Japanilaiset puutarhat ovat aina hienoa katsottavaa. Upeasti parturoidut puut ja nurmikentät sekä tarkoin harkitut maanmuodot ovat ilo silmälle. Tätä ylenpalttista paneutumista yksityiskohtiin voi olla vaikea ymmärtää, mutta siitä on kuitenkin helppo nauttia. Hienoin näkemäni japanilainen puutarha on Kyushun saarelta Kumamotosta löytyvä Suizen-ji Jōju-enin puutarha.

Kumamoton kaupunkia pahoin koetelleet vuoden 2016 kaksi suurta maanjäristystä aiheuttivat puutarhalle jonkin verran vahinkoa, mutta onneksi se saatiin avattua yleisölle uudelleen muutaman viikon kuluttua. Kesällä 2018 ei maanjäristyksen tuhoista ollut enää mitään nähtävillä. Toisella puolen kaupunkia sijaitseva Kumamoton hieno linna oli kuitenkin vaurioitunut pahoin ja pysyy vielä pitkään suljettuna.

Japanilaisten suosikkeja kirsikkapuita on nähtävillä myös Suizen-ji Jōju-enin puutarhassa, mutta vierailumme ajankohtana elokuun alussa ne eivät kummoisilta näyttäneet. Keväällä kukassa ollessaan puut ovat varmasti upeita. Tuolloin kaikki puutarhat ovat myös erittäin suosittuja, joten niin paikallisia kuin turistejakin lienee liikkeellä moninkertainen määrä. Me saimme nauttia puutarhasta ihan kaikessa rauhassa. Samaan aikaan polkuja tallasi vain kourallinen muita vierailijoita.

Turistien sijaan liikkeellä oli valtavasti sudenkorentoja. Ilma oli suorastaan sakeana näistä upeista hyönteisistä. En muista koskaan nähneeni kerralla näin paljon sudenkorentoja. Ne myös näkyvät jokaisessa valokuvassa. Yritin huvikseni poistella niitä kuvankäsittelyohjelman avulla yhdestä kuvasta, mutta totesin homman pikkuisen liian työlääksi. Ja miksipä niitä poistamaankaan, hienoiltahan nuo näyttävät.

Puutarhan lammen vesi on todella kirkasta ja kuulemma aina suunnilleen yhtä viileää. Vesi tulee läheisestä lähteestä. Lammikossa on toki karppeja, jotka näkyivät olevan japanilaisten suosikkeja. Tosin usein karpit joutuivat polskimaan hyvin sameassa vedessä. Suizen-ji Jōju-enin puutarha on perustettu jo 1600-luvulla. Lammen kirkas vesi oli juuri sopivaa teen valmistamiseen ja samurai Hosokawa Tadatoshi halusi perustaa sen ympärille puutarhan teen nauttimispaikaksi.

Suizen-ji Jōju-enin puutarhaan on piilotettuna toisintoja japanilaisille tärkeistä maisemista eri puolilta maata. Korkein kumpu esittää pyhää Fuji-vuorta, mutta muut maisemat jäivät minulle vieraiksi. Tämä maisemien jäljittely on yksi japanilaisten puutarhojen perusjuttuja.

Toinen tärkeä asia japanilaisissa puutarhoissa on lainattu maisema, joka tarkoittaa puutarhan taustana toimivaa näkymää. Tällehän ei puutarhan suunnittelija toki voi mitään, mutta hän voi kuitenkin pyrkiä sopeuttamaan puutarhan harmonisesti taustaansa. Suizen-ji Jōju-enin kohdalla tämä tausta on ehtinyt  muuttua moneen kertaan.

Sudenkorentojen lisäksi puutarhassa oli myös muita hyönteisiä. Kirsikkapuissa siritteli varsinainen kaskasarmeija. Näiden hyönteisten aikaansaama meteli suorastaan sattui korviin.

Puutarhassa on edelleen teehuone. Mekin päätimme hengähtää hetken helteellä teekupposen äärellä. Teen kanssa tarjottiin pieni makea pallero. 38 asteen lämmössä teki hyvää päästä hetkeksi istumaan, vaikka japanilaiseen tapaan istuminen tapahtuikin tatamilla. Teehuoneen seinät olivat avoimet, joten ilmastointia siellä ei ollut. Onneksi sentään tuulettimet tarjosivat pientä viilennystä.

Meille Suizen-ji Jōju-enin puutarha oli riittävä syy lähteä Fukuokan tukikohdastamme päiväretkelle Kumamotoon. Tällä ensimmäisellä Japanin vierailullani vastaan ei tullut toista yhtä upeaa japanilaista puutarhaa, joten olen todella iloinen, että teimme tämän päiväretken.

Muut kirjoitukset aiheesta Kumamoto:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.