Tulevan kevään matkasuunnitelmamme menivät koronaviruksen myötävaikutuksella uusiksi. Jäljellä olevat suunnitelmat on nyt helppo listata, sillä niitä ei ole. Siirsimme ensi viikon Tallinnan pikavisiitinkin alkukesään, kun laivayhtiö tällaista mahdollisuutta tarjosi.

Matkojen peruuntuminen ei onneksi tuota meille rahallisia tappioita, sillä emme ole vielä ehtineet tehdä mitään varauksia, joita ei pysty perumaan tai siirtämään ilman kuluja. Turha tässä siis on tilannetta sen enempää märehtiä. Meillä perusterveillä ei ole koronan suhteen huolta, mutta monella iäkkäällä ja muulla riskiryhmään kuuluvalla voi olla tosi kyseessä. Ihmishenget painavat vaakakupissa enemmän kuin meidän lomamatkamme. Tästä huolimatta tilanne kyllä harmittaa.

Emme siis päässeet tänä keväänä Kambodžaan, mutta onneksi Angkorin temppeleillä voi vierailla kotisohvaltakin käsin. Virtual Angkor -sivustolla on katsottavissa 360 asteen panoraamakuvia valtaisasta Angkor Watin temppelistä. Jos nämä eivät riitä, pääsee Angkor Watiin ja muutamiin muihinkin Angkorin alueen temppeleihin tutustumaan Google Mapsin avulla. Myös Netflixin Moving Art -sarjan toisen kauden Angkor Wat -jakso näyttää hienolta.

Virtuaalista matkailua harrastavan ei tietenkään tarvitse rajoittua Angkorin alueen tarjontaan. Travel + Leisure -sivuston tuoreessa artikkelissa listataan kaksitoista virtuaalisia kierroksia tarjoilevaa museota. Kävin muutamia näistä vilkaisemassa ja toteamassa teosten olevan kätevästi nähtävillä. Harmittavasti vain Louvren virtuaalikierros on toteutettu Flashilla, jota en enää viitsi koneelleni asentaa. Suurin osa artikkelissa mainituista virtuaalikierroksista löytyy Googlen Arts & Culture -palvelusta, jossa on tarjolla myös virtuaalisia kävelykierroksia monissa hienoissa kohteissa, kuten vaikkapa Taj Mahalissa tai Stonehengessä.

Hieman persoonallisempaa otetta kaipaavan kannattaa tutustua Virtual Traveller -sivustoon, joka on keskittynyt 360 asteen videoihin maailmalta. Näitä ovat kuvanneet myös Ne Tammelat -blogin Katri ja Ilkka.


Vaikka juuri nyt matkasuunnitelmat ovat nollissa, jaksan edelleen toivoa pahimman tilanteen menevän parissa kolmessa kuukaudessa ohi. Siksi olemme jo aloittaneet tekemään ensimmäisiä varovaisia suunnitelmia kesälomaa varten. Ainakin Kanada on noussut keskusteluissa esille. Myös Pariisi on edelleen pidettävä mukana suunnitelmissa, sillä ensimmäisestä matkastamme tähän suosikkikaupunkiimme tulee kesällä kuluneeksi pyöreät kaksikymmentä vuotta. Kenties Pariisin aika on alkusyksystä. Palaan kuitenkin asiaan tarkemmin, kun tilanne osoittaa rauhoittumisen merkkejä.

4 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 15.3.2020 at 21:11

    Saa nähdä tosiaan, että miten tilanne etenee. Toivottavasti menisi ohi mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman vähäisin vaikutuksen, mikä ei valitettavasti näytä todennäköiseltä tässä vaiheessa.

    Pari matkaa ainakin tulee meiltä nyt peruuntumaan, Meillä on jo lentoja ostettuna ja tehty muitakin (kalliita) aktiviteettivarauksia, saapa nähdä mitä niiden kanssa käy.

    Vastaa
    1. Aron 16.3.2020 at 07:39

      Auts, tässä menee kyllä monen suunnitelmat uusiksi. Lentojen osalta rahat saa takaisin, jos yhtiö peruuttaa, mutta aktiviteettien kanssa tilanne on varmasti hankalampi. Ainakin pienet toimijat varmasti yrittävät pitää kiinni rahoistaan, koska heidän elantonsa on nyt vaakalaudalla.

      Tilanne on todella poikkeuksellinen, eikä tällaiseen voi oikein mitenkään varautua. Meillä olisi normaalitilanteessa ollut pari matkaa jo varattuna, mutta just tälle alkuvuodelle oli pakkautunut muutamia epävarmuustekijöitä, jotka pakottivat odottamaan vähän pidempään ennen varausten tekemistä. Ja sitten ei enää ollutkaan mitään järkeä tehdä varauksia.

      Vastaa
      1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 19.3.2020 at 12:24

        Taitaa se lentojenkin suhteen olla jossain määrin epävarmaa, jos ja kun on ostanut lennot jostain muualta kuin suoraan lentoyhtiöltä. Itse ainakin olen asennoitunut asiaan niin, ettei rahoja täysimääräisenä tule takaisin.

      2. Aron 20.3.2020 at 07:09

        Onhan tuokin toki mahdollista. Varmasti suoraan lentoyhtiöltä lippunsa ostaneet ovat paremmassa asemassa.

Vastaa käyttäjälle Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *