Olemme useinkin Pariisissa käydessämme majoittuneet Oopperan alueelle ja liikkuessamme käyttäneet Operan metroasemaa. Metroasemalle kulkiessa ei voi olla huomaamatta vanhaa oopperatalo Palais Garnieria. Tällä kertaa päätimme käydä katsomassa tätä nykyään lähinnä baletin näyttämönä toimivaa rakennusta sisältäkin päin.
Vierailulippu maksaa 10 euroa. Opastetun kierroksen saa 14,50 eurolla. Suosittelen opastusta, jota on tarjolla sekä englanniksi että ranskaksi. Ainakin meidän oppaamme oli aivan loistava ja osasi kertoa mainioita yksityiskohtia rakennuksen vaiheista. Seuraavaksi kertomani lyhyt kuvaus rakennuksen historiasta on osa oppaan kertomasta.
Pariisissa oli oopperatalo (joskin väliaikainen) jo valmiiksi 1800-luvun puolivälin tienoilla, kun Palais Garnieria alettiin suunnitella. Hallitsijana toiminut keisari Napoleon III oli kuitenkin joutunut salamurhayrityksen kohteeksi saapuessaan oopperaa seuraamaan ja siksi hän piti kyseistä rakennusta turvattomana, eikä halunnut sinne enää jalallaan astua.
Uutta oopperataloa varten järjestettiin kaksivaiheinen arkkitehtuurikilpailu. Ensimmäisen vaiheen jälkeen viidentenä ollut Charles Garnierin ehdotus voitti lopulta kilpailun, jonka toisessa vaiheessa tarkasteltiin projekteja yksityiskohtaisemmin. Kohtalaisen tuntemattoman Garnierin voitto oli melkoinen yllätys.
Garnier oli hyvin perillä siitä mitä oopperatalolta vaadittiin. Ensinnäkin sisäänkäyntejä tarvittiin kolme. Yksi oli hallitsijaa varten ja se sisälsi rampin, jota pitkin keisari voitiin kuljettaa vaunuilla suoraan sisälle taloon. Vaunuille oli toki oma pysäköintihalli.
Toinen sisäänkäynti oli kausilipun omistajia varten. Nämä ihmiset olivat Ranskan ylhäisiä, jotka kävivät oopperassa näyttäytymässä ja tapaamassa muita ylhäisiä. Ooppera sinällään ei heitä kiinnostanut. He saapuivat sisään upeaan halliin, josta ylempiin kerroksiin johti upea portaikko. Kolmas sisäänkäynti oli varsinaisia musiikin ystäviä varten ja heille riitti vähän pelkistetympi tyyli.
Oopperatalon rakennustyöt pääsivät käyntiin 1861. Valitettavasti keisarin sotaponnistelut menivät mönkään ja hänet lopulta häädettiin maasta ja hallitusmuoto vaihtui vaihteeksi tasavallaksi. Tasavalta ei halunnut jatkaa kallista oopperataloprojektia ja rakennustyöt keskeytettiin. Niitä kuitenkin jatkettiin pienemmällä budjetilla, kun aiempi oopperatalo tuhoutui tulipalossa.
Garnier teki parhaansa pienellä budjetilla. Suuri sali koristeltiin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Sen sijaan turhaksi käynyt keisarin sisäänkäynti portaikkoineen jätettiin koristelematta. Se onkin aika karun näköinen. Työ on jäänyt vaiheeseen, jossa kuvanveistäjien olisi pitänyt alkaa muotoilla paikoilleen upotetuista lohkareista erilaisia antiikin hahmoja. Ilman kuvanveistäjien panosta tulos näyttää Lego-talolta.
Oopperan kummituksen tarina sijoittuu Palais Garnieriin. Tarina kummituksesta syntyi jo rakennustöiden aikana, kun rakennusmontusta vettä pumppaavat työntekijät kuulivat omituisia ääniä työmaalla yöaikaan. Nykyisin kummituksen aition ovessa on kyltti, jonka avulla aitio on helppo löytää. Kummituksen paikka on normaalissa käytössä. En tosin tiedä onko sitä erikseen merkitty istumapaikkakarttaan.
Oopperatalon suuren salin katon freskon maalasi Jules Eugène Lenepveu. Kuva tummui valaistuksena käytettyjen kaasuvalojen savun ansiosta vuosien saatossa ja lopulta vuonna 1964 fresco maalattiin uudestaan. Alkuperäinen työ on edelleen uuden pinnan alla suojassa. Uuden frescon maalasi Marc Chagal. Aikanaan huomattavan moderni uusi kattomaalaus poikkeaa vahvasti alkuperäisestä. Chagalin maalaus on valmistumisestaan asti jakanut vahvasti mielipiteitä. Kannattaa käytä katsomassa ja muodostaa oma mielipiteensä. Työ on kyllä selkeästi poikkeava verrattuna muuhun koristeluun Palais Garnierissa.
Opastettu kierros Palais Garnierissa oli oikein mainio tapa viettää talvipäivää Pariisissa. Pelkät valokuvat eivät riitä läheskään kuvaamaan talon kauneutta. Rahansa voi ehdottomasti käyttää huonomminkin.
Muut kirjoitukset aiheesta Pariisi: