Tulipalossa pahoin kärsinyt Pariisin Notre-Damen katedraali pysynee pitkään suljettuna. Onneksi kaupungista löytyy muitakin goottilaisia kirkkoja. Yksi hyvä tutustumiskohde on Latinalaiskorttelista löytyvä Saint-Séverin. Tämä 1200-luvulla rakennettu kirkko, joka on alueensa yksi vanhimmista, sijaitsee vieläpä kätevästi ihan Notre-Damen naapurissa, etäisyyttä kirkkojen välillä on vain muutamia satoja metrejä.

Saint-Séverinin tunnistaa goottilaiseksi kirkoksi nopeasti katon tukikaarista ja katonharjalta ulos työntyvistä vesinokista. Kirkko voi ulkoapäin vaikuttaa vähän palasista kootulta ja sitä se oikeastaan onkin. Alkuperäistä kirkkoa laajennettiin 1300-luvulla ja 1400-luvun puolivälin tulipalon jälkeen osa siitä rakennettiin uudelleen. Lisälaajennuksia tehtiin vielä 1600-luvulla.

Saint-Séverin on sisältä varsin hämärä, vaikka päälaivaa reunustavatkin maalauksin koristellut ikkunat. Osa näistä maalauksista on muuten alkuperäisiä ja osa moderneja 1970-luvun lisäyksiä. Modernit versiot on helppo tunnistaa, sillä niiden kuviot ovat enemmän abstrakteja kuin esittäviä. Näiden ikkunoiden bongaus on hauskaa ajanvietettä kirkossa vierailun yhteydessä. Kirkosta löytyy myös erikoinen palmupuun muotoinen pylväs. Sekä pari modernia lasimaalausta että erikoinen pylväs on juuri ja juuri mahdollista löytää alla näkyvistä kahdesta kuvasta. Onnistutko bongaamaan niitä?

Lasimaalauksin koristeltuja ikkunoita löytyy myös kirkon useista sivukappeleista.

Me tutustuimme Saint-Séveriniin jo ensimmäisellä Pariisin vierailullamme. Myös kaikilla myöhemmilläkin visiiteillä olemme vähintään kävelleet tämän kirkon ohi, usein olemme piipahtaneet myös sisäpuolella. Tämä johtuu siitä, että meille on Pariisin vierailujen yhteydessä syntynyt perinne crêpejen syömisestä eräässä tietyssä ravintolassa Latinalaiskorttelissa (ks. Pariisin perinteitä – Crêpet Latinalaiskorttelissa). Kävelyreittimme ravintolalle kulkee sopivasti Saint-Séverinin ohi. Näiden vierailujen myötä Saint-Séverinin kirkostakin on tullut osa tätä perinnettä.

Muut kirjoitukset aiheesta Pariisi:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *