauksen kanssa kannattaa myös olla ajoissa liikkeellä, sillä nyt varauksia tehdessämme moni hyvän kuuloinen majapaikka oli jo täyteen varattu.

Jotain hyvääkin

Ei Firenze huonoista yöunista ja pilvisestä säästä huolimatta pelkästään negatiivisia kokemuksia tarjonnut. Se sääkin oli paljon valokuvien perusteella pääteltävissä olevaa miellyttävämpi. Lämpötila kun kohosi reissun korkeimpiin lukemiin juuri Firenzen kohdalla. Auringonpaistetta ei varsinaisesti edes osannut kaivata elohopean kohotessa joka päivä yli 35 asteen. Ja kyllä se aurinkokin alkoi näyttäytyä vierailun loppua kohden enenevässä määrin.

Ensimmäiselle kokonaiselle Firenzen päivälle sääennuste kuitenkin vielä lupaili sen verran vakuuttavia todennäköisyyksiä sateelle, että päätimme jo edellisenä iltana varata liput Uffizin taidemuseoon. Katsoimme sääennusteesta sen kaikista sateisimman näköisen hetken ja valitsimme sen vierailumme ajankohdaksi. Lippu kun pitää ostaa tietylle kellonlyömälle. Ajoitus meni nappiin, sillä ennen museoon saapumistamme taivaalta ehti tulla vain satunnaisia pisaroita.

Uffizin valtavaan kokoelmaan tututumiseen otimme rennon lähestymistavan. Noudatimme löyhästi museon nettisivuilla suositeltua lyhyttä reittiä, joka kattoi kaikki tunnetuimmat teokset. Paljon jäi näkemättä, mutta onnistuimme välttämään museoähkyn. Vilkaisimme vielä kaupan päälle muutamiin reitin ulkopuolisiin saleihin. Reitin puolivälissä pidimme pienen evästauon museon kahvilassa. Siellä olivat kaikki ulkopöydät täynnä, mutta sisällä tilaa riitti. Sisäpöytä olikin mainio valinta, sillä hetken siinä istuttuamme alkoi sataa. Ulkopöydät olivat periaatteessa varjon alla, mutta varjot oli suunniteltu lähinnä auringolta suojautumista silmällä pitäen. Pian monet pöydistä tyhjenivätkin ihmisten kastuessa.

Vietimme myös paljon aikaa Arnon rantoja koluten. Kenties hauskin tunnelma joella oli viimeisenä aamuna ennen aamiaista kävelyllä käydessäni. Päivä oli valjennut kirkkaana ja aurinko parhaillaan kohosi kattojen yläpuolelle. Kultasepänliikkeistään tunnettu Ponte Vecchion siltakin oli vielä autio muutamaa aamuvirkkua valokuvaajaa lukuunottamatta.

Kävimme vilkaisemassa ulkoisesti upeaa Duomoa, joka oli sisältä yllättävän vaisu. Oven edessä oli pitkä jono, mutta se eteni lopulta liikkeelle nytkähdettyään yllättävän nopeasti. Valtavan isolta vaikuttava kirkko onnistui jotenkin kutistumaan sisäpuolelta nähtynä. Väkisinkin vertailukohdiksi mieleen tulivat kevään reissuilla näkemämme upeat Rooman ja Pariisin kirkot, joihin peilatessa erityisesti Firenzen Duomon koristelematon yksivärinen katto osui silmään. Jostain syystä edelliseltä kerralta ei ollut jäänyt mieleen tämä Duomon sisäpuolen vaatimattomuus.

Tällä kerralla pääsimme viimein kokeilemaan hurjan kokoista bistecca alla fiorentinaa eli paikallista T-luupihviä. Paksu luullinen klimppi lihaa painoi kilon ja sen kypsyysaste oli oikeaoppisesti raaka. Pitkään riiputettu nuoren chianina-naudan liha oli aivan mielettömän mureaa ja mehukasta. Valmistus hiiligrillissä kruunasi kokonaisuuden. Hieman hälyisä Ostaria dei Centopoveri ei ehkä ollut se kaikista tunnetuin valinta tämän hienon ruokalajin syömiseen, mutta itse ruoka oli viimeisen päälle herkullista. Ravintola sijaitsi vieläpä ihan majapaikkamme vieressä. Innostuimme valitsemaan edullisen kolmen ruokalajin menun, johon tämä pihvi kuului osana. Bistecca alla fiorentina toki oli kahden hengen annos, mutta siitä huolimatta olisin pärjännyt mainiosti ilman alku- ja jälkiruokiakin.

Hauskana yllätyksenä bongasimme kadulla kävellessämme pienen viini-ikkunan, jotka ovat Firenzen erikoisuus. Näistä luukuista myytiin aikoinaan viiniä kadulla kulkijoille. Varakkailla kaupunkilaisilla oli talojensa eteisen jatkeena erillinen tila viinitynnyreille, jossa he säilyttivät maaseudun viinitilojensa satoa. Samaisessa tilassa oli ulkoseinässä pieni luukku, josta viiniä saattoi tarjoilla ulos kadulle. Ikkuna olisi jäänyt huomaamatta, jos emme olisi sattumalta katselleet keväällä CNN:n Italiaa käsitelllyttä ruokamatkaohjelmaa, jonka Firenzestä kertovassa jaksossa näihin luukkuihin koputeltiin. Luukut on nykyisin pääosin tukittu, mutta onneksi joitain on vielä jäljellä. Emme kuitenkaan kokeilleet kolkuttaa löytämäämme luukkuun.

Tie kutsuu

Firenzen jälkeen oli edessä siirtyminen kumipyörille. Olimme varanneet pienen autonkotteron Sixtin Firenzen rautatieaseman vuokrapisteeltä. Autoa noutaessani minulle tarjottiin korotusta vähän isompaan automaattivaihteiseen autoon, jollaisia oli varausta tehdessäni ollut tarjolla vain törkykalliiseen hintaan. Aluksi kieltäydyin, mutta kun hinta vielä pikkuisen tippui, päätin tarttua tarjoukseen. Lisähintaa tuli jonkin verran, mutta lopulta pykälän isompi auto osoittautui paljon paremmaksi vaihtoehdoksi. Jo matkatavaroiden mahtuminen takakonttiin oli iso plussa, mutta myös ne automaattivaihteet olivat sellaisilla varustetulla autolla jo yli kymmenen vuotta ajaneelle kiva lisä mutkaisia pikkuteitä körötellessä.

Auton saavuttua rautatieaseman oven eteen pakkasimme itsemme ja tavaramme kyytiin, asetimme Googlen navigaattorin osoittamaan Montalcinon majapaikkaan ja liityimme liikennevirtaan. Seuraavaksi onkin aika siirtyä takana soivien torvien säestyksellä kohti matkakertomuksen seuraavaa osaa.

Joitain hintoja:

  • Pieni gelatokippo Gromissa: 3€ / henkilö
  • Pieni gelatokippo Gelateria La Carraiassa: 2,50€ / henkilö
  • Pieni gelatokippo Perche Nossa: 3,50€ / henkilö
  • Lounas Ristorante Il Paiolossa: 25,95€ / henkilö
  • Illallinen Trattoria da Ginonessa: 26,50€ / henkilö
  • Illallinen Ostaria dei Centopoverissa: 43€ / henkilö
  • Pääsymaksu Uffizin taidemuseoon: 24€ / henkilö

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 29.7.2022 at 20:09

    Muutamaan kertaan tuli naurahdettua tätä lukiessa 🙂 Vaikka Firenze ei ihan varauksetonta suositusta saanutkaan, niin itsekin haluan paikan joskus nähdä. Hieman huonosti tänään syöneenä tuo bistecca alla fiorentina näyttää kyllä äärettömän herkulliselta.

    Vastaa
    1. Aron 29.7.2022 at 20:46

      Tässä Firenzen keikassa oli katastrofin ainekset kasassa, mutta hyvinpä tuoltakin selvittiin. Jälkeenpäin jaksaa itseäkin naurattaa, vaikka paikan päällä oli hetkittäin vähän huumori hakusessa. Pari huonosti nukuttua yötä putkeen aiheuttaa välillä sellaista. Tuo pihvi oli kyllä yksi parhaista koskaan ja aika hyviä pihvejä olen syönyt Jenkeissäkin. Jo pelkän pihvin takia kannattaa Firenzeen mennä, vaikka onhan siellä toki paljon muutakin kivaa. 🙂

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.