USA:ssa kaikki paikat tuntuvat kuuluvan johonkin ketjuun. Jos löydät jonkin kivan kahvilan, löydät sen varmasti parin korttelin päästä uudestaan. Ja jos sovit treffit johonkin kahvilaan, muista tarkistaa mikä kyseisen ketjun kahvila tarkalleen ottaen on kyseessä. On nimittäin kokemusta väärässä paikassa istumisesta.

Tokihan on pieniä ja sympaattisia ketjuihin kuulumattomia paikkoja. Silti muutaman ketjun tietäminen itselle sopiviksi ei haittaa lainkaan. Tässä yritänkin jakaa joitain kokemuksia hotelliketjuista USA:ssa. Jos haluat majoittua siinä ihan halvimmassa paikassa tai vaihtoehtoisesti et kelpuuta muuta kuin vähintään neljän tähden hotelleja, ei tämä kirjoitus ole välttämättä sinulle. Jos sen sijaan arvostat hinta-laatusuhdetta ja muiden matkailijoiden mielestä hyviä majapaikkoja hyvällä sijainnilla, kannattaa sinun jatkaa lukemista.

Meillä on matkoillamme majoitukselle yleensä kolme yksinkertaista ehtoa. Ensinnäkin majapaikan sijainnin on oltava hyvä käyttötarkoitustaan varten. Kaupungeissa haluamme majoittua keskustaan, emme halua tuhlata aikaa jatkuvaan edestakaiseen matkustamiseen. Toiseksi huoneen on oltava perussiisti. Emme odota mitään luksusta, eikä tähtien määrällä ole väliä. Kolmanneksi huoneen on oltava rauhallinen yöaikaan, jotta saamme nukuttua. Emme siis halua huonetta juoma-automaatin tai hissin välittömästä läheisyydestä. Emme myöskään kahdestaan matkustaessa suosi yhdistettäviä huoneita, koska yleensä väliovi ei eristä ääntä juuri lainkaan.

Nämä kriteerit ovat hyvin täyttyneet seuraavien ketjujen majapaikoissa.

1. Super 8

Tämä on motelliketju, joten majoituksen taso ei ole kummoinen, huoneissa on pääosin tyypillinen tunkkainen kokolattiamatto. Silti jokaisessa Super 8 -motellissa huone on ollut asiallisen siisti ja sänky mukava nukkua. Emme ole kokeneet mitään häiriöitä keskellä yötä. Motelleista löytyy itsepalvelupesula ja aamiainen kuuluu hintaan. Aamiainen tosin ei ole tasoltaan ihmeellinen ja sen joutuu syömään kertakäyttövälinein kertakäyttöastioilta. Pysäköinti kuuluu huoneen hintaan, samoin kuin langaton internetyhteys.

Super 8 ei ole ehkä se edullisin motelliketju, mutta ei tämäntasoinen majoitus voi myöskään paljoa maksaa. Meidän asteikollamme Super 8 on halpa. Käytännössä kahden hengen huoneen hinta on ollut siellä 50 ja 80 dollarin välillä per yö.

2. Drury Inn & Suites

Drury Inn & Suites on hieman tasokkaampi ketju kuin listan ensimmäinen. Tämä tarkoittaa myös korkeampaa hintaa. Tutustuimme ketjuun kesän 2016 pidemmällä matkalla. Yövyimme kahdessa ketjun hotellissa, New Orleansissa ja Flagstaffissa. Molemmat majapaikat sijaitsivat hyvällä paikalla kaupungin keskustassa. Huoneet olivat asiallisen kokoisia ja siistejä. Saimme myös pyydettäessä rauhallisen huoneen, jossa emme havainneet mitään häiriöitä.

Drury Inn & Suites tarjoaa ilmaisen langattoman internetyhteyden sekä ihan kelvollisen aamiaisen. Hauskana yksityiskohtana aamiaisella hyörii johtajan näköinen pukumies, joka viihdyttää vieraita ja samalla siistii paikkoja. Tässäkin ketjussa luotetaan aamiaisella kertakäyttöastioihin. Iltapäivällä on muutaman tunnin ajan aulan yhteydessä tarjolla limpparia ja popcorneja. Samoin tarjolla on viiniä ja pientä naposteltavaa alkuillasta. Hotelleista löytyy itsepalvelupesula.

Hotelliyön hinta oli Drury Inn & Suites -majapaikoissa jo huomattavasti motellimajoitusta korkeampi. Hinta vaihteli kahdessa kohteessa noin 170 ja 200 dollarin välillä. Pysäköinnistä täytyi vielä maksaa erikseen. Osin tässä yhteydessä maksoimme sijainnista. Keskusta-alueella majoitus on aina kalliimpaa.

3. Homewood Suites by Hilton

Homewood Suites on etenkin pitkäaikaiseen majoittumiseen soveltuva Hiltonin alaketju. Tästä huolimatta totesimme ketjun hotellien olevan varsin kelvollisia myös yhden yön majoitusta varten. Ketjun hotellien kaikki huoneet ovat sviittejä, joten ne soveltuvat erityisen hyvin perheille. Meille kahdelle tilaa oli ehdottomasti ihan liikaa.

Hotelleissa oli tarjolla ilmainen aamiainen sekä alkuillasta viiniä ja pientä purtavaa. Kokeilemissamme kahdessa hotellissa, Little Rockissa ja Dallasissa, tarjolla oli myös ilmainen langaton internetyhteys. Pysäköinti on maksullista. Hotelleista löytyy itsepalvelupesula.

Vaikka ketjun hotelleissa huoneet ovat varsin tilavia, on yöpymisen hinta tilaan suhteutettuna maltillinen. Maksoimme yöltä noin 170 dollarin hintaa. Hinta oli samalla alueella toimivien ”tavallisten” hotellien kanssa samalla tasolla. Siis etenkin lasten kanssa matkustavalle tämä ketju voi osoittautua hyvin houkuttelevaksi.

Muut USA-vinkit:
Kolme USA-vinkkiä: autoilu
Kolme USA-vinkkiä: ruokailu tien päällä
Kolme USA-vinkkiä: vaateostoksia

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *