Joulukalenterin toisesta luukusta löytyy Unescon maailmanperintökohde Euroopan lounaislaidalta. Tutustuimme tähän kohteeseen aikoinaan päiväretken verran, mutta pidempäänkin vierailuun täällä olisi hyvinkin aihetta.

Tämä kohde on Lissabonin länsipuolella Portugalissa sijaitseva Sintra. Kaupungissa on useita upeita palatseja ja muita rakennuksia. Maurien korkealle kukkulalle rakentama linnoitus on todella hieno kohde jo pelkästään sieltä yli maiden ja mantujen avautuvien maisemien vuoksi. Yllä olevassa kuvassa näkyvä Penan palatsi puolestaan on häkellyttävä arkkitehtuuristen tyylien tilkkutäkki. Näiden lisäksi ainakin kuninkaallisessa palatsissa on syytä käydä piipahtamassa.

Unescon perustelut Sintran maailmanperintökohteiden listalle hyväksymiseen löytyvät täältä.

Lisää aiheesta:
Retkikohde Lissabonista: Sintra

Kaikki joulukalenterin luukut:

4 kommenttia

  1. Leena 2.12.2018 at 11:39

    Kiitos mielenkiintoisesta kalenterista. Olen myös kiinnostunut Unescon kohteista, mutta en ole päässyt kovin monia katsomaan. Kaksi kotimaan kohdetta ovat minulle rakkaita, jään odottamaan osuvatko kohdalle kalenterissa.

    Vastaa
    1. Aron 2.12.2018 at 16:05

      Kiitos kommentista. Täytyy tunnustaa, että kotimaan kohteista suurin osa on minulle vielä tuntemattomia. Kahdessa olen käynyt ja kolmannessakin lapsena, joskin muistikuvat ovan hyvin hataria. Painotus on siis vahvasti ulkomaisissa kohteissa, mutta kotimaatakaan en ole täysin unohtanut.

      Vastaa
  2. Jenni / Unelmatrippi 3.12.2018 at 16:09

    Sintra on upea paikka ja tosiaan siellä voisi viettää vaikka useamman päovän palatseja koluten. Huvitti muuten tämä: "Maurien korkealle kukkulalle rakentama linnoitus on todella hieno kohde jo pelkästään sieltä yli maiden ja mantujen avautuvien maisemien vuoksi." Niin varmasti on, jos ne maisemat pääsee näkemään! Meillä oli pari vuotta sitten tuolla sellainen tuuri, että hernerokkasumu oli jämähtänyt kaupungin ylle eikä Penan palatsilla nähnyt edes seiniä kunnolla, saati maisemia. 😀 Noh, ehkä joskus tulee käytyä uudelleen ja nähtyä ne maisematkin.

    Vastaa
    1. Aron 3.12.2018 at 21:37

      Auts, sattuipa teillä huono tuuri! Tuo tosin kuulostaa jotenkin tutulta. Meille kävi samoin Hongkongissa Tian Tan Buddhan kanssa. Teimme uuden vierailun nyt noin kuukausi sitten ja tällä kertaa sää suosi paremmin, joskin vähän sumuista oli silloinkin. Suosittelen siis uutta vierailua. Sintrakin on kyllä sen arvoinen.

      Kirkkaalla säällä Sintran maisemat ovat kyllä huikeat. Meidän vierailullemme osui todella kirkas keli, mutta etenkin tuolla korkealla tuuli niin että tukka oli lähteä. 🙂

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *