Roomassa ei voi tyystin välttyä kirkkojen bongailulta. Minulla on tapana kaupungilla kävellessäni kurkistaa sisälle jokaisesta avoimesta kirkon ovesta ja tällä metodilla kohtalaisen moni kirkko on jo käynyt tutuksi. Silti joka reissulle mahtuu vielä paljon uusia bongailtavia.
Lisää kirkkoja keräämässä
Tällä kerralla kurkistelin satunnaisesti kohdalle osuneiden kirkkojen lisäksi myös yhteen tärppilistalta löytyneeseen vähän isompaan basilikaan. Kyseessä oli yksi neljästä paavillisesta basilikasta, joista kolme muuta olivatkin jo käyneet tutuiksi. Tämä kirkko lukeutui myös seitsemään pyhiinvaelluskirkkoon, jotka oli kuulemma joskus vuosisatoja sitten tapana kiertää läpi Roomaan pyhiinvaellukselle saavuttaessa. Tämän visiitin jälkeen kaikki paavilliset basilikat on siis bongattu ja pyhiinvaelluskirkoistakin puuttuu enää kolme.
Tämä kirkko oli San Paolo Fuori le Mura, joka nimensä mukaisesti sijaitsee vanhojen kaupunginmuurien ulkopuolella apostoli Paavalin haudan paikalla. Tämä rakennus osoittautui todella valtavaksi ja se onkin puhtaasti sisäpuolensa tilavuuden perusteella maailman kolmanneksi suurin kirkko. Kirkko on 300-luvun rakennukseksi harvinaisen yhtenäinen tyyliltään, mikä johtuukin siitä, ettei nykyinen rakennus oikeasti olekaan noin vanha. Kirkko nimittäin tuhoutui lähes täysin tulipalossa vuonna 1823. Se rakennettiin pian uudestaan mahdollisimman pitkälle alkuperäistä jäljitellen, mutta oikeasti alkuperäistä kirkossa on enää jäljellä vain apsis sekä alttarin edustan riemukaari.
Tämän kirkon erikoisuus ovat seiniä kiertävät paavien kuvat. Galleriaan ovat päässeet aivan kaikki paavit, jotka ovat Vatikaanissa hiippailleet. Paikkoja uusille paaveille ei voi olla loputtomasti ja kuulemma ne olivatkin jo vähällä loppua muutamia vuosikymmeniä sitten. Sittemmin tilaa on onnistuttu järjestämään vielä reilulle parillekymmenelle lisäpaaville. Tämä onkin hyvä juttu, sillä sakraalilegendan mukaan paikkojen loppuessa on jäljellä enää maailmanloppu. Voinemme siis huokaista helpotuksesta, sillä parinkymmenen paavin pitäisi riittää kaikille.
Sormi jos toinenkin suussa
Sattumalta näkemistäni kirkoista voisin mainita ensin Santa Maria in Cosmedinin, jonne eksyin sattumalta iltapäiväkävelyllä kadun toisella puolella sijaitsevia Forum Boariumin raunioita lähempää vilkaistuani. Minua ihmetytti tuon varsin vaatimattoman näköisen kirkon melkoinen suosio. Ihmisethän suorastaan jonottivat sisälle pääsyä, eikä se jono ollut edes kovin lyhyt. Pietarinkirkon lisäksi en olekaan Rooman kirkoissa ihan tuollaisia jonoja nähnyt.
Paikan päällä minulle selvisi nopeasti, etteivät ihmiset oikeastaan jonotakaan itse kirkkoon vaan siinä edustalla olevassa pylväskäytävässä sijaitsevalle Bocca della Veritá -veistokselle. Tämä totuuden suu puraisee keskiaikaisen legendan mukaan valehtelijalta sormet poikki. Tokihan tuollaiseen koetukseen uskaltautumisesta pitää valokuva saada. Kyseessä olikin siis vain valokuvautumisjono. Odottelin kiltisti vuoroani ja nappasin sitten kuvan tuosta itse veistoksesta. Ei se nyt ihan ollut jonotuksen arvoinen, mutta itse 500-luvulta peräisin oleva kirkko oli oikein mainio. Erityisesti tykkäsin sen pienestä kryptasta. Sinne meneviltä toivottiin rahallista lahjoitusta, mutta sain silti kurkistaa sisälle vaikka minulla ei ollutkaan mukanani yhtään senttiä käteistä lippaaseen kilautettavaksi. Nolotti.
Corson parempi puoli
Vaimo halusi käväistä pienellä kierroksella Via del Corsolla, joka on Rooman tunnetuin ostoskatu. Minua eivät kaupat innostaneet, joten katsoin olisiko tärppilistalla mitään kohteita merkittynä siitä läheltä. Päädyin San Lorenzo in Lucinan basilikaan, jonka barokkikauden taideaarteita kehutaan kauniiksi. Perille päästyäni kuitenkin totesin nopeasti kirkon olevan remontissa. Ilmeisesti sisälle olisi päässyt ja jotain pientä olisi voinut nähdäkin, mutta päätin jättää vierailun silti seuraavaan kertaan. Onhan noita muitakin kirkkoja.
Olinkin jo ehtinyt bongata siitä vähän matkan päästä toisen kirkon, johon suuntasin seuraavaksi. Tämä Chiesa di Santa Maria in Via oli varsin pieni, mutta silti pikaisen visiitin arvoinen. 900-luvulta peräisin oleva kirkko sai viimeisen kasvojenkohotuksensa 1500-luvulla. Nimen lopun in Via viittaa nykyiseen Via del Corsoon, joka aikoinaan kulki nimellä Via Flaminia. Tarinan mukaan kirkon yhteydessä sijainnut kardinaali Pietro Capoccin tallin kaivo tulvi yli äyräidensä vuonna 1256 ja veden pinnalle kohosi kivinen Neitsyt Marian kuva. Palvelijat eivät sitä pystyneet nostamaan, mutta kardinaalilta tuo onnistui hänen rukouksesta saamillaan lisävoimilla. Tämä haiskahti ihmeeltä ja niinpä kaivon paikalle rakennettiin kappeli. Jotain tottakin oli tässä tarinassa, sillä sekä kappeli että sen sisällä oleva kaivo ovat edelleen osa kirkkoa. En tosin käynyt sitä katsomassa, sillä luin tämän tarinan vasta jälkikäteen. Tämä on harmi, sillä kaivon vedellä on perimätiedon mukaan parantavia ominaisuuksia. Tätä ihmevettä saa käydä ottamassa kappelista löytyvästä pienestä hanasta.
Päätin vilkaista samalla kahta muutakin kirkkoa, jotka olivat siinä ihan näköetäisyydellä. Näistä ensimmäinen Chiesa dei Santi Claudio e Andrea dei Borgognoni oli vielä edellistäkin pienempi. Monessa kirkossa on isompia sivukappeleita. Siitä huolimatta tämä pieni kirkko oli aikoinaan 1600-luvulla Roomaan asettuneen burgundilaisyhteisön oma kansankirkko. Ensimmäisenä yhteisön kirkkorakennuksena toimi entinen majatalo, jonka paikalle rakennettiin 1700-luvulla nykyinen barokkirakennus. Kirkon lisäksi burgundilaiset näkyvät läheisen kadun Via Borgognonan nimessä.
Kolmas kirkko Basilica San Silvestro in Capite oli porukan mielenkiintoisin. Se näytti kutsuvalta jo ulkoa päin, sillä oviaukko näytti johtavan kirkkosalin sijaan sisäpihalle. Ja toden totta, kirkkoon kuljettiin tämän palmujen ja kivifragmenttien koristaman atriumin läpi. San Silvestro in Capite on 1800-luvun lopulta asti ollut paavi Leo XIII:n määräyksestä brittiläisten katolilaisten kirkko. Sitä hoitavat nykyisin irlantilaiset pallottiinipapit, mistä johtuen kirkko on pieni pala Irlantia Roomassa. Kirkon nimen lopussa oleva in capite tulee siitä, että siellä säilytetään väitetysti palasta Johannes Kastajan päästä. Se ei siis ole lainkaan päätön vierailukohde.
Satunnaisia kirkkoja matkan varrelta
Myöhemmin reissun lopulla minulle tarjoutui vielä toinen tilaisuus kävelyyn Corson tienoilla. Tuolloin päädyin käymään katsomassa Espanjalaisia portaita uudemman kerran. Kiipesin portaat ylös asti, mitä en ollutkaan tehnyt sitten ihan ensimmäisen Rooman vierailumme neljännesvuosisata aiemmin. Samalla olin ehtinyt unohtaa, että siellä portaiden yläpäässä on kirkko. Kaikki tiet vievät Roomaan, mutta kaikki Rooman kadut johtavat kirkkoon, ja nähtävästi portaat myös. Kirkossa oli varsin paljon muitakin turisteja, mutta sen etuosasta sai siitä huolimatta hienon kuvan ilman muita ihmisiä. Koko etuosa oli nimittäin suljettu, eikä sitä voinut katsella kuin kaltereiden läpi.
Mitä loogisimmin Espanjalaisten portaiden huipulta löytyvä kirkko Trinità del Monti on yksi Rooman ranskankielisistä katolisista kirkoista. Kirkko on rakennettu 1500-luvulla, kun portaat ovat parisataa vuotta tuoreempaa tekoa.
Tällä kerralla osuin vihdoin Tiberjoen saarella Isola Tiberinalla sijaitsevalle Basilica di San Bartolomeo all’Isolalle sen ollessa avoinna. Pakkohan tuostakin ovesta oli kurkistaa sisälle. Kirkko jatkaa saarella jo antiikin aikana alkanutta parantamisen perinnettä. Kirkon paikalla sijaitsi aikoinaan lääketieteen jumala Asklepiokselle omistettu temppeli. Nykyisin leijonanosan tästä pienestä saaresta haukkaa sairaala. Hälytysajoneuvojen sireenit poislukien saarella on todella rauhallista. Kirkossakaan ei ollut minun lisäkseni kuin kaksi muuta ihmistä.
Trasteveren pääkadun varrella sijaitseva Basilica di San Crisogono oli meille tuttu jo kymmenisen vuotta aiemmalta vierailulta, mutta ajattelin silti käydä piipahtamassa siellä uudestaan ohi kävellessämme. Aiemmat vanhalla kameralla kirkosta ottamani kuvat eivät olleet kummoisia, joten totesin niiden olevan päivityksen tarpeessa.
Ensimmäinen kirkko tälle paikalle kohosi jo 300-luvulla, joskin nykyinen rakennus on pääosin keskiajalta ja barokkikaudelta. Kirkko on aina siellä käydessämme ollut todella hiljainen, vaikka se on oikeasti varsin näyttävä etenkin kullatun kattonsa ansiosta. Alkuperäisen varhaiskristillisen kirkon osia on kuulemma edelleen nähtävillä nykyisen kirkon alka. Niitä en muistanut käydä tälläkään kertaa katsomassa, mistä johtuen uusi vierailu on edessä taas seuraavalla Rooman reissulla.
Tämän kirkon erikoisin nähtävyys löytyy sivukappelista. Siellä näytillä olevassa lasiarkussa lepää vuonna 1873 kuollut Anna Maria Taigi. Tämä roomalainen seitsemän lapsen äiti oli poikkeuksellisen hurskas mystikko. Paavi Benedictus XV julisti hänet autuaaksi vuonna 1920. Samassa yhteydessä Anna Marian maalliset jäännökset saivat kasvojensa peitoksi vahamaskin. Lasin läpi ei siis katsella kuolleen Anna Marian oikeita kasvoja.
Päädyin myös täysin sattumalta sisälle yhteen Rooman suosikkikirkoistani Chiesa del Gesùun aamuisen kävelyni päätteeksi. Olimme piipahtaneet kirkossa jo pari päivää aiemmin siitä ohi kävellessämme, mutta tuolloin paikalla oli jonkin verran muitakin ihmisiä. Aamulla kirkko oli sen sijaan täysin tyhjä. Minulla ei ollut mitään käsitystä sen aukioloajoista, mutta avoin ovi oli selvä merkki aukiolosta. Siispä astuin sisälle ja nappasin pari valokuvaa. Jälkeenpäin ajatellen kirkkoa olisi ehkä kannattanut kiertää enemmänkin ja nauttia tuosta hiljaisen aamuhetken rauhasta. Valitettavasti vain nälkä jo kurni vatsassa ja halusin päästä nopeasti hotellin aamiaiselle.
Näihin hämyisiin tunnelmiin päättyy matkakertomukseni helteisestä Roomasta. Kiitos, että jaksoit seurata mukana matkalla. Uusia seikkailuja on taas suunnitteilla, mutta niitä odotellessa luvassa on taas aiempien reissujen yksityiskohtien täsmäesittelyjä. Kannattaa siis pysyä kanavalla.