Tämä oli pisin lomamatka, minkä olemme koskaan tehneet ja ehdottomasti myös kaikkein kallein. Pitkään näytti siltä, että matka ei tule juuri budjetin vuoksi koskaan toteutumaan, mutta jatkoimme kuitenkin pennosten keräilyä ja suunnitelmien tekemistä. Varsinainen säästäminen alkoi jo miltei kaksi vuotta ennen matkaa, vaikka siinä sivussa säästimmekin myös muita, nopeammin toteutuvia, matkoja varten. Lopulta tiukka talouskuri ja budjetin tarkempi suunnittelu osoittivat toteutuksen olevan näppien ulottuvissa. Keväällä tehty Floridan matka tarjosi hyvän tilaisuuden hintojen tarkasteluun paikan päällä, mistä toki oli apua budjetin suunnittelussa.

Vertailin varauksia tehdessä hintoja, mutta päädyin taas tuttuihin palveluihin. Lennot varasin Ebookersilta ja hotellit Hotels.comista. Auton vuokrasin suoraan Hertziltä hyödyntäen Finnairin kanta-asiakkaille tarjottua alennushintaa. Lentoja ei voinut enää varaamisen jälkeen vaihtaa, mutta hotelleja ja autoa voi. Tarkkailinkin sekä hotellien että auton hintojen kehitystä ajoittain. Tein joitain uudelleen varaamisia ja vanhan varauksen perumisia, jos edullisempi hinta sattui löytymään. Auton hinnasta sain ihan loppumetreillä vielä niistettyä reilut $160 pois perumalla varauksen ja varaamalla samanlaisen auton uudelleen.

Kuten tavallista, pidin matkan aikana tarkasti kirjaa menoista. Nyt tähän oli aiempaa enemmän syytä, koska pidemmällä matkalla budjetin reilu ylitys matkan alkuvaiheessa olisi kostautunut ikävästi loppupuolella. Olen matkakertomuksen eri osissa jo julkaissut paljon hintatietoja. Siksi tässä keskityn lähinnä aiemmin mainitsemattomiin osuuksiin sekä erilaisiin havaintoihin.

Matkan kesto:
Lähtö 19.6., paluu 9.8., yhteensä 51 päivää

Lennot:
Helsinki-Chicago, Los Angeles-Helsinki (vaihto Lontoossa), Finnair (paluulennon operoi British Airways): 1953,12€ (976,56€ / henkilö)

Hotellit:
Yhteensä 51 yötä, halvin yö 72,25€, kallein yö 357,83€. Halvin oli Mississippin osavaltion pääkaupunki Jacksonin kupeessa sijainnut motelli, kallein Death Valleyn kansallispuistossa sijainnut lomakeskus. Jälkimmäisessä hintaa nosti tarjonnan niukkuus syrjäisessä kolkassa. Kallein majapaikka ei missään tapauksessa ollut hintansa arvoinen.

Onnistuimme hyödyntämään matkan aikana yhteensä viisi Hotels.comin ilmaista yötä (yksi ilmainen yö jokaista kymmentä majoitusyötä kohti).

Auto:
Pieni kaupunkimaasturi (Jeep Renegade), suoraan Hertziltä Finnairin kanta-asiakkaan tarjoushinnalla (6 viikkoa, 6 päivää, lisäpalveluna roadside assistance): 2726,40€
Polttoaine (217 gallonaa eli 820 litraa): 453,42€ (keskimäärin 0,56€ / litra)
Matkaa kertyi kaikkiaan 6072 mailia (9772 km)
Polttoainetta kului keskimäärin 8,39 litraa / 100 km (28,04 mailia / gallona)
Autokulut yhteensä: 3179,82€

Loppujen lopuksi viivan alle päätynyt summa on melkoisen suuri. Kyllähän sillä rahalla olisi asuntolainaa lyhentänyt kivasti tai vaikka hankkinut jotain konkreettista. Vaan kun sattuu mieli olemaan sellainen, että rahansa haluaa mieluummin sijoittaa elämyksiin kuin materiaan, ei tämä tunnu laisinkaan tuhlaukselta. Muistoja matkalta kertyi valtavasti, eikä niiden arvoa voi mitata rahassa. Materia tuottaa iloa vain hetken, muistot kantavat koko lopun elämän. Eikä siitä elämättä jääneestä elämästä saa lopussa rahojaan takaisin.

Vastaavan matkan pystyy toki tekemään edullisemminkin. Jos matkaa nopeammalla aikataululla, säästää niin autossa, majoituksessa kuin päivittäisissä menoissakin. Ruoan suhteen emme tällä kertaa nauttineet mistään gourmesta, mutta siinäkin olisi vielä ollut säästön varaa. Halvimmin syö noutamalla tai tilaamalla ruokaa majapaikkaan, sillä Jenkkilän annoksilla aterioi kaksi tavallista ihmistä helposti. Näin ruokakulut hienosti puolittuvat. $10-$20 per annos on ihan kelvollinen arvio edullisissa paikoissa asioidessa.

Lennoissa voi säästää sallimalla enemmän vaihtoja. Sääntönä tuntuu olevan, että mitä pidempään on takapuoltaan valmis penkillä lepuuttamaan, sitä pienempi on hintalappu. Lentoyhtiöistä järkevimpiä edullisia ja nopeita vaihtoyhteyksiä USA:han tarjoavat Norwegian ja Icelandair. Näistä ensin mainittu lentää yleensä Oslon kautta ja etenkin tarjoukset ovat melkoisen hurjan edullisia. Jälkimmäinen vaihdattaa konetta Reykjavikissa, joka nyt vain sattuu olemaan todella kätevästi reitin varrella. Siitä Islannin yli näkyy Finnairkin usein Jenkkilään lentävän. Muiltakin lentoyhtiöiltä voi löytää hyviä tarjouksia vaihtoyhteyksistä Keski-Euroopan kautta.

Hotelleissa puolestaan on aina mahdollista säästää tyytymällä huonompaan sijaintiin tai tasoon. Edullisia motelleja on Jenkkilässä tarjolla valtavasti. Varmasti jokaisen kaupungin liepeiltä löytyy jokin majoitus noin $40 hintaan per yö. Tässä kohden puhutaan kuitenkin hyvin alkeellisista majapaikoista. Sinällään mekään emme mitään luksusta vaadi, mutta perussiisti pitää majapaikan olla ja myös rauhallinen, jotta nukkuminen sujuu ilman häiriöitä. Sijoittamalla motelliin $20-$30 enemmän per yö saa jo kelvollisia arvioita muilta asiakkailta keränneen majoituksen. Etenkin kaupunkien tapauksessa nämä motellit valitettavasti sijaitsevat usein pahasti sivussa keskustasta. Liikkumiseen on siis varattava enemmän aikaa, mikäli itse kaupunkiin on tarkoitus tutustua.

Matkamme kuitenkin siis lopulta toteutui ja rahatkin riittivät. Nyt kolme automatkaa Jenkkilässä tehneenä voin luvata, että ei tämäkään matka jää viimeiseksi laatuaan. Reittikarttoja on jo pyöritelty, mutta sen pidemmälle asia ei ole edennyt. Kesällä 2017 lienee luvassa taas automatka, mutta kohde on kovin erilainen. Vaan siitä kerron lisää, kunhan kerrottavaa on. Kesän 2016 matkan osalta jäljellä on vielä sananen matkan suunnittelusta.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *