Ilman koronavirusta olisimme nyt reissussa Kaakkois-Aasiassa. Matka ei tietenkään tässä tilanteessa toteudu. Olenkin iloinen, että emme koskaan ehtineet edes ostaa lentoja tätä reissua varten. Aluksi oli muita epävarmuustekijöitä elämässä ja niiden poistuttua kolkutteli korona jo ovella. Päätimme jäädä vielä hetkeksi odottamaan ennen lentojen varaamista. Siinä odotellessa tuli kehotus välttää matkustamista.

Suunnitelmien peruuntuminen harmittaa aina, mutta nyt ei auta muuta kuin odotella. Tämä on taas yksi osoitus siitä, että koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Nykytilanne ei onneksi kestä loputtomasti, joten maailmalle on vielä mahdollista päästä matkustamaan ennemmin tai myöhemmin. Vastoinkäymisiä voisi toki olla toisenkinlaisia. Vakava sairastuminen tai kohdalle osuva onnettomuus voisi viedä mahdollisuuden matkustaa iäksi. Siksi olen onnellinen, että olen edes jonkin verran ehtinyt kiertää maailmaa.

Fiftyfifty-blogin Sonja kirjoitteli kivasti reissuista, joita hän mieluiten muistelisi, jos ei koskaan enää voisi matkustaa. Menneitä matkoja on toki tullut itsekin näinä päivinä ajateltua. Päätin pukea nämä ajatukset sanoiksi ja koittaa valita viisi upeaa mieleen jäänyttä hetkeä menneiltä matkoilta. Luvassa on siis tällä kertaa muutama lyhyt välähdys reissuiltamme maailmalla.

1. Venematka Inle-järvellä

Noin vuoden takainen Myanmarin matkamme oli monella tapaa yksi hienoimmista reissuistamme. Kaikki neljä kohdettamme olivat positiivisia yllätyksiä, mutta suurimman vaikutuksen teki Inle-järvi. Siltä odotimme vähiten ja siitä tuli kerralla suosikkimme.

Majoituimme alueella neljän yön ajan ja teimme veneretkiä eri puolille järveä kaikkina päivinä. Parhaana päivänä teimme kaksi erillistä venematkaa. Kaikki matkat olivat suuria elämyksiä, mutta silti paras niistä oli toiseksi viimeinen kierros, jolla tarkoituksenamme oli seurata järven kalastajien työtä sekä ihailla auringonlaskua.

Venematkan alkuun oli ympätty mukaan käsityöläisperinteiden esittelyä. Nämä olivat sinällään mielenkiintoisia, mutta selvisimme niistä silti kohtalaisen nopeasti. Emme olleet varsinaisesti tekemässä ostoksia, joten tyydyimme nopeaan esittelyyn ja pikaiseen kierrokseen tuotteiden parissa. Osassa paikoista oli onneksi erillinen tippikippo, johon pystyi jättämään rahan ostosta tekemättä. Tuntui kuitenkin kivalta jättää jotain pientä vaivan palkkaa, vaikka paikan tuotteet eivät itselle tarpeellisia olleetkaan.

Käsityöesittelyjen jälkeen meillä oli vielä aikaa jäljellä ennen auringonlaskua. Veneenkuljettajamme ei osannut englantia muutamaa sanaa enempää, joten hän ei edes yrittänyt selittää mitä seuraavaksi tapahtuu ohjatessaan venettä hiljaisella vauhdilla pitkin kelluvan kylän “katuja”. Luultavasti kierroksen ideana oli vain yksinkertaisesti kuluttaa aikaa ennen auringonlaskua. Ruutuasemakaavaan rakennettu kylä oli hämmentävän iso. Alkuillan kullanhohtoisessa valossa ihailimme värikkäitä taloja ja yritimme olla tuijottamatta paikallisia ihmisiä arkisissa askareissaan. Talot heijastuivat upeasti liki peilityynestä järven pinnasta.

Auringonlaskun lähestyessä jatkoimme matkaamme pois kylästä ja pysähdyimme lopulta lähelle työtään tekevien kalastajien ryhmää. Kuljettaja ankkuroi veneen sitomalla köyden pohjasta kasvaviin vesikasveihin. Vasten laskevaa aurinkoa verkkojaan kokevien aitojen kalastajien seuraaminen oli hauskempaa kuin se lopulta paikalle ihan meitä varten saapunut perinteinen kalastaja. Herra kun osoittautui vain turisteille rahaa vastaan esiintyväksi valekalastajaksi. Saimme kuitenkin muistoksi hienoja valokuvia ja valekalastaja kohtuullisen korvauksen vaivoistaan.

Vaikka kalastusesitys oli lopulta enemmän hauska kuin vaikuttava, oli tämä veneretkemme täydellinen. Aidot kalastajat, hieno auringolasku sekä etenkin upeat hetket kelluvan kylän talojen välissä lipuen toivat tälle muistolle ansaitun ykkössijan listallani.

Lisää aiheesta: Myanmar 2019, osa 4: Inlen kalastajat

2. Kahvitauko Grand Canyonilla

Kahvitauot ovat matkoilla tärkeitä, ainakin meidän tapauksessamme. Erityisesti automatkoilla mukana kulkeva termari ja eväsvaranto tarjoavat kivoja kokemuksia erilaisilla levähdyspaikoilla vietettyjen kahvihetkien muodossa. Kesän 2016 yli seitsemän viikon Route 66 -matkan yhteydessä pääsimme nauttimaan kahvitauoista käsittämättömän upeiden maisemien keskellä. Silti yksi näistä on ylitse muiden.

Grand Canyon oli yksi tuon automatkan tärkeimmistä kohteista. Oikeastaan reittivalintamme juonsi juurensa halustamme vihdoin nähdä kunnolla tämä valtava Coloradojoen kaivertama kuoppa. Edellinen yrityksemme kuin oli mennyt tärviölle kurjan sään takia.

Tällä kertaa varasimme enemmän aikaa kohteessa vietettäväksi ja siitä olikin apua. Ensimmäinen iltapäivä kun meni jälleen plörinäksi ukkosmyrskyn takia. Toisen päivän aamuna sää oli kuitenkin kirkas. Nautimme aamiaisen hotellissamme Tusayanissa noin puolen tunnin bussimatkan päässä kanjonilta. Tankkasimme termariin kahvia hotellilta ja hyppäsimme bussiin.

Kesän matkailusesonki kanjonin eteläreunalla oli kuumimmillaan ja Tusayanin majapaikat olivat täynnä. Onneksi olimme varanneet oman majoituksemme jo hyvissä ajoin. Kansallispuiston parkkipaikalla väkeä riitti ja lähimmät näköalapaikat olivat täynnä ihmisiä. Me kuitenkin jatkoimme kahden bussinvaihdon kautta kohti kaukaisinta näköalapaikkaa Hermit’s Restiä. Bussit olivat aluksi täynnä, mutta väkeä karisi kyydistä jokaisella pysähdyksellä ja aivan perälle asti kanssamme jaksoi vain kaksi pariskuntaa.

Ihailimme ensin kanjonia näköalapaikalta käsin ja jalkauduimme sitten kanjonin reunaa seurailevalle vaelluspolulle. Reitti kulki takaisin päin näköalapaikalta toiselle. Aluksi polku oli päällystetty, mutta se muuttui kahden näköalapaikan jälkeen hiekkaiseksi. Reitin varrella oli ajoittain penkkejä, joille pystyi istahtamaan maisemia ihailemaan.

Huomasimme pian, että suurin osa matkailijoista vieraili vain yhdellä tai kahdella näköalapaikalla. Näiden välillä kulkeva polku oli liki autio. Näköalapaikat sijaitsivat toki harkiten valituissa kohdissa kanjonia, mutta melkeinpä hienoimmat maisemat löytyivät kuitenkin näiden välistä. Polkua pitkin kävellessä kanjoni avautui koko ajan vasemmalla puolella ja hetkittäin kuljettiin todella lähellä reunaa. En kuitenkaan muista erityisemmin pelänneeni korkeapaikankammostani huolimatta. Maisemat vain olivat niin huiman hienoja, ettei pelolle liiennyt huomiota.

Istahdimme yhdelle polun varrelta löytyneelle penkille ja kaivoimme termospullon sekä eväät repusta. Harvoin, jos koskaan, on kahvi maistunut yhtä hyvältä. Majapaikasta lainatussa pahvimukissa oli vieläpä hienosti tilanteeseen sopinut mainoslause.

Lisää aiheesta: Route 66 roadtrip 2016, osa 19: Grand Canyon

3. Jouluvalot Candy Cane Lanella

Viimeisin reissu on toki aina mielessä päällimmäisenä. Silti uskon, että tämä hetki muistuu mieleeni vielä vuosienkin päästä yhtenä voimakkaimmista elämyksistä matkoilla.

Olimme autoilleet jo reilun parin viikon ajan joulukuisessa Kaliforniassa ja vähän myös naapuriosavaltio Arizonankin puolella. Aina asuinalueiden läpi pimeän aikaan ajellessamme olimme ihailleet auton ikkunasta kauniisti, joskin ehkä suomalaisittain hieman överisti, koristeltuja koteja ja pihoja. Missään vaiheessa ei vain ollut tarjoutunut hyvää tilaisuutta jalkautua tällaisia ihailemaan oikein ajan kanssa.

Siksi päätimme Los Angelesiin päin palatessamme selvittää netistä, josko joku vaikka olisi jakanut vinkkejä kaupungista löytyvistä kauniisti koristelluista kodeista. En ollut kovin toiveikas, sillä kysehän on ihmisten kodeista. Ei kai kukaan halua, että ihmiset tulevat heidän kotejaan tuijottelemaan. Vaan ainahan sitä voi yrittää vähän googlata.

Pian osoittautui, että olin ihan väärässä. Kotinsa hienosti koristelevat ihmiset todellakin haluavat, että ihmiset tulevat niitä tuijottamaan. Tai eivät ehkä kaikki, mutta aika monet nyt kuitenkin. Kävi ilmi, että tällaisesta kotien tuijottelusta on tullut ihan perinne. Heti ensimmäisenä hakutuloksena esiin pompannut Candy Cane Laneksi kutsuttu lyhyt kadunpätkä Los Angelesin lentokentän lähistöllä on koristeltu ihmisten ihailtavaksi joka joulukuu jo vuodesta 1949 asti.

Emme aikailleet, vaan suuntasimme heti kaupunkiin palattuamme tutustumaan kohteeseen. Valot syttyivät iltakuudelta ja me olimme paikalla puoli tuntia myöhemmin. Ajomatka pimeyden ja sateen keskellä vilkkaasti liikennöityä monikaistaista moottoritietä pitkin ei ollut kovin miellyttävä, mutta onneksi sade sentään taukosi sopivasti perille päästyämme. Jätimme auton varmuudeksi parin kadunkulman päähän, sillä parkkipaikkoja tuolla asuinalueella ei löydy muualta kuin katujen varsilta. Lähempänä kohdetta paikat olivatkin täynnä.

Paikalla oli paljon väkeä. Katu oli suljettu liikenteeltä poliisin toimesta, jotta ihmiset saivat ihailla joulukoristeita kaikessa rauhassa. Me emme kumpikaan ole mitään jouluihmisiä, mutta jotenkin kummalla tavalla kävely Candy Cane Lanen jouluvalojen loisteessa oli huiman hieno kokemus. Valojen ja koristeiden määrä oli totaalisen yliampuva. Koristeiden joukossa oli niitä normaaleja joulupukkeja ja poroja, mutta lisäksi myös niin Star Warsin kuin South Parkinkin hahmoja. Mikäs se olisi joulu ilman South Parkin joulukakkaa Mr Hankeyta.

Lisää aiheesta: Kalifornia roadtrip 2019, osa 7: Joulu Los Angelesissa

4. Illallinen La Capannucciassa

Majoituimme kesän 2009 Toscanan automatkallamme kolmen yön ajan Chianti-alueen keskellä sijaitsevassa pienessä hotellissa nimeltään La Capannuccia. Tämä vanhaan maalaistaloon rakennettu muutaman huoneen hotelli sijaitsi melko lailla keskellä ei mitään. Lähin kylä Pietrafitta koostui vain muutamista taloista ja vielä sieltäkin matka jyrkästi alaspäin viettävää tietä kohti hotellia oli kohtalaisen pitkä.

Paikka oli mitä idyllisin. Pihamaalla kasvoi yrttejä ja muutamia satunnaisia oliivipuita. Joka puolella tuoksui laventeli. Autojen äänet eivät talolle kantautuneet, mutta metsässä kiimaansa huutavia peuroja ei voinut olla kuulematta. Hotellia pyörittävä pariskunta Daniela ja Mario olivat kerrassaan mainioita. Meidät otettiin avosylin vastaan.

Saapuessamme hotellissa majoittui lisäksemme vain yksi hollantilais-puolalainen pariskunta. He olivat suunnilleen meidän ikäisiämme ja huomasimme pian jutun luistavan heidän kanssaan mainiosti. Tässä toki auttoi se, että pariskunnan mies oli erittäin puhelias. He olivat viettäneet edelliset pari yötä hotellin ainoina asiakkaina ja ilmeisesti herra oli kaivannut enemmän juttuseuraa.

Hotellilla oli tarjolla Danielan valmistamaa ilallista sitä kaipaaville vieraille. Varasimme heti saavuttuamme paikan pöydästä. Vaikka iltapäivän pyörimmekin Castellina in Chiantissa, oli kiva palata takaisin majapaikkaan ennen auringonlaskua. Myös tuo toinen pariskunta saapui kanssamme illalliselle. Istuimme pöydässä pitkän kaavan mukaan, nautimme Danielan mainiosta kotiruoasta ja hörpimme naapuritilojen viinejä. Helteinen päivä vaihtui lämpimäksi illaksi, eikä shortsit jalassa tullut missään vaiheessa liian kylmä. En enää muista, mistä illallisen mittaan keskustelimme, mutta juttua kuitenkin riitti. Harmi vain, ettei tullut vaihdettua yhteystietoja. Olisi kiva tietää, toteutuiko pariskunnan haave muutosta Italiaan koskaan.

Lisää aiheesta: Toscana roadtrip 2009, osa 2: Chianti

5. Vuosisadan helle New Yorkissa

Olemme molemmat ehdottomasti lämpimän ystäviä. Minulle 20 astetta ei ole vielä kummoinenkaan lämpötila. Saatan jo harkita kuitenkin takin avaamista. Shortseissa pärjään harvemmin alle 30 asteen lämpötiloissa. Siksi kesän 2011 hurja helle New Yorkissa oli meille mieleen. Television paikalliskanavalla säämies hehkutteli vaikuttavia lukemia, kun fahrenheiteissa lämpötila kohosi päivä toisensa jälkeen kolminumeroisiin lukemiin. Kuumimpana päivänä elohopea nousi 104 asteeseen, joka celsiusasteikolla vastaa 40 astetta. Vastaavaa oli nähty New Yorkissa aiemmin vain kerran 80-luvulla.

Lämpötilan kohotessa ilmastointilaitteet humisivat täydellä teholla ja kaupungin sähköverkko oli vaarassa ylikuormittua. Uutisissa kerrottiinkin hallituista sähkökatkoksista tietyissä osissa kaupunkia, eli käytännössä niissä köyhemmissä osissa. Tällä tavoin varmistettiin Manhattanille jatkuva sähkönsaanti. Ei kuulostanut ihan reilulta peliltä.

Koska lämpö ei meitä pelottanut, lähdimme kuumimpana päivänä liikkeelle kohti Central Parkia. Vilkaisimme ensin ulkoa päin niin Guggenheimin kuin Metropolitaninkin museot ja jatkoimme sitten puistoon. Ajankohta oli tietenkin juuri se päivän kuumin aika juuri puolenpäivän jälkeen. Puistossa oli kohtalaisen rauhallista aimpiin kierroksiin verrattuna. Ilmeisesti moni muu tulkitsi nuo sääennusteet eri tavalla kuin me. Sen verran mekin olimme toki varuillamme, että olimme ottaneet mukaan niin paljon vettä kuin jaksoimme kantaa. Ostimme täydennystä myös aina myyntipisteen nähdessämme.

Ihailimme monia puistosta löytyviä taideteoksia. Mieleenpainuva tapahtuma osui kohdalle suuren pronssisen Liisa Ihmemaassa -veistoksen lähellä. Kaksi venäläisturistia hosui kameroidensa kanssa veistoksen luona ja toinen päätti hypätä istumaan veistoksen päälle poseeraamaan kameralle. Hän huomasi kirjaimellisesti perstuntumalta, eli vasta hypystä laskeuduttuaan, veistoksen ehtineen lämmetä hurjan kuumaksi suorassa auringonpaisteessa. Takapuolta taisi kuumottaa ja varmasti vielä enemmän poltti kämmeniä, joilla hän joutui antamaan itselleen vauhtia päästäkseen takaisin turvaan maan pinnalle. Valokuva jäi ottamatta. Aluksi hauskalta näyttänyt tilanne ehti hetken vaikuttaa jo vaaralliselta. Onneksi kuitenkaan pahempia palovammoja ei tainnut päästä syntymään.

Meillä turisteilla oli Manhattanilla loputtomasti mahdollisuuksia piipahtaa kahviloihin tai kauppoihin jäähdyttelemään. Siksi tuo helle tuntui meistä todella kivalta. Ilmastoimattomissa asunnoissa asuville paikallisille tuo kesä oli kuitenkin varmasti tuskaisa. Kaikilla kun ei jenkeissäkään ole varaa ilmastointiin. Monille köyhemmille alueille kaupungissa oli onneksi perustettu erillisiä viilennysasemia, joihin ihmiset pystyivät mennä hakemaan hetken helpotusta kuumuuteen.


Tällaiset matkamuistot ovat mielessäni päällimmäisinä tällä hetkellä. Mitä asioita sinä muistelet matkoiltasi mieluiten?

6 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 8.4.2020 at 12:50

    Meillä ne ovat lähes poikkeuksetta erilaisia luontokohteita, joista eniten pidämme ja mieluusti myös muistelemme. Afrikan safarit, vedenalainen Raja Ampat, Amazon, Galapagos ja Etelämanner. Vielä on pieni toive päästä kesällä kiertämään Pohjois-Amerikan luontokohteita, vaikka juuri nyt näyttääkin erittäin huonolta.

    Vastaa
    1. Aron 13.4.2020 at 22:25

      Luontokohteita onkin kiva muistella. Juuri noista mainitsemistasi en olekaan vielä käynyt missään. Safareista on ollut tosin jo puhetta.

      Vastaa
  2. Jenni / Unelmatrippi 12.4.2020 at 17:26

    Upeita muistoja! Myös minulla on ollut viime päivinä mielessä ihana Inlejärvi ja muutkin kohteet Myanmarissa. Joulu-tammikuun matka jätti mahtavia muistoja, joita kelpaa kelailla vielä vuosienkin päästä. Olen muistellut kovasti myös kaikkia matkojani Berliiniin. Sinne kun oli tarkoitus matkata kahden viikon päästä, mutta tuo matka ei nyt sattuneesta syystä toteudu. Kaikkein hienoimmat yksittäisen matkan muistot ovat minulla maailmanympärimatkalta, mutta kyllä mielessä on pyörinyt näitä kaikenlaisia muitakin upeita matkoja, jotka olen saanut kokea. Toivottavasti tässä pääsee pian hankkimaan myös uusia matkakokemuksia.

    Vastaa
    1. Aron 13.4.2020 at 22:29

      Myanmaria on tullut fiilisteltyä tässä pääsiäisenä enemmänkin, kun katsoimme telkkarista maahan sijoittuvaa dokumenttisarjaa. Fiilikset on melkoista vuoristorataa tällä hetkellä. Ajoittain olo on hyvinkin optimistinen, mutta sitten taas epäilys iskee. Ehkä loppukesästä olisi jo mahdollista päästä reissuun, vai meneekö koko vuosi kotinurkissa?

      Vastaa
  3. Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta 14.4.2020 at 15:02

    Minullakin oli poikkeuksellisen paljon suunnitelmia juuri täksi kevääksi, mutta nyt haaveilen, että pääsisin käymään edes tuossa kilometrin päässä Trasteveressa. Tai lempipuistossani. Toivottavasti kesän mittaan edes Italian sisällä saa matkustaa. Ja onneksi paljon kaunista ja käymisen arvoista löytyy Rooman läheltäkin, jos ei alueiden rajoja saa ylittää. Hyviä muistoja on pikkukylistä ja juuri noista pikkuhotelleista, mm. niissä nautituista uskomattoman hyvistä illallisista.

    Vastaa
    1. Aron 16.4.2020 at 13:55

      Siellä varmasti onkin paljon kivoja kyliä kierrettäväksi. Toivottavasti rajoitukset edes hieman höllentyvät. Minä jo pikkuisen elättelen toiveita matkasta Ruotsiin loppukesästä. Tuo naapurimaa kun on ollut aika höveli muutenkin tämän koronan suhteen, niin sinne ehkä pääsisi vaikka muihin maihin ei ehkä niinkään. Toki tietysti täytyy odotella tilanteen kehittymistä. En aio olla mihinkään säntäämässä ihan vain siksi, että rajat avattaisiin.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *