New Mexicon osavaltion pääkaupunki Santa Fen hienoin nähtävyys on oikeastaan kaupunki itse. Keskustan yhtenäinen ilme savitiilitaloineen tekee kaupungista täysin poikkeavan kaikista muista näkemistäni USA:n kaupungeista. Santa Fe kuului alkuperäisen Route 66:n reitille, mutta myöhemmin tielinjaus muutettiin kulkemaan suorempaan New Mexicon halki. Suosittelen kuitenkin kaikille Route 66 -matkaa suunnitteleville tämän vanhemman tielinjauksen käyttämistä. Santa Fe on ehdottomasti mutkan arvoinen.

Santa Fe on USA:n toiseksi vanhin kaupunki. Sen perustivat espanjalaiset vuonna 1610. Kaupungista löytyy USA:n vanhin julkishallinnon rakennus, kuvernöörien palatsi. Tämän rakennuksen edustalla voi nykyisin tehdä edullisia käsityöostoksia. Intiaanikäsityöläiset myyvät töitään suoraan asiakkaille katoksen varjossa. Suoraan tekijältä ostettuna työt ovat edullisempia ja niiden autenttisuudesta voi olla varma. Kaupoissa myytävien käsitöiden alkuperän suhteen on syytä olla hieman epäileväinen.

Santa Fe sijaitsee noin 2200 metrin korkeudella merenpinnasta, korkeammalla kuin yksikään toinen osavaltion pääkaupunki. Ilma oli kesän helleaallon aikana Santa Fessä kymmenisen astetta viileämpi alavampiin alueisiin verrattuna. Ilma tuntui myös selvästi ohuemmalta.

Keskustan keskipisteessä sijaitsee keskusaukio. Aukion ympäristössä on kesäisin monenlaisia tapahtumia. Aukiolla sijaitsevalla lavalla esiintyy iltaisin bändejä laidasta laitaan hyväntekeväisyyskonserttisarjan merkeissä.

Korttelin päässä keskusaukiosta sijaitseva Franciscus Assisilaisen katedraali sopii hyvin keskustan savitiilirakennusten joukkoon. Katedraali on omistettu Fransciscus Assisilaiselle, jonka mukaan myös koko kaupunkin on saanut nimensä.

Santa Fessä ollaan hyvin tarkkoja kaupungin keskustan tyylistä. Kaikkien rakennusten on sovittava kokonaisuuteen. Yhtenäisen tyylin säilyttämisessä onkin täällä onnistuttu häkellyttävän hyvin. Savitiilitalojen lomassa kävellessä on ajoittain helppo unohtaa missä maassa oikeastaan ollaankaan.

Valokuvat eivät lopulta kuitenkaan tee oikeutta tälle hienolle kaupungille. Kuvassa kuitenkin näkyy vain yksi pieni palanen. Vasta paikan päällä näkee oikeasti kokonaisuuden.

Muut kirjoitukset aiheesta Santa Fe:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *