Edellinen osa: osa 2: Osaka, seuraava osa: osa 4: Fukuoka

Minun ja kolmen kaverini Japanin junamatka jatkui toisella päiväretkellä Kiotosta käsin. Tällä kertaa kohteena oli Kobe, joka sijaitsee jonkin matkaa Kiotosta lounaaseen päin. Tässä kohtaa kahden viikon matkaamme olimme jo viikon päässä Tokiosta, ja tämä merkitsi optimaalista aikaa viikon Japan Rail Passimme leimaamiseen. Passi mahdollisti luotijunien käytön ja tämä lyhensi Kioton ja Koben välisen etäisyyden puoleen tuntiin.

Japan Rail Pass tarjoaa rajattoman määrän matkustusta ilman lisämaksua kaikilla JR:n junilla, ihan kaikista nopeimpia luotijunia lukuun ottamatta. Passi on ostettava jo kotimaasta käsin, mutta matkatoimistosta saadun lipun voi kuitenkin vaihtaa viralliseen passiin vasta perillä Japanissa. Passin voimassaolo alkaa vaihtohetkestä ja jatkuu etukäteen määritellyn keston ajan. Meillä tuo kesto oli siis yksi viikko.

Jos edellisen päiväretkikohde Osakan suhteen oli työlista lyhyt, ei Kobessakaan meillä ollut hirveästi rasteja merkattuna kartalle. Tärkein vierailukohde oli Hakutsurun sakepanimo, jonka yhteydessä toimivaan sakemuseoon halusimme käydä tutustumassa. Japanilaisen naudanlihan maistaminen oli myös listalla, mutta olimme vielä vähän epävarmoja olisiko meillä varaa varsinaiseen kobehärkään, vai olisiko tyytyminen edullisempaan geneeriseen japanilaiseen wagyu-nautaan.

Luotijuna toi meidät Shin-Koben asemalle, joka sijaitsee vähän syrjässä. Lähdimme kävelemään kohti keskustaa. Porukkamme opas, meistä ainoa useita kertoja Japanissa käynyt ja japania puhuva, yritti navigoida meidät edullisimmalle keksimällemme kobehärkäapajalle, Wanto Burger -nimiselle burgeriravintolalle. Nuottien luku ei valitettavasti tällä(kään) kertaa mennyt ihan putkeen, emmekä lopulta tällä etapilla koskaan kyseisen ravintolan luo päässeet.

Sen sijaan vastaan tuli shintolaispyhäkkö Ikuta, jota kävimme vilkaisemassa. Pyhäkkö ei vetänyt vertoja Kiotossa näkemällemme Inari-pyhäkölle, mutta yhtä kaikki hieno paikka tämäkin oli.

Lihaongelma ratkesi kuin itsestään hyvin pian pyhäköltä eteenpäin jatkettuamme. Tulimme nimittäin sisäänheitetyiksi Kobe Beef Kiyama -ravintolaan, jonka kobe-lihan lounastarjous kuulosti miltei liian hyvältä ollakseen totta. Ja tietenkin se myös sitä oli, sillä kyseisellä hinnalla oli tarjolla vain hyvin pieni palanen lihaa. Tässä vaiheessa kuitenkin olimme jo saaneet aikaiseksi päätöksen kokeilla sitä kobe-lihaa, Kobessa kun kerran olimme. Siispä kukkaronnyörejä oli tarpeen höllentää. Tämä lihaherkku tulisi olemaan matkamme kallein ateria.

Lihaa oli tarjolla paitsi monta eri kokoista palaa, myös monta eri laatua. Halusimme vähän parempaa osaa eläimestä, joten vaihtoehdot olivat joko maksaa todella paljon tai tyytyä 80 grammaan lihaa. Näistä jälkimmäinen oli lopulta kaikkien valinta. Lounastarjouksena pakettiin kuului alkusalaatti sekä pieni keitto. Itse lihapala paistettiin kokonaisena, mutta leikattiin valmiiksi viipaleiksi, jotta sen syöminen kävisi helposti puikoilla.

Japanilainen naudanliha ei maistu yhtään samalta kuin kotoinen vastine. Fania minusta ei tullut, mutta kyllä tuo liha hyvää oli. Maku oli vahva ja hienostunut, mutta todella omanlaisensa. Kulinaarinen sanastoni ei riitä sen kuvailemiseen. En kadu tuota 50€ sijoitusta, mutta veikkaan, että samalla hinnalla olisi jostain muualta reittimme varrelta saanut myös aivan tajunnanräjäyttävän hyvää sushia.

Kun nyt lihaa olimme saaneet jo maisteltua, oli seuraavaksi saken vuoro. Hakutsurun panimo sijaitsi sen verran kaukana senhetkisestä sijainnistamme, että päätimme suorittaa siirtymän paikallisjunalla. Lähimmältä juna-asemalta oli vielä parinkymmenen minuutin kävely itse panimolle. Kävelyreitti kulki asuinalueen läpi, mikä sopi minulle mainiosti. Kameran kennolle ikuistui varsin kivoja yksityiskohtia noilta kaduilta. Muiden mielestä reitti saattoi olla pikkuisen tylsä.

Lopulta pääsimme perille panimolle. Sakemuseo oli rakennettu vanhaan puurakennukseen, joka on hyvinkin voinut joskus toimia sakepanimona, aikana ennen terästankkeja ja moderneja prosesseja. Museo esitteli saken valmistuksen perinteisiä menetelmiä esineistön ja eri työvaiheiden tuoksinaa simuloivien nukkejen avulla. Tarjolla oli myös useampia videoscreenejä, joissa pyöri eri työvaiheita esitteleviä dokumentteja. Kieleksi sai valita japanin tai englannin. Näissä esiteltiin perinteinen käsityömenetelmä ja moderni koneistettu versio. Museo päättyi sakemaisteluun ja panimon kauppaan. Vaikka museosta tykkäsinkin, ei minusta edelleenkään tullut saken ystävää.

Sakemuseon sijainti on niin syrjäinen, ettei sinne kyllä kukaan turisti vahingossa eksy. Pitää todellakin olla selkeä tieto sijainnista ja vakaa tahto päästä perille. Tämä on hieman harmi, sillä museo oli oikeasti hyvin toteutettu ja varsin informatiivinen. Se ei myöskään ollut liian iso, jotta näyttely olisi ehtinyt aiheuttaa ähkyä.

Erilaisten reittivaihtoehtojen puntaroinnin jälkeen päädyimme lopulta palaamaan samaa reittiä takaisin. Eli edessä oli kävely juna-asemalle ja junamatka lähemmäs keskustaa. Juna-aseman vierestä bongasimme taas yhden pyhäkön, Motosumiyoshi nimeltään. Tosin tällä kertaa vilkaisimme vain sisälle portista ja jatkoimme matkaa. Jokin raja se näissä pyhäköissäkin näköjään pitää olla.

Meiltä jäivät lopulta kaikkein keskeisimmät Koben nähtävyydet näkemättä. Pyörimme ihan siinä keskustassa varsin lähellä merenrannasta, mutta silti liian kaukana. Lopulta päädyimme kuin päädyimmekin Wanto Burgerille maistamaan toisen kerran kobe-lihaa. Paikan burgerit olivat vähän outoja. Hinta ei ollut yhtään niin kova kuin lounaspaikassa, mutta burgeri oli vähän pilattu tunkemalla siihen liikaa lihaa. Ei jatkoon.

Viimeisenä etappina kävimme vilkaisemassa Shin-Koben aseman lähellä sijaitsevaa Nunobikin vesiputousta, joka olikin varsin mielenkiintoinen. Opasteet putoukselle olivat niin hämäävät, että meinasi jäädä löytymättä koko paikka. Hetkisen putousta ihmeteltyämme palasimme asemalle ja hyppäsimme seuraavaan Kiotoon vievään junaan.

Osakan ja Kioton tapaan myös Kobe oli huomiotaherättävän siisti kaupunki. Kovin selkeää kokonaiskäsitystä tästä 1,5 miljoonan asukkaan kaupungista ei kuitenkaan näin lyhyellä vierailulla ehtinyt saada. Kobessa olisi potentiaalia enempäänkin. Tämäkin kaupunki on siis selvästi uudemman vierailun arvoinen.

Palattuamme Kiotoon oli edessä laukkujen pakkaus ja paikkalippujen varaaminen seuraavan päivän junamatkalle. Olimme nimittäin siirtämässä majapaikkaamme ensimmäisen kerran. Seuraava kohteemme oli etelässä Kyūshūn saarella sijaitseva Fukuoka. Vaan tästä jatkankin vasta matkakertomukseni seuraavassa osassa.

Seuraavaksi: osa 4: Fukuoka
Takaisin alkuun: Japanin junamatka 2018

Alla olevaan karttaan olen merkinnyt mainitsemani kohteet niiden esiintymisjärjestyksessä tekstissä.

8 kommenttia

  1. Tanja 27.8.2018 at 16:52

    Japani kiinnostaa kovasti. Tämä juttu oli vähän tällainen etsien ja löytäen -juttu, jollaista matkailu usein on. Pitää kurkistaa noita muita Japani-postauksia.

    Vastaa
    1. Aron 27.8.2018 at 18:12

      Kiitos kommentista. Kobe oli kyllä selkeästi kehnoiten valmisteltu kohteistamme. Vaan ihan kivasti ne kivat jutut sieltä löytyivät kuitenkin. Joskus pitää vähän lähteä soitellen sotaan. 🙂 Paremmin suunniteltujakin juttuja on reissusta luvassa, joskin välillä suunnittelemallakaan ei päästy haluttuun lopputulokseen.

      Vastaa
  2. Paula - Viinilaakson viemää 31.8.2018 at 21:05

    Upea tuo vesiputous! Japani on kyllä jäänyt itselle mieleen sellaisena paikkana, että sinne täytyy vielä päästä takaisin. Ehkäpä se kaiken erilaisuus kiehtoo, ja onhan siellä tosi turvallistakin, me kun matkataan lasten kanssa. Ihana, kreisi Japani!

    Vastaa
    1. Aron 1.9.2018 at 09:39

      Japani on tosiaan hyvällä tavalla eksoottinen. Moni asia tehdään siellä yksinkertaisesti vain vähän eri tavalla kuin muualla. Japani on kyllä myös todella turvallinen maa matkailla.

      Vastaa
  3. Tämä matka -blogi 1.9.2018 at 15:17

    Minua ei niinkään kiinnosta Kobe, vaan nimenomaan tuo liha. Jestas kun rupesi kuola valumaan jo pelkästä ajatuksesta. Tuolla lihalla on jotenkin niin uskomaton maine! Toisaalta sitten ehkä säälittäisi, jos menisi, söisi ja pettyisi. Eli oliko se kaiken hypen arvoista? Mitä osaa söitte?

    Vastaa
    1. Aron 1.9.2018 at 19:45

      Onhan tuo kobehärkä melkoisen tunnettu. Kaikki japanilainen waguy-nauta on hyvää ja vahvan makuista. Kobe on ehkä se tunnetuin brändi tällä saralla. Kyse on varmasti vähän samasta kuin jos verrataan laadukasta kuohuviiniä ja samppanjaa. Minä sanoisin, että kobehärkä ei ehkä ole ihan noin kovan hinnan arvoista. Suosittelen kuitenkin maistamaan, sittenhän sen tietää. Japanilainen naudanliha on oikeasti hämmentävän erilaista maultaan kuin kotoinen ämmy. Silti perus-waguy on ihan kelpoa, ei sen tarvitse kobea olla. Noissa voi olla todella iso hintaero.

      En muuten osaa edes sanoa ihan varmaksi mitä osaa me söimme. Jotain mureaa osaa se oli, mutta ei nähdäkseni kuitenkaan ainakaan sisäfilettä. Se kun oli vielä kalliimpia. Voi myös olla, että Japanissa liha leikataan eri tavalla, jolloin suoria vastineita ei suomalaisesta leikkaustavasta löydy. Pöytään kannettiin pihvien muovimallien lisäksi jos jonkinlaista pystiä ja kunniakirjaa. Tarjoilijan suu kävi kovasti, mutta suurin osa viestistä meni kyllä ihan ohi. Varmasti se lihapala siinä esiteltiin, minä en sitä vain ymmärtänyt. 🙂

      Vastaa
  4. tinssu 7.9.2018 at 18:01

    Kävin viime vuonna myös tuolla Wantossa. Samaa mieltä burgereista, ei jatkoon (eikä se liha musta ollu mitenkään erikoista mutta makujahan on monia :)).

    Vastaa
    1. Aron 9.9.2018 at 17:13

      Joo, Wanton burgerit oli vähän outoja. Kyllä minä kobelihasta tykkäsin, mutta ei se ihan sen kaiken hehkutuksen arvoinen ehkä kuitenkaan ollut.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *