Edellinen osa: osa 3: Anaheim ja Disneyland, Seuraava osa: osa 5: Arizona

Anaheimista parisen tuntia etelään päin ajeltuamme saavuimme seuraavaan kohteeseemme San Diegoon. Moottoritietä pitkin matka sujui nopsaan, vaikka lukuisista kaistoista huolimatta liikenne hetkittäin puuroutuikin mateluksi. Ajelimme suurimman osan matkasta äärivasemmalla kimppakyytikaistalla (eng. car pool). Kaliforniassa olet kimppakyytiläinen aina, jos autossasi on vähintään kaksi ihmistä. Välillä piti ihan kurkistella muihin autoihin, että oikeastiko niissä oli vain kuski yksin liikkeellä. Jep, oli niissä. Ei ihme, että on vähän ruuhkaa välillä.

San Diego on Kalifornian eteläisin suurkaupunki, jossa on noin puolitoista miljoonaa asukasta. Pääosa turisteista viihtynee kaupunkia ympäröivien rantojen tuntumassa ja itse keskusta jää vähemmälle huomiolle. Sinällään keskustan kaasulyhtykortteli (eng. Gaslamp Quarter) on ihan viihtyisää aluetta, mutta sen ulkopuolella tienoo muuttuu nopeasti nuhjuiseksi joka nurkalla nukkuvine kodittomineen. Epätyypillisinä turisteina me majoituimme aivan tämän alueen laidalla.

Pankin pahnoilla

Valitsimme majapaikaksemme jo edelliseltä vierailulta tutun Courtyard by Marriott San Diego Downtownin. Tämä tylsältä edullisemman hintaluokan businesshotellilta haiskahtava paikka tarjoaa positiivisia yllätyksiä. Vanhaan 1900-luvun alun pankkirakennukseen tuunattu hotelli on jo etuovelta asti täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tämä on ehdottomasti yksi hauskimmista näkemistäni ketjuhotelleista.

Vaimo oli lukenut netistä, että hotellin henkilökunta järjestää mielellään kierroksen uteliaille asiakkaille. Päätimme tällaista kysyä, mutta sitä tarjottiin jo ennen kuin ehdin niin pitkälle. Otin muutamia valokuvia joulukuusen koristamasta aulasta, kun respan täti jo oma-aloitteisesti ryhtyi kertomaan rakennuksen historiasta ja tarjoutui järjestämään kierroksen. Tartuimme oitis tilaisuuteen.

Meitä lähti opastamaan nuori mies, joka aloitti kierroksen yhden kerroksen katutason alapuolelta. Siellä sijaitsee vanha tallelokerot sisältänyt pankkiholvi, jossa on nykyisin neuvotteluhuone. Valtava teräsovi on edelleen nähtävillä, joskaan sitä ei enää suljeta, vaan holvin pyöreään oviaukkoon on tehty kevyempi ovi. Tallelokeroholvin lisäksi kellarissa on myös toinen, pankin omaan käyttöön tarkoitettu, holvi. Tämänkin nuori oppaamme meille esitteli.

Pankkivuosilta säilyneitä pöytiä löytyy edelleen hotellin aulasta. Niitä on tuunattu nykyajan vaatimusten mukaisiksi mm. lisäämällä pistorasioita. Aulan lattian marmorissa näkyvät edelleen myös asiakkaiden vuosikymmenten saatossa jättämät jalanjäljet paikassa, jossa asiointitiskit sijaitsivat.

Kierroksen mielenkiintoisinta antia oli kuitenkin kurkistus aulaan ylhäältä käsin. Pääsimme katselemaan sinne ylemmän kerroksen ikkunasta läheltä katonrajaa. Katon koristeet ja aulan koristelussa käytetyt lukuisat eri eurooppalaiset marmorilaadut erottuivat sieltä käsin hienosti. Oppaamme kertoi myös hotellin puuttuvan 13. kerroksen paikalla sijainneesta ampumaradasta, jossa pankin henkilökunta pääsi harjoittamaan ampumataitojaan. Pankin johto kun piti taitoa tärkeänä. Pankkitätien ampumaharjoituksista löytyy aulan seinältä myös hieno valokuva. Taikauskoiset jenkit siirtyvät yleensä 12. kerroksesta suoraan 14. kerrokseen, mutta tässä tapauksessa siis tuo 13. kerroskin on olemassa.

La Jollan hylkeet

Ensimmäinen iltapäivä ja ilta San Diegossa kuluivat hotellin lähialueella. Hämmästelimme kolmen vuoden takaisella vierailullamme tutuksi käyneen Horton Plazan ostoskeskuksen autioitumista. Ostari oli vielä edellisellä kerralla hyvinkin voimissaan ja siellä oli muun muassa ravintoloita ja kahviloita. Nyt mitään mainoskylttejä ei näkynyt ja auringon laskettua yksikään valo ei syttynyt. Ainoastaan Macy’sin tavaratalossa oli elämää.

Seuraavana aamuna kaipasimme jotain mielekkäämpää tekemistä ja pienen Lonely Planetin matkaoppaan konsultoinnin jälkeen päädyimme autoilemaan kaupungin pohjoisreunalle La Jollaan (lausutaan espanjalaisittan suunnilleen La Hoija). Tarkoituksenamme oli käydä katsomassa hylkeitä lasten uimarannalla ja ihan vain yleisesti katsella merelle.

Lasten uimarannasta on muodostunut yksi La Jollan tunnetuimmista nähtävyyksistä. Ranta sopisi hyvin juuri lapsille vuonna 1931 rakennetun aallonmurtajansa vuoksi. Rakennelma ottaa tyrskyt vastaan ja näin sen suojissa merenkäynti ei pääse kiusaamaan. 1990-luvulla uimarannan valtasivat kuitenkin kirjohylkeet, eikä lapsilla ole sen jälkeen ollut uimapaikalle asiaa hylkeiden mukanaan tuomien pöpöjen pelossa. Hylkeiden häätämistä on yritetty jopa oikeusteitse, mutta toistaiseksi hylkeet ovat voitolla taistelussaan ihmislapsia vastaan.

Hylkeiden lisäksi La Jollan rantapenkoilla istuskeli pelikaaneja. Tykkään kovasti katsella näitä harvemmin kohdalle osuvia lintuja. Muista bongaamistamme lajeista mainittakoon surffaajat, jotka keikkuivat melkoisen korkeilla aalloilla. He näkyivät olevan hyvin ronkelilla päällä aaltojen suhteen, sillä näimme vain kaksi suoritusta laudan päällä. Itse en hyisen kylmän näköiseen veteen olisi pulahtanut edes märkäpuvussa. Saimme seurata myös yhden surffaajan liikkeelle lähtöä rantakallioilta. Nostan hattua, aaltoja vastaan räpiköiminen näytti kaikkea muuta kuin kevyeltä hommalta.

Meren katselu sai meidät nälkäisiksi ja päätimmekin suunnata lounasta etsimään. Bongasimme lupaavan näköisen tacokojun, joka oli saanut mielikuvituksellisen nimen Taco Stand. Erityisen lupaavan näköisen paikasta teki jono, jota riitti pitkälle jalkakäytävälle asti. Muissa kulmakunnan ruokapaikoissa ei jonoja näkynyt, joten päätimme liittyä Taco Standiin jonottajien joukkoon. Kuin ihmeen kaupalla ehdimme saada pienestä tönöstä itsellemme istumapaikat ennen ruokien valmistumista. Kaikki Taco Standissä tarjottavat eväät valmistettiin paikan päällä tilauksesta maissilättyjä myöten. Guacamole oli niin hyvää, että se piti kaapia loppuun asti, vaikka nälkä oli mennyt jo ajat sitten. Jonon pituus oli suunnilleen vakio koko ajan.

Kaurismäkeläinen kohtaaminen Suomitalossa

Edellisellä San Diegon vierailullamme hieman hätäiseksi jäänyt piipahdus Balboa Parkissa sai nyt luvan saada jatkoa. Tämä yksi USA:n vanhimmista urbaaneista virkistysalueista levittäytyy liki 500 hehtaarin alueelle aivan keskustan kupeessa. Alueelta löytyy niin monenlaisia mielenkiintoisia museoita kuin San Diegon eläintarhakin.

Alueen kaikkiaan viidentoista museon aihekirjo on laaja, aina lentokoneista ja avaruusaluksista taiteeseen ja pienoisrautateihin. Museoidenkin kotina toimivat puiston mielenkiintoiset rakennukset ovat ainakin osittain alueella 1910-luvulla järjestetystä Kalifornian-Tyynenmeren kansainvälisestä maailmannäyttelystä sekä 1930-luvun puolivälissä järjestetystä Kalifornian-Panaman kansainvälisestä maailmannäyttelystä peräisin.

Vaikka museot olisivat varmasti olleet mielenkiintoisia, tarjosi Balboa Park nähtävää ihan vain yksinkertaisen iltapäiväkävelynkin tarpeiksi. Pysäköinti ei maksanut mitään ja aluetta pystyi kiertämään apostolinkyydin lisäksi myös ilmaisella auton vetämällä vaunulla. Aurinko laski talvipäivänä jo niin aikaisin, että iltapäivän valoisan ajan maksimaaliseen hyödyntämiseen tuo vaunu olikin mainio apu. Upeat rakennukset tarjosivat katsottavaa ihan ulkoakin päin. Joulukoristeitakin löytyi, kuten myös joulupukki rekineen ja poroineen.

Balboa Parkista löytyi muiden rakennusten joukosta kopio Shakespearen Globe-teatterista. Siellä esitettiin joulun alla ties kuinka monetta vuotta näyttämöversiota lastenkirjasta Kuinka Grinch varasti joulun. Olimme törmänneet tähän tarinaan jo aiemmin reissussa ja saaneet käsityksen, että tämä Dr. Seussin tarina on tärkeä osa paikallista jouluperinnettä. Meille tarina ei kuitenkaan ollut tuttu muuta kuin nimeltä. Vähän jo mietimme teatterivierailua, mutta kaikkien jäljellä olevien näytösten paljastuttua loppuunmyydyiksi tarkempi suunnittelu osoittautui turhaksi.

Myöhemmän maailmannäyttelyn alueella on edelleen pystyssä 32 eri maiden paviljonkia, niiden joukossa myös Suomen talo, joka oli helppo löytää ulkona liehuvan Suomen lipun avulla. Suomen paviljonki näytti olevan yksi harvoista, jotka olivat avoinna. Kurkistus sisälle paljasti suomalaisia huonekaluja, jenkkiläisittäin vaatimattomia joulukoristeita ja hyvän joulun toivotuksen suomeksi kirjoitettuna. Paviljongissa päivysti nuori nainen. Suomalaiseen tapaan hymyilin ujosti naiselle ja ympärilleni kurkistettuani astuin ovesta takaisin ulos. Nainen ja minä emme kumpikaan sanoneet sanaakaan. Tämä oli siis hyvin tyypillinen suomalainen kohtaaminen, sellainen kaurismäkeläinen, tuumimme nauraen jatkaessamme kohti parkkipaikkaa.

Rantamaisemissa Coronadossa

Meillä oli niin kivaa La Jollassa, että päätimme lähteä seuraavanakin päivänä rantamaisemiin. Kohteeksi valitsimme Coronadon, jossa olimme hieman jo ehtineet kävellä edellisellä San Diegon visiitillämme. En muistanutkaan, miten hurjan korkealle oikealle kaartuva Coronadon silta kohoaa. Edellisellä kerralla olimme ylittäneet sillan Old Town Trolleyn kyydissä, mutta nyt pääsin ajamaan sen yli itse. Korkeanpaikankammoiselle tuo oli kyllä melkoinen kokemus, kävi ihan huvipuistolaitteesta.

Ihan ensimmäiseksi parkkeerasimme auton kaupungin vastaisen rannan lähelle ihaillaksemme keskustan pilvenpiirtäjien siluettia. Huoleni parkkipaikkojen riittävyydestä Coronadossa viikonloppuna osoittautui turhaksi. Saimme kärryn helposti parkkiin aina halutessamme. Kun maisemia oli katseltu tarpeeksi, jatkoimme valtamerenpuoleiselle rannalle päin. Sielläkin pysäköintitilaa riitti parhaalla paikalla aivan Ocean Boulevardin varrella.

Kävelimme hetken rannalla ja ihastelimme jälleen meren kuohuja. Sääennuste oli luvannut enimmäkseen pilvistä, mutta enimmäkseen emme nähneet yhtään pilveä koko päivänä. Aurinko paistoi ja lämpötila oli lähellä kahtakymmentä astetta. Silti mereltä käyvä tuuli oli niin hyytävän kylmä, että kevytuntuvatakki oli juuri oikea vaate. Rannalla oli muutamia shortseissa liikkeellä olevia lenkkeilijöitä, mutta muuten pääosa ihmisistä oli meidän tapaamme pukeutunut lämpimästi. Poikkeuksen muodosti eräs herra, joka potki palloa meren suuntaan pelkissä uimahousuissa. Seuraava aalto palautti pallon ja herra potkaisi sen uudestaan merta päin.

Kiersimme vielä pienen matkan ympäri asuinkatuja ja katselimme ihmisten taloja. Sen jälkeen nälkä alkoi kurnia vatsan pohjassa jo siinä määrin, että päätimme siirtyä lounaalle. Olimme etukäteen tiedustelleet lounaspaikaksi klassisen dinerin näköisen Clayton’s Coffee Shopin. Paikka on ilmeisesti palvellut asiakkaita 1940-luvulta asti. Ruoka oli maukasta ja viihdyimme hyvin, vaikka tilaa löytyikin vain tiskin ääreltä. Paikka oli siis edelleen suosiossa.

Takaisin rantaa kohti kävellessämme satuimme näkemään pienen kirjakaupan nimeltään Bay Books. Kirjakaupoissa on aina kiva piipahtaa, emmekä nytkään voineet vastustaa kiusausta. Lastenkirjojen osastolta Kuinka Grinch varasti joulun suorastaan hyppäsi syliini. Päätimme ostaa kirjan ja korjata tämän aukon sivistyksessämme. Tarkistin samalla, löytyisikö englanninkielisen fiktion osastolta jotain kokoelmistani puuttuvaa David Lissin historiallista romaania. Olen tämän Suomessa huonosti tunnetun kirjailijan tuotoksia poiminut kirjahyllyyni nyt jo useammalta jenkkireissulta. Bay Booksin hyllystä löytyi tasan yksi Lissin teos. Koska se minulta vielä puuttui, päätyi tämäkin kirja ostoskoriin.

Loman Pointti

Coronadon rannalta tarjoutui suora näkymä San Diegon lahtea lännessä suojaavalle Point Loman niemelle. Myös niemen korkeimmalla paikalla kohoava Point Loman majakka erottui. Olimme tuon niemen jo alustavasti hylänneet vierailukohteena, mutta rannalta käsin sitä hetken katseltuamme päätimme sinne kuitenkin lähteä ajamaan. Ajomatkaa perille oli noin puolen tunnin verran ja auringonlaskuun oli edelleen muutama tunti aikaa.

Portugalilainen (vai oliko hän sittenkin espanjalainen) tutkimusmatkailija João Rodrigues Cabrilho rantautui Point Loman niemelle vuonna 1542. Hän oli ensimmäinen eurooppalainen nykyisellä USA:n länsirannikolla. Tämän tapahtuman muistoksi niemelle on pystytetty muistomerkki Cabrillo National Monument. Muistomerkin nimessä käytetään herran nimen espanjalaista kirjoitusasua, kansallisuus kun on jäänyt ilmeisen epäselväksi. Muistomerkkiä hallinnoi kansallispuistoista vastaava National Park Service. Niin muistomerkki, majakka kuin koko niemen kärkikin kuuluvat  muistomerkin alueeseen ja niillä vieraillakseen on maksettava $20 pääsymaksu per autokunta. Etäämmälle pysäköimällä ei oikeastaan voi säästää, sillä jalkaisin saapuvalta peritään $10 maksu.

Muistomerkin yhteydessä on infopiste vessoineen ja muine palveluineen. Niin infopisteeltä kuin muistomerkiltäkin avautuvat mainiot näkymät kohti Coronadoa ja kaupunkia sen takana. Jossain oikealla siintää Meksikolle kuuluva Kalifornian niemimaa.

Majakalle on infopisteeltä muutama sata metriä käveltävää. Itse majakkarakennuksessa ja sen viereisessä ulkorakennuksessa on esillä näyttely, joka kertoo majakanvartijan perheen elämästä yksinäisellä paikalla niemennokassa. Majakan sisällä olevat huoneet esittelevät esineistön ja huonekalujen avulla elämää 1800-luvun loppupuolella. Ulkorakennuksen näyttely puolestaan keskittyy osittain myös majakan tekniikkaan.

Reippailunhaluisille olisi alueella ollut tarjolla myös monenlaisia vaelluspolkuja. Niitä pitkin olisi voinut kavuta alas lähelle rantaa. Majakan läheltä löytyi myös näköalapaikka, josta on varmasti hyvä bongailla mereltä syksyisin ja keväisin muuttomatkalla olevia valaita. Joulukuussa ei valaita näkynyt ja auringonlaskun lähestyessä reippailukin jäi väliin. Pysähdyimme vielä paluumatkallamme Fort Rosecransin kansalliselle hautausmaalle, joka oli melkoisen laajan näköinen. Jenkkiläiseen tapaan hautausmaan käytäviä pitkin sai ajella autolla.

Muurin varjossa kohti Arizonaa

San Diegon jälkeen matkamme jatkui itään päin kohti Arizonaa. Piipahdimme matkan varrella pitämässä miehistönhuoltotauon Calexicon kaupungissa aivan Meksikon rajan tuntumassa. Ajoimme vähän matkaa aivan rajan suuntaisesti. Rajalla kohosi musta metalliverkkoaita, liekö tämä se Trumpin lupailema muuri. Joka tapauksessa tuon aidan rakosista saimme ensimmäiset näköhavaintomme Meksikosta. Tarkemmin matkan vaiheista ja seikkailuistamme Arizonan puolella kerron kuitenkin vasta matkakertomuksen seuraavassa osassa.

Seuraavaksi: osa 5: Arizona

10 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 15.1.2020 at 18:58

    San Diego on hieno kaupunki. Jo ilmaston on omaan makuun lähes täydellinen, aurinko paistaa todella usein ja lämpötilakin on suurimman osan vuotta varsin ihanteellinen. Meidänkin majapaikka oli aivan Gaslamp Quarterin tuntumassa ja koimme sijainnin hyväksi.

    Vastaa
    1. Aron 19.1.2020 at 10:37

      Minun makuuni San Diegossa on aina pikkuisen turhan viileää, mutta nämähän on toki makuasioita. Kesälläkin mereltä käy todella viileä tuuli. Tällä joulukuun vierailulla San Diego taisi olla kuitenkin se kaikista lämpimin kohde. Aurinkoista tuolla tosiaan on ja muutenkin kaupunki on hieno. Edelleenkään ei tunnu siltä, että olisimme saaneet San Diegosta tarpeeksemme. Eli varmasti sopivan tilaisuuden tullen palaamme sinne vielä kolmannenkin kerran.

      Vastaa
  2. Martta / Martan matkassa 21.1.2020 at 19:55

    Ihan mahtava tuo teidän hotelli! Kiva että pääsitte opastetulle kierrokselle. Hauska myös tuo hyljeranta, miten ihmeessä ne tulevatkin sinne ihmisten keskuuteen? Täytyypä tutustua myös muihin postauksiin.

    Vastaa
    1. Aron 21.1.2020 at 20:23

      Oli kyllä kiva hotelli. Edellisellä kerralla ei ollenkaan tajuttu tuota holvia kierroksesta puhumattakaan. Nuo hylkeet tuntuvat olevan aika rohkeita. Ihmiset pysyvät etäämmällä, koska osa rannasta on erotettu narulla. Muuallakin länsirannikolla on nähty rantoja, joilla hylkeet köllöttelee ja ihmiset tuijottaa muutaman metrin päässä.

      Vastaa
  3. Rosa 23.1.2020 at 12:40

    Meiltä löytyy kirjahyllystä Dr. Seussin The Lorax. Saimme kirjan lahjaksi ystävältämme, jonka lapsuuden lempikirja The Lorax oli. En tuntenut kirjailijaa entuudestaan, mutta Wikipedian perusteella monista kirjoista on tehty myös televisio-ohjelma.

    Vastaa
    1. Aron 23.1.2020 at 15:15

      Nytpä tiedän sitten kaksi Dr. Seussin tarinaa. Tutustuin Dr. Seussiin ensimmäisen kerran Floridan matkan suunnittelun yhteydessä. Etsin tietoja Orlandon Universalin huvipuistoista ja siellä näkyi olevan ihan erillinen Dr. Seussin tarinoiden ympärille rakennettu alue. Aluksi kuvittelin kyseessä olleen juurikin tv-sarja. Tuo Grinch oli minulle ensikosketus näihin kirjojen muodossa.

      Vastaa
  4. Tiina Johanna / Kookospalmun Alla 24.1.2020 at 14:37

    Ai että rakastan lukea aina postauksia Kaliforniasta! 🙂 Kauniita maisemia ja tuo on hotelli on kyllä mielenkiintoinen ja kauniin näköinen rakennus, vaikka en yleensä ketjuhotelleista pidäkään itse. Itse sain hylkeitä ihastella oman Pohjois-Kalifornian matkan aikana useampaankin otteeseen, esimerkiksi San Franciscon Pier 39 oli vastaavanlainen paikka, jonka merileijonat olivat vallanneet itselleen ja tulleet aikoinaan sinne jäädäkseen. Myös San Franciscosta kohti eteläisempää Kaliforniaa mentäessä tuli hylkeitä sekä merileijonia rannalla vastaan esim. Montereyssä ja Carmelin alueella. 🙂 Kauniita paikkoja! San Diego on vielä tuntematonta seutua ja näyttää kyllä houkuttelevalta, todella hienoja kuvia! 🙂 Ainiin, ainakin nimestä voisi päätellä, että tuo mainitsemasi tutkimusmatkaaja olisi portugalilainen, sillä tuo on portugalilainen nimi. 😛

    Vastaa
    1. Aron 24.1.2020 at 15:53

      Kiitos! Meillä oli San Franciscossa käydessämme huonoa tuuria. Merileijonat olivat lähteneet kesäksi merelle, eikä niitä näkynyt laiturilla lainkaan. Siellä oli ihan laitettu infotaulu kertomaan siitä, että ei ne aina siellä ole. Montereyssä olikin sitten onneksi ranta täynnä hylkeitä ja myöhemmin matkalla Los Angelesia kohti löytyi merinorsuja.

      Rakkaalla tutkimusmatkailijalla on monta nimeä. Herra Cabrilho voi olla myös joissain lähteissä espanjalainen Juan Rodríguez Cabrillo. Tuolla muistomerkilläkin puhuttiin kylteissä espanjalaisesta tutkimusmatkailijasta ja nimi oli juuri tuolla tavoin espanjalaisittain kirjoitettu. Netistä kuitenkin luin, että hänen kansallisuutensa, ja myös nimensä, oli jäänyt epäselväksi.

      Vastaa
  5. Merja / Merjan matkassa 24.1.2020 at 17:23

    Tiina Johannan tavoin minäkin tykkään lukea postauksia Kaliforniasta ja varsinkin roadtrip juttuja. Tosi hauska tuo teidän hotelli ja kiva, että järjestävät siellä kierroksia. Car Pool on muuten hyvä juttu, me hyödynnettiin sitä myös omalla raod tripilla pari vuotta sitten.

    Vastaa
    1. Aron 24.1.2020 at 21:13

      Car pool on kyllä kätevä. Aluksi kuvittelin, että autossa pitää olla enemmän jengiä, mutta ei sitten tarvitsekaan. Tässä kun on nyt neljä viikkoa ollut kotona, tuntuu että voisi taas lähteä roadtripille. Kun vain olisi lomapäiviä ja tilillä rahaa. 🙂

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *