New Yorkin matkan ajankohdan täsmennyttyä tuli mieleeni tarkistaa NHL-sarjan aikataulut. Emme ole mitään penkkiurheilun ystäviä, emmekä näinollen seuraa jääkiekkoakaan aktiivisesti. Olemme kuitenkin pyrkineet näitä urheilutapahtumiakin kokeilemaan, onhan penkkiurheilu tärkeä osa jenkkiläisten arkea. Ja Jenkkilässä jos missä osataan tehdä iso show.

Olikin hieno yllätys havaita New York Rangersien kauden viimeisen ottelun sattuvan juuri matkamme ajalle. Kun lippujakin näkyi olevan vielä tarjolla, päätimme käydä vierailulla Madison Square Gardenissa katsomassa miten se lätkä näiltä ammattilaisilta sujuu. Hankimme liput netistä heti lentolippujen jälkeen seuraavaksi. Paikat ihan piippuhyllylläkin olivat kyllä melkoisen suolaisen hintaiset. Onneksi sentään saimme paikat kohtalaisen keskeltä.

Ottelussa kotijoukkue teki reippaasti avausmaalin, mutta sitten Floridasta saapuneet Tampa Bay Lightningin pojat näyttivät miten homma hoidetaan. Aikoja sitten pudotuspelipaikkansa menettäneellä Rangersilla ei ollut mitään pelissä, kun taas Tampa Bay kamppaili itäisen konferenssin kärkipaikasta. Lopputulemana kotijoukkue otti turpaansa 3-7. Nuo kolme kotijoukkueen maalia nostattivat kuitenkin ilmoille melkoisen elämän katsomossa. Kivahan sitä oli seurata. Vierailijoiden maaleille katsomo lähinnä buuasi. Ei taida monikaan lähteä Tampasta asti New Yorkiin runkosarjan matseja katsomaan.

Tunnelma hallissa oli kotijoukkueen huonosta suorituksesta huolimatta huikea. Ennen ottelun alkua esitetty introhässäkkä jään pintaan heijastettuine videoefekteineen oli varsin upeaa katsottavaa. Katsomossa meno oli samanlaista kuin aiemmalla matkallamme koetussa baseball-ottelussa. Väki ei osannut istua paikoillaan, vaan ramppasi edes takaisin. Milloin piti hakea syötävää, milloin lisää olutta. Kotijoukkueen tehdessä maalin huomasin itsekin pomppaavani ihan automaattisesti muiden mukana ylös hurraamaan. Juuri tämän tunnelman takia tuonne halliin hankkiuduimmekin.

Samaisella areenalla olisi ollut luvassa Bon Jovin keikka muutama päivä kotiinpaluumme jälkeen. Mikäli keikka olisi osunut matkamme ajankohtaan, olisimme sitä voineet hyvinkin harkita. Tapahtumaa mainostettiin paikan päällä ennen ottelun alkua ja siinä samassa kerrottiin herra Jon Bon Jovin istuvan paikalla katsomossa. Screenillä vilkuttelevan herran bongasimme istumasta miltei suoraan meitä vastapäätä alakatsomon toiselta riviltä. Kuvastakin harmaapäisen herran paikan tietäen erottaa, vaikkei kännykkäkameran kuvan tarkkuus ihan tunnistamiseen riitäkään. Halliin kun ei järkkäriä saanut tuoda mukana.

Onneksi muuten valisimme juuri jääkiekon emmekä baseballia. New York Yankees avasi baseball-kautensa vierailumme aikana, joskaan ei ihan suunnitellusti. Ensimmäinen kotiottelu kun jouduttiin siirtämään stadionin peityttyä lumeen.

Jääkiekko korvasi tällä kertaa Broadwaymusikaalin. Katselimme kyllä musikaalitarjontaa, mutta lopulta totesimme aikataulun käyvän turhan tiukaksi. Onneksi musiikkia oli tarjolla hotellillakin. Nautimme jazzravintola Jazz at Kitanossa sunnuntaibrunssin Tony Middletonin tulkitessa bändinsä kanssa kappaleita taustalla. Herran karhea ääni oli todella upea ja bändi soitti hienosti. Tonyn välispiikit olivat myös hauskaa kuunneltavaa. Settien välillä herra kävi keskustelemassa yleisön kanssa. Vaihdoimmepa mekin muutaman sanasen. Kerrassaan hauska herrasmies.

Pääsiäisen kunniaksi järjestetty paraati meni meiltä sivu suun jazzbrunssin vuoksi, mutta onneksi tämän erikoisten pukujen ja hassujen hattujen tapahtuman jälkimainingeissa osa osallistujista oli vielä yleisön kuvattavana Pyhän Patrikin tuomiokirkon edustalla. Aika paljon oli vaivaa nähty näiden asujen eteen.

Jazzin ja jääkiekon lisäksi myös maisemien ihailu kuului reissun ohjelmaan. Onnistuimme jälleen kipuamaan pariinkin korkeaan rakennukseen ja vielä yhdelle sillalle kaupan päälle. Kuinkas tällä kertaa selvisin korkeanpaikankammoni kanssa, siitä kerron lisää matkakertomuksen seuraavassa osassa.