Pilvenpiirtäjät tuovat varmasti monelle mieleen juuri New Yorkin Manhanttanin. Silti ensimmäiset pilvenpiirtäjät valmistuivat Chicagoon ja korkeimmat rakennukset ovat jo pitkään löytyneet Aasiasta. Manhattan ei nykyisin enää komeile edes pilvenpiirtäjien määrässä tilastojen kärjessä. Tilanne oli kuitenkin toinen 1920-luvulla, jolloin Manhattanilla kisailtiin tosissaan maailman korkeimman rakennuksen tittelistä. Yksi kisaaja oli Chrysler Building, joka ehtikin pitää johtoasemaa hallussaan miltei vuoden ajan. Korkeampia taloja on sittemmin valmistunut monia, mutta ainakin minun silmissäni yksikään niistä ei ole ohittanut Chrysler Buildingia yhdessä asiassa: minulle Chrysler Building on edelleen Manhattanin upein pilvenpiirtäjä.

Chrysler Building sijaitsee Manhattanin Midtownissa lähellä Grand Central -rautatieasemaa. Rakennus on kaikkiaan 318,9 metriä korkea. Sen valmistumisen jälkeisinä vuosina kaksi ensimmäistä kerrosta toimivat Chryslerin autojen näyttelytilana, jonne yleisöllä oli vapaa pääsy. Rakennuksen 71. kerroksessa sijaitsi myös näköalatasanne. Valitettavasti nykyisin rakennus ei enää ole yleisölle avoin, näköalatasannekin suljettiin vuonna 1945. Ainoastaan aulaan pääsee vierailemaan.

Historiaa

Chrysler Building valmistui keväällä 1930 tuolloin maan kolmanneksi suurimman autonvalmistajan Chryslerin pääkonttoriksi. Rakennus ei kuitenkaan koskaan ole kuulunut yhtiölle, vaan sen maksoi omasta pussistaan yhtiön perustaja ja johtaja Walter Chrysler. Hän halusi rakennuksesta kruununjalokivensä, jonka hänen lapsensa perisivät.

Rakennusprojekti lähti kuitenkin liikkeelle jo ennen Walter Chryslerin osallistumista. Aluksi paikalle oli rakentamassa kiinteistömoguli ja senaattori William H. Reynolds. Reynolds havitteli maailman korkeinta rakennusta, joka kantaisi hänen nimeään. Suunnitelma oli varsin moderni ja nähtävästi kalliskin. Reynolds sai nimittäin tarpeekseen noin kuukauden kuluttua rakennustöiden alkamisesta ja myi koko paketin Chryslerille. Ensimmäinen yritys purettiin pois ja homma alkoi puhtaalta pöydältä. Chryslerin toiveiden mukaisesti suunnitelmaan lisättiin autoista tuttuja yksityiskohtia. Moni asia Chrysler Buildingissa on kuitenkin perua Reynolds Buildingin alkuperäisistä suunnitelmista.

New Yorkissa puuhasteltiin monia pilvenpiirtäjäprojekteja 1920-luvun nousukauden nostattaman kiinteistöbuumin myötä. Moni tuon ajan rakennuksista on Chrysler Buildingin tapaan art deco -tyylisuunnan edustajia. Tähän suuntaan ohjasi paitsi yleinen trendi myös vuoden 1916 asemakaava, joka sääti kuinka korkea jalkakäytävässä kiinni oleva osa talon seinästä sai maksimissaan olla. Säädöksellä pyrittiin vähentämään korkeiden talojen varjostavaa vaikutusta maan tasolla. Rakentajat ratkaisivat ongelman kaventamalla rakennuksia asteittain niiden kohotessa ylöspäin. Tämä tapa rakentaa on sittemmin levinnyt moniin kaupunkeihin, joissa ei vastaavia asemakaavallisia rajoitteita edes ole.

Manhattanilla oli käynnissä samaan aikaan kolme rakennusprojektia, joissa kaikissa oli tavoitteena saada aikaiseksi maailman korkein rakennus. Lehdistö seurasi tarkasti tätä kisaa kohti taivaita. Kilpailulle olivat tyypillistä muuttuvat suunnitelmat ja salailu. Chrysler Buildingin kanssa mukana kisassa olivat 40 Wall Street, joka tunnetaan nykyään myös nimellä Trump Building, ja Empire State Building. Jokaisen rakennuksen suunnitelmia muutettiin vuorotellen korkeammiksi lisäämällä kerroksia. Lopulta jokainen näistä saavutti tavoitteen vuorollaan.

40 Wall Street valmistui ensin. Sen piti olla metrin Chrysler Buildingia korkeampi. Valitettavasti Chryslerin suunnitelmassa oli mukana salainen ase, miltei 40 metriä korkea piikki. Se rakennettiin salassa rakennuksen sisällä ja kohotettiin paikoilleen katon reiän kautta. Tämä temppu pelotti Empire State Buildingin rakentajia niin paljon, että he lisäsivät rakennukseensa vielä roimasti uusia kerroksia. He kun pelkäsivät, että Chryslerillä olisi vielä jokin lisäkepakko piilotettuna rakennuksen korkeuden kohottamiseksi viime tipassa.

Nykyisin Chrysler Buildingia pidetään yleisesti yhtenä maailman hienoimmista art deco -pilvenpiirtäjistä. Kaikki aikalaiset eivät kuitenkaan lämmenneet uudelle rakennukselle. Vaikka osa kritiikistä toki oli ylistävää, sai rakennus myös paljon haukkuja.

Yksityiskohtia ulko- ja sisäpuolella

Asemakaavan mukaisesti Chysler Building kohoaa suoraan ylöspäin kuudentoista kerroksen verran. Tämän jälkeen rakennus kapenee. Vastaavia kapenemiskohtia on myös 18., 23., 28. ja 31. kerrosten kohdilla. Viimeinen kapeneminen tapahtuu 60. kerroksen kohdalla. Alimman kerroksen seinä on pinnoitettu mustalla graniitilla. Seuraavien kolmen kerroksen pinnoitteena on valkoista marmoria. Tästä ylöspäin seinät ovat tiiltä.

Tarkemmin tutkiskeltuna rakennus on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka liittyvät kaikki jollain tavoin autoihin. Valitettavasti moni näistä on niin korkealla, ettei niitä oikein pysty mistään näkemään. Hienoja kuvia löytyy  kuitenkin netistä, mm. täältä.

Rakennuksen seinistä löytyy niin pölykapseleita kuin nokkakoristeitakin esittäviä yksityiskohtia. Lähellä huippua ulos päin kurkottavat vesinokat esittävät kotkia, jotka symboloivat lentämistä ja yleisesti 1920-luvun teknistä kehitystä.

Rakennuksen sisätiloista on paljon vähemmän tietoja saatavilla. Onneksi kuitenkin turistikin pääsee kurkistamaan rakennuksen aulaan. Pieni kurkistus kannattaakin tehdä, sillä kolmion muotoinen aula on todella hienon näköinen.

Ulkopuolen metallinhohtoisen kylmät sävyt vaihtuvat aulassa lämpimiin puupintoihin. Kun ulkopuoli on kuin 1920-luvun loistoauto, kurkistetaan rakennuksen sisällä tämän ajoneuvon ohjaamon puolelle. Puupinnoista tulevat vahvasti mieleen ökyautojen jalopuusomisteet.

Myös aulan kattoon kannattaa kiinnittää huomiota. Katon valtaisa maalaus on nimeltään ”Transport and Human Endeavour”. Grand Central Terminalin opastetun kierroksemme opas väitti maalauksen olevan maailman suurin laatuaan. Teos on maalattu kankaalle, joka on sitten liimattu kattoon. Maalaus edustaa samaa art deco -tyyliä kuin itse rakennuskin.

Parhaat kuvakulmat

Yksi mielipuuhiani Midtownin kaduilla tallustellessa on Chrysler Buildingin bongailu. Rakennus näkyy hauskasti monesta suunnasta. Katutasosta käsin vapaimmat näkymät avautuvat Lexington Avenuelta. Etelästä päin katsoessa edessä ei ole korkeita taloja ja pohjoisen suunnastakin näkymä on kohtalaisen vapaa.

Myös 42. kadun varrelta Chrysler Buildgin näkyy kohtalaisen hyvin, joskin toiset rakennukset peittävät näkymän osittain molemmista suunnista katsottaessa. Lännen suunnasta päin tilaa on vielä toistaiseksi enemmän, mutta rakenteilla oleva uusi One Vanderbilt tulee muuttamaan tilannetta.

Yläilmoista Chrysler Buildingin näkee tällä hetkellä parhaiten Empire State Buildingista käsin. Välimatka ei ole liian pitkä, eikä edessä ole muita korkeita taloja. Tämä tosin ei aina Manhattanilla ole kovin pitkäaikainen ilo. Uusia korkeita taloja kohoaa tämän tästä.

Kenties jo seuraavalla New Yorkin matkallani pääsen kokeilemaan näkymiä tällä hetkellä vielä rakenteilla olevan One Vanderbiltin näköalatasanteelta. Tämä 427 metrin korkeuteen kurottava uusi rakennus sijaitsee todella lähellä Chrysler Buildingia ja tulee olemaan sitä korkeampi. Ainakin suunnitelman mukaan rakennukseen olisi tulossa näköalatasanne noin 310 metrin korkeudelle. Rakennuksen pitäisi valmistua vuonna 2020.

Empire State Building syrjäytti Chrysler Buildingin maailman korkeimman rakennuksen paikalta, mutta yksi ykkössija Chryslerilla on edelleen. Se on nimittäin edelleen maailman korkein teräsrunkoinen tiilirakennus. Tiilien tehtävä on vain toimia ulkokuorena. Rakennuksen painon kantaa teräspalkeista hitsattu runko, kuten muissakin pilvenpiirtäjissä.

Muut kirjoitukset aiheesta New York:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *