Ranskan Välimeren rannikolla sijaitseva itsenäinen Monacon ruhtinaskunta on pinta-alaltaan maailman toiseksi pienin ja asukastiheydeltään suurin valtio. Näiden seikkojen lisäksi Monaco on muutoinkin erikoinen paikka. Esimerkiksi se ei kuulu EU:hun, mutta valuuttana on silti käytössä Euro. Monacossa asuu monia tunnettuja henkilöitä, joilla noita euroja on hallussaan aika paljon. Me kävimme Monacossa, koska se sijaitsee kätevästi niin bussi- kuin junayhteydenkin päässä Nizzasta.

Monaco selvästi jakaa mielipiteitä. Osa Nizzan kävijöistä piipahtaa ruhtinaskunnassa joka reissun yhteydessä, osa taas saa paikasta kerralla tarpeekseen. Minulla muistikuvat edelliseltä matkalta olivat varsin positiiviset. Nyt uusintavierailulla en päässyt ihan samaan tunnelmaan. Asiaan saattoivat vaikuttaa tietyöt, joita oli huomattavasti edellistä vierailua enemmän. Etenkin bussipysäkkien siirtyminen omituisiin paikkoihin aiheutti hämminkiä. Turistimassat vanhankaupungin kujilla pistivät myös silmään. Seuraavalla Nizzan vierailulla Monaco jäänee väliin, mutta voisin silti kuvitella vielä joskus tänne palaavani.

Juna vai bussi?

Junamatka Nizzasta Monacoon kestää reilun vartin verran. Bussilla puolestaan madellaan liki tunnin ajan. Juna saapuu maanalaiselle asemalle, josta aluksi hieman hämmentävästi  lähdetään keskustan suuntaan liukuportailla alaspäin. Perillä venesataman tuntumassa taaksepäin katsoessa tämän ymmärtää. Tasamaata on varsin kapea kaistale rannan lähellä ja siitä eteenpäin maa kohoaa jyrkästi. Juna-asema vain sijaitsee vähän kauempana rannalta, eli siis siellä mäen rinteellä.

Bussikyytiä kokeilimme paluumatkalla. Aikataulun mukainen matka-aika oli 45 minuuttia, mutta todellisuudessa aikaa kului lähemmäs tunti. Bussikyydin maisemia on kehuttu junan tarjoamia upeammiksi. Tie kun kulkee lähempänä merta kukkulan rinteellä. Reitti ei kuulemma sovellu korkeanpaikankammoisille, mutta ei minulla ainakaan ollut ongelmia. Maisemat olivat kyllä hienot, mutta koko päivän reippailu ulkoilmassa teki tehtävänsä ja silmät alkoivat väkisinkin painua kiinni hitaan bussin kyydissä. Maisemia pääsisi toki ihailemaan paremmin Monacoon päin matkatessa, etenkin bussin oikealla puolelle. Tuolloin meri näkyisi suoraan ikkunasta, eikä välissä olisi vastaantulevien kaistaa. Bussimatka maksoi suuntaansa 1,50€, junalipulle hintaa näkyi kertyvän vastaavasti 4,10€.

Bussin lähtöpysäkkiä Nizzan päässä hotellilta kysellessämme saimme vastakysymyksen ”miksi bussilla?”. Tokihan se juna-asema oli siinä aivan hotellin naapurissa, mutta yritin selittää bussin ikkunasta näkyviä maisemia kehutun upeiksi. Respan täti ei tätä ymmärtänyt. Hänen mielestään näkymät ovat junasta ihan samanlaiset. Vaikka nyt molemmat välineet tuli kokeiltua, en osaa vahvistaa tai kumota tätä mielipidettä. Me kun jouduimme junassa istumaan väärälle puolelle, eikä paikoiltamme ollut umpitäydessä junassa näkyvyyttä toisen puolen ikkunoihin.

Bussimatkustajan kannattaa huomioida, että Nizzan sataman tienoilla on isot tietyöt meneillään ja niiden vuoksi bussipysäkkien sijainti saattaa olla toinen kuin mitä kartta väittää.

Aikataulutietoa

Liikkuminen paikan päällä

Monacossa on huimia korkeuseroja johtuen maan nopeasta kohoamisesta heti rannan kapean lättänän kaistaleen jälkeen. Jalan liikkumista helpottamaan on rakennettu julkisia liukuportaita ja hissejä, jotka ovat kuitenkin hieman piilossa. Siksi mekään emme niihin onnistuneet törmäämään. Luin näistä välineistä ensimmäisen kerran vasta matkamme jälkeen Mutkia matkassa -blogista. Paras netistä löytämäni opas näiden kulkua helpottavien välineiden äärelle löytyy täältä. Kyseessä on pdf-muotoinen virallinen Monacon matkailuesite, jonka voi vaikka tulostaa matkalle mukaan. Samaisesta lärpyskästä löytyy myös bussireittien kartta. Esitettä lienee tarjolla myös Monacon turisti-infoissa. Paikallisbussien kertalipun hinta on 2€.

Tietoa Monacon paikallisbusseista

Nähtävää

Monacon kaupungin mielenkiintoiset paikat keskittyvät hyvin vahvasti tietyille alueille. Ökyveneitä on nähtävänä Herkuleen satamassa. Tunnettuja rakennuksia puolestaan löytyy Kasinon aukion ympäriltä. Kapeista kujista pitäville sopii kukkulalla sijaitseva vanhakaupunki, josta löytyy myös ruhtinaan palatsi.

Kasinon aukiota reunustavat joka suunnasta upeat klassiset rakennukset. Itse kasinon lisäksi hotelli Hôtel de Paris sekä ravintola Café de Paris ovat  upeita luomuksia. Kasinon rakennuksen Garnier-salissa toimii myös Monte Carlon ooppera. Oopperasali on arkkitehti Charles Garnierin suunnittelema. Samainen herra on tunnettu myös Pariisin vanhasta oopperatalosta (ks. Pariisin nähtävyyksiä – Palais Garnier).

Käväisimme istahtamassa Café de Parisin terassilla pienen kahvin ja appelsiinimehun verran. Edellisellä, 16 vuoden takaisella, vierailulla odottelimme samaisen ravintolan ulkopöydässä laskua pelonsekaisin tuntein. Joku kun oli joskus pelotellut meitä paikan hirveillä hinnoilla. Tuolloin kuitenkin espresso oli hyvin lähelle samoissa hinnoissa Helsingin Strindbergin kanssa. Nyt viimeisimmällä vierailulla totesimme, että hintataso on 16 vuoden aikana kohonnut Monacossa Helsinkiä nopeammin. Espressolle tuli hintaa 5€ ja tuorepuristettu appelsiinimehu kustansi jopa 9€.

Vanhakaupunki on kuin eri maailmasta muuhun Monacoon verrattuna. Muualta Rivieralta tutut kapeat kujat, talojen puiset ikkunaluukut ja ajoittain jopa kuivumassa riippuvat pyykit luovat viihtyisää tunnelmaa. Väenpaljous ja loputtomalta näyttävä ketju turistikrääsää myyviä kauppoja sen sijaan vähentävät viihtyisyyspisteitä. Onneksi rauhallisiakin soppia on mahdollista löytää.

Vanhankaupungin yksi päänähtävyyksistä on katedraali, josta löytyvät ruhtinas Rainier III:n ja hänen vaimonta Grace Kellyn haudat. Ruhtinasparin postuumisti nauttimassa kansansuosiossa näkyy olevan pieniä eroja, sillä reilusti miestään aiemmin kuolleen Grace Kellyn haudalla oli valtavasti kukkia miehen haudan pärjätessä yhdellä pienellä puskalla.

Kukkulalta löytyy myös ruhtinaan palatsi. Kävimme palatsissa audio-opastetulla kiertokävelyllä, jonka aikana ei tosin saanut ottaa valokuvia. Kierroksen hinta oli 8€ / henkilö ja se oli hyvin toteutettu. Ihan koko rakennukseen ei toki päässyt tutustumaan, mutta varsin hienoja saleja kierrokseen silti sisältyi. Myös taidetta oli nähtävänä, vaikka osa teoksista olikin vierailumme hetkellä lainassa toisaalla. Jos tykkäät meidän tavoin palatseista, suosittelen vierailua lämpimästi. Paikka on paljon mielenkiintoisempi sisältä kuin ulkoa päin.

Muista Monacon nähtävyyksistä voisin mainita merimuseon, jossa valitettavasti emme kuitenkaan ole itse vierailleet. Sen sijaan kävimme katsomassa museon edustalta löytyvää Jacques Cousteaun pientä keltaista sukellusvenettä. Se oli varsin vekkuli vekotin, mutta enpä silti moisella sardiinipurkilla viitsisi sukeltaa syvyyksiin.

Muut kirjoitukset aiheesta Nizza:

2 kommenttia

  1. Ne Tammelat 20.2.2019 at 16:55

    Kiva lukea ja nähdä, millainen Monaco on formulahuuman ulkopuolella. Katuradan takia liikkuminen oli niin rajattua, että meiltä jäi puolet näistä nähtävyyksistä näkemättä. Toki sitten tilalla oli paljon kaikkea muuta kivaa 🙂

    Maisemat junasta olivat kyllä kertakaikkisen upeat, joskin paljon mentiin myös tunneleissa, että ehkä ne osiot bussista käsin olisivat näyttäneet hienoilta myös.

    Vastaa
    1. Aron 20.2.2019 at 19:30

      Kiitos. Formuloita vähemmän seuraavana olen kuitenkin joskus katsonut Monacon kisaa telkkarista ja yrittänyt tunnistaa paikkoja. Nuo ratarakennelmat saavat kaupungin näyttämään niin erilaiselta, että tunnistaminen on hieman hankalaa. Varmasti tuolla on kisaviikonloppuna vielä tavallistakin pahempi hulina. Meille sopi tämmöinen ajankohta paljon paremmin.

      Tuosta junamatkasta jäi pikkuisen harmittamaan huonot paikat, joilta ei oikein nähnyt mitään mielenkiintoista. Saimme vaunun yläkerrasta viimeiset istumapaikat ja hetken päästä käytäväkin oli jo täynnä seisoskelevia ihmisiä. Väkeä oli niin paljon kyydissä, että ainoastaan oikealta puolelta näki meren suuntaan. Bussi jäi Monacoon päin testaamatta lähinnä siksi, että se päätepysäkin sijainti Nizzassa ei koskaan selvinnyt. Minun mielestäni se ei ollut sielläkään, missä hotellin respa sen kertoi olevan. Tai sitten se oli vain merkitty niin kehnosti, etten sitä löytänyt. 🙂

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *