Päätimme tehdä Riminiltä päiväretken läheiseen San Marinon kääpiövaltioon. Tämä maailman vanhin itsenäinen valtio ja vanhin tasavalta on muinaisjäänne ajalta, jolloin Italia koostui keskenään kisaavista kaupunkivaltioista. Se säilytti itsenäisyytensä niin Napoleonin sotien jälkeisessä Italian alueiden uusjaossa kuin myöhemmässä Italian yhtenäistymisessäkin. Pakkohan tällaista kummajaista oli käydä katsomassa.

San Marino pelasti reissumme Riminin osuuden maailmanperintökohteettomuudelta. Kääpiövaltion pääkaupungin historiallinen keskusta kun on kuulunut Unescon listoille vuodesta 2008 asti. Retkeä suunnitellessamme emme arvanneet, että kaupungissa juhlitaan tämän tapahtuman vuosipäivää ja että tämän vuoden juhlallisuudet osuvat juuri meidän vierailumme ajalle. Juhlapäivän kunniaksi San Marino tarjosi ilmaisen pääsyn valtion omistamiin museoihin, mikä tietysti auttoi houkuttelemaan erityisen paljon vierailijoita paikalle.

Kukkulan huipulle

San Marinon pääkaupunki on sekin kekseliäästi nimetty San Marinoksi. Se sijaitsee tämän vähän reilun 60 neliökilometrin kokoisen valtion korkeimmalla kohdalla. Kaupunki näkyy kauas ja vastaavasti sieltä myös näkee kauas yli ympäröivän maaston. Italia kun on San Marinon ympäristöstä litteä kuin pannukakku. Kapeiden kujien ja huimien korkeuserojen kaupungissa asuu vähän reilut 4000 koko valtion noin 30 000 asukkaasta. Tosin eipä sinne muurien suojiin juuri enempää väkeä taitaisi mahtuakaan.

Riminiltä San Marinoon olisi ollut tarjolla ihan moottoritiekin, mutta me köröttelimme jälleen pikkuteitä pitkin. Valtioiden välinen raja oli menomatkalle valikoituneella reitillä ihan selkeästi merkittynä maastoon, mutta paluumatkalla emme osanneet sanoa missä kohtaa siirryimme takaisin Italian maaperälle. Rajamuodollisuuksia ei harrastettu, eikä netistä lukemamme perusteella ollut mitään syytä pitää passeja mukana.

Reitin loppu oli melkoista kiipeämistä. Vierailijat oli huomioitu kohti huippua kiemurtelevan tien varrelle tasaisesti ripoteltujen pysäköintialueiden muodossa. Olimme lukeneet vinkit pysäköintiä varten niin Lonely Planetin Italian oppaasta kuin Unelmatrippi-blogistakin. Kirja ei tuntenut ollenkaan Jennin blogissaan vinkkaamaa, ylös asti vievällä hissillä varustettua pysäköintilaitosta numero 9, mutta osasi mainita pysäköintialueen numero 11 vierestä keskustaan nousevan köysiradan. Kaikista lyhin kävely kaupungin porteille olisi kuulemma ollut ylemmiltä pysäköintialueilta 6 ja 7, mutta me emme uskaltautuneet niille asti. Ennen lähtöä netistä lukemamme tieto kohdalle osuneesta juhlapäivästä kun antoi odottaa pysäköintipaikkojen olevan kovassa käytössä.

Valitsimme lopulta pysäköintipaikan numero 9, joka osoittautui useamman kerroksen korkuiseksi halliksi. Pari kerrosta kierrettyämme löysimme vapaan paikan ja paria hissimatkaa sekä lyhyttä kävelyä myöhemmin olimme jo San Marinon porteilla. Hissien ja köysiradan lisäksi kulkupeliksi olisi ollut tarjolla tennareiden ohella kaikkien pysäköintipaikkojen kautta kurvaillut auton vetämä vaunu eli tuttavallisesti possujuna.

Suuntana ylöspäin

Pysäköintialueilta käsin kaupunkiin saavutaan sen alimmasta päästä, josta kapeat kujat lähtevät kipuamaan ylöspäin. Ainoastaan köysiradalla saapuva pääsee aloittamaan kipuamisen puolivälistä. Tosin köysiradan yläasemalta käsin katsoen osa keskeisistä nähtävyyksistä löytyy jo alamäen puolelta. Meidän etenemisemme syvemmälle kujasokkeloon tapahtui joka tapauksessa koko ajan ylämäkeen. Alkumatkasta väkeä ei ollut erityisen paljon liikkeellä, mutta matkan edetessä tungosta alkoi muodostua.

Piipahdimme vilkaisemassa Palazzo Pubblicoa, josta löytyy San Marinon parlamentin istuntosali. Tämä hallintorakennus oli yksi tuona juhlapäivänä ilmaiseksi vierailtavista kohteista. Sattumalta saimme nähdä myös vahdinvaihdon, jota varten meidät kohteliaasti tuupattiin ulos rakennuksesta. Hyvähän se oli, sillä muutoin olisimme saattaneet jäädä pokkuroivien vartiosotilaiden jalkoihin. Seremonia on kuulemma yksi San Marinon vierailun tähtihetkistä, mutta spektaakkelina se oli kyllä samaa kääpiötasoa kuin koko valtiokin. Museoiden ystäville mainittakoon, että valtion ylläpitämien vähän perinteisempien museoiden lisäksi San Marinosta löytyy myös niin kidutukseen kuin vampyyreihinkin erikoistuneet museot.

Söimme retkellämme lounaan sattumalta kohdalle osuneessa Hotel Bellavistan ravintolassa, jonka pöytiin kannettiin juuri ohi kävellessämme ihan maukkaan näköisiä pizzoja. Jostain syystä pizzoja ei kuitenkaan enää ollut tarjolla meidän tilausta tehdessämme, joten jouduimme tyytymään pastaan. Olisikohan se lounasaika juuri sattunut päättymään. Pastaruokakin oli ihan maukasta, mutta ei tuo mikään reissun vahvimmin mieleen jäänyt herkkuhetki ollut.

Puskassa tavataan

Kukapa olisi uskonut, että hauskin kohtaaminen San Marinossa tapahtui kukkapuskassa. Katselimme muurin reunalta alas meren suuntaan lähellä köysiradan yläasemaa, kun vaimoni sattui bongaamaan kukkaistutuksia nuohoavan hauskan näköisen pörriäisen. Tämä kovasti kolibria niin liikkeiltään kuin ulkonäöltäänkin muistuttanut suurikokoinen hyönteinen löyhytteli siipiään vinhaa vaihtua ja lenteli äkkinäisin spurtein kukasta toiseen. Ötökkä oli varsin ronkeli, sillä sille kelpasivat selvästi vain keltaiset kukat, joista se imi mettä pitkällä kärsällään. Siirymätaipaleiden ajaksi öttiäinen veti kärsänsä rullalle. Googlen käänteinen kuvahaku kertoi tämän hyönteisen olevan kiitäjäperhosiin kuuluva etelänpäiväkiitäjä. Näitä vekkuleita voi nettilähteen mukaan tavata satunnaisesti myös Suomesta. Minulla ei ollut mukanani ihan paras mahdollinen kamerakalusto moisten vikkelien otusten taltioimiseen, mutta yritin kutenkin parhaani saadakseni jonkinlaisen kuvan muistoksi.

Palazzo Pubblicon lisäksi muita mielenkiintoisia kohteita San Marinossa olisivat olleet kaupungin linnoitukset, joiden muureilta olisi varmasti ollut upeat näkymät yli kaupungin ja ympäröivän maaseudun. Maisemat olivat kuitenkin hienot jo vähän joka paikassa ja ylempiin osiin kivuttuamme väkeä alkoi olla liikkeellä tungokseksi asti. Kun taivaskin alkoi täyttyä pilvistä ja sääennuste lupaili alkuillalle ukkosmyrskyä, päätimme luovuttaa hieman ennen San Marinon korkeinta osaa, ja lähdimme valumaan takaisin alarinteen suuntaan. Ilman linnoitusten muureille kipuamistakin tämä oli oikein hauska päiväretki. Kaupungin kapeat kujat olivat samalla tavalla viehättäviä kuin muissakin reissun aikana näkemissämme kukkulakaupungeissa.

---

Kivan päiväretken jälkeen vuorossa oli paluu Riminille viimeiseksi yöksi. Seuraavana aamuna matkamme nimittäin jälleen jatkui, vuorossa oli toiseksi viimeinen siirtymäetappi kohti Ravennaa. Tämä taival oli vain noin tunnin pituinen ja reitti kulki läpi poikkeuksellisen tasaisen maaston. Perille Ravennaan saavumme kuitenkin vasta tarinan seuraavassa osassa.