Erilaisia matkakuvahaasteita on pyörinyt blogeissa vuosikausia. Joskus jopa harkitsin sellaiseen osallistumista, mutta kuvakategorioiden haasteellisuuden takia en koskaan oikein onnistunut päättämään sopivia kuvia. Kun nyt alkuvuodesta näin pitkästä aikaa minulle ihan uuden matkakuvahaasteen Lähtöportti-blogissa, päätin vihdoin kokeilla moiseen osallistumista. Tämäkin haaste oli toki jo vuosia sitten Citylights & Sunsets -blogista liikkeelle laitettu, mutta eipä anneta sen häiritä. Vanhakin juttu on uusi, jos sitä ei ole aiemmin kuullut.

1. Kaikkien aikojen lempiotokseni

Olen vuosien saatossa ehtinyt ottaa valokuvan jos toisenkin. Kuvaeditorin arkistoon niitä on kertynyt yli 90 000 kappaletta ja tästä luvusta puuttuvat kaikki ennen ensimmäistä järjestelmäkameraa ottamani kuvat, kännykkäkuvista puhumattakaan. Siksi sen ykkössuosikin poimiminen ei ollut ihan täysin triviaali temppu. Silti kohtalaisen nopeasti mieleeni kohosi tuo yllä näkyvä kuva auringonlaskun sävyisessä illassa verkkojaan kokevasta kalastajasta Myanmarin Inle-järveltä. Intuitioon tässä täytyy luottaa.

Kevään 2019 Myanmarin reissu on ollut usein mielissämme viime aikoina. Oli mielenkiintoista matkata maassa, jossa länsimainen turisti ei vielä ollut kaikille tuttu näky. Nähtävyyksiä ihmetellessämme pääsimmekin itse esittämään nähtävyyttä paikallisille. Hymy oli herkässä, kun porukkaa kertyi oikein jonoksi asti kuvautumaan kanssamme. Valitettavasti tästä vierailustamme ei ehtinyt kulua kahtakaan vuotta, kun armeija jo otti maassa vallan haltuunsa. Valmiiksi köyhyydessä elävältä kansalta vietiin heidän vähäinenkin vapautensa.

Lisää aiheesta: Myanmar – Inlen kalastajat

2. Yllättävä tilanne

Arizonan Winslowssa ikuistin ihan tarkoituksella Eaglesin hittikappaleen Take It Easy tekstissä kuvaillun tilanteen mukaan rakennetun näkymän. Tämä Standin’ on the Corner Park viittaa kappaleen toiseen säkeistöön, jossa laulun kertoja seisoo kaudunkulmassa juuri tässä kyseisessä kaupungissa. Laulussa esiintyy myös punainen avolava-auto, jota ajava tyttö katsoo kertojaa. Tuollainen auto näkyy parkissa kadun reunassa ja laulun kertojaa esittävä patsas nojaa kitaraansa lähellä talon seinää.

Yllättäväksi tilanne kääntyi vasta kuvaa jälkikäteen katsoessani. Kuvasin oikeastaan vain tuota suurta tiemaalausta, enkä tuolloin ymmärtänyt tätä näkymään lavastettua tilannetta. Tämä siitäkin huolimatta, että olin lukenut tästä puistosta ja sen kytköksestä tuohon lauluun. Lisäksi tajusin vasta kuvaa katsoessani, että minulla oli reissussa mukana t-paita, jossa oli kuva tästä samaisesta kadunkulmasta. Kuva oli mustavalkoinen, enkä ollut siitä huomannut muuta kuin tuon tiemaalauksen. Olin ostanut paidan etukäteen Suomesta ihan vain siksi, että se sopi hyvin tuolloin suunnitteilla olleen Route 66 -reissumme teemaan.

Lisää aiheesta: Route 66 roadtrip – Arizona

3. Läheltä löytynyt helmi

Parin viime vuoden aikana olen viettänyt poikkeuksellisen paljon aikaa lähellä kotia. Olenkin oppinut ihan uusia asioita kotikaupungistani Helsingistä, jossa olen ehtinyt asua yli puolet elämästäni. Kaupungista löytyvistä luonnonsuojelualueista olin aivan viime aikoihin asti vain etäisesti tietoinen. Näitä alueita on peräti 66 kappaletta, joskin suurin osa niistä sijaitsee saaristossa.

Minulle ovat näistä viime aikoina tulleet tutuiksi Vanhankaupunginlahden vesistöalue Viikissä sekä Kallahdenniemen ympäristö Vuosaaressa. Molemmissa vierailee keväisin ja syksyisin paljon muuttolintuja, joiden touhujen seuraaminen on osoittautunut yllättävän hauskaksi ajanvietteeksi. Tosin samaiset alueet ovat varsin mielenkiintoisen näköisiä myös lumisessa talviasussaan. Valokuviani näistä maisemista ja muualtakin Helsingistä pääsee ihmettelemään instatilillä @seasonsinhel.

4. Valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä

Viimeisimpänä olen päässyt ihailemaan valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä Pohjois-Norjan matkallamme kesällä 2020. Erityisesti Sommarøyn saarella pienen ajomatkan päässä Tromssasta saimme hämmästellä maisemia, jotka olivat kuin joltain tropiikin paratiisisaarelta. Joskin punaiset venevajat eivät ihan sopineet tähän mielikuvaan. En varsinaisesti odottanut tällaisia maisemia tuolta päin maailmaa löytyvän.

Lisää aiheesta: Pohjois-Norjan rotadtrip – Tromssa

5. Jos pitäisi ajatella sanaa vapaus, näen mielessäni tämän

Vapaudesta minulle tulee aina mieleen tyhjänä edessä avautuva tie. Ehkä syynä on se, että olemme tehneet pisimmät reissumme juuri autolla USA:ssa körötellen. Varmasti samanlainen vapauden tunne olisi löydettävissä myös muilla mantereilla autoillessa. Siitä huolimatta juuri USA on meille tällaisten pitkien automatkojen kohde.

6. Idyllistä elämää

Lempivuodenaikani on kesä, joka valitettavasti Suomessa on vähän lyhyen puoleinen. Ajatukseni idyllisestä elämästä kiteytyy hienosti yllä näkyvässä ruokakuvassa, joka esittää tuoreilla viikunoilla ryyditettyä ankanrinta-vuohenjuustosalaattia nautittuna Grassen vanhassakaupungissa Etelä-Ranskassa. Vaikka käytiin jo syyskuun loppupuolta, oli sää siitä huolimatta helteinen. Tällainen syyssää ja ranskalaisen keittiön antimet, voiko idyllisempää enää olla?

Lisää aiheesta: Syysloma Rivieralla – Mini Tour de France

7. Luksusta on…

Minulle kaikista suurinta reissuluksusta on lämpö. Eniten pidän sellaisesta kosteasta kuumuudesta, jota tapaa esiintyä vain tropiikissa. Nautin siitä, että vaatteita ei tarvitse pukea päälleen useita kerroksia ihan vain hengissä selvitäkseen. Lomalla saa tulla hiki.

Lisää aiheesta: Vietnam – Halonginlahti

8. Arkkitehtuuria kauneimmillaan

Upeita rakennuksia on tullut vastaan maailmalla useita. Nostaisin tässä kuitenkin esiin Espanjan Granadassa sijaitsevan Alhambran palatsin ja erityisesti sen upeimman osan Nasridin palatsin. Tämä yksi islamilaisen arkkitehtuurin upeimmista helmistä on Espanjan suosituin nähtävyys, eikä suotta. Varsinkin katot ovat niin upeasti koristeltuja, että niska käy niitä tuijotellessa väkisinkin kipeäksi.

Lisää aiheesta: Andalusia roadtrip – Granada

9. Katkeransuloinen matkamuisto

Tässä kategoriassa ykköspaikan lunastaa ehdottomasti ensimmäinen vierailumme Grand Canyonilla. Maisema on todella mykistävän upea, mutta kuvaa ottaessani tunnelma ei ollut kovin korkealla. Ukkoskuuron ensimmäiset pisarat ropisivat jo maahan tuohon kaiteen viereen kävellessäni ja heti muutaman kuvan räpsäistyäni palasin juosten takaisin bussipysäkin katoksen alle. Kuva tosiaankin on otettu bussipysäkin takaa odotellessamme näköalapaikkojen väliä kulkevaa bussia saapuvaksi. Kyytiä ei koskaan tullut, sillä ukkosmyrsky oli nousemassa ja liikkuminen kanjonin reunalla alkoi käydä vaaralliseksi. Arizonan helteissä ukkoset ovat pikkuisen tymäkämpiä kuin kotomaassa.

Vaikka alkuun naama oli näkkärillä, pystyimme jo seuraavana päivänä nauramaan epäonnellemme. Ainahan voi yrittää myöhemmin uudestaan. Tämä kokemus oli vahvasti mielessä suunnitellessamme kaksi vuotta myöhemmin uutta automatkaa Jenkkilään. Tällä kertaa varasimme enemmän aikaa kanjonivierailuun. Jälleen ukkonen torppasi ensimmäisen yrityksemme, mutta seuraavana päivänä oli viimein onni myötä.

Lisää aiheesta: Roadtrip USA – Las Vegas ja Grand Canyon

10. Paikka, jossa käymisestä on vierähtänyt liian pitkä aika

Juuri nyt tuntuu, että tähän voisi valita melkein minkä tahansa paikan. Silti valitsen nyt sen ykkössuosikkini Pariisin, jossa kävimme viimeksi vähän yli seitsemän vuotta sitten. Olemme yrittäneet pitää Pariisin reissujen välin korkeintaan viidessä vuodessa, mutta valitettavasti edellinen reissu keväältä 2020 peruuntui koronan takia. Nyt olisi siis jo korkea aika ottaa uusi yritys. Moni kohde on kiva, mutta vain yksi on Pariisi.


Näiden kymmenen kuvan valinta oli loputa varsin helppo tehtävä. Toki useammassakin kohdassa olisi ollut paljonkin vaihtoehtoja, mutta toisaalta näistä kategorioista yksikään ei ollut ihan mahdoton.

2 kommenttia

  1. Marika / Matkalla Missä Milloinkin 23.4.2022 at 16:50

    Todella kiva haaste. Tuo suosikkikuvasi on aivan upea! Oli kiinnostava lukea tarinat kuvien takaa. Ja mikä onni, että olitte varanneet toiseen Grand Canyonin vierailuunne lisäpäivän, ja pääsitte patikoimaan. Ukkostaakohan siellä useinkin?

    Vastaa
    1. Aron 23.4.2022 at 22:30

      Kiitos. Ilmeisesti tällaiset ukkoset ovat hyvin yleisiä Grand Canyonilla heinäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin asti. Tätä ajanjaksoa kutsutaan paikalliseksi monsuunikaudeksi. Veikkaisin, että juuri tuohon aikaan alueella vierailee se kaikista suurin turistipopula, joten varmasti aika moni muukin joutuu pettymään meidän laillamme.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.