Window Rockin pikkukaupunki sijaitsee Arizonan osavaltion itälaidalla lähellä New Mexicon rajaa. Window Rock on navajo-intiaanien puoliautonomisen alueen pääkaupunki. Kaikkiaan kolmen osavaltion – Arizonan, Utahin ja New Mexicon – alueelle levittäytyvä reservaatti on lajissaan USA:n suurin. Pääkaupunki ei silti ole mikään metropoli. Window Rockissa asuu vain reilut 2700 asukasta. Tosin kaupungissa sijaitsevissa virastoissa työskentelee moninkertainen määrä navajoja, joten virka-aikoina kaupunki on paljon kokoaan vilkkaampi.
Window Rock ei ole varsinainen turistirysä. Pienen kaupungin tarjonta muille vierailijoille kuin navajoille on varsin vähäistä. Tuskin olisimme mekään tänne päätyneet, jos en sattumalta olisi kaupunkia kartalta huomannut ja sijainniltaan reittimme kannalta mainioksi todennut. Erkanimme osavaltioiden rajan tuntumassa Route 66 -reitiltä kohti lännenelokuvista tuttua Monument Valleyta (ks. Arizonassa: Monument Valley) ja tarvitsimme tälle välille yhden yöpymispaikan. Tähän tarkoitukseen Window Rock sopi hyvin. Kaupungissa on tasan yksi motellitasoinen majapaikka sekä pari vaatimatonta ravintolaa.
Historiaa
Ennen vuotta 1936 Window Rockin alueella ei juuri ollut asutusta. Paikka oli kuitenkin tärkeä, sillä myöhemmin kaupungillekin nimensä antanut ikkunakallio, kalliomuodostelma jossa on suuri reikä, on navajojen pyhä paikka. Kallion vuoksi navajot kutsuivat aluetta seremoniallisella nimellä Niʼ Ałníiʼgi, suomeksi maailman keskipiste.
Vuonna 1936 kaupunki kuitenkin perustettiin, koska navajojen alueelle tarvittiin hallinnollinen pääkaupunki. Tämä ei ollut navajojen projekti, vaan kaupungin perustamista ajoi USA:n intiaaniasiain komissaari sosiologi John Collier. Aluksi kaupungin nimeksi ehdotettiin tuota seremoniallista nimeä, mutta se vääntyi koiranleukojen suussa vähemmän mairittelevaan muotoon ja lopulta kaupungin nimeksi valittiin sen tärkeimmän maamerkin nimi. Kun nimi käännettiin englanniksi, tuli siitä nykyinen Window Rock.
Ikkunakallio
Kaupungin tunnetuin nähtävyys on tuo ikkunakallio. Navajoille tällaiset kalliot ovat tärkeitä. Hiekkakivisissä kallioissa moiset reiät eivät ole mitenkään ennennäkemättömiä, mekin näimme useampia vastaavia Arizonassa. Tosin Window Rockissa oleva reikä on kyllä varsin suuri. Kalliossa on tiettyä monumentaalisuutta. En silti usko tästä mitään suuria massoja paikalle houkuttelevaa vetonaulaa koskaan tulevan. Pyhän paikan kyseessä ollessa tämä lienee vain hyvä asia.
Joka tapauksessa kallio näytti upealta tuona kauniina ja helteisenä kesäiltana. Lainkaan ei harmittanut, että olimme päättäneet kaupungissa pysähtyä yhdeksi yöksi. Meidän kanssamme paikkaa ihastelemassa oli vain yksi äiti pienen tyttärensä kanssa. Tässä on yksi näiden pienempien ja tuntemattomampien nähtävyyksien ehdottomista hyvistä puolista. Ihmisten mölyämisen sijaan saimme kuunnella tuulen vaimeaa suhinaa. Loputtoman selfie-maratonin seuraamisen sijaan katselimme kuinka pilvet lipuivat kalliossa olevan aukon ohi.
Koodinpuhujien muistomerkki
Ikkunakallion läheltä löytyy myös radiolaitteella kommunikoivaa sotilasta esittävä patsas, joka osoittautui koodinpuhujina toisessa maailmansodassa toimineiden navajojen muistomerkiksi. Koodinpuhuja ei terminä ollut tuttu, mutta onneksi internet opastaa.
Navajojen kielen kielioppi on hyvin monimutkainen ja se eroaa merkittävästi myös lähimmistä sukulaiskielistään. Toisen maailmansodan aikaan navajoilla ei myöskään ollut lainkaan kirjoitettua kieltä. Kun lisäksi maailmassa oli vain kourallinen heimoon kuulumattomia, jotka osasivat navajojen kieltä, oli kieli täydellinen väline salaisten viestien välittämiseen. Linjan molempiin päihin tarvittiin vain myös englantia osaava navajo. Omalla kielellään papattaessaan navajot tekivät salakuuntelijoiden vaivan turhaksi, viesti pysyi salassa. Todellisuudessa viestin välitys oli pikkuisen tätä monimutkaisempi prosessi, mutta periaate oli tämä. Navajojen kieli ei tosin ollut ainoa tällä tavoin käytetty kieli. Esimerkiksi baskin kieltä kokeiltiin samaan tarkoitukseen.
Viimeinen koodinpuhujaveteraani kuoli 93-vuotiaana vuonna 2014. Aiheesta uutisoitiin meilläkin ainakin Iltasanomien toimesta (ks. juttu täältä). Koodinpuhujista on myös tehty elokuva, Windtalkers, vuonna 2002, pääsosassaan Nicholas Cage.
Mikäli reittisi kulkee samoin kuin meillä Route 66 -linjausta pitkin ja haluat tehdä pienen syrjähypyn Monument Valleyn suuntaan, kannattaa Window Rock pitää mielessä. Kaupungin ainoa majapaikka ajaa asiansa yhden yön pysähdyksen tarpeiksi.
Muut kirjoitukset aiheesta Arizona:
Blogisi on hieno, sekä kieliasultaan että laadukkaine linkkeineen. Olemme myöskin matkailua harrastava pariskunta – sekä työn puolesta että vapaa-aikana. Työstän nyt aikani kuluksi digikirjoja vanhoista reissuistamme ja välillä tuntuu, että olemme ajatelleet peräkkäin USA:ssa; niin tuttuja paikkoja kuvailet.
Toistamatta miten hienoissa paikoissa olette käyneet, koko Southwest on lumoavan kaunista seutua. Inkkaritietä 12 Window Rockista pohjoiseen pääsee tosiaan Canyon de Chellyyn, yhteen kanjonien helmeen.
Oletteko vielä löytäneet Moabin pikkukaupunkia Utahissa? Sen ympäriltä löytyvät sekä Arches NP että Canyonlands NP – jälkimmäinen vetää vertoja Grand Canyonille ja onkin monissa elokuvissa toiminut ”isoveljensä” korvaajana, tunnetuimpana ehkä Thelma ja Louise -klassikon loppukohtaus.
Olemme myöskin ihastuneet Saguaro-kaktuksiin. Jos alla on neliveto, ovat Joshua Tree NP ja Mojave Desert hienoja kierrellä.
Vegasista pääsee muuten melko nopeasti Death Valley NP:iin jos lämpöä kaipaa. En tosin suosittele kesäkuukausia. Ennätyksemme on viralliset 49 C ja silloin eivät palaneet silmämunat vaan tuntui että varpaat syttyvät tuleen!
Kiitos. Meille Utah on vielä tutkimatonta aluetta, pientä Monument Valleyn läheistä osaa lukuunottamatta. Sinnekin kyllä olisi tarkoitus jossain välissä päästä. Juuri nuo kansallispuistot ovat erityisesti mielessä. Me vierailimme Death Valleyssa juui heinäkuun lopulla ja lämpötila kohosi tuolloinkin 49 asteen lukemiin. Olihan tuossa jo lämpöä tarpeeksi.