Pariisilaiset tunnetaan herkkusuina, joten mikä olisikaan pariisilaisempi kohde kuin monenlaisia herkkuja kauppaavia putiikkeja väärällään oleva kadunpätkä. Tämä silmäkarkki löytyy viidennestä kaupunginosasta Seinen vasemmalta rannalta. Alue kuuluu Latinalaiskortteliin ja se on helppo sijoittaa reitille kasvitieteellisestä puutarhasta Panthéonille. Lähin metroasema on Place Monge, jolla pysähtyy metrolinja numero 7.

Itse katu Rue Mouffetard seurailee Sainte-Geneviève-kukkulan reunaa. Paikalla on kuljettu jo kivikaudella ja roomalaisella ajalla samaa reittiä kulkien pääsi jatkamaan Italiaan asti. Kadun nimi on vaihtunut vuosisatojen varrella moneen kertaan, mutta nykyisen nimen Mouffetard arvellaan olevan johdos kukkulan roomalaisaikaisesta nimestä.

Nykyisin Rue Mouffetard on tunnettu erityisesti tiiviistä keskittymästä ravintoloita, kahviloita sekä erityisesti herkkukauppoja. Nämä eivät niinkään palvele turisteja kuin paikallisia, sillä tuliaisten sijaan täällä tarjolla olevia aineksia pystyy helpoimmin hyödyntämään, mikäli oma keittiö sattuu sijaitsemaan lähistöllä. Mouffetard on sekä torikatu että katutori. Jälkimmäinen tarkoittaa pariisilaisittain katua, jolla on tuoreita tuotteita myyviä kauppoja. Ensin mainittu puolestaan tarkoittaa katua, jolla on niin ikään tuoreita tuotteita myyviä torikojuja. Kaupunkiin tuotteitaan myymään saapuneiden maanviljelijöiden torikojut sijaitsevat kadun eteläpäässä avautuvalla Saint-Médardin aukiolla.

Itse kadun varrella puolestaan on useita herkkuja myyviä kauppoja. Tarjolla on niin juustoja kuin hedelmiä ja vihanneksiakin meren herkkujakaan unohtamatta. Me olemme aina viihtyneet hyvin Rue Mouffetardilla, jossa on kiva ihastella tarjolla olevia herkkuja, vaikka emme niitä itse pystykään vierailumme aikana hyödyntämään. Myös paikallisten ostosten teko on hauskaa seurattavaa. Pariisilainen todella tietää mitä haluaa ja käyttää reilusti aikaa parhaiden tuotteiden valikointiin.

Tämä katu on tuttu myös monista kirjoista ja elokuvista. Se mainitaan mm. Ernest Hemingwayn esikoisromaanissa Ja aurinko nousee (alkuperäiseltä nimeltään The Sun Also Rises) sekä Krzysztof Kieślowskin elokuvassa Kolme väriä: Sininen. Meille Rue Mouffetard tuli kuitenkin tutuksi elokuvasta Amélie, jossa katu esiintyy lyhyesti.

Jos mielit nähdä Rue Mouffetardin viehkeimmillään, kannattaa saapua ajoissa. Myyntitoiminta kaupoissa tapahtuu klo 8-13 välisenä aikana, jonka jälkeen katu hiljenee. Ainakin osa kaupoista tosin saattaa jatkaa aukioloaan lounasajan jälkeen, mutta tämän varaan ei kannata laskea. Pienten putiikkien aukioloajat eivät myöskään välttämättä ole ajan tasalla Google Mapsissa. Maanantaisin kaupat viettävät vapaapäivää. Torikojut kadun eteläpäässä Saint-Médardilla ovat toiminnassa tiistaista sunnuntaihin klo 9 alkaen.


Rue Mouffetard on kiva paikka seurata paikallista elämää. Samalla on hauska ihailla myytävänä olevia herkkuja. Erityisesti kalat ja äyriäiset näyttävät todella herkullisilta. Myös juustot vetävät puoleensa ja ne myös levittävät sulotuoksujaan kauas kadulle asti. Tällä lyhyellä kadunpätkällä on tarjolla herkkuja, joiden rinnalla kotoisen supermarketin tarjonta kalpenee. Onpa joukossa myös huippukokki Alain Ducassen suklaapuoti, josta voi ostaa jotain kotiin asti säilyvääkin.

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 10.4.2025 at 07:42

    Tämä tosiaan olisi pakollinen vierailukohde Pariisissa. Kiitos muistutuksesta, ei tosiaan saa unohtua, kun Pariisiin asti pääsen.

    Vastaa
    1. Aron 10.4.2025 at 18:34

      Tuolla kannattaa kyllä käydä ja ehdottomasti aamupäivällä toiminnan ollessa vilkkaimmilaan.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *