Meillä oli kesän Lontoon reissumme tärppilistalla useampia retkikohteita joista valita. Ajatuksenamme oli vierailla jossain Englannin etelärannikon rantakaupungissa, joissa olikin tarjolla yllättävän paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja aina tunnetusta Brightonista vähän vähemmän tunnettuihin pikkukaupunkeihin. Aivan toisenlaisena kohteena listallamme oli yliopistokaupunki Oxford, jonne lopulta päädyimme ainoana kaupungin ulkopuolisena retkikohteena. Rantakaupungit jäivät siis odottamaan seuraavaa reissua. Teimme myös muutaman vierailun kaupungin itä- ja pohjoislaidoille. Ei myöskään ole syytä jättää mainitsematta retkeilyä iltapäiväteen perässä, vaikka nämä retket suuntautuivatkin vain kohtalaisen lähelle majapaikastamme.

Spitalfields ja Brick Lane

Katutaiteesta ja hienoisesta rosoisuudestaan tunnettu itäisen Lontoon Brick Lane päätyi retkikohteeksi ihan ohi tärppilistojen. Vaimo bongasi sen katutaidekohteita tutkiessaan ja sai minutkin kiinnostumaan. Katu sijaitsee Spitalfieldsin itäreunalla. Alueelle on viime vuosituhannen lopulta lähtien kasvanut vahva Bangladeshista lähtöisin olevien siirtolaisten keskittymä. Ei siis ihme, että juuri tuon Aasian kolkan ruokakulttuuri näkyy katukuvassa vahvasti.

Saavuimme tienoille metrolla ja jatkoimme vielä vähän lähemmäs bussilla sateen tehdessä tuloaan. Viimeisen muutaman korttelin matkan kävelimme kohti Brick Lanea ja siinä sivussa eksyimme puolivahingossa Spitalfields Market -kauppahalliin. Tarjolla oli kaikenlaista ostettavaa ja myös monenlaista syötävää. Päädyimme pienen kiertelyn jälkeen välipalalle Noxy Brothersin kahvilaan.

Varsinaisen Brick Lanen osalta kävelyretkemme jäi lopulta varsin lyhyeksi. Syynä tähän oli ärsyttävinä kuuroina tämän tästä taivaalta ropsahdellut sade, joka pakotti meidät etsimään suojaa putiikeista. Jo noiden muutaman korttelin alueella näimme kuitenkin paljon katutaidetta yksinkertaisista töherryksistä hienoihin suuriin seinämaalauksiin. Enemmänkin olisi nähtävää ollut tarjolla, mutta lopulta sateen jäädessä päälle pidemmäksi aikaa päätimme lähteä paluumatkalle.

Camden

Pohjoisen Lontoon Camdeniin suuntautuneella retkellämme ei sen sijaan ollut ongelmia sateen kanssa. Kyseinen päivä oli koko reissun aurinkoisin ja myös lämpimin. Elohopea hätyytteli jo hellerajaa, mistä johtuen jaksoimmekin kierrellä alueen värikkäitä nurkkia varsin pitkään. Nälkäkin ehti tulla, joten kävimme myös syömässä. Kahvitaukokin oli pidettävä ennen paluuta majapaikan tienoille.

Olemme käyneet Camdenissa aiemminkin, mutta tuolloin jostain syystä alueen läpi virtaava kanava jäi hyvin vähälle huomiolle. Nyt keskityimme siihen oikein kunnolla. Aivan alueen pääväylän tuntumassa sijaitseva sulku oli kovassa käytössä veneiden kulkiessa sen läpi lännestä itään päin. Tämä tarkoitti laskeutumista alemmalle tasolle, mikä puolestaan vaati käsikäyttöisen sulun kanssa jonkin verran ahkerointia. Prosessi oli varsin mielenkiintoista seurattavaa ja kanavan yli kulkeva kävelysilta tarjosi siihen oivat puitteet.

Camdenissa oli tarjolla monenlaista putiikkia ja jotain pientä sieltä tarttui mukaankin. Muutoin pääosa ajasta kului värikkäiden talojen ja katutaiteen bongailuun. Pitihän se jo edellisellä kerralla kuvaamani Amy Winehousen patsaskin käydä taas tarkastamassa ja tällä kerralla löysin myös alueella kuolemaansa asti asunutta laulajaa esittävän suuren seinämaalauksen.

Christ Church College

Tärkein retkikohteistamme oli kuitenkin Oxford, josta olimme varanneet omatoimisen opastetun kierroksen yhteen sen suosituimmista collegeista Christ Church Collegeen. Suomalaiselle tämä college-systeemi on vähän haastava ymmärrettävä, kun meillä ei oikein ole moiselle vastinetta. Oxfordissa on yksi yliopisto, jolle tutkinnot suoritetaan, mutta opiskelu tapahtuu näissä noin neljässäkymmenessä collegessa. Järjestelmän juuret ovat historialliset, sillä nämä eri opinahjot ovat syntyneet itsenäisesti, mutta ne on sittemmin yhdistetty osaksi yhtä ja samaa yliopistoa.

Christ Church on Oxfordin collegeista suurin ja yksi tunnetuimmista. Se on perustettu 1500-luvulla ja on nykyisin kaupungin merkittävimpiä turistimagneetteja houkutellen puolisen miljoonaa vierailijaa vuosittain. Suosiota ovat avittaneet elokuvat, joita collegen tiloissa on kuvattu. Näistä tunnetuin lienee Harry Potter -sarjan ensimmäinen elokuva. Siinä nuori Harry saapuu Tylypahkaan ja tapaa ensimmäisen opettajansa juuri Christ Churchin ruokasaliin johtavassa portaikossa. Itse sali ei esiinny elokuvissa, vaikka moni tuntuu niin luulevankin, mutta se on toiminut elokuvissa nähtävän suuren salin esikuvana. Varsinainen elokuvissa käytetty sali sijaitsee Warner Brothersin studioilla hieman Lontoon ulkopuolella. Sielläkin kyllä on mahdollista käydä vierailemassa ja nähdä sali omin silmin.

Lisää aiheesta: Warner Brothers Studio Tour

Me saavuimme Oxfordiin Lontoosta Oxford Tube -bussilla, joita kulkee tasainena virtana kaupunkien välillä. Myös junavaihtoehto oli tarjolla, mutta se ei ollut ihan yhtä kätevä majapaikastamme käsin. Bussi lähti ihan siitä läheltä Victorian aseman nurkalta, kun taas junayhteys olisi vaatinut ensin matkustamista Lontoon sisällä Paddingtonin asemalle. Kun Oxfordinkin suunnassa Tube toi aivan Christ Churchin nurkalle ja juna-asema puolestaan sijaitsi kaupungin toisella puolella, oli valinta helppo tehdä. Junayhteys oli jonkin verran nopeampi, mutta hotellilta perille Christ Churchiin laskettuna aikaero tasoittui miltei nollaan.

Christ Churchiin olisi ollut tarjolla oppaankin vetämiä kierroksia, mutta niihin ei enää ollut tilaa tarjolla. Ihan tyystin ilman audienssia collegen ovet eivät avaudu lainkaan. Seuraavan viikon vierailuajat tulivat tarjolle edellisen viikon perjantaina ja me vielä ämpyilimme sääennusteiden ja muiden vierailukohteiden aikataulujen kanssa pari päivää ennen kuin kykenimme lukitsemaan valintamme. Siinä vaiheessa tarjolla oli enää yhdelle päivälle muutama omatoiminen kierros audio-oppaan kanssa. Ihmisopas olisi toki ollut mukavampi, mutta ihan kivasti tuo kierros sujui laitteenkin kanssa. Kierroksen alku oli todella ruuhkainen, koska siihen osuivat ne kuuluisat portaikko ja ruokasali. Sen jälkeen tungos helpotti. Jopa kaunis katedraali oli yllättävän rauhallinen. Ehkä ne innokkaimmat Harry Potter -fanit jo luovuttivat Christ Churchin osalta ruokasalin jälkeen ja lähtivät metsästämään muita Potter-kohteita muualle Oxfordiin.

