Viime kesän kahden viikon matkan peruunnuttua olemme odotelleet sopivaa rakoa korvaavalle New Yorkin visiitille. Tänä keväänä helatorstain tienoilla sellainen vihdoin tuli vastaan, joskin matkan kesto jäi nyt vain kahdeksaan päivään. Peruuntuneen matkan tärppilista oli auttamattomasti liian pitkä liki puolet lyhyemmälle ajalle, mutta emme antaneet sen häiritä. Matkakuume kohosi lähdön alla jo huippulukemiin, olihan edellisestä Nycin vierailustamme ehtinyt vierähtää yli kuusi vuotta.

Lensimme Isoon Omppuun Finnairin suoralla lennolla businessluokassa. Emme olleet käyttäneet Finnair Plus -pisteitämme sitten syksyn 2018, joten kirstun pohjalle oli kertynyt sopivasti luokan korotukseen tarvittava määrä pisteitä. Vaikka iltapäivän lähtöaika ei ollutkaan otollinen hyville unille lennon aikana, oli matkustusluokan korotus silti kaikkien siihen huvenneiden pisteiden arvoinen. Leppoisasti sujuivat myös maahantulomuodollisuudet, sillä olimme odottelemassa Air Trainia kohti lähintä metroasemaa ennätyksellisessä 25 minuutin ajassa koneesta terminaaliin astumisesta. Tämä tuntui aivan käsittämättömältä, sillä Jenkeissä näihin muodollisuuksiin tärväytyy helposti tunti jos toinenkin. Osin nopeus saattoi johtua uudesta Mobile Passport Controlista, jossa osa tiedoista syötetään viranomaisille jo valmiiksi mobiilisovelluksella. Tätä menetelmää käyttäville oli oma MPC-linjansa, jossa ei jonoa ollut ollenkaan. Tosin varsin maltillinen oli jono sinne normaaliinkin passintarkastukseen.

Metromatka Jamaican asemalta Manhattanin Midtowniin tämän tästä pysähtelevässä paikallisjunassa tuntui loputtomalta, mutta eipä siihenkään todellisuudessa mennyt kuin kolmisen varttia. Tähän päälle vielä pieni jaloittelu ja olimmekin jo puolisentoista tuntia koneen laskeutumisen jälkeen majapaikassamme Times Squaren alueella. Kunnon unien jäätyä lennolla vain haaveeksi olimme perille päästessämme aivan puhki. Halusimme vain nopeasti käydä haukkaamassa jotain helppoa syötävää ja palata sitten majapaikkaan tutumaan. Lähistölle sitten edellisen Nycin vierailun avattu uusi Shake Shack kuulosti hyvältä, joten lähdimme suunnistamaan burgereiden äärelle. Paikan päällä ravintola osoittautui valitettavasti kuitenkin pelkäksi noutoruoan lähteeksi. Sisällä oli yksi pöytä ja ulkona muutama lisää. Myöhemmin tulimme huomaamaan tämän olevan selkeä trendi Manhattanilla. Ilmeisesti paikalliset eivät enää syö ulkona, vaan tilaavat tai noutavat itse eväät kotona nautittavaksi. Siispä burgerit kassiin ja hotellille syömään. Haaleatkin burgerit maistuivat, emmekä edes onnistuneet sotkemaan huonettamme kovin pahasti.

Luvassa hellettä seuraavalla viikolla

Hykertelin ennen matkaa katsoessani New Yorkin sääennusteita. Ensimmäisille päiville lupailtiin vain noin 17-19 asteen lämpötiloja, mutta seuraavan viikon puolelle tarjottiin jopa hellettä. Valitettavasti ennusteet nyrjähtivät kuin Suomen suvessa konsanaan heti paikan päälle saavuttuamme. Helteet siirtyivät ennusteissa viikolla eteenpäin ja odottelivat siis edelleen siellä seuraavalla viikolla kotiinpaluun hetken meillä jo koittaessa. Reissun ensimmäiset päivät olivat jopa hyytävän kylmiä. Ihan sama, paistoiko aurinko vai oliko pilvistä, aina sai palella. Elohopea kipusi kylmimpänä päivänä nippa nappa kymmeneen asteeseen. Minulta loppuivat vaatteet ja jouduin pukemaan lopulta molemmat mukana olleet takit päällekkäin.

Myöhempinä päivinä lämpötila kohosi jo 20 asteen tienoille ja parina päivänä jopa vähän sen ylikin. Navakka ja hyytävän kylmä tuuli sai kuitenkin todellisen lämpötilan tuntumaan joltain paljon viileämmältä. Mitään kaatosateita ei kohdallemme osunut, mutta ärsyttävää pientä tihkua oli tarjolla useampana päivänä. Aurinko pääsi pilkistämään pilvien lomasta vain noin puolena reissun päivistä. Oikein kunnolla kirkkaita päiviä osui kohdalle tasan kaksi. Näistäkin toinen kului osittain naapuriosavaltio New Jerseyn puolella outlet-ostarissa, joka on yksi perinteisiä New Yorkin reissujemme kohteita.

Liikkeellä kaupungilla

Liikuimme tällä reissulla melko paljon metrolla. Osittain tähän oli syynä epävakainen sää ja osittain ihan puhdas laiskuus päiväohjelman suunnittelussa. Matkustusta olisi voinut vähentää etenemällä jotenkin loogisesti, kun taas me päädyimme suhaamaan edes takaisin vähän miten milloinkin mieli teki. Ajatustyötä tekevän on lupa lomalla toimia epäloogisesti. Toisaalta tällä kerralla onnistuimme valitsemaan siirtymät niin, että sopiva metrolinja löytyi aina läheltä. Tämä ei Manhattanillakaan ole aina itsestäänselvää, metro kun kattaa alueesta vain yllättävän pienen osan ja yleensä linjat kulkevat vain pohjois-eteläsuunnassa.

Olin ennen matkaa päivittänyt tietoni New Yorkin metrolla matkustamisesta Ne Tammelat -blogista. Kävi ilmi, että enää ei tarvitse ostaa MetroCardia, vaan matkojen maksaminen onnistuu uuden OMNY-järjestelmän myötä lähimaksulla joko luottokortilla tai kännykällä. Tätä OMNY:a varten olisi metroa operoivan MTA:n mukaan ollut tarjolla myös erillisiä ladattavia matkakortteja niille, jotka pitävät mieluummin luottokorttinsa taskussa turvassa metromatkoilla. Tosin näitä ei kyllä näkynyt myynnissä missään, joten ehkä ne olivatkin sitten pelkkää tarua vain. Sen sijaan tarua ei ollut OMNY:n kätevä $34 viikkolimitti. Sen tullessa vastaan saa lopun viikkoa matkustella ilmaiseksi. Metromatkat on hinnoiteltu nykyisin varsin simppelisti: yksi matka maksaa $2,90 matkan pituudesta riippumatta. Edelleen käytössä oleva magneettijuovainen MetroCardin viikkolippu oli hinnaltaan $33, joten OMNY:n maksimisumma on hyvin linjassa sen kanssa. MetroCardin ostamalla menettää aina tuon $33, vaikka ei koko summan edestä matkustaisikaan. OMNY:lla maksamalla sen sijaan ei voi hävitä. Jos matkustaa vähemmän, maksaa vähemmän. Jos matkustaa enemmän, maksaa silti maksimissaan sen $34.

Vaikka vietimmekin paljon aikaa metrossa matkaten, ehti askeliakin kertyä silti ihan kiitettävästi päivittäin. Tallustelu kaduilla kulutti tennareita siinä määrin, että jouduin ostamaan uuden kenkäparin. Tosin ne vanhat olivat jo valmiiksi aika hyvin puhki kävellyt, olivathan ne kulkeneet jalassani joulukuun 2019 Kalifornian matkalta asti. Saa nähdä, onko näissä uusissa itärannikon popoissa yhtä paljon kilometrejä varastossa kuin länsirannikon vastineissaan.

