Olemme usein maaliskuussa ottaneet pienen varaslähdön kevääseen jossain Euroopan kaupunkikohteessa. Korona aiheutti tähän jatkumoon ikävän tauon, mutta nyt vihdoin kevätreissu teki paluun. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Rooma, jossa meillä oli kivasti majapaikka ystävän luona odottamassa. Majoituksen lisäksi paikallisopas takasi valmiiksi tiedustellut ja hyviksi havaitut illallispaikat.

Korona-ajan matkailun byrokratiaa

Vaikka sota Ukrainassa olikin jo varastanut koronalta paikan median valokeilassa, ei tauti ollut vielä mihinkään hävinnyt. Suomessa rajoitukset alkoivat olla historiaa, mutta Italiassa osattiin edelleen olla varuillaan. Maskipakko ulkotiloissa oli sentään jo poistettu, samoin kuin vaatimus negatiivisesta testituloksesta rokotetuilta maahan saapujilta. Ilman koronapassia tai etukäteen netissä täytettyä EU Digital Passenger Locator Formia (dPLF) ei maahan kuitenkaan ollut mitään asiaa. Finnairin sivuilta oli suora linkki omista varaustiedoista maakohtaisiin vaatimuksiin. Olimme myös lukeneet Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogista hiljattain päivitetyn postauksen Italian matkustussäännöistä. Samasta lähteestä kannattaa vilkaista myös vinkkejä Rooman nähtävyyksistä ja ravintoloista. Näin teimme mekin.

Sekä koronapassi että dPLF löytyivät meiltä molemmilta kännykkään ladattuina PDF-tiedostoina. Suomen päässä meiltä ei kuitenkaan kyselty mitään muita dokumentteja kuin Finnairin maihinnousukorttia. Tämä ei silti tarkoita, etteikö niitä koskaan kyseltäisi. Lisäksi dokumenttien merkitys selvisi nopeasti perillä kohteessa. Ravintoloihin ei ollut asiaa ilman superkoronapassia, pakallisittain super green pass. Suomalainen koronapassi kelpasi supervihreäksi, mikäli siitä löytyi tieto joko sairastetusta koronasta, kolmesta rokoteannoksesta tai pienemmästä määrästä rokoteannoksia, joista viimeisimmästä oli kulunut aikaa korkeintaan puoli vuotta. Pelkkä negatiivinen testitulos ei siis kelvannut mihinkään. Myös kaupoissa olisi periaatteessa pitänyt tarkistaa superviherpassit kaikilta, mutta yhdessäkään kaupassa ei meiltä passeja tivattu. Paluulennolle kotiinkaan ei olisi ollut pääsyä ilman koronapassia, joka tarkistettiin heti lähtöselvityksessä.

Nunnia ja konnia

Meillä ei ollut varsinaisesti mitään isompia suunnitelmia reissun varalle. Totesin olevani tyytyväinen, jos Rooman keväässä pärjää ilman toppahousuja ja nastakenkiä. Valitsimme kuitenkin molemmat yhden kohteen, jossa haluaisimme vierailla. Minä halusin nähdä Villa Doria Pamphiljin puiston ja vaimo puolestaan halusi kiivetä Pietarinkirkon kupoliin.

Näistä kohteista Pietarinkirkko valikoitui ensimmäiseksi. Emäntämme lähtiessä lähijunalla toimistolle, lähdimme me kohti Vatikaania. Vaikka tämä kääpiövaltio on tunnettu maailman korkeimmasta paavitiheydestään, kaksi paavia neliökilometrillä, emme sattuneet moista herraa näkemään. Nunnia sen sijaan oli liikkeellä. Heitä olimme nähneet jo aiemmin kaupungilla kierrellessämme, mutta tällä kertaa tarjoutui myös vaivihkainen tilaisuus ikuistaa nunna valokuvaan. En haluaisi harrastaa salakuvausta, mutta nyt katsoin sen sallituksi, sillä nunnan anonymiteetti säilyi maskin vuoksi. Onhan tämäkin yhdenlainen ajankuva.

Olimme Pietarinkirkossa jo kolmatta kertaa, joten tällä kerralla emme kolunneet itse kirkossa ihan joka nurkkaa. Aloitimme kirkon alta löytyvästä kryptasta, jossa sijaitsee apostoli Pietarin hauta. Siellä oli myös nähtävillä osia samalla paikalla sijainneesta aiemmasta 300-luvulla rakennetusta kirkosta. Kryptan kauhuja tarpeeksi tutkittuamme jatkoimme ostamaan liput kupolivierailua varten. Ylös asti päästäkseen oli kiivettävänä viitisensataa porrasta, joista tosin liki puolet pystyi oikaisemaan hissin avulla. Hissikyydin kahden euron lisähinnalle sai katetta, sillä terveysturvallisuusvaatimusten mukainen tymäkämpi FFP2-maski naamalla noissa kolmessasadassakin portaassa oli ihan riittävästi kipuamista. Portaat olivat paikoin todella kapeat ja seinät hetkittäin niin vinot, että minulla oli haasteita päästä etenemään kameralaukkuni kanssa. Onneksi näkymät huipulta niin sisä- kuin ulkopuolellekin olivat vaivan arvoiset.

Puistovierailu jäi reissun viimeiselle kokonaiselle päivälle. Ajoitus oli oikeastaan täydellinen, sillä päivä oli upean aurinkoinen. Puistossa ihailimme niin hienoja rakennuksia kuin urbaania luontoakin. Parvittain vihreitä papukaijoja kisaili puiden latvuksissa ja lammen kilpikonnat lämmittelivät rannoilla sekä veden ylle kaartuvien puiden alaoksilla. Suuren puiston kiertäminen sai vatsan kurnimaan ja niinpä taivuimmekin jo kesken paluumatkan aikaiselle aperitivolle kivaan leipomokahvilaan.

Chiesa se on pienikin chiesa

Pietarinkirkon lisäksi piipahdimme sisällä muutamassa muussakin kirkossa. Roomassa kirkkoja riittää miltei joka nurkalle ja osa voi olla ulkoa päin melkoisen huomaamattomia. Toistaiseksi vastaan ei kuitenkaan ole tullut yhtään sisältä päin vaatimattoman näköistä. Kurkistimme sisälle kaikista kohdalle osuneista avoimista kirkonovista. Useampiakin kirkkoja olisi reitin varrelle osunut, mutta etenkin pienemmät chiesat sulkevat ovensa muutamaksi tunniksi iltapäivällä, ja siksi emme niihin päässeet vilkaisemaan.

Parhaiten mieleen jääneet kirkot tältä reissulta sen jo mainitun Pietarinkirkon lisäksi olivat Trasteveressa sijaitseva Pyhän Cecilian Basilika sekä Terminin aseman nurkilta löytyvä Santa Maria Maggiore. Näillä monella tapaa erilaisilla kirkoilla on myös paljon yhteistä. Molemmat ovat peräisin 400-luvulta, mutta tuolta ajalta on jäljellä vain sisäpuoli. Molemmat ovat kokeneet ulkopuolisen kasvojenkohotuksen 1700-luvulla. Kellotorneja katsoessa voi helposti huomata, että ne ovat näissä molemmissa pikkuisen eriparia itse kirkon kanssa. Pyhän Cecilian Basilikan alta löytyi upea krypta, jossa kannatti vierailla pienestä pääsymaksusta huolimatta. Tarjolla oli upeasti koristellun Pyhän Cecilian viimeisen leposijan lisäksi myös esiin kaivettuja antiikinajan raunioita.

