Kun pakolliset klassikot oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä, pääsimme kiertelemään kaupungin rauhallisempia kohteita. Näiden lisäksi tein oman yksityisen kierrokseni varsin hyvin tallattuja katuja kulkien. Tälläkin kierroksella tunnelma oli kuitenkin rauhallinen johtuen hyvin aikaisesta ajankohdasta.
Hiljaiset palatsit
Pääpaino tällä reissulla oli siis Rooman vähemmän tallatuilla kulmilla. Kaupungissahan on mielenkiintoisia raunioita vähän siellä sun täällä ja kaikenlaisia hienoissa palatseissa majaansa pitäviä museoitakin vaikka kuinka. Suurin osa turisteista tunkee niihin muutamaan suosituimpaan museoon. Muissa onkin sitten hyvin rauhallista.
Alkulämmittelynä vilkaisin Palazzo della Sapienzan sisäpihalle. Itse rakennuksen sisätilat eivät olleet yleisölle avoinna, mutta kaunista sisäpihaa sai käydä katselemassa kahden kerroksen pylväskäytävistä. Vaikka sisäpiha näkyi avoimesta ovesta vilkkaalle Corso del Rinascimentolle, päätyi hyvin harva ohikulkija kurkistamaan sisälle.
Siitä ihan läheltä löytyi Palazzo Altemps, joka piti sisällään Museo Nazionale Romanon veistoskokoelman. Tässäkin varsin rauhallisessa museossa oli hieno sisäpiha sekä kaunis pylväskäytävä toisessa kerroksessa. Näyttelysalit olivat vähän karumpia. Veistosten joukossa oli jokunen varsinainen helmi. Sama lippu olisi kelvannut kahteen muuhunkin kohteeseen, mutta minä laitoin omani epähuomiossa shortsin sivutaskuun, jossa siitä katosi hikoilun seurauksena kaikki muste. Nämä ovat niitä lämpimien lomakelien varjopuolia.
Seuraavaksi palatsiksi valitsimme joen toisella puolella Trasteveressa sijaitsevan Villa Farnesinan. Sieltä löytyi kauniita freskoja sekä myös kaunis puutarha. Tämäkin kohde oli todella rauhallinen. Muutamia ihmisiä oli liikkeellä kanssamme samaan aikaan, mutta pääosin saimme kiertää saleja ihan kahdestaan.
Kolmas kukkula
Roomahan on tunnetusti rakennettu seitsemälle kukkulalle. Tosin niitä kukkuloita lienee ollut oikeasti enemmän ja seitsikkoon mukaan laskettavat kukkulat ovat hieman vaihdelleet aikojen saatossa. Capitolium on kukkuloista tunnetuin ja sinne vähintään jokainen turisti tulee Roomassa ensi kertaa käydessään kiivenneeksi. Me vilkaisimme tätä kukkulaa nyt vain sen juurelta. Palatinus on niin ikään merkittävä kukkula ja siellähän kävimme kiipeilemässä jo matkakertomuksen edellisessä osassa. Näiden jälkeen päätimme valita vierailukohteeksi vähän rauhallisemman kukkulan.
Niinpä kipusimme leppoisen oloiselle Aventinukselle. Pääasiallisena kohteenamme oli appelsiinipuistaan tunnettu puutarha Giardino degli Aranci, jonka päädystä avautuivat oikein mainiot näkymät kohti Pietarinkirkkoa. Appelsiinisato ei ilmeisesti ollut vielä ehtinyt kovin pitkälle. Hedelmät näyttivät tuossa vaiheessa kesää vielä erehdyttävästi limeteiltä. Kukkulan rinteillä oli hienoja asuintaloja ja kaduilla liki kuollutta. Perillä puutarhassa näkyi muutamia ihmisiä samoja maisemia ihailemassa, mutta tilaa riitti hyvin sielläkin. Puistonpenkkejäkin oli useita vapaana.
Kun nyt kukkulalle olimme kivunneet, ajattelimme katsella vähän laajemminkin ympärillemme. Kirkkojen ja muiden puistojen lisäksi päätimme vilkaista myös Maltan Ritarikunnan kuuluisasta avaimenreiästä hauskasti näkyvää Pietarinkirkon kupolia. Tämä osoittautui koko kukkulan suosituimmaksi aktiviteetiksi, sillä reiästä katsoakseen joutui jonottamaan puolisen tuntia. Jonossa ei edelläni ollut montaakaan ihmistä, mutta kun jokaisen piti saada vähintään kuva, ja mielellään myös video, itsestään menemässä sinne avaimenreiälle katsomaan, niin tokihan siinä tuhraantui tovi jos toinenkin. Tulipa nyt mokoma nähtyä, mutta ei se ihan tuollaisen jonotuksen arvoinen ihme ollut. Kännykällä otetusta kuvasta tuli vieläpä tuollainen surkea tuhru, kun en tajunnut reiän olevan riittävän suuri oikean kameran kanssa kuvattavaksi.
Kissoja siellä ja täällä
Tällä kerralla bongasin myös varsin keskeisellä paikalla sijaitsevan rauniokeskittymän Largo di Torre Argentinan, jonka läheltä olemme kävelleet ennenkin kuitenkaan aivan siihen kohdalle osumatta. Piti ihan tarkistaa vanhoista valokuvista, että emmekö tosiaankaan ole tuota koskaan aiemmin sattuneet näkemään. Sen verran näyttävä kohde kuitenkin oli kyseessä, että tuskin olisin valokuvat jättänyt kokonaan ottamatta. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vaimoa kiinnostivat raunioita enemmän siellä asusteleva kissayhteisö sekä kattien eteen työtä tekevä hyväntekeväisyysjärjestö. Samasta paikasta löytyi siis molemmille nähtävää.
Roomassa näitä vapaana liikkuvien kissojen yhteisöjä tuntuu riittävän, sillä bongasimme toisen sellaisen ulkomaalaisten ja vääräuskoisten, siis ei-katolilaisten, hautausmaalta Testaccion kaupunginosasta. Olemme tuossa kulmilla käyneet joskus aiemminkin ihmettelemässä muinaista pyramidia, joka sijaitsee aivan hautausmaan nurkalla. Tuolloin emme vain tienneet itse hautausmaasta mitään. Hautausmaa on periaatteessa ilmainen vierailukohde, mutta vierailijoilta toivottiin noin viiden euron lahjoitusta. Vastineeksi lippaaseen pudottamastani setelistä saimme erittäin kattavan selostuksen hautausmaasta sekä kehotuksen olla ottamatta valokuvia. Kun sitten kiltisti laitoin kamerani takaisin laukkuun, sain kuitenkin luvan ottaa muutaman yleisluontoisen kuvan kännykällä. Ei kuitenkaan mitään somea eikä mitään lähikuvia haudoista. Saatan jokusen yleiskuvan täällä blogissa julkaista, mikäli päädyn kirjoittamaan täsmäjutun tästä hautausmaasta, paikka kun oli joka tapauksessa vierailun arvoinen. Tällä todella vehreällä ja kauniilla hautausmaalla oli kanssamme samaan aikaan liikkeellä ehkä kymmenkunta muuta vierailijaa.
Eikä kahta ilman kolmatta. Kävimme kiipeilemässä Trasteveren takana Monteverden kukkulalla nauttimassa aperitivot mainiossa Dolci Desiderissa ja paluumatkalla päätimme vilkaista hienolla maalauksella koristeltua Ugo Bassin portaikkoa. Päädyimme melkoiselle puskareitille, josta löytyi jälleen uusi kissayhteisö. Vain yksi yhteisön edustaja tuli tekemään kanssamme tuttavuutta, mutta oletettavasti lisää karvahanureita piilotteli pusikoissa. Ruokaa meillä ei miukumaukulle ollut tarjota, mutta täydensimme sentään vesikipon sisältöä juomapullostamme.
Aikaisen aamun ihmeitä
Jo parin vuoden takaisella Rooman visiitillämme suunnittelin aikaisen aamun kävelyä suosittujen nähtävyyksien edustalle, jotta saisin kuvia autioista aukioista. Tuolloin homma tyssäsi tulevan riemuvuoden takia joka puolella käynnissä olleisiin remontteihin. Turha niitä remonttiseinin ympäröityjä suihkulähteitä oli valokuvata. Nyt oli revanssin paikka. Siispä virittelin herätyskellon soimaan klo 5.15 ja jalkauduin pikaisten aamutoimien jälkeen kaupungille. Vaimo on vielä vähemmän aamuihminen kuin minä, joten hän jäi jatkamaan unia.
Ensimmäinen kohteeni oli Piazza Navona, jossa olikin varsin rauhallista. Mielikuvissani Rooman kadut olivat ennen aamukuutta täysin autioita, mutta tuo illuusio särkyi jo heti hotellin ovesta ulos astuessani. Kaupungissahan oli täysi pöhinä päällä jo aikaisin aamusta! Rantakadulla oli ihan reilusti liikennettä ja aamun 25 asteen viileydestä nauttivat reippailijat olivat juoksulenkillä.
Navonaa hetken kuvattuani jatkoin matkaani kohti Pantheonia. Siellä viimeistään paljastui suunnitelmani heikko kohta. Moni muukin oli nimittäin saanut saman ajatuksen. Pantheonilla oli jo muutamia ihmisiä kuvaamassa maisemaa ja olipa yksi vaikuttajaoletettukin ehtinyt valokuvaajapoikaystävänsä kanssa kuvauspaikalle. Aivan autiota aukiota ei siis ollut luvassa.
Jatkoin matkaani Trevin suihkulähteelle, jossa väkeä olikin jo ihan kunnolla. Tosin ihan tungoksesta ei tähän aikaan voinut vielä puhua. Aikainen aamu ja myöhäinen ilta ovat nykyisin ainoita aikoja, jolloin suihkulähteen äärelle pääsee vapaasti ja ilmaiseksi. Tungoksen välttämiseksi käyttöön otettu 2€ pääsymaksu on lähinnä nimellinen, mutta siitä huolimatta nämä ilmaiset ajat vaikuttivat varsin suosituilta. Onneksi pienellä sommittelulla onnistuin löytämään useammankin hyvän kuvakulman, jossa kuvan etuala ei ollut täynnä ihmisiä.
Viimeinen kohteeni oli Espanjalaiset portaat, jonne saapuessani kello olikin jo lähempänä seitsemää. Väkeä oli sielläkin liikkeellä, mutta silti päiväaikaan verrattuna meno oli hyvin rauhallista. Lämpötilan noustessa ja auringon kohotessa portaita reunustavien rakennusten kattojen yläpuolelle varjoisa puoli portaista yleensä täyttyy istujista, kun taas aurinkoisella puolella käydään vain poseeraamassa kameralle. Nyt aurinko ei vielä porottanut täydellä tehollaan, joten ihmiset levittäytyivät tasaisemmin koko portaiden leveydelle.
Tämä aamukävelyni paljasti sen tosiseikan, että auringon noustessa on jo kiire olla paikalla, mikäli haluaa oikeasti jonkin suositun kohteen yksin itselleen. Näin tällainen useamman kohteen kierros on väkisinkin tuomittu epäonnistumaan. Aikaa on oikeasti vain yhteen kohteeseen per aamu. Liikkeellelähdön aikaistaminen ei sekään auta, sillä olin nytkin jo ulkona reilusti ennen auringonnousua.
Tutustuimme tällä reissulla myös muutamaan kirkkoon, jotka olivat nekin varsin rauhallisia kaupungin suosituimpiin pyhäkköihin verrattuna. Näistäkin kertyi kuitenkin niin paljon sanottavaa, että varasin niille ihan oman osansa matkakertomuksesta. Suuntaamme siis tarinan lopuksi vielä kirkkokierrokselle.