Tärppilistallamme oli kohteita Manhattanin ulkopuoleltakin, mutta liikuimme tällä kerralla kuitenkin pääasiassa vain tämän kaupungin keskeisimmän saaren alueella. Aivan matkan lopulla teimme silti pienen piipahduksen myös Brooklynin puolelle eteläisen Manhattanin siluettia ihailemaan. Harkitsimme myös Brooklynin sillalle kiipeämistä, mutta jätimme sen tällä kerralla tekemättä. Samalla osallistuimme nykyisin ilmeisesti turisteille ihan pakolliseen riittiin ja kävimme katsomassa Manhattanin sillan pilareiden välistä näkyvää Empire State Buildingia. Googlen karttaankin nimellä Manhattan Bridge View merkitty paikka on näköjään pyhitetty ihan virallisestikin valokuvausta varten. Tai ainakin tuo Washingtonkadun pätkä oli kahden korttelin matkalta suljettu autoilta ja turistien riemuksi paikalle oli saapunut myös jäätelöpaku. Käsillä näkyi olevan opiskelijoiden valmistujaisaika, sillä liikkeellä oli monia värikkääseen kaapuun pukeutuneita nuoria ystäviensä ja perheidensä kanssa kuvautumassa Manhattanin siluettia vasten.

Yhä ylös yrittää

Sitten edellisen vierailumme New Yorkin Midtownin länsilaidalle oli kohonnut uusi alue Hudson Yards. Tämä valtaisan ratapihan peittänyt kokoelma korkeita taloja taisi tosin olla jo rakenteilla viimeksi kaupungissa käydessämme. Jokunen talo saattaa vielä olla tulossa lisää, mutta pääosin kompleksi näytti varsin valmiilta. Alueella oli valtavan ostoskeskuksen lisäksi muutakin vierailijoita houkuttelevaa, joten päätimme käydä tutustumassa siihen tarkemmin. Ensiksi vastaan tuli kiiltävä kuparipintainen hieman mehiläispesää muistuttava turhake nimeltään Vessel. Tässä häkkyrässä ei ole mitään muuta kuin loputtomasti portaita kahdeksassa tasossa. Kaiken kukkuraksi se ei ole ollut valmistumisensa jälkeen käytössä kuin vähän aikaa. Syynä ovien pysymiseen kiinni ovat neljä rakennuksen huipulta hyppäämällä tehtyä itsemurhaa. Huhujen mukaan Vessel olisi aukeamassa joskus myöhemmin tänä vuonna, kunhan turvaverkot on saatu asennettua.

Päältä komean, mutta sisältä onton Vesselin lisäksi Hudson Yardsin alueelta löytyi toinenkin lintuperskeptiivin näkymiä tarjonnut rakennus, joka oli vieläpä avoinna. Alueen korkeimmasta pilvenpiirtäjästä 30 Hudson Yardsista 340 metrin korkeudella ulos työntyvä näköalatasanne Edge on läntisen pallonpuoliskon toiseksi korkeimmalla sijaitseva näköalapaikka, jossa maisemia voi ihailla taivasalla. Hurjimmille tarjolla olisi ollut myös mahdollisuus kiikkua rakennuksen katon reunan yli turvavaljaissa, mutta se ei ollut ihan minun juttuni. Maisemat Edgestä olivat hienot, joskin sijainti pikkuisen syrjässä muista mielenkiintoisista rakennuksista hieman latisti tunnelmaa. Edge tuskin houkuttelee meitä enää uudelle vierailulle.

Monelta aiemmalta New Yorkin vierailultamme tuttu puisto High Line oli nyt ilmeisesti vihdoin saatu valmiiksi ja se ulottui pohjoispäässään Hudson Yardsille asti. High Line on siitä hauska, että se on rakennettu käytöstä poistetulle rautatielle, joka kulkee katutason yläpuolella. Keskellä kesääkin pääosin hyvin rauhallinen puisto oli nyt keväisenä lauantai-iltapäivänä suorastaan ruuhkainen. Jaksoimme madella väkimassan mukana Chelsea Marketin kauppahallille asti, mutta kun tungos ei näyttänyt edelleenkään hellittävän, päätimme laskeutua katutasolle ja lähteä etsimään kahvilaa. Valitettavasti lauantaina ei rauhallista soppea tuntunut löytyvän koko Manhattanilta ja lopulta ainoa paikka, missä pääsimme istumaan kahvikupin kanssa, sijaitsi hotellimme aulassa.

Idempänä Midtownissa oli tarjolla lisää uutta lintuperspektiiviä Grand Central -aseman naapurissa kohoavan One Vanderbilt -tornin huipulla. Tämä rakennus oli edellisellä vierailullamme ehtinyt jo muutaman kerroksen korkeudelle maan pinnan yläpuolelle. Nyt täräytimme hissillä 50 sekunnissa 301 metrin korkeuteen, jossa sijaitsevat Summit One Vanderbilt -nimisen näköalatasanteen neljä kerrosta.

Summitin suunnittelijat eivät selvästi jaksaneet luottaa pelkkien maisemien vetovoimaan, vaan samaan pakettiin oli yritetty tunkea jos jonkinlaista elämystä. Summitin juttu tuntuivat olevan peilit, joita olikin sitten tarjolla loputtomasti. Takaisin alas ei ollut palaamista ennen kuin kaikki elämykset ja kerrokset oli kierretty läpi ulkoterassia myöten. Minulle olisivat hyvin riittäneet hienot näkymät siinä ihan vieressä sijaitsevaan upeaan Chrysler Buildingiin päin. Myös Empire State Building oli yllättävän lähellä. Sijaintinsa vuoksi Summit olikin näistä kahdesta nyt näkemästämme uudesta näköalapaikasta selvästi enemmän meidän makuumme. Etenkin huonommalla säällä paikka on mainio valinta, mutta kauniilla ilmalla valitsisin tutun ja turvallisen Top of the Rockin. Paitsi tietysti, jos haluaisin ehdottomasti nähdä juuri Chrysler Buildingin. Se kun jää Top of the Rockista katsottuna osittain umpiruman Metlifen laatikon taakse.

Kirja kadoksissa

Minulla on Jenkkireissuilla ehtinyt muodostua jo jonkinlaiseksi perinteeksi amerikkalaiskirjailija David Lissin historiallisten romaanien metsästys. Näistä teoksista ei ensimmäistäkään ole vielä suomennettu. Herra on tuottanut uusia niteitä viime vuosina harvakseltaan, mutta onneksi kokoelmissani oli vielä kahden kirjan kokoinen aukko. Aiemmin herra Lissin teoksia on onneksi löytynyt heti ensimmäisestä kohdalle osuneesta kirjakaupasta sen ihmeemmin metsästämättä, mutta tällä kerralla piti jo vähän nähdä vaivaa kirjansa eteen.

Aiemmin luotettavaksi lähteeksi osoittautunut Barnes & Noble tuotti tällä kerralla pettymyksen. Kirjaa en löytänyt, eikä sitä löytänyt ystävällinen myyjäkään. Kun nidettä ei ollut muissakaan New Yorkin myymälöistä, ehdotti myyjä kirjan tilaamista. Hän vakuutteli sen kyllä ehtivän saapua matkamme aikana. Lupaus piti paikkansa, sillä matkamme toiseksi viimeisenä aamuna herätessäni sähköpostissani odotti ilmoitus noudettavissa olevasta kirjasta.

Kiertelimme ensin muilla suunnilla ja saavuimme 5. avenuelle iltapäivällä. Tilausten noutopiste näkyi olevan katutason kassalla, joten liityin jonon jatkoksi. Vuoroni koittaessa esitin asiani myyjälle, joka lähti etsimään kirjaa muiden varausten joukosta takaseinän hyllyltä. Käytyään hyllyn läpi kolmeen kertaan myyjä joutui kuitenkin toteamaan, ettei kirjaa näy. Seurasi lisätietojen tarkistusta sähköpostiin saamastani ilmoituksesta sekä kaupan omasta kirjanpidosta, ja useampia puheluja sekä ylä- että alakertaan. Hyllyjä perattiin lopulta useamman ihmisen voimin, kunnes kirja vihdoin löytyi. Se oli ilmeisesti päätynyt epähuomiossa omalle paikalleen englanninkielisen fiktion osastoon, josta kuka tahansa asiakas olisi sen voinut käydä ostamassa. Onneksi kukaan ei kuitenkaan ollut ehtinyt napata kiinni tähän aarteeseen.

Kun nyt kirjakaupassa olimme, päätimme vielä etsiä käsiimme mainiolta vaikuttaneen reseptikirjan New York Cult Recipes, jonka olimme nähneet jomman kumman näköalapaikan matkamuistomyymälässä. Jätimme tuolloin kirjan ostamatta, koska mieluummin tuemme vähenemään päin kovasti olevia varsinaisia kirjakauppoja. Tämänkään teoksen löytäminen ei käynyt käden käänteessä. Sen olisi voinut olettaa löytyvän alakerrasta, jossa sijaitsivat niin yleisten ruokakirjojen kuin New York -aiheisten ruokakirjojenkin hyllyt. Lopulta teos hyppäsi silmille ollessamme jo poistumassa kaupasta katutason paikallisaiheisesta hyllystä. Tuosta kirjasta meillä sitten kokkaillaan seuraavat puoli vuotta. Aamiaispannukakkujen ohjetta olenkin jo ehtinyt kokeilemaan ja se osoittautui paljon aiemmin käyttämääni reseptiä paremmaksi.

Tutuilla kulmilla

Uusien kohteiden lisäksi kiertelimme myös monissa tutuissa paikoissa. Aivan hotellin nurkan takaa alkanut Times Squaren härdelli tuli jälleen väkisinkin tutuksi, koska reittimme kulki usein sen läpi majapaikasta liikkelle lähtiessämme. Sen sijaan ihan tarkoituksella hankkiuduimme Manhattanin eteläiseen kärkeen Battery Parkiin kävelläksemme veden äärellä. Perillä kuitenkin paljastui, että rannan tienoo oli suljettu remonttiaidan taakse. Olimme myös pohtineet käväisyä Vapaudenpatsaan juurella Liberty Islandilla, mutta tämä jäi nyt tällä kerralla haaveeksi. Terminaaliin oli aivan tolkuttoman pitkä jono. Seuraavalla kerralla täytyy lähteä liikkeelle aikaisin aamulla.

Teimme pienen kävelylenkin Lower East Sidella Michael Monroen kappaleen Ballad of the Lower East Side innoittamina. Tämäkin oli tuttua tienoota, sillä olemme kävelleet noilla kulmilla pari kertaa aiemmin. Viimeksi yritin bongata 2. kadun ja Boweryn kulmauksesta kylttiä, joka kertoo kadunkulman olevan omistettu edesmenneelle Ramones-laulaja Joey Ramonelle. Tuolloin kyltti oli jälleen kerran varastettu tai sitten en vain sitä onnistunut huomaamaan. Tällä kerralla mokoma vihdoin osui silmään ja myös tallentui todistusaineistoksi kameran muistikortille.

Union Squarella on aina kiva käydä toripäivänä. Niinpä kiertelimme Greenmarketin kojuja tälläkin kerralla. Harmaa ja sateinen sää pikkuisen latisti tunnelmaa ja myyjätkin selvästi olivat lopettamassa päiväänsä hyvissä ajoin. Ilmeisesti huono sää ei houkutellut kummoisesti asiakkaita. Meille tarttui kierrokselta mukaan vain muutama omenainen donitsi, jotka söimme puiston penkillä läheisestä kahvilasta noutamiemme juomien kanssa.

Jatkoimme Union Squarelta muutaman korttelin päähän Madison Square Parkiin, jonka nurkalla kohoaa oman aikansa pilvenpiirtäjä Flatiron Building. Pohjaltaan kolmion muotoinen talo on nykyisin pilvenpiirtäjäksi kovin matala, mutta on se silti edelleen hieno. Valitettavasti nyt tuosta hienoudesta ei paljoa näkynyt, sillä koko komeus oli peitetty tellingeillä. Rakennuksen kulmalle oli ilmaantunut ohituinen pyöreä kiekko, joka oli siinä näkyvän tekstin mukaan väliaikaisesti pois päältä. Kävi ilmi, että kyseessä oli viikko aiemmin avattu portaali Irlannin Dublinin ja New Yorkin välillä. Dublinissa on siis samanlainen kiekko, josta pitäisi pystyä kurkistamaan New Yorkiin ja toisin päin. Portaali ehti olla päällä vain viisi päivää ennen kuin se suljettiin väliaikaisesti molemmissa päissä esitettyjen perseilyjen jälkeen. Voi noita ihmisiä. Kuulemma portaali on nyttemmin taas avattu varustettuna liian lähelle tunkevien ihmisten blurrauksella.

Klassikkoruokien perässä

Shake Shackin burgereihin ehdimme haukkaamaan kiinni jo ensimmäisenä iltana. Myös toinen ikisuosikkimme Five Guys oli pakko käydä testaamassa. Heillä sentään oli tarjolla istumapaikkojakin kaikissa kolmessa näkemässämme osoitteessa.

Burgereiden lisäksi kävimme jälleen toteamassa todellisen klassikon Katz’s Delin pastramileivän olevan yhä vain yhtä mainio. Paikassa on aina ruuhkaa, mutta tällä kertaa jouduimme ensimmäistä kertaa jonottamaan päästäksemme sisälle. Jono oli hurjan pitkän näköinen, mutta onneksi se eteni hyvin. Lopulta vapaan paikan löydettyämme päädyimme samaan pöytään työmatkalle juuri kaupunkiin saapuneen brasialialaisherran kanssa. Pian kävi ilmi, että olen hänen kanssaan samalla alalla ja lisäksi hän edustaa erästä kansainvälistä palveluntarjoajaamme. Jutun juurta riitti niin hyvin, että lopulta laskun hetken koittaessa henkilökunta kuvitteli meidän olevan yhtä seuruetta. Herralla oli jo vähän kiire kaiken jonottamisen ja jutustelun jäljiltä, joten hän nappasi laskun ja lupasi hoitaa sen, mikäli me pitäisimme huolen tipeistä. Häkeltyneenä yritimme siinä väittää vastaan, mutta se oli jo myöhäistä. Herra paiskasi vielä kanssamme tassua ja katosi laskun kanssa.

Olemme joka kerta Midtownin alueella yöpyessämme käyneet vähintään yhtenä aamuna aamiaisella Grand Centralin vieressä Pershing Square -ravintolassa. Paikan pannukakut olivat nytkin mielessämme, mutta valitettavasti tällä kerralla tämä perinne rikkoutui. Olimme aamuisin aina joko liian väsyneitä tai sitten sää oli sateinen. Kävelymatka olisi ollut nälkäisenä liian pitkä ja metromatkakin olisi vaatinut yhden vaihdon. Joka aamu mieltä kysyttiin hotellin aamiaispöytään saapuessamme, kuuluiko varaukseemme aamiaista. Aina minä vastasin, että emme sitä ottaneet, kun ajattelimme käydä välillä muualla syömässä. Viimeisenä aamuna oli sitten vain todettava, että näin oli tarkoitus, mutta eipä tuo toteutunut. ”Teitte oikean valinnan”, totesi kahvikonetta käytellyt rastapäinen herra. Ilmeisesti näin, mitäpä tuohon olisi voinut enää lisätä. Onneksi sentään ehdimme Pershing Squarelle edes kerran lounaalle.

Tarkoituksenamme oli palata tuttuun jenkkireissujen rutiiniin, jossain syömme lounaaksi salaattia ja sitten illalla jotain tuhdimpaa. Ne tuhdit annokset kun tuolla ovat todella tuhteja. Valitettavasti tämä ei nyt ihan onnistunut. Olin tiedustellut valmiiksi ennen matkaa useampia hyviä salaattipaikkoja, kuten vanhan tutun Panera Breadin. Nämä kaikki vain olivat kärsineet samanlaisen tilainflaation kuin ensimmäisen illan Shake Shack. Tarjolla ei siis ollut muuta kuin luukku, josta tilauksensa saattoi noutaa. Turisti kyllä kaipaisi ihan perinteistä ravintolaa, johon voi istua pöytään annostaan syömään. Lopulta reissusta kehkeytyi varsinainen vatsalaukunvenytysturnaus. Vaan ehtiipä sitä salaattia syömään kotonakin.

---

Totesimme tälläkin kerralla, että New York ei ole meille mikään kerran elämässä -kohde. Tähän kaupunkiin haluamme palata aina uudelleen. Päätimme, että emme vastaisuudessa päästä kahden vierailun väliä kasvamaan kuuteen vuoteen. Kun tämä oli jo toinen peräkkäinen keväinen vierailumme Nyciin, niin ehkä seuraavalla kerralla olisi vihdoin syksyn vuoro. Vaimo on jo ehtinyt kerran käväistä New Yorkissa halloweenin aikoihin, mutta minulla kyseinen vuodenaika on vielä kokematta. Tekeminen ei kaupungista edelleenkään lopu kesken, sen verran paljon jäi tärppilistalle vielä kohteita rästiin. Lisäksi koko ajan tulee jotain uutta nähtävää, kuten nyt vaikka vierailumme aikana avautunut uusi Banksy Museum. Kuten One Vanderbiltin tervetulovideolla todettiin: ”Kun kaupunki lopettaa uudistumisen, se kuolee.” New Yorkin osalta ei tästä ole huolta.