Vuonna 1933 tuberkuloosiparantolaksi valmistunut Paimion parantola on yksi Alvar Aallon varhaisen funktionaalisen kauden merkittävimpiä rakennuksia. Parantolan yhteydessä mainitaan usein nimenomaan Alvar Aalto, vaikka hän suunnittelikin rakennuksen yhdessä vaimonsa Ainon kanssa. He myös lähettivät oman ehdotuksensa parantolan arkkitehtuurikilpailuun molempien nimissä. Nykyisin tämä merkittävä rakennuskokonaisuus on sen suojelemiseksi perustetun säätiön omistuksessa ja avoinna yleisölle. Parhaan kuvan paikasta saa opastetulla kierroksella, jollaiselle mekin päätimme loppukesästä 2023 osallistua.

Aallon pariskunta oli ehtinyt osallistua tuberkuloosiparantolan arkkitehtuurikilpailuun jo aikaisemmin, joten heillä oli kokemusta aiheesta. Paimion parantolan kilpailuun mennessä he olivat ehtineet hioa ajatuksiaan rakennuksesta yhtenä hoidon elementtinä. Heidän suunnitelmassaan oli kiinnitetty erityistä huomiota hygieniavaatimuksiin monin pienin nerokkain yksityiskohdin. Esimerkiksi valaisimet oli suojattu muovikuvuilla, jolloin ne keräsivät mahdollisimman vähän pölyä ja ne oli helppo pitää puhtaina. Puhdistamisen helpottamiseksi myös suoria kulmia pyrittiin välttämään aina kun vain mahdollista.

1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla tuberkuloosi oli vakava uhka kansanterveydelle. Tautiin ei ollut olemassa lääkehoitoa ja siihen kuoli 1930-luvulla Paimion parantolan valmistumisen aikoihin vuosittain noin 10 000 suomalaista. Tautia hoidettiin parantoloissa, joissa potilaat viettivät pitkiä jaksoja. Hoito muodostui levon, ruokavalion, liikunnan ja kirurgian yhdistelmästä. Pitkistä hoitojaksoista huolimatta hoidon teho oli heikko. Parantolan tehtävänä oli toisaalta myös eristää sairastuneet muusta yhteiskunnasta ja estää näin taudin leviäminen.

Tuberkuloosin lääkehoidon viimein kehittyessä parantolat kävivät lopulta turhiksi ja tämän vuoksi Paimionkin parantola muuttui 1970-luvulla Paimion sairaalaksi, jossa hoidettiin kaikenlaisia vaivoja. Seuraavan vuosikymmenen lopulla laitoksesta tuli osa Turun yliopistollista keskussairaalaa. Uusi isäntä alkoi pian keskittää toimintojaan ja tämä johti parantolan asteittaiseen tyhjenemiseen. Vuodesta 2014 alkaen osa parantolasta ehti olla muutamia vuosia vuokralla Mannerheimin lastensuojeluliitolla. Vuonna 2018 parantola päätyi myyntiin, mutta varteenotettavia tarjouksia ei saatu. Lopulta rakennusten hallinta siirtyi vasta perustetulle Paimion Parantola -säätiölle, joka pyrkii säilyttämään ja suojelemaan parantolan rakennuksia sekä sen arkkitehtuuria. Säätiö järjestää parantolaan opastettuja kierroksia, joissa yleisö pääsee tutustumaan rakennukseen ja sen toimintaan parantolana. Kierrosten lisäksi tarjolla on myös majoitusta.

Paimion parantolan rakennukset on suojeltu vuonna 1993 rakennussuojelulailla. Parantolaan kiinteästi liittyvä rakennuksia ympäröivä mäntymetsä on sekin haluttu suojella. Tätä varten perustettiin vuonna 2019 Parantolan metsät ry, joka sai lahjoitusvarojen turvin hankittua maa-alueen hallintaansa. Parantolan rakennusten ja metsän yhdessä muodostama kokonaisuus on ehdolla Unescon maailmanperintökohteeksi yhdessä muutamien muiden Aallon suunnittelemien rakennusten kanssa.

Osallistuimme opastetulle kierrokselle nimeltään Parantolan tilat ja tarinat. Tämä oli pisin tarjolla olleista vaihtoehdoista, kestoltaan noin 90 minuutin pituinen kierros. Se alkoi pääaulasta ja kulki läpi kaikkien päärakennuksen seitsemän kerroksen. Aula ei ole enää alkuperäisessä asussaan, vaan nykyään nähtävillä oleva versio on 1950-luvun lopulta. Tuolloin parantolan uuden leikkaussalisiiven rakentamisen yhteydessä aulaan lisättiin vastaanottotiski ja tuulikaappi. Myös nämä uudistukset suunnitteli Alvar Aallon toimisto.

Toisessa kerroksessa pääsimme tutustumaan parantolan ruokasaliin. Tila oli pikkuisen tavanomaisesta poikkeavasti sisustettu, sillä myöhemmin samana päivänä tilassa musisoitiin osana Turun musiikkijuhlia. Tässä tilassa potilaat nauttivat päivittäiset ateriansa, jotka olivat osa hoitoa. Ruokasalin kattovalaisimet olivat juuri tuota aiemmin mainittua muovikuvuin suojattua mallia, joka oli helppo pitää puhtaana pölystä.

Ruokailutilan jatkeena olevassa seurustelutilassa potilaat saattoivat viettää aikaa toistensa seurassa. Tilassa on tunnelmaa luomassa kaksi takkaa, jotka tosin eivät ole koskaan olleet käytössä. Syynä tähän on herra Aallon aivopieru, hormi lähti takan alanurkasta. Savu ei sinne tietään löytänyt, joten jäljelle jäi vain toinen pakoreitti suoraan huoneilmaan. Oppaan kertoman mukaan takkoja on kuitenkin käytetty viinakätkönä. Alkoholin nauttiminen oli parantolassa kiellettyä, mutta aina joku kuitenkin onnistui pulloja paikalle muiluttamaan. Tarina kertoo eräästä miehestä, joka vieraili ajoittain parantolassa. Hänen autoonsa tuli joka kerta selittämätön vika, jota avuliaat potilaat riensivät oitis selvittämään. Siinä sivussa viinapullo saattoi vaihtaa vaivihkaa omistajaa. Käyttämätön takka oli puteleille oiva piilopaikka.

Parantolan portaikoissa on nähtävillä rakennuksen alkuperäinen värimaailma. Lattiat ovat keltaiset ja portaikoissa kulkee sininen raita. Tämä värisävy tunnetaan Paimion sinisenä. Portaikkojen kulmissa sekä kaiteiden takana seinä on harmaa. Näiden usein kosketeltavien kohtien väri on valittu käytännöllisyyden vuoksi, harmaassa seinässä ei lika näy yhtä helposti kuin valkoisessa.

Kolmannessa kerroksessa kierros kulki parantolan lukuhuoneeseen. Sen perällä näkyy ilmiselvä kirjaston lainaustiski. Tosin vierailumme hetkellä lukusalissa oli esillä julistenäyttely Inhimillinen näkökulma. Lukuhuone sijaitsee ruokalan yläpuolisella parvella. Ruokailutilasta katsoen parvi ikään kuin leijuu sen yläpuolella ilman tukiypylväitä. Lukuhuone oli ahkerassa käytössä, sillä moni potilas opiskeli itselleen parantolassa uuden ammatin. Erityisesti fyysisesti raskasta työtä aiemmin tehneet potilaat eivät välttämättä koskaan enää palautuneet aiemman työnsä edellyttämälle kuntotasolle.

Neljännessä kerroksessa pääsimme tutustumaan hoitajien asuntoihin. Ne olivat pieniä potilashuoneen kokoisia tiloja, joita yhdisti suuri yhteinen parveke. Henkilökunnan asuntojen suunnittelussa näkyivät ajan sukupuoliroolit. Hoitajien ajateltiin automaattisesti olevan naisia, kun taas lääkärit toki olivat miehiä. Koska työssäkäyvät naiset olivat aina sinkkuja, riitti heille pienempi asunto. Lääkärit puolestaan olivat oletusarvoisesti perheellisiä ja siksi he tarvitsivat ison asunnon. Lääkärien asunnot sijaitsivat erillisessä matalassa rakennuksessa.

Alvar Aalto oli ulkomailla nähnyt savupiipun ja vesitornin yhdistelmiä ja hän halusi rakentaa sellaisen myös Paimion parantolaan. Paikalliset pitivät moista yhdistelmää mahdottomana, mutta sellainen tötterö rakennuksen päällä yhä edelleenkin törröttää.

Kierroksella pääsimme myös vierailemaan hoitajien asuntojen yhteydessä olevalle yhteisparavekkeelle. Vaikka asunnot olivat pieniä, oli parvekkeella tilaa vaikka kuinka.

Vaikka parantolassa oli useampikin hissi, kehotettiin potilaita kunnon salliessa mieluiten käyttämään portaita. Liikunta kun oli osa hoitoa. Askelmat on suunniteltu tavallista matalammiksi, jotta huonokuntoisenkin on niissä helpompi kävellä.

Ylimmässä kerroksessa potilaat pääsivät ulkoilemaan useamman kerran päivässä. Hoitoon kuului oleellisena osana useamman tunnin makoilu raittiissa ulkoilmassa. Mäntymetsän tuoksun katsottiin olevan tärkeä osa tätä kokemusta. Valitettavasti sairaalan valmistuessa metsä oli vasta istutettu ja siksi vielä hyvin matala. Ylimmän kerroksen terassilla makoilevat potilaat eivät voineet nähdä puita, mistä johtuen terassille tuotiin laatikoihin istutettuja pieniä mäntyjä tunnelmaa luomaan.

Terassin suojana oli alkuperäisessä parantolassa vain lyhyt katonlippa, joka ei valitettavasti suojannut juuri lainkaan sateelta. Tämän vuoksi Aalto suunnittelikin pikaisesti leveämmän lipan alkuperäistä täydentämään. Aikansa rakennusmateriaalein toteutettu lippa ei valitettavasti ollut ainakaan tämän päivän standardein kovin hyvin keuhkoparantolaan sopiva, siinä kun oli mukana asbestia.

Paluumatka ensimmäisen kerroksen Parantolan huoneita -näyttelyyn tapahtui potilassiiven portaikon kautta. Portaikossa on nähtävillä myös pohjoismaiden ensimmäinen maisemahissi. Hissi ei ole käytössä, mutta sen tekniikkaa voi ihailla lasipaneelien läpi. Funktionaaliseen arkkitehtuuriin kuuluu olennaisena osana tekniikan ja koneiden ihailu ja siksi nämäkin yleensä katseilta piilotetut osat haluttiin tuoda esille.

Portaikossa kävellessä pääsee vilkaisemaan eri kerrosten käytäville, joissa parantolan potilashuoneet sijaitsevat. Kunkin kerroksen seinät on maalattu eri värein.

Parantolan tilat -näyttelyssä pääsimme lopulta vilkaisemaan eri aikoina käytössä olleisiin potilashuoneisiin. Nähtävillä on niin 1970-luvun kuin alkuperäinen 1930-luvunkin potilashuone. Näistä ensin mainittu näyttää ihan nykyaikaisen sairaalan huoneelta, emmekä siksi siihen oikein jaksaneet kiinnittää erityistä huomiota. Sen sijaan 1930-luvun huone oli varsin mielenkiintoinen. Erikoisena yksityiskohtana huoneessa on sängyn päällä Helsingin vuoden 1940 olympialaisten huopa. Kisojahan ei koskaan pidetty sodan vuoksi, mutta jo tehtyjä huopia oli kurja heittää pois. Ne tuotiin siis parantolaan.

Vanhassa potilashuoneessa on nähtävillä myös Alvar Aallon suunnittelema äänetön lavuaari. Sen ajatuksena oli estää huonetoverin herääminen toisen laskiessa vettä. Lavuaarien välissä on erillinen sylkykuppi, johon tuberkuloosin aiheuttamat yskökset saattoi pulauttaa.

Potilashuoneen ovenkahva suunniteltiin erikseen henkilökunnan työtä helpottamaan. Kahvan pää kulki urassa, eikä näin ollen takin hiha voinut jäädä siihen kiinni.

Yhdessä näyttelyhuoneessa on esillä sylkykuppeja, joita potilaat kuljettivat mukanaan parantolan käytävillä liikkuessaan. Käytävällä oli kaksi hissiä sylkykuppeja varten. Toiseen saattoi sujauttaa käytetyn kupin pestäväksi ja toisesta puolestaan napata puhtaan kipon tilalle.

Aallot suunnittelivat myös parantolan kalusteet. Yhä edelleenkin tuotannossa oleva Paimio-nojatuoli suunniteltiin erityisesti hengitystä helpottavaksi istuimeksi. Kun kädet nostaa ylös ja laittaa selkänojan takana olevaan koloon, asettuu rintakehä juuri oikeaan asentoon. Parantolassa kokeiltavana oleva alkuperäinen versio tuolista lienee kuitenkin pikkuisen liian pieni keskimittaiselle nykyihmiselle. Tällä hetkellä tuotannossa olevaa versiota onkin hieman kasvatettu tuohon alkuperäiseen verrattuna.

Parantola on siis nykyisin avoinna yleisölle. Näyttelyihin voi tutustua itsenäisesti aukioloaikojen puitteissa, mutta parhaan kuvan rakennuksesta saa opastetulla kierroksella. Oppaat ovat ainakin meidän kokemuksemme mukaan todella mainioita ja heillä todella on taito herättää tarinat eloon. Parantola on tällä hetkellä avoinna lauantaisin klo 11-15. Kesäkaudella aukioloajat toivottavasti laajenevat. Ainakin viime kesänä kierroksia oli tarjolla joka päivä. Opastetuista kierroksista tarjolla on meidän valitsemamme 90 minuutin pituisen Parantolan tilat ja tarinat -kierroksen lisäksi tunnin pituinen Kurkistus parantolaan -kierros. Kierroksen kestoon on laskettu mukaan myös noin puoli tuntia omatoimista tutustumista näyttelyyn. Kierrokset ovat tarjolla suomeksi ja englanniksi. Pidempi kierros maksaa 25€ ja lyhyempi 15€. Kierroksella kuljetaan kerroksesta toiseen portaita pitkin, mutta tarjolla on myös hissi. Kierrokset ovat siis esteettömiä. Ajantasaiset tiedot aukioloajoista, kierroksista sekä pääsymaksuista kannattaa tarkistaa parantolan virallisilta sivuilta täältä.

---

Paimion parantola oli todella kiehtova kohde paitsi arkkitehtuurinsa myös tarinoidensa vuoksi. Kyllä tämä hieno rakennus ehdottomasti ansaitsisi paikkansa Unescon kirjoissa ja kansissa. Olen toki nähnyt kuvia ja jonkin televisiodokumentinkin tuberkuloosiparantoloista, mutta silti aihe on jäänyt varsin etäiseksi, kun en tuota aikaa ole itse elänyt. Opastettu kierros tarjosi todella mielenkiintoisen aikamatkan vuosikymmenten taa.