College-kierroksen jälkeen jaksoimme lopulta Oxfordissa tehdä vain pienen kierroksen ostoskadulla sekä syödä myöhäisen lounaan. Näiden rastien jälkeen olikin jo aika etsiytyä lähimmälle Tuben pysäkille ja palata takaisin Lontooseen. Tähänkin vaiheeseen kului hämmentävän paljon aikaa, sillä bussi ei jännästi pysähtynytkään paluumatkalla kaikilla samoilla pysäkeillä kuin kaupunkiin saapuessaan. Emme keksineet oikein järkevää selitystä moiselle, koska kaupungin omat bussit kyllä ajelivat samoja katuja molempiin suuntiin ja pysähtelivät vastakkasilla pysäkeillä ihan normaalisti. Onneksi se kelvollinen pysäkki kuitenkin löytyi ja pääsimme matkaan.

Skonsseja ja teetä tavarataloissa

Näiden vähän pidempien retkien lisäksi matkailimme myös kaupungin sisällä teen ja skonssien perässä useampaankin otteeseen. Jo edellisessä osassa mainitsemani British Museumin iltapäiväteehetken lisäksi nautimme tästä peribrittiläisestä perinteestä toisenkin tällaisen täyden kattauksen verran. Sen ohessa kävimme myös parinkin eri tavaratalon kahviloissa kevyemmällä cream tealla. Tähän settiin kuuluvat vain skonssit ja tee. Kun kokonainen iltapäivätee riittää meille ihan ateriaksi, on tämä kevyempi setti näppärä välipala.

Jo edellisellä Lontoon visiitillämme parisen vuotta aiemmin olimme nauttineet cream tean Harrodsin kahvilassa. Vaikka tämä tavaratalo onkin minulle melkoinen maanpäällinen helvetti ainakin suosituimpien osastojensa kohdalla, olivat Harrods Cafen skonssit todella hyviä. Niinpä päädyimme ottamaan uusinnan. Tällä kerralla jouduimme kiertämään koko kerroksen läpi kahvilan löytääksemme. Ilmeisesti edellisellä kerralla olimme ihan vahingossa kulkeutuneet suoraan oikeaan paikkaan, kun nyt taas kiersimme kerrosta väärään suuntaan. Onneksi kahvila kuitenkin lopulta löytyi. Pöytäkin oli vapaana ja skonssit saapuivat ripeästi. Palvelu ei ollut ihan viimeisen päälle ja pöytäkin oli unohtunut pyyhkiä edellisten vierailijoiden jäljiltä. Siitä huolimatta teehetki oli oikein onnistunut.

Toinen teehetki osui kohdalle kauppakatu Oxford Streetillä kävellessämme. Kadun aivan tolkuton tungos otti päähän ihan huolella ja kaipasimme hetken hengähdystaukoa ihmisvilinästä. Nopea karttasovelluksen konsultaatio johti meidät ökytavaratalo Selfridgesille, jonka Hive -niminen kahvila lupasi tarjoilla skonsseja ja teetä. Varsin pian paikalle saavuttuamme meille selvisi kahvilan nimen alkuperä. Mehiläispesää tarkoittava nimi tuli tavaratalon katolla sijaitsevilta ihan oikeilta mehiläispesiltä. Kahvilan erikoisuus oli myös suoraan kennosta otettu hunaja, jota tarjottiin skonssien kanssa normaalien kerman ja hillon kaverina. Hiven skonssit olivat todella herkullisia, sekä hillon että hunajan kanssa nautittuina. Palvelukin oli erinomaista. Tämä paikka kannattaa pitää mielessä.

Diamond Jubilee Tea Salon

Tämän reissun paras iltapäiväteekokemus osui kohdalle kuitenkin Fortnum & Mason -tavaratalon Diamond Jubilee Tea Salonissa. Tämän vuodesta 2012 asti toimineen teesalongin avasi kuningatar Elisabeth II ja se onkin nimetty hänen tuolloin vietetyn vallassaolonsa 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Kuningattaren arvolle sopiva teesalonki oli toki kaupungin parhaimmistoa ja se olikin useassa lähteessä mainittu Lontoon parhaana paikkana iltapäiväteen nauttimiselle. Vastaavan tasoisia teesalonkeja löytyy mm. viiden tähden hotelleista, joita Lontoo on väärällään. Meille tämä tällainen prameampi iltapäiväteekokemus oli lajissaan ensimmäinen.

Diamond Jubilee Tea Salon tarjoili useampaa erilaista iltapäiväteevaihtoehtoa. Perinteiseen settiinhän kuuluu muutama suolainen syötävä, usein voileipien muodossa, pari skonssia sekä joukko makeita herkkuja. Tämän perussetin lisäksi tarjolla oli pelkästään suolaisista syötävistä koostuva, täysin vegaaninen sekä vähän ruokaisampi high tea -setti. Alkujaan high tea on ollut enemmän työväen vastine herraskaiselle iltapäiväteelle ja se on tarjottu myöhemmin alkuillasta. Työläinen luonnollisesti tarvitsi enemmän ravintoa kuin laiskanpulskea aatelinen, mistä johtuen high tea kävi jo kunnon ateriasta. Nykyisin näitä kaikkia eri versioita tarjoillaan kelloon katsomatta ja kukin voi valita itselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon.

Me valitsimme perinteisen setin, joka oli Diamond Jubilee Tea Salonissa melko hintava, noin kolmasosan kalliimpi kuin vaikkapa aiemmin British Museumin kahvilassa nauttimamme setti. Suolaisia oli ehkä yhden voileivän verran enemmän, mutta muutoin tarjottavien määrässä ei ollut eroa. Laatu sen sijaan oli täällä priimaa, emme löytäneet herkuista mitään valittamista. Kaikkea sai myös pyytää lisää ilman lisäkustannuksia. Me pyysimme yhden ekstraskonssin per nenu, ne kun olivat niin hyviä. Hetkeä myöhemmin pyysimme lisää kermaa ja saimme sen kaverina vielä neljä ekstraskonssia. Tarjoilijamme pahoitteli virhettä ja lupasi pakata ylimääräiset skonssit meille mukaan aterian päätteeksi. Lootaan laitettiin vielä loput hillot, minkä ansiosta saimme nauttia näistä herkuista vielä seuraavanakin päivänä hotellihuoneessamme. Luonnollisesti nämäkin ekstrat tulivat kaupan päälle.

Pieni teehetkemme Diamond Jubilee Tea Salonissa oli lopulta kallein tällä Lontoon reissulla nauttimistamme aterioista. Olihan tuo pikkuisen överiä aulassa soittelevine pianisteineen kaikkineen, mutta silti koimme saaneemme rahoillemme vastinetta. Palvelu oli erinomaista ja kaikki herkut suussa sulavia. Teetäkin joimme vähintään koko rahan edestä. Totesimme yhden tällaisen fiinimmän tasoisen iltapäiväteen olevan hyvä vaihtoehto mukaan otettavaksi myös tuleville Lontoon visiiteillemme.

---

Näihin sokerihuurrettuihin tunnelmiin päättyy tämä matkakertomus. Lontoosta on vielä paljon perkaamattomia valokuvia ja muistiinpanoja, joten täsmäjuttuja vierailukohteista on luvassa lähiaikoina. Seuraavaa matkakertomusta ei kuitenkaan ole luvassa ihan heti, mutta ennemmin tai myöhemmin senkin aika taas tulee.