Arizonan osavaltion Kingmanin kaupungissa sijaitseva Arizona Route 66 Museum on esitellyt valtatien 66 historiaa entisessä voimalaitosrakennuksessa vuodesta 2001 alkaen. Museo keskittyy valtatien Arizonan osuuteen, mikä on tyypillistä näissä pikkukaupunkien museoissa. Tämän vuoksi matkan varrella kannattaa piipahtaa useammassa museossa eri osavaltioissa.

Kingmanin museo luottaa perinteisiin esitysmuotoihin, eli esineistöön ja infotauluihin. Minulle tällainen sopii mainiosti, en varsinaisesti kaipaa interaktiivisia virityksiä ja loputonta liikkuvan kuvan tykitystä. Museon muutamat isot lavastetut tilannekuvat ovat hienosti toteutettuja ja infotaulujen kertomat tarinat linkittävät ne hyvin valtatien historiaan. Tarjolla on myös pieniä opaslehtisiä useammalla eri kielellä. Suomen kieltä ei vielä tosin joukosta löytynyt.

Infotaulut ja opaslehtinen kertovat hyvin valtatien 66 synnystä. Alkuperäinen ajatus oli rakentaa rannikoita yhdistävä autotie 35. leveyspiirin kohdalle. Sijainti ei ollut sattumanvarainen, sillä samaisen reitin olivat jo aiemmin havainneet mainioksi niin alkuperäiskansat kuin ensimmäiset länteen suuntaavaat uudisraivaajatkin. Myös rautatielle tämä linjaus oli kelvannut. Vielä 1900-luvun alussa 35. leveyspiiri muodosti selvän rajan etelän helteisen kesän ja pohjoisen lumisen talven välissä. Jostain syystä idässä reitti ei kuitenkaan koskaan päässyt rannikolle asti, vaan se kääntyi Ohlahomassa kohti pohjoista päättyen Chicagoon.

Varsin hienoja ovat myös tyypillisiä valtatien varren pikkukaupunkien palveluja esittävät lavasteet. Tarjolla on motellia, dinerravintolaa ja jäätelöbaaria. Diner näkyi mainostavan oikeita jenkkiklassikoita, kuten biscuits & gravy ja chicken fried steak. Näiden kääntäminen suomeksi ei helpota niiden ymmärtämistä. Ensin mainittu tuli minulle nimeltä tutuksi valtatien 66 varrella ajellessamme lukemastani Steinbeckin teoksesta Vihan hedelmät. Myöhemmin sitä oli sitten tarjolla hotellin aamiaispöydässä. Kyseessä ovat hieman skonssin kaltaiset pehmeät keksit, jotka kuuluu haudata jauhoista, rasvasta ja maidosta valmistettuun vaaleaan kastikkeeseen. Kastikkeessa saattaa joskus olla myös lihaa tai makkaranpalasia ja se maustetaan tyypillisesti mustapippurilla. Pitihän tuota maistaa, mutta en sitä ihan ymmärtänyt.

Chicken fried steak puolestaan ei nimestään huolimatta liity kuin hyvin löyhästi kanaan. Kyseessä on pala naudanlihaa, joka on paloiteltu, leivitetty ja uppopaistettu. Nimi juontaa juurensa siitä, että kyseinen valmistustapa on yleensä yhdistetty juuri kanaan. Kai se jonkinlainen logiikka on tuokin.

Oman erillisen esittelynsä saa myös legendaarinen partavaahto Burma Shave, joka poistui markkinoilta jo 1960-luvulla myynnin romahdettua. Itse tuotetta tunnetumpia lienevät sen legendaariset mainoskyltit, joita oli myös valtatien 66 varrella tien kulta-aikoina. Mainokset koostuivat useammasta tasaisin välimatkoin sijoitetusta kyltistä, jotka peräkkäin luettuina muodostivat kokonaisen lauseen. Viimeisessä kyltissä luki yleensä tuotteen nimi. Samanlaisia mainoksia oli muillakin, mutta Burma Shaven mainokset olivat erityisen suosittuja humorististen viestiensä vuoksi.

Joitain näistä Burma Shaven mainoksista on edelleen olemassa teiden varsilla ja mekin onnistuimme niitä bongaamaan ainakin Illinoisin ja Arizonan tieosuuksilla. Illinoisin mainokset näyttivät kunnostetuilta, mutta Arizonan hiljaisella Seligmanin ja Kingmanin välisellä tieosuudella kyseessä taisivat olla ihan alkuperäiskunnossa olleet kyltit. Ne olivat sen verran kuluneita, ettei tekstistä meinannut saada selvää. Vitsikin jäi ymmärtämättä, koska setin viimeinen ratkaiseva kyltti puuttui kokonaan.

Museossa on myös pieni elokuvateatteri, jossa pyörii tunnin kestävä elokuva valtatien 66 historiasta. Meiltä filmi jäi näkemättä, koska ehdimme museoon vasta aivan sen viimeisen aukiolotunnin alussa. Jos et jaksa lukea infotauluja, voi tämä historiapätkä olla hyvä korvike.

Arizon Route 66 Museum sisältää vielä näyttelyn lopussa pienen yllätyksen. Portaat johtavat takaisin alakertaan, jossa on nähtävillä iso kokoelma sähköautoja vuosikymmenten varrelta. Vaikka sähköautot ovat aivan viime vuosiin asti olleet pahasti jäljessä kehityksestä perinteisiin polttomoottoriin luottaviin autoihin verrattuna, on niiden kanssa tehty kokeiluja jo pitkään. Itse asiassa ensimmäiset sähköllä toimivat autot syntyivät jo aivan autojen kehityksen ottaessa ensimmäisiä askeliaan. Hetken ajan sähköinen voimalinja kilpaili tasavahvana kandidaattina polttomoottorin kanssa, kunnes jälkimmäinen vei voiton. Voi millaisia sähköautoja meillä nyt olisikaan, mikäli kisa olis päätynyt sähköauton voittoon. Sadan vuoden etumatkaa kehityksessä ei oteta kiinni hetkessä.

Museo on avoinna joka päivä klo 9-16. Viimeisen tunnin aikana ei uusia vierailijoita päästetä sisälle. Pääsymaksu on $6. Me saavuimme paikalle juuri ennen viimeisen tunnin alkua ja pääsimme sisälle ilmaiseksi. En kuitenkaan voi luvata, että tämä onnistuisi aina. Lipunmyyntiä hoitaneet mummot vain sattuivat olemaan hövelillä päällä, eikä museossa ollut ketään muita vierailijoita kanssamme samaan aikaan. Suosittelen varmistamaan aukioloajat ja pääsymaksun ennen vierailua museon sivuilta täältä.

Varsinaisen museon jälkeen kannattaa vielä piipahtaa kadun toisella puolella katsomassa vanhaa Santa Fen rautatieyhtiön höyryveturia, joka nököttää Junapuistoksi ristityn viheralueen keskellä. Joulukuussa veturi oli saanut kauniit joulukoristeet. Museon matkamuistomyymälässä meille suositeltiin vilkaisemaan veturia myös pimeällä. Tämä kannatti, sillä jouluvalot olivat varsin mainiot.

---

Kingmanin museo esittelee kivasti vanhan valtatien 66 historiaa. Vaikka näitä vastaavia museoita olemme ehtineet nähdä useita parin eri reissun varrella, jaksavat ne edelleen kiinnostaa. Jokainen on kuitenkin pikkuisen erilainen niin esitystavoiltaan kuin painotukseltaankin.