Bologna päätyi kesälomamme roadtripin alku- ja päätepisteeksi puolivahingossa. Valintaa puolsi se, että kyseessä oli Firenzeä lähin kaupunki, jonne oli tarjolla suora lentoyhteys Helsingistä. Itse kohteesta en tiennyt ennakolta juuri mitään. Kaupunki paljastui kuitenkin yllättävän mielenkiintoiseksi. Tässä yhdessä Italian vauraimmista kaupungeista asuvat maan kenties onnellisimmat ihmiset ja löytyipä sieltä Unescon maailmanperintökohdekin. Tosin mistäpä Italiassa ei sellaista löytyisi. Ja sitten tietysti on se jauhelihakastike.

Tätä Emilia-Romagnan pääkaupunkia kutsutaan tilanteesta riippuen joko läskiksi (la grassa), punikiksi (la rossa) tai oppineeksi (la dotta). Ensin mainittu viittaa kaupungin lihaisaan kulinaariseen antiin, seuraava punatiilisiin kattoihin tai vasemmistolaisuuteen ja viimeinen kaupungin tunnettuun yliopistoon. Bolognan yliopisto on läntisen maailman vanhin lajissaan, mutta vähintään yhtä merkittävä on mielestämme kaupungin Gelatoyliopisto. Moista kun ei muualla ole tullut vastaan. Sen yhteydessä toimivaan Gelatomuseoon olisimme kernaasti tutustuneet, mutta se ei valitettavasti ollut auki kuin kahtena päivänä viikossa. Söimme suruumme gelaton päivässä, parhaana kaksi.

Pylväskäytävien varjoissa

Unescon kirjoihin Bologna pääsi vuonna 2021 katettujen jalkakäytäviensä eli portiikkiensa vuoksi. Maailmanperintöluetteloon on listattu kaksitoista erityisen merkittävää portiikkia, mutta näiden lisäksi hyviä malliesimerkkejä aiheesta löytyy ympäri kaupunkia. Pelkästään keskiajalta peräisin olevassa historiallisessa keskustassa portiikkeja on 38 kilometrin matkalla ja koko Bolognan alueella auringolta suojassa voi kävellä peräti 53 kilometrin verran. Tämä on toki enemmän kuin missään toisessa kaupungissa maailmassa. Bolognalla onkin ollut pitkä etumatka portiikkien rakentamisessa, tapa kun juontaa juurensa jo tuhannen vuoden päähän.

Yövyimme Bolognassa kaikkiaan viiden yön ajan. Heti Bolognaan saavuttuamme viivyimme kaupungissa kolmen yön ajan ja kaksi viimeistä yötä olivat vuorossa kotiinpaluun alla. Alkuperäinen suunnitelmamme oli palata Bolognaan reissun lopussa vain yhdeksi yöksi, mutta totesimme paikan päällä pitävämme kaupungista niin paljon, että teimme pienen hienosäädön reitin loppuosan aikatauluun. Ravennan kolmen yön pysähdys sai luvan lyhentyä kahden yön mittaiseksi ja Bologna sai meidät niskoilleen yhdeksi ekstrayöksi.

Ensimmäiselle Bolognan pysähdyksellemme valitsimme majapaikaksi Hotel Porta San Mamolon aivan historiallisen keskustan etelälaidalta. Hotellin sijainti oli mainio, sillä sen läheltä löytyi hyviä ravintoloita ja lisäksi alue oli todella rauhallinen. Heti hotellin ovelta pääsi sukeltamaan kapeiden kujien sokkeloon, jossa riitti loputtomasti mielenkiintoisia yksityiskohtia hauskoista parvekkeista värikkäisiin ikkunaluukkuihin. Myös lähin portiikki löytyi siitä ihan hotellin pääoven vierestä.

Reissun lopussa tutuistuimme keskustan pohjoisreunaan. Olin valinnut viimeisin yön majapaikaksi lähellä rautatieasemaa sijaitsevan Royal Hotel Carltonin, joka näytti ihan yhtä suureelliselta kuin miltä sen nimikin kuulosti. Tai ainakin se näytti siltä jokunen vuosikymmen sitten. Tarkoituksemme oli palauttaa auto rautatieasemalla sijaitsevaan Sixtin pisteeseen ja kipaista siitä sitten kätevästi hotellille. Valitettavasti tämä suunnitelma vähän vesittyi, kun palasimmekin kaupunkiin päivää suunniteltua aiemmin ja vierailumme venähti näin kahden yön mittaiseksi. Ensinnäkin jouduimme maksamaan auton pysäköinnistä hotellin parkkihallissa yhden yön ajalta ja lisäksi rautatieaseman läheisyys ei enää tuonut mitään lisäetua. Joku pikkuisen vaatimattomampi ja edullisempi majapaikka olisi riittänyt ihan hyvin.

Erikoisena yksityiskohtana jälkimmäisen hotellin aiemmasta voimakkaasti poikennut ympäristö sai koko kaupungin tuntumaan ihan erilaiselta. Poissa olivat edellisen Bolognan majapaikan tienoon kapeat lähinnä jalankulkijoiden kansoittamat kujat ja niiden tilalla oli joka suunnassa leveitä autokatuja. Pyörimme edelleen pääosin niillä samoilla kapeilla kujilla, mutta silti nuo majapaikan lähitienoot vaikuttivat vahvasti mielikuvaan koko alueesta. Jälkeen päin ajatellen olisi ollut järkevintä miettiä koko toinen Bolognan pysähdys uudestaan, eikä vain pidentää olemassa ollutta varausta.

Italialaisissa kaupungeissa kirkkoja riittää, eikä Bologna ole mikään poikkeus. Vilkaisimme sisälle useampaankin kirkkoon, näistä ensimmäisenä siihen kenties kaupungin tunnetuimpaan Pyhän Petroniuksen basilikaan, joka sijaitsee keskeisellä paikalla keskusaukio Piazza Maggioren laidalla. Tämä valtavan kokoinen goottikirkko on jäänyt julkisivunsa osalta keskentekoiseksi, mutta se ei vähennä sen suosiota. Sisälletulijoita oli jatkuvasti jonoksi asti. Kirkko osoittautui sisäpuoleltaan varsin vaatimattomasti koristelluksi. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kirkosta löytyy 1500-luvulta peräisin oleva ja astronomi Cassinin 1600-luvulla parantelema meridiaani, joka oli aikansa standardein äärimmäisen tarkka astronominen instrumentti.

Jos suuri Pyhän Petroniuksen basilika oli pelkistetty sisäpuoleltaan, samaa ei voi sanoa kahdesta muusta kirkosta, Bolognan katedraalista ja Santa Maria della Vitan pyhäköstä. Näistä ensin mainittu tosiaan on Bolognan pääkirkko, mutta sitä ei olisi mitenkään voinut päätellä vierailijoiden määrästä. Kirkko oli nimittäin sinne kurkistaessani käytännössä autio. Lisäksi katedraali jää pahasti Pyhän Petroniuksen basilikan varjoon myös kokonsa puolesta. Minun mielestäni katedraali oli kuitenkin basilikaa mielenkiintoisempi upeine koristeluineen. Santa Maria della Vitan pyhäkkö oli niin ikään kaunis. Tämä kapealla kujalla sijaitseva kirkko saattaa helposti jäädä huomaamatta. Emme olisi ehkä itsekään sinne hoksanneet piipahtaa, mikäli ystävällinen paikallinen ei olisi meille sitä vinkannut.

Kirkkojen lisäksi Bolognassa olisi ollut useita mielenkiintoisia museoita, joista ehdimme tällä kertaa piipahtaa vain yhdessä. Kyseessä oli yliopiston anatominen teatteri, jossa tehtiin aikoinaan ruumiinavauksia opetustarkoituksessa. Upeaa puupaneloitua salia kiersivät amfiteatterimaisesti korotetut istumapaikat ruumiinavauspöydän sijaitessa keskellä. Samalla pääsylipulla sai kurkistaa myös yliopiston kirjaston kauniiseen lukusaliin Sala Rusconiin. Nämä molemmat paikat löytyivät Bolognan yliopiston entisestä päärakennuksesta Archiginnasion palatsista, jossa ihastelimme noiden kahden salin ohella myös kaunista sisäpihaa ja hienosti koristeltuja käytäviä.

Huippumaisemat

Keskiajalla italiassa oli varakkaiden ihmisten keskuudessa vallalla muotivillitys korkeiden tornien rakentamisesta. Olimme jo aiemmin tutustuneet aiheeseen Toscanan San Gimignanossa, jossa torneja on edelleen jäljellä kaupungin koko huomioiden varsin paljon. Aiemmin arvelin kuitenkin muotivillityksen rajautuneen vain tuohon pikkukaupunkiin, mutta nähtävästi olin väärässä. Bolognassa niitä torneja vasta onkin.

Lue lisää aiheesta: San Gimignano

Arviot Bolognan tornien lukumäärästä vaihtelevat, mutta joka tapauksessa niitä on kaikkiaan ollut lähemmäs sata kappaletta, joskaan aivan kaikki näistä eivät ole olleet pystyssä yhtä aikaa. Tornit kun tuppasivat romahtelemaan ihan omia aikojaan. Jäljellä edelleen olevista torneista kuuluisimmat ovat Via Rizzollin itäpäässä vieretysten seisova kaksikko Asinelli ja Garisenda. Yhdessä näitä liki tuhatvuotiaita vekkuleita kutsutaan osuvasti nimellä Kaksi tornia. Ensin mainittu torneista on liki sadan metrin korkuinen jälkimmäisen jäädessä puoleen tästä. Matalampi torneista on niin pahasti kallellaan, ettei sinne enää kiivetä. Suorassa ei ole torneista korkeampikaan, mutta sen huipulle johtavat viitisensataa porrasta ovat kuitenkin innokkaiden turistien saatavilla pääsymaksua vastaan. Opintojaan vielä suorittavia on syytä varoittaa, sillä paikallisen perimätiedon mukaan torniin kiipeävä opiskelija ei koskaan valmistu.

Näiden kuuluisien tornien lisäksi Bolognassa on myös muita torneja, joihin on mahdollista kivuta maisemia ihailemaan. Minä kokeilin Prendiparten tornia, jossa oli ennen koronapandemiaa tarjolla myös aamiaismajoitusta. Torni ei ilmeisesti ole enää nykyisin aina avoinna yleisölle, mutta me satuimme kävelemään ohi juuri sopivana päivänä. Portaita oli kiivettäväksi ”vain” kolmisensataa, joskin ne olivat pääosin todella jyrkkiä puurappusia. Kipuaminen ei tuntunut kuitenkaan raskaalta, sillä torni oli jaettu kahteentoista kerrokseen, joissa kussakin piti siirtyä portailta toisille ja siten luvassa oli väkisinkin pieni lepotauko. Katolla en ollut edes hengästynyt ja suustani pääsikin spontaani kysymys: ”Oliko niitä oikeasti 300 porrasta?”. Henkilökunta vahvisti määrän pitävän paikkansa. Prendiparten torni on vain 50 metriä korkea, mutta maisemat sen katolta olivat silti huippuluokkaa. Ne kaksi kuuluisampaa tornia näkyivät sieltä erityisen hyvin. Laskeutuminen alas tornista tuntui huomattavasti ylös kiipeämistä raskaammalta, sillä jyrkissä rapuissa sai olla todella tarkkana askeleidensa kanssa. Tyyli on vapaa, mutta ainakin minä totesin takaperin laskeutumisen helpoimmaksi.

Parinkymmenen varsinaisen tornin lisäksi Bolognassa on myös monia rakennuksia, joihin kuuluu osana torni. Näiden myötä kaupungin kattojen yli kohoavien tornien määrä nousee yli useisiin kymmeniin. Näistäkin torneista osa on avoinna yleisölle. Minä kokeilin kiivetä keskeisellä paikalla sijaitsevan Palazzo D’Accursion kellotorni Torre dell’Orologioon. Portaat näyttivät aluksi epäilyttävän helpoilta kiivetä, mutta onneksi se ihan viimeinen pätkä oli sentään todellinen killeri. Näihin rappusiin halajavan piti vielä ennen kiipeämistä laittaa puumerkkinsä johonkin epämääräiseen vastuuvapauspaperiin. Vielä Prendiparten tornin rappusiakin jyrkemmät puuportaat varustettuna 90 asteen käännöksellä ennen kipuamista kapeasta luukusta katolle tarjosivat liikuntaa koko rahan edestä. Painava kameralaukku olallani sain puristaa persauksilla ihan tosissaan. Maisemat onneksi palkitsivat kipuajan.

Sitten menen kanavaan

Otimme puolivahingossa osaa eriskummalliseen turistiriittiin käydessämme vilkaisemassa Molinen kanavaa keskustan pohjoislaidalla. Googlen kartassa Pikku-Venetsiaksi nimetty paikka Via Piellan varrella tarjoaa näkymän muutoin pääosin talojen väliin piiloon jäävälle kanavalle, joka on jonkinlainen muinaisjäänne aikoinaan silkkiteollisuuden tuotteiden kuljetukseen rakennetuista kulkuväylistä. Kanavia on edelleen jäljellä kuutisenkymmentä kilometriä, mutta suurin osa niistä on jäänyt talojen alle piiloon katseilta.

Iltapäivän auringossa paras suunta katsella kanavaa oli itään päin. Siinä kohdalla ei kuitenkaan ollut ketään muuta innokasta kameran käyttäjää, mutta kadun vastapuolella kävi varsinainen kuhina. Nopeasti katsoen siellä ei ollut mitään nähtävää, talon seinä kun peitti näkymän kanavalle. Tarkemmin katsoessamme huomasimme kuitenkin seinässä luukun, josta kurkistaessa kanavamaisema avautui. Liityimme siis jonon jatkoksi.

Jos jokainen turisti olisikin vuorollaan vain kurkistanut luukusta ja ottanut tarvittavat valokuvat, ei paikalla varmaan edes olisi ollut jonoa. Prosessi hidastui kuitenkin huomattavasti, kun jokaisen piti ottaa video, jossa luukku avautuu ja kanava tulee näkyviin. Oikeaoppinen tapa oli työntää videon lopussa vielä puhelin luukun sisäpuolelle. Ehdin omaa vuoroani odotellessani tuhista kerran jos toisenkin moiselle puuhalle ja otinpa muutaman making of -tyylisen kuvankin muiden edesottamuksista. Vaikka muiden puuhat olivatkin hauskoja seurata, tyydyin omalla vuorollani vain ottamaan kuvan itse luukusta ja siitä maisemasta sen takaa. Jonnet kuvaa videoita.

Se jauhelihakastike

Bolognasta puhuttaessa ei sovi sivuuttaa sitä jauhelihakastiketta. Muualla bolognesena tunnettu, mutta paikan päällä nimellä ragù kulkeva kastike lienee läsnä jokaisen itseään kunnioittavan bolognalaisen ravintolan ruokalistalla muodossa tai toisessa. Sitä voidaan tarjota joko spagetin tai muun pastan kanssa tai vähintään lasagnen osana. Ehdimme maistaa useampaakin tulkintaa aiheesta ja kaikki ne olivat erinomaisia.

Kinkuistaan ja juustoistaan tunnetun Parman läheisyys näkyy niin Bolognan kuin koko Emilia-Romagnankin ruokatarjonnassa. Sekä ilmakuivattua parmalaista kinkkua että parmesaaniakin (eli oikeasti parmigiano reggianoa) löytyy jo alkupaloina tarjottavilta leikkelelautasilta. Nämä molemmat herkut ovat mukana myös klassikkoannoksessa cotoletta alla bolognese, jossa ohueksi nuijittu vasikanleike on peitelty ilmakuivatun kinkun alle ja lopuksi haudattu sulaan juustoon. Saimme vinkin erinomaisesta paikasta tämän herkun maistamiseen reissun lopussa Bolognaan palatessamme edellisen kohteemme Ravennan hotellista. Ristorante da Nello al Montegrappan cotoletta olikin todella herkullista. Ravintola osoittautui myös todella suosituksi ja meillä oli oikeasti hyvä tuuri, että pääsimme ylipäänsä nauttimaan siellä illallista ilman pöytävarausta.

Yksittäisistä ravintoloista suurin suosikkimme oli lopulta kuitenkin jopa pikkuisen modernia otetta esitellyt Antica Osteria Le Mura, joka sijaitsi aivan reissun alun majapaikkaamme vastapäätä. Söimme siellä lopulta illallista kolme kertaa, joista ensimmäinen oli vuorossa heti kaupunkiin saavuttuamme. Olimme varmuudeksi varanneet jo etukäteen pöydän ravintolasta ihan puhtaasti sen kätevän sijainnin takia. Lentomme laskeutui alkuillasta ja arvelimme olevamme lopulta majapaikkaan päästyämme kuitenkin jo vähän väsyksissä ja nälkäisiä, joten valmiiksi mietitty illallisratkaisu tuntui järkevältä ajatukselta. Varaus olikin hyvä veto, sillä ravintola oli viimeistä pöytää myöten täysi. Söimme Antica Osteria Le Murassa vielä kerran ennen Bolognasta poistumista ja palasimme sinne aivan reissun viimeistä illallista varten. Tuolloin oli ehtinyt kulua reilut kaksi viikkoa edellisestä kerrasta ja siinä välissä ravintolan ruokalistakin oli ehtinyt päivittyä. Pääsimme siis maistelemaan ihan uusia herkkuja. Niin vanha kuin uusikin lista vaikuttivat todella mainioilta ja löysimme molemmista herkullista syötävää.

Gelatomuseon jäädessä haaveeksi tutuistuimme pariin muuhun gelatopaikkaan. Suosikiksemme nousi Gelateria Gianni, jolla oli useampi toimipiste kaupungissa. Näistä erityisesti Via San Vitalen varrelta löytyvän Giannin persikkagelato nousi vaimoni suosikiksi. Aina takuuvarmat pistaasi (pistacchio) ja hasselpähkinä (nocciola) maistuivat myös. Testasin lisäksi Giannin gelatoleivän, jossa kaksi tai kolme jäätelömakua tarjoillaan pehmeän sämpylän välissä. Herkku vaikutti varsin suositulta, mutta minulle kerta riitti. Ei paha, mutta ei myöskään jatkoon. Gelato d’Arte oli sekin kelvollinen, joskaan ei aivan Giannin tasoinen paikka.

Maistamatta jääneistä herkuista ehkä eniten harmittamaan jäivät tortellinit lihaliemessä. Tätä suosittua paikallista annosta minulle kehui työkaverini, jonka kanssa päädyin sattumalta keskustelemaan Bolognasta ennen matkaamme. Kuulemma nämä pienet täytetyt pastanyytit maukkaassa liemessä tarjoiltuina ovat todellista herkkua, vaikka pelkkä annoksen nimi ei ehkä niiden äärelle houkuttelisikaan. Tätäkin ruokalajia näkyi olevan tarjolla monessa paikassa, mutta valitettavasti päädyin aina tilaamaan jotain muuta mielenkiintoisen kuuloista. Lohduttauduin sillä, että varmasti vielä palaamme Bolognaan uudemman kerran ja silloin on tämän herkun vuoro.


Olisimme kernaasti viettäneet Bolognassa enemmänkin aikaa, mutta reissun kolmen ensimmäisen yön jälkeen oli aika pakata laukut ja suunnata kohti rautatieasemaa, jossa meitä odotti junamatka naapurimaakunta Toscanan puolelle Firenzeen. Onneksi jäähyväisemme Bolognalle eivät kuitenkaan olleet lopulliset. Firenze oli meille tuttu jo reilun kymmenen vuoden takaa. Löysimmekö sieltä tällä kertaa Danten taivaan, kiirastulen vai helvetin, vai ehdimmekö kenties kokea kolmessa päivässä ne kaikki? Se selviää matkakertomuksen seuraavassa osassa.

Joitain hintoja:

  • Taksimatka lentokentältä kaupunkiin: 25€
  • Pieni gelatokippo Gelateria Giannissa: 3,50€ / henkilö
  • Pieni gelatokippo Gelato d’Artessa: 2,70€ / henkilö
  • Pizzalounas Incrocio Montegrappassa: 11,50€ / henkilö
  • Lounasleivät Il Paninossa: 7,75€ / henkilö
  • Illallinen Antica Osteria Le Murassa: 29,50€ / henkilö
  • Illallinen Ristorante da Nello al Montegrappassa: 22,75€ / henkilö
  • Pääsylippu Prendiparten torniin: 5€ / henkilö (vain käteinen)
  • Pääsylippu Torre dell’Orologioon: 8€ / henkilö
  • Pääsylippu anatomiseen teatteriin: 3€ / henkilö

Kaikki tekstissä mainitut paikat on merkitty alla näkyvään karttaan.

4 kommenttia

  1. Emh 27.7.2022 at 19:55

    Sattuipas tämä postaus mukavasti,itsellä kun olisi muutaman viikon päästä suunta samoille seuduille. Satuitko kiinnittämään huomiota,oliko ravintoloissa kasvissyöjille mitään?:D

    Vastaa
    1. Aron 27.7.2022 at 20:09

      Bologna kuuluu olevan suosittu kohde tänä kesänä. Nyt täytyy kyllä sanoa, että en varsinaisesti kiinnittänyt huomiota kasvisruokatarjontaan. Sienipastaa oli monissa paikoissa tarjolla, mutta semmoisessakin voi tietysti helposti olla jotain eläinperäistä mukana. Perinteisen keittiön edustajat voivat olla vähän huonoja tässä, mutta yliopistokaupunki Bolognassa on paljon nuoria ruokailijoita ja siksi luulisi myös kasvisruokaa löytyvän.

      Vastaa
  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 28.7.2022 at 10:47

    Kuulostaa siltä, että Bolognassa pitäisi päästä käymään jo pelkästään sen herkullisen ruoan vuoksi! 🙂 Itselleni suurin kiinnostuksen kohde on tosin ollut Bolognan yliopisto, jonka haluaisin päästä näkemään. Täytyy pitää Bolognan lentoja jatkossa silmällä, en ole tainnut niiden hintoja ikinä katsella.

    Vastaa
    1. Aron 28.7.2022 at 18:30

      Bologna osoittautui tosiaan mainioksi ruokakohteeksi. Yliopiston alue olisi varmasti myös mielenkiintoinen, mutta sinne emme vielä ehtineet. Täytynee palata siis kaupunkiin vielä uudemman kerran. Lennot olivat ihan maltillisen hintaisia ainakin meidän matka-ajallamme.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *