Kalifornia

Alakategoriat:

Sidewaysin maisemissa

Sidewaysin maisemissa

Twin Peaksista tuli kirjoitettua aiemmin viikolla ja nyt tuli mieleen sanoa pari sanaa Sideways-leffan kuvauspaikoista, joilla tuli myös pyörähdettyä viime kesänä. Tästäkin aiheesta sanoin jo aiemmin sanan tai pari. Idea tämän jutun kirjoittamiseen syntyi, kun eilen ihan vahingossa satuimme telkkarin ääreen Sidewaysin alkumetreillä ja päädyimme pitkästä aikaa katsomaan elokuvan loppuun asti.

Sideways tuli aikoinaan katsottua leffateatterissa. Menimme ilman mitään ennakko-odotuksia katsomaan nyt jo suljettuun Forumin elokuvateatteriin Helsingissä mitä ohjelmistossa olisi tarjolla. Ainoa edes etäisesti mielenkiintoisen kuuloinen elokuva, joka oli alkamassa siinä vartin sisällä, oli Sideways. Kummallakaan ei ollut mitään etukäteistietoja leffasta, mutta kuvaus vaikutti ”ihan kivalta”. Elokuva osoittautui aivan mainioksi.

Roadtrip USA 2014, osa 5: Los Angeles

Roadtrip USA 2014, osa 5: Los Angeles

Los Angelesista oli vaikea muodostaa etukäteen oikein minkäänlaista käsitystä. Koko valtava alue vaikutti jotenkin sekavalta. Los Angelesin piirikunta koostuu 88 kaupungista, jotka muodostavat oikeastaan yhden yhtenäisen urbaanin alueen. Los Angelesin kaupunki on näistä kaupungeista suurin.

Saavuimme Los Angelesin piirikunnan puolelle ensin Malibussa, joka on kaupunki Tyynenmeren rannalla. Käväisimme piipahtamassa Zuma Beachilla sekä paikallisella Malibu Country Mart-ostarilla, jossa söimme lounasta.

Roadtrip USA 2014, osa 4: San Francisco

Roadtrip USA 2014, osa 4: San Francisco

San Francisco oli kesän 2014 reissumme toinen isompi kaupunkikohde. Saavuimme kaupunkiin Yosemiten kansallispuistosta pienen kierroksen kautta, jotta pääsimme ajelemaan Golden Gaten sillan yli. Silta muuten on maksullinen. Maksun voi suorittaa etukäteen tai 48 tuntia ylityksen jälkeen netissä. Systeemi toimii automaattisesti. Tullin läpi ajettaessa järjestelmä tunnistaa auton rekisterinumeron ja lähettää laskun auton omistajalle, mikäli maksua ei määräajassa ole suoritettu. Ilmeisesti vuokra-auton tapauksessa maksu rekisterinumeron avulla ei ole mahdollista. Ainakin meille tätä kautta ei tullut koskaan laskua, mutta vuokraamon kautta kylläkin, muutaman dollarin laskutuslisällä kuorrutettuna.

Majoituimme Motel Capriin (124,39€/yö Hotels.comista) kohtalaisen keskeiselle paikalle Cow Hollow:n alueelle. Viereisellä Lombard Streetillä on näillä samoilla kohdin paljon motelleja. Valitsimme kuitenkin rauhallisemmalla sivukadulla sijaitsevan majapaikan. Ja rauhallista siellä olikin. Hintaansa nähden motelli oli erinomainen. Huone oli siisti ja asiallinen. Kenties jonkinlainen pintaremontti oli huoneessa tehty, sillä se näytti paljon paremmalta kuin esimerkiksi hotellin respa. Hintaan sisältynyt aamiainen oli taas niukkaa motellitasoa. Langaton netti oli kohtalaisen epävarmasti toimivaa lajia.

Roadtrip USA 2014, osa 3: Kalifornia

Roadtrip USA 2014, osa 3: Kalifornia

Kesän 2014 reissumme kolmas osavaltio oli Kalifornia, joka lienee ainakin nimeltä tuttu kaikille. Tarkempi tutustuminen ennen reissua osoitti, että kovin vähänpä tästä paikasta lopulta tiesin etukäteen. Mielikuva oli ehkä liiaksi Hollywoodin tuotosten vääristämä ja sopi edes joten kuten vain eteläiseen osaan osavaltiosta.

Kalifornia on USA:n osavalitoista pinta-alaltaan kolmanneksi suurin ja väkimäärältään suurin. Suomeen suhteutettuna pinta-alaa on melkein 1,3-kertaisesti. Ja kuten on helppo kuvitella, mahtuu tuon kokoiselle pinta-alalle laaja kirjo erilaisia ilmasto-oloja ja sitä myötä myös paljon toisistaan poikkeavia maisemia.

Pohjoisesta Kaliforniasta löytyvät maailman suurimmat puut (korkeimmat ovat punapuita ja ympärysmitaltaan suurimmat mammuttipetäjiä). Eteläisessä Kaliforniassa puolestaan kasvaa palmuja. Etelässä on myös aavikkoa, jossa ei kasva juuri mikään.