Cu Chin alueen tunnelit lähellä Saigonia eli Ho Chi Minh Cityä olivat kommunistisen Pohjois-Vietnamin joukkojen tärkeä tukikohta heidän sotiessaan maansa itsenäisyyden puolesta USA:n aseistaman ja avustaman Etelä-Vietnamin joukkoja vastaan. Nykyisin näihin sotamuistomerkkeinä suojeltuihin tunneleihin on mahdollista päästä tutustumaan päiväretkellä Saigonista käsin. Turisteille avoimet kohteet, joihin retkiä järjestetään, ovat Ben Dinh ja Ben Duoc. Näistä ensin mainittu sijaitsee lähempänä Saigonia ja viimeksi mainittu on pikkuisen etäämmällä. Ben Dinh on sijaintinsa vuoksi suositumpi ja siellä mekin kävimme.

Sodan aikana amerikkalaisille oli pitkään mysteeri, kuinka vietnamilaiset onnistuivat hyökkäämään niin yllättäen ja katoamaan kuin savuna ilmaan. Nämä manööverit mahdollisti liki kahdensadan kilometrin tunneliverkko, jonka turvin sotilaat pystyivät toimimaan salassa vihollisilta. Tunneleiden rakentaminen oli alkanut jo siirtomaakauden lopulla vuonna 1948, jolloin niitä käytettiin iskuissa ranskalaisia isäntiä vastaan. Maan alla oli kulkureittien lisäksi myös asuin- ja kokoustiloja sekä keittiöitä. Ilmanvaihto ja savupiiput oli suunniteltu nerokkaasti niin, ettei tunneleiden olemassaolosta juuri näkynyt merkkejä ulospäin. Tunneleiden suut oli myös piilotettu taitavasti ja lisäksi ne oli ansoitettu. Amerikkalaiset eivät pitkään uskoneet tunneleiden jatkuvan kovin pitkälle, joten he sellaisen löytäessään tyytyivät vain nakkaamaan sisälle käsikranaatin. Tällä ei juurikaan ollut vaikutusta, koska vietnamilaiset sotilaat eivät oleilleet aivan tunneleiden suuaukkojen läheisyydessä.

Myöhemmin tunneleiden merkitys selvisi ja amerikkalaiset yrittivät tuhota niitä parinkin suuren operaation avulla. Vasta sodan loppuvuosina suoritetut valtavat pommituskampanjat aiheuttivat todellisia ongelmia tunneleita käyttäville vietnamilaissotilaille. Silti pommituksia enemmän tappioita tunneleissa asuville taistelijoille taisivat aiheuttaa niin ikään maan alla asuvat myrkylliset hyönteiset ja käärmeet sekä malaria.

Cu Chin tunnelikohteissa oppaat esittelevät elämää tunneleisssa infotaulujen sekä nukkeja käyttäen rakennettujen lavastusten avulla. Nähtävillä on myös havainnollisia jäljennöksiä tunneleissa käytetyistä nerokkaista ansamekanismeista. Postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvä suutariksi jäänyttä amerikkalaista lentopommia purkava nukkekaksikko jäi erityisen elävästi mieleen. Vietnamilaisilla sotilailla oli jatkuva pula ampumatarvikkeista ja muista materiaaleista, joten kaikki käyttökelpoiset materiaalit oli otettava talteen. Räjähtämätön pommi oli oiva räjähteiden lähde, kunhan sen kuoren sai ensin rikki. Pommin sahaaminen kahtia oli tarkkaa puuhaa, sillä sahatessa metalli lämpeni ja jatkuvana vaarana oli räjähteen syttyminen. Tämä olisi tietysti johtanut pommin räjähtämiseen. Siksi sahaamisen ohessa pommin kuorta viilennettiin kaatamalla sen päälle vettä.

Tunneleita on myös mahdollista päästä kokeilemaan ihan käytännössä. Tarjolla on aidon kokoinen tunnelin suuaukko, josta maan alle laskeutumista voi jokainen halukas kokeilla. En yhtään ihmettele, etteivät amerikkalaiset sotilaat olleet innokkaita ryömimään tunneleihin sisälle. Suuaukko on niin kapea, ettei siitä normaalivartaloinen turisti mahdu kuin pinnistäen sisälle. Jo pelkkä ajatus kilometrien matkan taittamisesta täydellisessä pimeydessä tuollaisessa ahtaassa tunnelissa ahdistaa, vaikka en varsinaisesti ahtaanpaikankammoinen olekaan.

Pelkän tunneliin laskeutumisen lisäksi on tunnelissa myös mahdollista kävellä pieni pätkä. Reitillä on kaksi uloskäyntiä, joista ensimmäinen tulee vastaan varsin pian. Jos siis tunneli ei sitten ollutkaan se oma juttu, voi maan alta päästä pois kulkematta koko matkaa. Loppu osa tunnelista on pikkuisen matalampi ja se antaa jo vähän realistisemman käsityksen siitä, miltä Cu Chin tunneleissa liikkuminen on tuntunut. Tosin näitä tunneleita on jonkin verran tuunattu turisteja silmällä pitäen. Ne ovat paljon alkuperäisiä leveämpiä ja lisäksi niissä on hämärä valaistus. Tunneliin myös pääsee sisälle ihan vain kävellen ahtaasta luukusta laskeutumisen sijaan.

Nykyisin näitä suojeltuja tunneleita on jäljellä noin 120 kilometrin verran. Tunnelialueista kauempi Ben Duoc on vähän autenttisempi, sillä siellä olevat tunnelit ovat niitä alkuperäisiä sodan aikana käytössä olleita tunneleita. Ben Dinhin tunnelit ovat ainakin osittain turisteja varten tehtyjä jäljitelmiä alkuperäisistä. Molemmissa on tarjolla retken viimeisenä ohjelmanumerona lisämaksullinen vierailu ampumaradalla, jossa saa räiskiä niin amerikkalais- kuin venäläisvalmisteisellakin rynnäkkökiväärillä. Me jätimme tämän valinnaisen ohjelmanumeron väliin. Laukaukset kuuluivat varsin hyvin kahvilaan, jossa me ammuntaan osallistumattomat odottelimme paluuta majapaikkaan. Herkkäkorvaisemman kannattanee siis ottaa taskuun mukaan korvatulpat. Harmi, etten itse tätä hoksannut.

Me varasimme Cu Chin tunneleille puolen päivän retken Klookin kautta. Tarjolla olisi ollut hintavampia pienryhmäretkiä, mutta me tyydyimme edullisempaan vaihtoehtoon, jossa oli mukana bussilastillinen porukkaa. Sesongin ulkopuolella keskellä kesää olimme jo ehtineet tottua eri puolilla Vietnamia retkeillessämme todella pieniin ryhmiin, joten matkamme viimeisessä kohteessa Saigonissa tällainen massaretki oli jo ihan hauskaa vaihtelua. Ihan hyvin opastuksesta sai irti näinkin ja kaikkiin haluamiinsa kohteisiin ehti tutustua. Mukavana lisänä operaattori poimi meidät kyytiin hotellilta ja retken lopuksi myös vei meidät takaisin perille asti. Klookin myymän retken lisätiedot löytyvät täältä.

---

Nämä sotien muistomerkit varmasti jakavat mielipiteitä. Toisten mielestä sota on niin kammottava aihe, ettei siihen haluta tutustua missään muodossa. Toiset taas pitävät sotia tärkeänä osana historiaa ja siksi nämäkin kohteet ovat tutustumisen arvoisia. Kuulun itse tähän jälkimmäiseen ryhmään. En missään nimessä ihannoi sotaa, eikä vierailu tällaisissa kohteissa ole minulle mikään pyhiinvaellus. Sotien muistomerkit tarjoavat minulle kuitenkin tärkeän muistutuksen siitä, mitä kaikkea pahaa ihminen voikaan toiselle ihmiselle tehdä. Historiaa on hyvä ymmärtää, jotta emme sorru toistamaan samoja virheitä uudestaan ja uudestaan. Tosin valitettavasti ei edelleenkään näytä siltä, että oppi olisi mennyt perille asti.