Osattiin sitä antiikissakin

Matkaoppaassa kerrottiin, että Colosseumin areenan puupinta peitettiin hiekalla, jotta gladiaattoreiden sandaalit eivät sutisi kesken koitosten. Hiekka myös imi kätevästi areenalla herkästi roiskuvan veren. Hyvät olivat niksipirkat siis jo antiikin aikana. Meitä olisi kovasti kiinnostanut käydä tutustumassa Colosseumin maanalaisiin osiin, joihin emme aiemmilla Rooman vierailuilla vielä olleet päässeet kurkistamaan muuta kuin yläpuolelta käsin. Valitettavasti tällaiseen kurkistukseen oikeuttavat liput oli myyty loppuun jo viikkoja etukäteen. Lopulta päädyimme sitten taas normaalille perusvierailulle Colosseumille. Sama lippu olisi tarjonnut pääsyn myös Forum Romanumille ja Palatinukselle, mutta näihin kohteisiin ei into tällä kertaa riittänyt. Vaikka Colosseum on se Rooman kaikista klassisin turistirysä, on se minusta silti aina vierailun arvoinen. Kannattaa huomata, että ainakin meidän vierailumme aikana lippuja oli tarjolla vain netin kautta. Tämä tuntui tulevan monelle turistille suurena yllätyksenä. Liput löytyvät täältä.

Jo mainittujen Colosseumin, Forumin ja Palatinuksen lisäksi Roomassa on valtavasti muitakin antiikin raunioita ihmeteltäväksi. Me eksyimme ihan vahingossa kävelemään Trajanuksen forumilla, joka sijaitsee aivan sen tunnetumman Forumin naapurissa. Samasta ilmaiseksi kierrettävästä kompleksista löytyivät myös kahden muun forumin rauniot. Nähtävästi jokaisella keisarilla oli tarve rakentaa oman foruminsa. Trajanuksen forumin vieressä sijaitsi maksullinen museo, jossa olisi voinut tutustua paremmin säilyneisiin osiin raunioista. Tarjolla olisi ollut niin kauppahallia kuin muitakin rakennuksia. Meidän rauniokiintiömme ehti tulla täyteen jo ilman museovierailuakin.

Näitä polkuja tallaan mä Treville asti

Tarkoituksenamme ei ollut tällä kertaa tallata samoja polkuja kuin aiemmilla Rooman vierailuillamme, mutta kuinkas ollakaan löysimme itsemme heti ensimmäisenä päivänä tutuilta nurkilta. Piipahdus Campo de Fiorin torille kuulosti hauskalta idealta, koska tuolla aukiolla emme aiemmin olleet käyneet. Sieltä matka vei kuin varkain kohti Piazza Navonaa, josta jatkoimme ihan vahingossa seuraavaksi Pantheonille ja lopulta edelleen tuttuakin tutumpaa reittiä Trevin suihkulähteelle. Jotenkin kummasti jalat vain lähtivät viemään siihen suuntaan, vaikka juuri edellisellä Rooman vierailullamme olimme talsineet tätä samaa reittiä useita kertoja.

Kivoilta nuo kulmat toki näyttivät edelleen. Pantheoniin oli melkoinen jono, mistä johtuen jätimme kirkon sinällään varsin mielenkiintoisen sisäpuolen tällä kertaa väliin. Ilmeisesti jono olisi kuitenkin edennyt ihan ripeästi, sillä korona-aikana kirkon sisätiloissa kierretään vakioreitti nopeasti mutta ripeästi. Trevin suihkulähteelläkin olivat käytössä poikkeusjärjestelyt. Aiemmin yleisö pääsi aivan veden äärelle, mutta nyt aidat pitivät turistit vähän etäämmällä. Huonompi juttu selfiekansalle, hyvä juttu meille maisemakuvaajille.

Kielikylpy jos toinenkin

Italian sanaston kertaus unohtui tällä kertaa tyystin. Yritimme kuitenkin tulla toimeen kepoisella sanavarastollamme sen minkä kykenimme. Tällä kertaa valitsemissamme ravintoloissakin jaksettiin turistin huonoa italiaa sietää poikkeuksellisen hyvin ja kieli vaihtui englanniksi vasta siinä kohtaa, kun itse luovutimme ja vaihdoimme kieltä. Aiemmilta reissuilta oli jäänyt mieleen lukuisia palvelutilanteita, joissa itse yritän sönköttää italiaa vastausten tullessa englanniksi. Tosin tällä kertaa emme ruokailleetkaan turistiravintoloissa muutamaa lounasta lukuun ottamatta.

Kokeilemistamme ruokapaikoista muistelen erityisellä lämmöllä L’Osteria di Monteverdeä. Bongasimme ravintolan Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogista ja ehdotimme sitä lauantain illallispaikaksi ystävällemme. Kävi ilmi, että paikka oli hänelle entuudestaan tuttu, ja jopa yksi hänen suosikeistaan. Asia oli sillä selvä ja pöytävaraus tehtiin. Varaus olikin tarpeen, sillä ravintola oli viimeistä pöytää myöten täynnä. Osassa pöydistä ehti ruokailumme aikana illastaa useampikin seurue ja kaikki ovella onneaan koettelevat jouduttiin kääntämään pois. Kaikin puolin mainiosta illallisesta jäi erityisen hyvin mieleen todella murea naudan kieli herkullisen anjoviskastikkeen keralla tarjoiltuna. Tai anjoviskastikkeeksi minä sen ainakin ymmärsin vain italiaksi tarjolla olleesta ruokalistasta. Makuyhdistelmä oli joka tapauksessa aivan täydellinen.

Meille tuli yllätyksenä Italian mansikkakausi, joka oli ilmeisesti juuri parhaimmillaan, vaikka ensimmäiset lehtipuut olivat vasta hiirenkorvilla. Eiväthän nuo italialaiset mansikat aivan kotoisen makeita olleet, mutta maistuivat Suomen talven jälkeen makoisilta silti. Erityisen herkullisia olivat pienet metsämansikat, joita tyrkittiin niin jälkiruokiin kuin leivonnaisiinkin. Jo pelkkä Dolci Desiderin metsämansikoilla koristeltujen leivosten ajatteleminenkin tuo edelleen veden kielelle. Ne maistuivat aivan mahtavilta auringonpaisteisella terassilla nauttimamme aperitivon ohessa.

Reissusta jäi oikeastaan harmittamaan vain gelato, jota emme ehtineet syödä kuin yhden kerran. Hyviksi havaittuja gelatopaikkoja oli kartalle merkittynä lukuisia, mutta olimme niiden kohdalla aina väärään aikaan. Joko paikka oli kiinni tai sitten ei vain ollut gelaton aika. Onko semmoista ei-gelaton-aikaa edes olemassa? Jälkeen päin tämä tuntuu oudolta, mutta kyllä sellainen osui kohdalle useammankin kerran.


Viisi päivää Roomassa hujahti ohi nopeasti. Kivaa oli ja korona-aikana kotiruokia syödessä kutistunut vatsalaukkukin venyi mukavasti. Matkojen osalta vuosi 2022 on nyt saatu käynnistettyä ja seuraavakin reissu on jo suunnitteilla.

2 kommenttia

  1. Marika / Matkalla Missä Milloinkin 26.4.2022 at 11:23

    Tätä lukiessani alkoi tehdä todella paljon mieli roomalaisia ruokia. Trasteveressa olen syönyt parhaan pitsani, pizza margharita oli kuorrutettu oliiviöljyllä. Kiva idea käynnistää kevät lyhyellä reissulla eteläiseen Eurooppaan. Roomaan palaisin itsekin mielelläni uudelleen, eikä yhtään haittaisi kiertää samoja katuja ja nähtävyyksiä.

    Vastaa
    1. Aron 29.4.2022 at 12:04

      Minulle roomalaisen pizzan erinomaisuus ei ole vielä oikein avautunut. Tykkään itse enemmän napolilaisesta pizzasta, jota toki sitäkin näkyy olevan Roomassa hyvin saatavilla. 🙂 Aiemmin olemme ruokailleet lähinnä noiden turistipaikkojen läheisyydessä, josta on vaikea löytää muuta kuin turistiruokaa. Tällä kerralla saimme varmasti parasta ruokaa mitä olemme Roomassa koskaan syöneet. Majapaikka kun sijaitsi vähän syrjemmällä nähtävyyksistä ja ruokailimme lähinnä emäntämme hyviksi havaitsemissa paikoissa. Jos onni on myötä, voimme mahdollisesti päästä nauttimaan näistä herkuista vielä toisenkin kerran tämän vuoden aikana.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Marika / Matkalla Missä Milloinkin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.