Kaakkois-Aasia on selkeästi edullisimmillaan kesällä, jolloin eurooppalaiset lomailevat lähempänä kotiaan ja sää on talveen verrattuna sateisempi. Siis edullisempi matka ja lyhyemmät jonot joka paikassa. Päätimme uhmata sadekautta.

Pitkät lennot eivät koskaan ole halpoja, varsinkaan jos ei halua matkata useampaa päivää kerralla useammalla vaihdolla. Näin tietyt yleiskustannukset ovat ja pysyvät. Onneksi perillä kohteesta toiseen liikkuminen on välineestä riippumatta suhteellisen edullista samoin kuin syöminenkin. Myös hotellit ovat suhteellisen edullisia, joskin majoituksen suhteen tarjonta on laajaa ja enemmänkin voi aina maksaa.

Tässä yritän vähän purkaa auki reissun kustannuksia. Suurin osa rahoista meni matkustamiseen ja majoitukseen. Finnairin suorat lennot Helsinki-Singapore ja Bangkok-Helsinki olivat suurin yksittäinen kustannus. Alla kaikki kulut ovat kahdelta henkilöltä. Lopuksi esitän vielä joitain ideoita, kuinka saman matkan voisi toteuttaa edullisemmin.

Koko reissun budjetti oli 5750€. Pysyimme budjetissa ihan hyvin. Vaikka matkaan tarttui kaikenlaista pientä ostosta merkkiaurinkolaseista laadukkaisiin varvassandaaleihin asti, meni loppusumma vain 14€ yli budjetin.

Lennot:

  • Finnairin suorat lennot Helsinki-Singapore ja Bangkok-Helsinki: 1914,64€ (Economy Comfort)
  • AirAsia Singapore-Kuala Lumpur: 89,64€
  • AirAsia Kuala Lumpur-Siem Reap: 68,59€
  • AirAsia Siem Reap-Bangkok: 183,18€

Yhteensä: 2256,05€

Finnairin lennot varasimme Ebookersin kautta. AirAsian lennot varasimme suoraan lentoyhtiöltä. Kärsimme pienen tappion AirAsian lentojen osalta käsittelykuluissa, sillä valitsimme liput hankkiessamme 20 kilon matkatavaran per henkilö ja sitten myöhemmin korotimme sen 25 kiloon. Isomman matkatavaran olisi voinut valita jo varaushetkellä, jolloin olisi säästänyt ylimääräiset parin euron käsittelykulut per lippu. Onneksi tämän muutoksen sai kuitenkin tehtyä. Näin laukkuun mahtui vähän tuliaisiakin. Finnairilla kuitenkin sai ottaa koneeseen 23 kilon painoisen laukun. Finnairilta otimme lisäpalveluna korotuksen Economy Comfort -luokkaan välille Helsinki-Singapore. Tämä maksoi 75€ per henkilö. Summa on mukana yllä ilmoitetussa hinnassa.

Siem Reap-Bangkok -väli tuli noin kalliiksi, koska valitsimme vähän ennen puolta päivää lähtevän lennon. Aamulla aikaisin olisi lähtenyt toinen lento, joka oli huomattavasti edullisempi. Sille lennolle lippu olisi ollut noin saman hintainen Kuala Lumpur-Siem Reap -osuuden kanssa. Halusimme kuitenkin nukkua vähän pidempään ja siitä olimme valmiita maksamaan vähän ekstraa.

Majoitus:

Yhteensä: 1272,24€ (keskihinta 79,52€)

Kaikissa hotelleissa aamiainen sisältyi hintaan. Kuala Lumpurin hotellista on yllä ilmoitettu todellinen hinta, josta kuitenkin maksoimme vain yhden yön hinnan. Varasimme jälleen hotellit Hotels.com kautta. Meillä oli aiemmilta reissuilta kertynyt kaksi ilmaista yötä (Hotels.com tarjoaa joka kymmenennen yön jälkeen yhden ilmaisen yön), jotka hyödynsimme Kuala Lumpurin hotellivarauksen yhteydessä.

Ruokailu:

  • Lounas ja päivällinen sekä yksi tai useampia kahveja: keskimäärin noin 60€/päivä

Yhteensä: 960€

Söimme mahdollisimman paljon hawker centereissä ja ostoskeskusten food courteissa, koska niissä hinta-laatusuhde Aasian kaupungeissa on aivan ylivoimainen. Katukeittiöistä tosin saa ruokaa vielä edullisemmin ja ruoan taso on usein samaa kuin food courteissa. Siem Reapissa söimme aina ravintoloissa, koska kaupungin hintataso oli ravintolaruoankin osalta hyvin edullinen.

Muita kuluja:

  • Liikkuminen paikan päällä:  200€
  • Pääsyliput ja palvelut: 366€
  • Ostokset ja muut kulut: 709€

Yhteensä: 1275€

Pääsylipuissa ja palveluissa on mukana vähän kaikenlaista. Vierailimme joissain pääsymaksullisissa kohteissa. Varsinaisen pääsymaksujen lisäksi niputin tähän yhteen Kambodžassa Angkorin arkeologisella alueella käyttämämme opas- ja kuljetuspalvelut, jotka hankimme hotellin välityksellä. Ihan viimeisin kohta, ostokset ja muut kulut, sisältää sitten kaiken sen lopun kuluttamamme rahan. Summa kuulostaa näin numerona aika isolta. Ihan noin paljolla emme tuliaisostoksia tehneet. Jotenkin ne budjetoidut rahat vain tuppaavat jonnekin hupenemaan matkan aikana.

Meillä oli käteistä rahaa mukana yhteensä 1200€ arvosta. Singaporen dollareita näistä oli 300€ verran, Malesian ringgitejä 200€ verran, USA:n dollareita (käytössä Kambodžassa) 400€ verran ja Thaimaan bahteja 300€ verran. Lennot ja hotellit olimme maksaneet jo etukäteen. Loput paikan päällä maksettavat kulut hoidimme luottokortilla. Käytännössä varasimme eniten käyteistä Kambodžaan, koska siellä luottokortit käyvät huonoiten. Singaporessa puolestaan pärjäsimme vähäisemmällä käteisellä.

Kaikki yhteensä: 5763€

Tällä kertaa säästimme huomattavasti majoituksen ja ruokailujen hinnoissa verrattuna moneen aikaisempaan matkaan. Esimerkiksi talven Pariisin matkalla ja edellisen kesän USA:n roadtripillä sekä majoituksen keskihinta että ruokaan käytetty keskimääräinen päivittäinen rahasumma olivat jonkin verran tämänkertaista korkeampia.

Sekä majoituksesta että ruoasta on kuitenkin vielä mahdollista säästää lisää. Söimme välillä myös ravintoloissa hawker centereiden ja food courtien lisäksi. Jos nämä jättää väliin, on tuota keskimääräistä päiväkohtaista summaa mahdollista pudottaa vähäsen. Lisäksi jos pystyy kiertämään kahvilat kaukaa, säästyy kenties vieläkin enemmän. Iso maitokahvi ja satunnainen leivonnainen kerran-pari päivässä tekevät yllättävän ison loven matkakassaan.

Majoituksen osalta edullisempia paikkoja on varmasti tarjolla kaikissa vierailemissamme kohteissa. Jos tyytyy hieman syrjäisempään sijaintiin, on yleensä mahdollista säästää tinkimättä kuitenkaan majoituksen yleisestä laadusta.

Kuala Lumpurissa käytimme jonkin verran taksia liikkumiseen. Vaikka se ei kallis kulkupeli kaupungissa olekaan, on se silti jalkaisin liikkumista kalliimpi. Lentokentältä hotellille ja päin vastoin liikkumiseen käytimme kaikissa kohteissa taksia. Tälle löytyy usein edullisempi, joskin jonkin verran epämukavampi, vaihtoehto. Vaihtoehtoja kannattaa tutkia esimerkiksi matkaopaskirjoista.

Angkorin arkeologisella alueella liikkumiseen onnistuimme tuhlaamaan varsin paljon rahaa opas- ja kuljetuspalvelujen muodossa. Vastaavat palvelut olisivat olleet saatavilla huomattavasti edullisemmin, mutta tällä kertaa päätimme nauttia hotellin tarjoamien palvelujen helppoudesta. Mikäli kuljettajan ja oppaan palkkaa itse, voi säästö olla hotellin listahintoihin verrattuna huomattava.

Erilaisiin ostoksiin onnistuimme kuluttamaan varsin paljon rahaa. Tässä olivat mukana niin tuliaiset, muutamat kotiin hankitut esineet, joitain vaatekappaleita sekä iso läjä rakkolaastareita, jotka osoittautuivat välttämättömiksi aiemmin hyviksi havaittujen kenkien alettua hiertää tropiikin lämmössä. Jos tällaisiin hankintoihin ei ole tarvetta, on tässä helppo säästökohde.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *