Andalusiassa on paljon linnoituksia, jotka on rakennettu islaminuskoisten ja kristittyjen taistellessa alueen herruudesta. Yksi tällainen löytyy sherrykaupunki Jerez de la Fronterasta. Jerezin Alcázar on rakennettu 1100-luvulla pohjoisafrikkalaisten almohadien hallitessa eteläistä Espanjaa. Kristittyjen vallattua Jerezin takaisin tuli linnoituksesta pormestarin asumus. Nykyisin linnoitus toimii museona.

Alcázar on avoinna heinäkuusta syyskuulle joka päivä klo 9.30-17.30. Muina kuukausina linnoitus suljetaan jo klo 14.30. Pääsymaksu on 5€. Linnoitukseen astutaan sisälle appelsiinipuita täynnä olevalta aukiolta Calle Manuel Maria Gonzálezin puolelta.

Vaikka linnoitusta on myöhemmin uudistettu, on alkuperäisiä islamilaisia vaikutteita edelleen nähtävillä paljon. Näihin kuuluvat avaimenreiän muotoiset oviaukot sekä pääsisäänkäynnin s-kirjaimen lailla mutkitteleva kulkuväylä. Tällainen monimutkainen järjestely selittyy puolustussyillä. Lienee ollut vihollisen hankalampi hyökiä suoraan sisälle kun on mutkat välissä.

Linnoituksessa oli myös oma pieni moskeija, joka onkin Jerezin ainoa jäljellä oleva laatuaan. Tämäkin on kyllä muutettu kappeliksi, mutta onneksi vain pienin muutoksin. Minareetista tosin on tehty kellotorni.

Linnoituksesta löytyy myös arkiseen elämään liittyviä tiloja, kuten oliiviöljyn puristamo. Eri tilojen väleihin on piiloteltu pieniä sisäpihoja, jotka ovat kaikki kauniita. Monissa kasvaa appelsiinipuita.

Kierros alkaa kauniilta paraatiaukio Patio de Armasilta. Aukiolta on kulku kaikkiin linnoituksen muihin osiin. Sisätilojen tutkimisen jälkeen matka jatkuu puutarhaan. Puutarhassa on paljon istutuksia ja suihkulähde. Silti juuri Patio de Armas jäi minulle mieleen linnoituksen kauneimpana osana.

Linnoituksen alkuperäiset asuintilat on korvattu 1700-luvun barokkipalatsilla. Sen läpi kuljetaan linnoitukseen sisään saavuttaessa. Samoin matkamuistomyymälä sijaitsee palatsin sisällä. Pienen lisämaksun maksamalla on myös mahdollista päästä tutustumaan palatsin ylemmissä kerroksissa sijaitsevaan erikoisnäyttelyyn sekä vilkaisemaan camera obscuraa. Me jätimme tämän ohjelmanumeron katsomatta. Ilmeisesti camera obscura on ihan mielenkiintoinen, sillä itse kuvan muodostava aukko sijaitsee palatsin tornissa, joka on kenties koko kaupungin korkein paikka. Kuva ohjataan pöytäpinnalle. Kuvakulmaa on mahdollista kääntää, jolloin camera obscuran avulla on mahdollista katsella ympäri kaupunkia. Ilmeisesti tornissa on laitteistoa käyttämässä erillinen operaattori.

Linnoituksen keskeltä löytyy alkuperäinen kylpylä, johon voi käydä vilkaisemassa sisälle.

Linnoituksen kahdeksankulmaiseen torniin on mahdollista kiivetä katselemaan maisemia. Kahdeksankulmaiset tornit olivat selvästi almohadeille tärkeä juttu. Linnoituksen takaosasta löytyy myös tornia matalampi taso, jolle voi kiivetä. Näiltä korkeammilta paikoilta linnoituksen näkeekin mainiosti. Näkymät ovat hienot myös yli kaupungin. Tosin meidän vierailumme aikana aurinko paistoi juuri sieltä mielenkiintoisimmasta suunnasta, jolloin voimakkaan vastavalon takia valokuvista oli turha haaveilla.

Jerezin linnoitus ei liene Andalusian linnoituksista se kaikista mielenkiintoisin. Minä kuitenkin arvostin paikan rauhallisuutta. Meidän kanssamme samaan aikaan linnaan oli tutustumassa vain kourallinen muita uteliaita. Lisäksi auringon paistaessa palmu- ja appelsiinipuiden koristama linnanpiha näytti todella kauniilta.

Muut kirjoitukset aiheesta Andalusia:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *